Schumacher nopeampi kuin koskaan Ferrarilla

Viidennen maailmanmestaruutensa heinäkuun aikana pokkaava Michael Schumacher on nopeampi kuin koskaan. Perjantaina saksalaistähti paransi Ferrarin lyhyellä kotiradalla Fioranossa epävirallista kierrosennätystä mykistävästi lähes sekunnilla.
Uusille sekuntiluvuille singahtaneen Schumacherin ennätys on nyt 57,476. Edellinen kärkitulos 58,326 syntyi 16. toukokuuta ennen Monacon kilpailua. Ennen nykyistä F2002 -autoaan Schumacherin vikkelin aika Fioranossa oli 58,783.
Schumacher urakoi perjantaina 107 kierrosta. Jo neljännen testipäivänsä ajanut Luca Badoer teki myös oman kärkiaikansa Fioranossa, mutta jäi Schumacherista 1,2 sekuntia.
Ferrari informoi testanneensa Ranskan GP-kisaa varten uutta aerodynamiikkaa, tietysti Bridgestonen renkaita kuumalle kelille (Fioranossa ilmassa 31 ja radassa 56 astetta) sekä Ferrarin uutta moottoriversiota, joka säästetään kuitenkin vasta Monzan kotikilpailuun syyskuun puolivälissä.
Schumacher ja Badoer ajavat vielä lauantaina. Muut tallit lopettivat jo perjantaina. Elokuun testikiellon vuoksi seuraava yhteistesti ajetaan vasta seitsemän viikon kuluttua 3-6. syyskuuta Monzassa.

Nopeimmat
testikierrokset
Nopeimmat testikierrokset perjantaina:
Fiorano: Michael Schumacher Ferrari 57,476 (107 kierrosta), 2) Luca Badoer Ferrari 58,699 (57).
2204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tarkoitit varmaan, että Ferrari nopeampi kuin koskaan? Lienee auto kuitenkin kehittynyt enemmän, kuin kuski? Nimittäin taitaa Luca Badoerkin naputella nopeampia kierroksia 2002-mallilla, kuin itse Schumi viime vuonna?

Äänestä
  • Otsikko sattui olemaan Turun sanomien urheilusivuilta, joten siitä ei kannata kommentoida, tai jos on pakko, niin parempi tehdä se kyseiselle toimittajalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Terror kirjoitti:

Viidennen maailmanmestaruutensa heinäkuun aikana pokkaava Michael Schumacher on nopeampi kuin koskaan. Perjantaina saksalaistähti paransi Ferrarin lyhyellä kotiradalla Fioranossa epävirallista kierrosennätystä mykistävästi lähes sekunnilla.
Uusille sekuntiluvuille singahtaneen Schumacherin ennätys on nyt 57,476. Edellinen kärkitulos 58,326 syntyi 16. toukokuuta ennen Monacon kilpailua. Ennen nykyistä F2002 -autoaan Schumacherin vikkelin aika Fioranossa oli 58,783.
Schumacher urakoi perjantaina 107 kierrosta. Jo neljännen testipäivänsä ajanut Luca Badoer teki myös oman kärkiaikansa Fioranossa, mutta jäi Schumacherista 1,2 sekuntia.
Ferrari informoi testanneensa Ranskan GP-kisaa varten uutta aerodynamiikkaa, tietysti Bridgestonen renkaita kuumalle kelille (Fioranossa ilmassa 31 ja radassa 56 astetta) sekä Ferrarin uutta moottoriversiota, joka säästetään kuitenkin vasta Monzan kotikilpailuun syyskuun puolivälissä.
Schumacher ja Badoer ajavat vielä lauantaina. Muut tallit lopettivat jo perjantaina. Elokuun testikiellon vuoksi seuraava yhteistesti ajetaan vasta seitsemän viikon kuluttua 3-6. syyskuuta Monzassa.

Nopeimmat
testikierrokset
Nopeimmat testikierrokset perjantaina:
Fiorano: Michael Schumacher Ferrari 57,476 (107 kierrosta), 2) Luca Badoer Ferrari 58,699 (57).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu