säästän eniten. Samassa kysymyksessä yleensä viellä sotketaan sellainen mielenkiintoinen ajatus jostain laadukkuudesta. Millainen se talo on, siitä syntyvät ne kustannukset. Eikä mitenkään vaikuta mitä joku maallikko on mieltä niistä kustannuksista. Ainoa mihin voi vaikuttaa, on se ettei lähde liian vähillä rahoilla toteuttamaan palatsia, kavereiden ja anonyymirakentajien mukavista kertomuksista huolimatta. pers'aukisten ei vain yksinkertaisesti ole syytä edes aloittaa sitä rakentamista. Myöskin tuntuu liian usein unohtuvan se kylmä tosiasia ettei vaikkapa 5 v. sitten rakennetun talon "voitto" olekaan ihan niin yksiselitteinen, tietysti rahaa siitä saa enemmän kuin siihen on ehkä laitettu, mutta korvaavan hankkiminen maksaa vähintään saman verran enemmän kuin tuo paljon kehuttu "voitto" yleensä on.
Mielenkiintoisia yhtälöitä etsitään
Miten saan halvalla ja
2
305
Vastaukset
- työ-Moilanen
Ihanko ite päättelit? Mutta mikä oli jutun juju?
- kommenttisi
Mikähän ajatus siinä olisi voinut olla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762066Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361728Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101402Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291200Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591198Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161041- 60959
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58957