Hotelli elämää

MatkaMies

En ymmärrä miksi nostaa haloo jos vaimo pettää ja jää kiinni emme me aviomiehetkään ole se uskollisempia kun vain tilaisuus on tarjolla.

Yövyin tässä taannoin jälleen kerran yhdessä Espoon hotelleista ja ollessani iltaisella hölkällä minun vierelleni pyöräili pitkähiuksinen vaalea blondi joka alkoi jutella tyyliin "Onkos pitkäkin lenkki?".

"Jotain 5-6 km",vastasin.
"Juoksetko joka päivä?",hän kysyi.
"5 kertaa viikossa",vastasin.
Nainen loi minuun katseen alhaalta ylös ja totesi, "Taidat olla hyvässä kunnossa?"
"Ihan ok.",vastasin.

Hetken vielä juteltuamme nainen sanoi että mukaan olisimme hänen asuntonsa lähellä ja hän haluaisi tarjota minulle juotavaa. Tiesin kyllä missä mennään ettei voida sanoa että vietiin kuin pässiä narussa.

Astuimme hänen asuntoonsa jossa Nainen esittäytyi paremmin ja kertoili olevansa aika yksinäinen ja miehen puutteessa. Pöyräiltyään aikansa takanani ja katseltuaan minun takamustani hänen oli kuten itsekkin olin jo tajunnut alkanut tehdä kovasti minua mieli. Selitin naiselle tajunneeni homman nimen jo aikaa sitten.

Seuraavaksi vähän vettä hörpättyäni kerroin käyväni ensin suihkussa ja tulevani sitten naisen makuuhuoneeseen. Nainen meni jo valmistautumaan "suoritustamme" varten.

Tultuani suihkusta makuuhuoneen valaistus oli himmeä ja nainen odotti minua alasti sängyssä työnnellen hitaasti tekomunaa sisällään. Hän loi minuun nautinnollisia katseitaan ja voihki hiljaisesti.

Asetin kovettuneen kullini naisen häpyhuulten väliin ja hitaasti työnnyin niiden välissä ahnaan liukkaaseen vittuunsa. Nainen koitteli huokaillen minun kiristeleviä pakaroitani kun nopeutin työntöjäni.

Katselin nautinnolla miten naisen rinnat heilahtelivat työntöjeni tahdittamana. Hänen kasvonsa olivat niin virheettömän kauniit ja hiuksensa soljuivat valtoimenaan valkoisella isolla tyynyllä. Tunsin että minun oli suorastaan pakottava tarve saada suudella hänen täyteläisiä punaisia huuliaan. Suudellessani tunsin miten hän kostui ja sisällään tiukkeni lisää ja hengityksensä tiheni tihenemistään.

Nainen aneli päästä istumaan päälle. Teimme sitten niin ja kylläpä hän aloittikin melkoisen lantion pyörittämisen. Työllä ja tuskalla sain itseäni pidätellyksi ja olin jo laueta useaan otteeseen kunnes tunsin kipua kun naisen kynnet uppoutuivat ihooni naisen tarttuessa rintalihaksiini.

Olin naida huudattanut naista jo aika pitkään ja niinpä kun hän nyt alkoi tulemaan hän voimakkaasti tarrautui ulvoen ja vinkuen minuun.

Nainen laukesi ja vitustaan valui runsaasti mehujaan alas pitkin kiveksiäni lakanalle saakka.

Hän rötkähti päälleni sopersi kiitosta moneen kertaan ja kehui useaan otteeseen kestävyyttäni.

Lähtiessäni suutelimme vielä pitkään ja hän aneli numeroani eikä olisi halunnut päästää minua lainkaan lähtemään. Selitin etten voi antaa muita yhteistietojani kun sähköposti osoitteen koska olen naimisissa se kelpasi hänelle koska sanoi olevansa myös ja miehensä työmatkalla.

Mietin hetken iltaisella hotellihuoneessani että mitähän mahtanee minun vaimoni tehdä yksin kotosalla ollessaan. Päädyinkin lopputulokseen että ehkäpä se tekee samaa mitä minä täällä olen tehnyt himot ne ovat hiirelläkin. Ja menin nukkumaan....

2

18809

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nimetön

      "vaalea blondi"... ei jumalauta, ei sellasia olekaan!!!

    • tuulenkantaja

      ...analfabeetti, hotellielämää on yhdyssana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      222
      2520
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      3
      2109
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      319
      1858
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      95
      1605
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      83
      1495
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1240
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1180
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1121
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      50
      1043
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      1006
    Aihe