Ensimmäinen novelli, osa 1 eli M:n versio, naisnäkökulma ;-)
"Töitä oli taas niin paljon, että oli pakko jäädä ylitöihin.. No, ainakin saisin olla yksin rauhassa neljän jälkeen. Puhelinkaan ei häiritsisi. Tunnin verran ehdin naputella laskuja koneelle, kun kuulin ulko-oven käyvän. Kukahan siellä vielä tähän aikaan.. Nopeat askeleet menivät huoneeni ohitse ja käytävän perällä kävi ovi. Todennäköisesti se oli pomoni J, joka oli kai taas tapansa mukaan unohtanut jotain papereita töihin, joita tarvitsisi aamulla kokouksessa..
Hetken päästä puhelin soi.. Siellä oli J, joka pyysi tuomaan aamulla valmiiksi kirjoittamani tarjouksen. Olin unohtanut viedä sen hänen pöydälleen.. Siis joku muukin oli taas unohdellut.. Kaivoin laskupinon alta tarjouspaperin ja lähdin viemään sitä J:lle. Koputin varovasti ovelle ja raotin sitä hieman. J puhui juuri kännykkäänsä ja viittoili minua lähemmäs.
J oli mukava pomo. Välillämme oli ollut jo pitkään myös pientä viatonta flirttiä ja ajatus siitä, että olimme kahden koko talossa, sai äkkiä oloni levottomaksi..
Jäin J:n pöydän toiselle puolelle seisomaan, mutta hän viittoili minua vielä lähemmäksi. Kävelin hänen viereensä ja laskin paperin pöydälle hänen eteensä. Hän hymyili ja taputti tyhjää kohtaa työpöydällään, pyysi istumaan siihen odottamaan.
Samassa tajusin vaatetukseni, kun yritin istua huolettomasti pöydän reunalle.. Päivä oli ollut lämmin ja olin laittanut töihin vain avonaisen paitapuseron ja lyhyen hameen.. Kun istuin pöydän päälle, hame nousi puoleen reiteen, vaikka yritinkin vetää sitä huomaamattomasti alaspäin. J nojautui tuolissaan taaksepäin ja jatkoi edelleen puheluaan. Tunsin hänen katseensa vaeltavan pitkin vartaloani, vaikken katsonutkaan suoraan häneen. Oloni kävi aina vaan tukalammaksi, vaikka samalla tunsin, että aloin selvästi kiihottua tilanteesta.. Olinhan haaveillut monta kertaa vastaavasta tilanteesta ja juuri hänen kanssaan.. J oli puhelunsa aikana pyöritellyt kädessään kynää, jonka sitten yllättäen pudotti. Kumarruin nostamaan sitä lattialta ja samalla tajusin, kuinka avonainen puseroni tarjosi J:lle suorat näkymät mustien pitsirintaliivien juuri ja juuri peittäviin rintoihini.. Nousin nopeasti ylös ja ojensin kynän hänelle takaisin.
Lopulta J lopetti puhelun. Hän pyysi anteeksi ja sanoi sen olleen asiakas, jonka hänen oli tarkoitus tavata heti aamulla.
Kävimme yhdessä läpi tarjouksen ja se näytti olevan kunnossa.
J kysyi, miksi olin vielä töissä, vaikka ulkona oli hieno lämmin kesäinen ilma. Sanoin, että koska olin ollut muutaman päivän koulutuksessa, töitä oli jäänyt vähän rästiin, mutta että olin juuri lopettelemassa.
J sanoi, että hänkin tuli vain pikaisesti käymään ja oli menossa vielä ottamaan yhden oluen terassille ennen kotiin menoa. Hän pyysi minua mukaansa, mutta sanoin, että minun piti käydä vielä asioilla ja ruokaostoksilla.
Istuin vielä pöydän reunalla, kun hän rullasi tuolinsa ihan minun viereen.. Käsi hipaisi paljasta reittäni ja sai kylmät väreet kulkemaan pitkin vartaloani.. Huomasin pienen hymyn J:n kasvoilla ja hän tuli vielä lähemmäksi.. Hän sanoi, että talo taitaa olla muuten tyhjillään, että en kai pelkäisi olla siellä kahdestaan hänen kanssaan. Vastasin, että en tietenkään, tuttu mieshän hän oli.. Sitten hän kysyi, että haluaisinko tutustua häneen vielä paremmin ja samalla hän laittoi kätensä vasemman reiteni päälle.. En saanut sanaa suustani. Hengitykseni kuului raskaana, kun olimme hetken hiljaa ja tuijotimme toisiamme silmiin.. Nousin seisomaan J:n eteen ja hän ujutti molemmat kätensä takareisilleni hameen alle. Aloin välittömästi tuntea, kuinka kosteus levisi jalkovälissäni.. Sitten J:n kiinnostuksen kohteena oli puseroni, jonka napit hän avasi hitaasti yksi kerrallaan. Himo huoneessa oli käsin kosketeltavissa. Painoin jalkani J:n jalkojen väliin ja tunsin hänet kovettuneena jalkaani vasten.. Hän nosti minut uudestaan pöydän reunalle istumaan, hivuttaen samalla hamettani mahdollisimman ylös.
Nojasin molemmin käsin vähän taaksepäin pöydällä ja puseroni putosi alas olkapäiltäni paljastaen kokonaan rintaliivini, joihin hän oli jo hetkeä aiemmin päässyt tutustumaan, vilaukselta.. Huulemme kohtasivat ja suudelma oli pitkä ja kiihkeä. Tunsin sulavani siihen kokonaan.
Annoin puseroni pudota kokonaan pöydälle. J hyväili huulillaan kaulaani, ihoa rintojen yläpuolelta ja lopulta eksyi liivien reunan viereen, saaden aikaan aina vaan enemmän kiihkoa sisälläni.. Hän hyväili hellästi rintojani liivien päältä ja puristeli lopulta turvonneita nännejäni liivien läpi. Tuntui kuin sähkövirta olisi kulkenut kehoni läpi..
Riisuin myös hänen paitansa napit hitaasti, kiusoitellen.. Hänen paljas ihonsa tuntui lämpimältä omaani vasten.
J painautui minuun kiinni ja paljas iho kosketti toista.. Lämmin, sähköinen tunne meni päästä varpaisiin. Suutelimme kiihkeästi lisää.. J pudotti liivieni olkaimet alas ja suukotteli paljaita olkapäitäni.. samalla hän pudottautui taas alaspäin kohti rintoja.. Hän avasi liivieni hakaset ja runsaat rintani tulivat kokonaan esille. Hän otti toisen nännini huuliensa väliin, liikutellen samalla kieltä sen ympärillä. Samalla hän puristi sormensa toisen nännin ympärille. Olin niin kiimassa, että tunsin olevani jo litimärkä.. Pelkästään rintoja kiihottamalla, J sai minut jo lähelle purkausta..
Jalkovälini vaati jo saada kosketusta ja työnsin hellästi J:n vähän kauemmaksi. Riisuin hameeni ja J:n kädet eksyivät alushousujen alle puristellen muodokkaita pakaroitani.. Samassa hän pudotti nekin lattialle ja olin lopultakin "Eevan" asussa...
J työnsi minut takaisin pöydälle istumaan ja nostin jalkani pöydän reunalle samalla ottaen tukea käsillä . Hänen suunsa vaelsi reisiä pitkin kohti sykkivänä odottavaa määränpäätä.. Toinen käsi avasi tien perille ja huulet etsivät tiensä pyhimpääni.. Luoja mikä tunne.. Tunsin jo melkein tulevani ensimmäisestä kosketuksesta..
Samalla kun hänen huulensa ja kielensä leikitteli klitoriksellani, hän laittoi pari sormea sisääni. Tiesin, ettei kestäisi kauaa, kun tulisin jo ensimmäistä kertaa.. Olihan siitä jo monta viikkoa, kun olin edellisen kerran saanut.. ja ikuisuus, kun olin saanut yhtä mahtavaa käsittelyä.. Ääntelyni oli jo niin kovaa, että pelkäsin jonkun kuulevan.. Mutta sitten muistin, että olimme onneksi aivan kahden.. Samassa tunsin räjähtäväni.. ja melkein huusin..
Tärisin pitkään kauttaaltaan.. J nousi suutelemaan minua ja tunsin hänen huuliltaan oman makuni..
Työnsin sitten J:n istumaan tuoliinsa ja aloin avata hänen vyötään.. Työnsin alushousut sivuun ja sieltä paljastuikin koko komeus jo täydessä valmiudessa.. Mietin, että se saattoi olla suurin koskaan näkemäni.. ja jännitin jo vähän kuinka se mahtuisi sisääni.. Nuolaisin sen päätä, joka oli jo kostunut kiihkosta. Mmm.. maistui yhtä hyvältä kuin näyttikin.. Hyväilin ensin huulillani terskan päätä ennen kuin aloin viedä pikku hiljaa kalua syvemmälle suuhuni.. Ensin se tuntui vähän liian isolta, mutta lopulta kun sain paremman tuntuman, sain sen helposti uppoamaan syvemmälle.. Minun ei tarvinnut edes katsoa J:n kasvoihin, kun pelkästään tunnon varassa tajusin, että hän nautti täysillä joka sekunnista. Hänen vartalonsa kiemurteli tuolilla ja kalu tuntui paisuvan lisää joka hetki.. Sitten tunsin, että purkaus olisi lähellä, mutta hän käski lopettaa..
Hän halusi tulla sisääni. J riisui housunsa ja kaivoi taskustaan kondomin.. En voinut olla hymyilemättä.. Ettei hän vaan olisi suunnitellut etukäteen koko juttua.. No, sehän sopi minulle, sillä olin jo pitkään haaveillut tästä.. juuri hänen kanssaan..
Nojauduin J:n työpöytään, sillä halusin hänen tulevan sisääni takaapäin...
Nojasin käsillä työpöytää vasten ja odotin, että saisin vihdoinkin J:n sisääni.. J painautui minuun kiinni ja tunsin hänen "kovuutensa" pakaroitani vasten.. Olin jo niin märkä, että tunsin valuvani reisilleni..
Pian J:n kalu haki tietä huulilleni reisien väliin ja pikkuhiljaa hivuttaen hän työnsi sen sisääni. Jalkani olivat vielä hellänä ensimmäisestä purkauksesta ja tunsin mielettömän hyvänolon aallon menevän päästä varpaisiin ja toisin päin..
Samalla kun J liikkui sisälläni, hänen kätensä tekivät omia tutkimusretkiään rinnoillani niitä hyväillen.. En taaskaan pystynyt olemaan hiljaa vaan huokailin raskaasti, sen verran hyvältä tuntui.. J:n toinen käsi laskeutui reidelleni ja hakeutui pian kostealle hävylleni.. Hän alkoi hyväillä klitoristani samalla, kun ihana iso kalu teki omaa työtään sisälläni. Se oli minulle liikaa ja pian tunsin toisen orgasmin olevan hyvin lähellä.. Kun purkaus lähti, tuntui siltä, että jalat lähtevät altani ja jouduin ottamaan enemmän tukea pöydästä.. Samalla myös J:n hengitys muuttui selvästi raskaammaksi ja hän sai oman huippunsa heti minun jälkeen.. Hetken olimme sisäkkäin ja annoimme hengitystemme tasaantua. J suukotteli niskaani ja hyväili vielä rintojani hetken.. Sitten hän perääntyi ja lysähti istumaan tuoliinsa, selvästi tyydytettynä..
Annoin hänen hetken levätä ja menin sitten istumaan hänen syliinsä. Suutelimme, pitkään ja hartaasti.. Tuon taidon hän kyllä osasi. Suuteleminen oli samalla kiihkeää sekä pehmeän hapuilevaa.. suloista..
Pikku hiljaa aloin tuntea, kuinka J:n kalu heräsi henkiin uudestaan pakaroideni alla.. Nousin ylös ja menin polvilleni hänen eteensä lattialle.. Upotin kalun suuhuni ja hyväilin sitä ensin hellästi sitten vaativammin.. Kun se seisoi kaikessa komeudessaan, nousin ylös ja menin istumaan hänen syliinsä.. Upotin kalun sisääni. Olin edelleen aivan märkä ja kalu upposi helposti sisääni.. Aloin "ratsastaa" sillä ensin hitaasti "kiduttaen" sitten pikku hiljaa vauhtia kiihdyttämällä... Tilanne oli niin kiihottava, käsin kosketeltava, että vaikka olin saanut jo kaksi kertaa (mikä sekin oli jo enemmän kuin yleensä) tunsin, että kolmas purkaus oli lähellä.. Lopulta melkoinen sähkövirta kävi läpi kun tulin taas.. Tunsin, että J oli myös lähellä. Nousin hänen päältään pois ja otin hänen kalunsa suuhuni. Se oli kostea omista nesteistäni ja liikkui helposti suussani.. Kiusasin kielelläni hänen kalunsa päätä ja upotin sitten tuon ihanan "patukan" taas suuhuni, syvälle.. Lopulta tunsin J:n liikehdinnästä ja raskaasta hengityksestä, että huippu oli lähellä.. Kiihdytin tahtia. Vetelin samaan aikaan kädellä kalun varresta kun kalu oli suussani. Pian alkoi nestettä suihkuta suuhuni ja minulla oli vaikeuksia niellä kaikki.. En siihen pystynytkään ja osa siitä valui kalua pitkin alas. Pyörittelin vielä hetken hellästi terskan päätä huulieni välissä.
Sitten oli pakko kaivaa jostain paperia ja kuivailla enimmät nesteet pois.. Olo oli raukea ja mahdollisimman tyydytetty.
Enpä muista, että olisin saanut kolmea kertaa koskaan parin tunnin sisällä.. Ja todellakin, kun vilkaisin kelloa, oli kulunut yli puolitoista tuntia siitä kun saavuin tarjouspaperin kanssa J:n huoneeseen..!
Varsinaiset ylityöt jäisi kyllä tekemättä sinä iltana..
Keräsimme vaatteet lattialta ja puettuamme suutelimme vielä kiihkeästi ja pitkään.. Mietin, miltä tuntuisi seuraavana työpäivänä saapua tuohon huoneeseen.. Sen jälkeen kyllä ajatukset harhailisivat pahasti joka kerta, kun lähestyin tuota työpöytää.. ;-)) "
J:n versio eli miehinen näkökulma seuraa heti perässä... =)

Vastaukset 13
Vanhimmat
"Oli taas tyypillinen kiireinen iltapäivä. Töistä jo lähdettyäni huomasin,
että huominen tarjous puuttui, joten pakkohan se oli palata vielä
toimistolle sitä hakemaan. Luultavasti se oli jäänyt paperipinoihini,
sillä toimistomme silmänilon M:n tapoihin ei kuulunut asioiden
unohtelu samalla lailla kuin minulle.
Ei sitä pöydältäni löytynyt mistään, joten nyt pidin peukkuja, että M
olisi vielä töissä. Aina välillähän hänet näki täällä normaalin työajan
ulkopuolella ja nyt jos koskaan olisi hieman aikaa jutella kahdenkesken
ilman muitten häirintää. M oli ylivoimaisesti seksikkäin nainen
työpaikallamme ja monesti oli käynyt mielessä ehdottaa hänelle paljon
muutakin kuin töihin liittyviä asioita.
M oli kuin olikin työpaikalla ja vastasi iloisella äänellä
puhelimeen. Pyysin häntä tuomaan tarjouksen, toki olisin itsekin voinut
sen käydä hakemassa, mutta miellyttävämpi vaihtoehto oli saada hänet
käymään omassa työhuoneessani. Ehdin jo kampaamaan tukkanikin siistiksi
välillä, mutta tietty juuri kun M oli ovella, niin asiakas siellä
soitteli kännykkään ja kyseli aamupalaverin aikataulua.
M tuli juuri niin seksikkään näköisenä kuin vain voi huoneeseeni ja
tiesin heti, että nyt jos koskaan on keskustelut hänen kanssaan laitettava
oikealle uralle. Asiakkaan kyselyihin jouduin vastaamaan tylyn lyhyesti,
sillä M:n avonainen kaula-aukko ja hameen lyhyys vetivät kaiken
huomioni puoleensa. Jotenkin hämmennyksissäni sain vielä houkuteltua hänet
istumaan pöytäni kulmalle ja näkymät olivat kyllä enemmän kuin
houkuttelevat. Ajattelin vielä ovelasti kokeilla vanhaa kynätemppua, josko
M sen nostaisi kun sen tahallani tiputtaisin lattialle. Ja temppu
onnistui hieman liiankin hyvin, sillä M:n nostaessa kynää lattialta
hänen kauniit rintansa melkein tipahtivat mustien pitsisten rintaliivien
ulkopuolelle. Päässäni alkoi soida vanha biisi it's now or never, kun
suorastaan tuijotin edessäni olevia ihanuuksia.
Asiakas onneksi tajusi lopettaa puhelun kun huomasi etten ollut
normaalilla juttutuulella. Kävimme pikaisesti M:n kanssa vielä
tarjouksen läpi ja kuumeisesti samalla mietin keinoja lähemmän tuttavuuden
tekemiseksi.
Hätäisesti keksin olevani muka matkalla terassiolusille, vaikkei mitään
sellaisia suunnitelmia minulla oikeasti ollutkaan mielessä. M
kuitenkin näytti viihtyvän siinä työpöydälläni, eikä hän säpsähtänyt
lainkaan, kun hivuttauduin tuolillani ihan hänen viereensä ja
puolivahingossa kädelläni kosketin hänen paljasta reittänsä.
Kysyin herrasmiesmäisesti M:ltä, ettei häntä vaan pelota olla kaksin
täällä, kun talo oli tosiaan autio. Hänen vilpittömästä hymystä huomasin,
että molemmat olimme oikeastaan tyytyväisiä siihen, ettei muita ollut
talossa. Antoihan se meille miellyttävän mahdollisuuden hieman flirttailla
toisillemme vapautuneemmin.
Koska M:ää näytti tilanne miellyttävän yhtä paljon kuin minuakin,
laitoin käteni hänen paljaalle reidelle ja kysyin rohkaistuneena
kiinnostaisiko häntä parempi tutustuminen toisiimme. M ei joko
uskaltanut tai pystynyt vastaamaan, mutta hänen silmänsä kertoivat
avoimesti, että välillämme on seksuaalista virittäytyneisyyttä enemmän
kuin paljon. Hän nousi seisomaan eteeni ja mitään kyselemättä laitoin
molemmat käteni hänen pepulle hameen alle.
Tunsin kuinka kaluni jäykistyi samassa silmänräpäyksessä ja ilman mitään
ujoutta aloin varovasti napittaa hänen paitapuseroaan auki, jotta saisin
vihdoinkin hänen kauniit rintansa paremmin esille. Samalla tunsin kuinka
hän tahallaan kohotti jalkaansa, kuin tutkiakseen miehuuteni kovuutta ja
kenties kokoakin.
Nostin M:n takaisin pöydänpäälle ja nostin hänen lyhyttä hamettaan
vieläkin korkeammalle. Himoni häneen senkuin lisääntyi ja hänen nojatessa
itseään taaksepäin sain pudotettua hänen puseronsa pois ja pääsin
ihastelemaan hänen mustia kauniita rintaliivejään. Molemminpuoleisen
tunteen vallassa suutelimme kiihkeästi toisiamme ja tuntui, että millään
muulla ei ollut enää väliä kuin sillä, että nyt ja tässä pystyimme
nauttimaan toistemme seurasta.
Siirryin suutelemaan kaulaa pitkin alaspäin ja tunsin kuinka hänen
nänninsä kovenivat, kun suutelin hänen rintojaan rintaliivien läpi.
M avasi myös paitani napit ihanan hitaasti, kuin lisäten
intohimoani...
Ihokontakti M:n kanssa tuntui sairaan hyvälle ja hyväilimme ja
suutelimme toisiamme todellisen intohimon vallassa. Suutelemisen ohessa
riisuin varovasti M:n rintaliivien olkaimet alas, sillä halusin
päästä maistamaan hänen näyttäviä rintojaan. Avasin vasemmalla kädelläni
rintaliivien hakaset ja siinä ne vihdoinkin olivat suoraan silmieni
edessä. Otin heti toisen nännin suuhuni ja kielelläni hyväilin sitä.
Oikealla kädelläni hyväilin toista nänniä ja tunsin kuinka ihanasti se
koveni kosketuksestani. Tuntui hyvälle huomata M:n kiihottuminen jo
rintojen hyväilystä.
M halusi selvästikin, että mentäisiin asioissa eteenpäin ja
oma-aloitteisesti riisui hameensa pois ennenkuin se olisi sotkeentunut
touhuissamme. Käytin tilaisuuden heti hyväksi ja laitoin molemmat käteni
hänen alushoujensa alle silkinpehmeille pakaroille. Pelkäsin että rikon
hänen pikkuhousut vahingossa, joten samantien riisuin nekin hänen
päältään, jolloin loputkin hänen ihanuuksistaan tulivat alastomina suoraan
eteeni.
Halusin samantien päästä maistamaan M:ää jalkojen välistä ja hellästi
työnsin hänet takaisin työpöydälle. M oli täysin juonessa mukana ja
nosti jalkansa ylös pöydän päälle. Suutelemalla aluksi hänen reisiään
lähestyin hitaasti kohti varsinaista määränpäätä, joka kaikessa
kauneudessaan suorastaan odotti huulteni ja sormieni kosketusta, ainakin
kosteudesta päätellen.
Pyörittelin M:n klitorista kielelläni ja tunsin kuinka hän
selvästikin nautti tilanteesta vähintäänkin yhtä paljon kuin minä. Samalla
työnsin sormeni hänen kosteaan vakoonsa ja tunsin kuinka värähtelyt
alkoivat lisääntyä M:n jalkovälissä. Hänen ääntelynsä lisääntyi
ihanasti ja tunsin kuinka hän alkoi saada ensimmäistä orgasmiaan
värähdellen ja melkein huutaen samanaikaisesti.
Nousin ylös jalkojen välistä ja suutelimme pitkään, ihan kuin hän olisi
samalla kiittänyt suuseksin tuottamasta nautinnosta. M halusi myös
tehdä suullista tuttavuutta minun kehoni kanssa ja työnsi minut vuorostaan
istumaan. Taitavin ottein hän avasi housujeni vyön ja ilmeestä päätellen
taisi myös pitää näkemästään. Jälkikäteen M myös tosin myönsi, että
kaluni oli kuulemma suurin, mitä hän on koskaan nähnyt!
Olo oli kyllä kuin lapsella karkkipäivänä, kun M aloitti kielellään
maistelemaan kaluani. Hänen huulensa terskani ympärillä sai minut melkein
näkemään tähtiä ja pelkäsinkin jo heti aluksi, ettei vaan käy
vanhanaikaisesti ja siemenet lennä kaaressa alta aikayksikön hänen
huulilleen. Jonkin aikaa hänen jatkettua suullaan taitavaakin taitavampaa
käsittelyä pyysin häntä lopettamaan sen, sillä muuten olisi lauennut hänen
suuhunsa. Halusin kuitenkin purkautua mielummin hänen pyhimpäänsä.
Riisuin housut jalastani ja yli 3 kuukautta sitten tätä tilaisuutta varten
varten hankkimani kondomi sai vihdoinkin hyötykäyttöä. Olin nimittäin
viime kesäjuhlien jälkeen ostanut automaatista kondomin, ja päättänyt että
tänä syksynä M:n kanssa pitää päästä eteenpäin viattomasta
flirttailusta ..
Vihdoinkin pääsit toteuttamaan suuren unelmani ja varovasti aloitin
upottamaan kaluani M:n kosteaan pimppaan. Vaikka se oli tosi kosteana
ja hyvin valmiina minua odottamassa, tehtävä ei ollut kovinkaan helppo,
sillä jalkoväli tuntui yllättävän tiukalle ja samalla niin hyvälle.
Varovasti aloitin edestakaiset työnnöt ja samalla halusin myös hyväillä
hänen kauniita rintojaan, jotka heiluivat edessäni kuin kypsät melonit.
M vastasi työntöihini taitavasti ja rakastelu työpöydällä sujui kuin
olisimme tehneet sitä joskus aikaisemminkin. Laitoin vasemman käteni hänen
reidelleen ja sitä pitkin suoraan aarrekammioon. Tasatahtia työntöjeni
kanssa hyväilin hänen klitoristaan ja tunsin kuinka M:n kovenevista
äännähdyksistä hän lähestyi voimakasta orgasmia samanaikaisesti minun
kanssani. Laukesin hänen sisälle hänen vielä kiemurrellessa omassa
saamisessaan ja jatkaaksemme hyvänolon tunnetta olimme vielä kiinni
toisissamme hetken saamisen jälkeenkin.
Otin spermaisen kaluni pois hänen sisältään ja suutelin ja hyväilin häntä
osoittaakeeni täydellisen hyvänolontunteeni.
Istuin takaisin työtuoliini ja M istahti hajareisin syliini
jatkaaksemme intohimoista suutelemistamme. Tunsin kuinka olimme
seksuaalisesti yhtä ja pikkuvelikin alkoi jälleen osoittaa elpymisen
merkkejä - kiitos kiihkeiden suudelmiemme.
M huomasi myös asian ja polvistui eteeni tekemään elvytyksestä
täydellisen. Hän otti sen ihanasti suuhunsa ja tunsin kuinka se jälleen
kasvoi täyteen mittaansa.
M kohottautui lattialta syliini ja halusi selvästikin ratsastaa
tappiratsastusta. Minullahan ei ollut mitään sitä vastaan, vaan pidin
hänen pehmeästä pepustaan kiinni kun hän villisti ratsastaen sai uuden
purkauksen sylissäni istuen. Itse olin kanssa taas viittä vaille valmis ja
M otti sen uudelleen suuhunsa hoitaakseen viime silauksen. Ihanasti
kieltään hyväksi käyttäen hän hyväili kaluani. Hän auttoi oikella kädellä
kaluni varresta ja terskan ollessa hänen suussaan, en pystynyt enää
pidättelemään hetkeäkään, vaan laukesin hänen suuhunsa siten, että osa
siemennesteestä valui hänen kaulalleenkin.
Mielettömän tyytyväisinä ja tyydytettyinä lopetimme ylityömme ja
hämmästelimme nopeaa ajan kulua. Olin enemmän kuin tyytyväinen asioitteen
kulkuun ja olin myös aika vakuuttunut, että tämä ylityötapaus ei jäisi
ainoaksi välillämme. Sitä paljon antoisaa se oli ollut molemminpuolin.
M:n lähtiessä huoneestani päätin mennä r-kioskin kautta ja ostaa
varmuudeksi uuden kondomipaketin työhuoneeseeni odottamaan seuraavaa
tapaamista ;-) "
Meni tuo otsikko ja nimimerkki vähän ristiin tuossa toisessa osassa... ;-) Mut ei varmaan haittaa... Olis kiva kuulla sitten kommentit, kun tää on eka mikä tänne laitettiin.. että laitetaanko lisää..? =)
Ja sitten tuli sadekuuro,...perseestä koko juttu
kirjoitapa itse sitten parempi....
nam,nam..
oikein kiva ;-)
terv.M
Erittäin herkullinen tarina .. sekä naisen että miehen näkövinkkelistä kerrottuna
Loistokertomus sekä naisen että miehen vinkkelistä nähtynä
Ihana ;) Taidanpa hakea johonkin toimistoon töihin :P
Huh huh .. miksei meidän toimistossa ole tuollaista ;-)
siistii :)
Itse tykkäsin enemmän naisen tarinasta, mutta molemmat olivat hyviä:)
Huh, ei pöllömpi