Olemme lähdössä viettämään talvea Kyprokselle Limassoliin hotelli Atlantica Balmyraliin. Emme ole ennen käyneet Kyproksella, joten olisi mukavaa, jos jollain olisi sieltä kerrtottavaa.
Kyprokselle
kolmeksi kuukaudeksi
3345
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minusta Kypros on yksi niistä harvoista matkakohteista, jossa olen käynyt jo kahdesti. Se on minulta erinomainen suositus. ;) ¨Viimeisimmästä matkastani on jo muutamia vuosia, joten en edes yritä esiintyä asiantuntijana. Yksi ehdotus tuli mieleeni, opiskelkaa hieman kreikan alkeita. - Oletan, että menette kreikkalaiselle puolelle.
Ehdotan, että käyt esittämässä kysymyksesi matkailupalstalla. Sieltä saat varmaan helpommin ja enemmän tietoa kuin täällä on tarjolla.
PS: Käykää sitten täällä kertomassa kokemuksistanne.
Olen ollut yhteensä ehkä 2 vuotta Limasolissa. Minusta se on parhaita paikkoja, joissa olen talviani viettänyt. Kauppahallin puistossa on kiva istuksia, siellä saa aina uusia tuttavuuksia. Vielä vuisien jälkeen ne kaahvilan pitäjät muistavat ja tulevat tervehtimään. Atlantica on hyvä hotelli ja kivan kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. 6 km. Bussiyhteys on hyvä ja se menee suoraan kauppahallin kupeeseen. N:o 6 kulkee hotellialueelta.
Ennen kustannukset olivat noin 1/3 suomen hinnoista, sitten venäläiset pilasivat hintatason. Lämmintä siellä on aina ja vesi ei meressä laske alle 16 asteen. Siis uimakelpoista läpi talven.
Ihan olen kateellinen.
Minä lähden Tunisiaan vaihteeksi.
Hauskaa lomaa, nauttikaa.
Out-season Kyproksessa on rauhallista ja leppoisaa, mutta säät ovat huonommat kuin Canarialla.
Viihdepuoli on myös säästöliekillä, joten lukemista mukaan.
Hyvät kävelyjalkineet ja suomi-radio matkalaukkuun ja ... eikun nauttimaan.