DUUNARIT OVAT

Kapeakatseisia. He katsovat maailmaa useimmiten kuin kaukoputkella. Heidän mielipiteitänsä sävyttää: katkeruus, kateus ja erilaiset tunnepitoiset faktat, joiden antavat häiritä loogista ajattelua. He eivät ymmärrä normaaleita syy- seuraussuhteita, eivätkä näe maailmaa kokonaisuutena, ainoastaan oman pienen napansa kautta.

Itselläni on ainakin yksi tällainen "duunari blondi" tuttava. Joskus se on rasittavaa kun hänen seurassaan joutuu oikeasti käyttäytymään ihan eri tavalla kuin normaalisti. Pitää kääntää päälle sellainen "simppeli vaihde"; karsia puheesta kaikki sivistys- ja ammattisanat ja muutkin monimutkaiset käsitteet sekä hienot lauserakenteet ja lisätä tilalle muutama kirosana sun muuta hömppää. Vieraat kielet voi myös unohtaa ja samoin tietyt puheenaiheet. Tämä on välttämätöntä että oltais edes vähän samalla aaltopituudella.
723901
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

Rupeaahan se katkeroittamaan kun maksaa tuloistaan 60-70% (kokonaisveroaste)veroa josta suurin osa menee kaikenmaailman tyhjäntoimittajien elättämiseen. Jos kaikki meistä edes yrittäisivät tehdä tuottavaa työtä verotus voitaisiin laskea järkevälle tasolle!

Äänestä
  • Mikä on sinusta TUOTTAVAA työtä?
    Tässä taas hyvä esimerkki, kun ei ymmärretä kansantalouden perustermejä ja lainalaisuuksia. Ja mikä olisi mielestäsi järkevä veroaste? Ja miten sen toteuttaisit? Ja ketkä mielestäsi ovat tyhjäntoimittajia? (Akoholistit joo, mutta niiden takia et pelkästään veroa maksa).

    Äänestä

  • Minua on tässä jo jonkin aikaa ärsyttänyt tämä ihmeellinen jaottelu: toisten Työ on arvokkaampaa kuin toisten. Siis ihan kansalaisten arvomaailmassa.

    Olen itse "duunarimaailmassa" tällä hetkellä; teen kokoaikaista vuorotyötä kyetäkseni jatko-opiskelemaan toisen tutkinnon verran. En allekirjoita yhtäkään väittämistäsi, jotka koskevat "duunareita". Ihminen valitsee itselleen sopivan työn, jos on niin onnekas että pääsee valitsemaan. Fiksu ihminen valitsee työn, jonka kokee mielekkääksi ja joka korreloi hänen yleisen lahjakkuustasonsa ja erityislahjojensa kanssa.

    Jos kaikkien olisi tehtävä "tuottavaa" työtä, kuka olisi enää hoitoalalla tai asiakaspalvelussa? Kyllä näitäkin aloja tarvitaan, vaikka ne eivät "tuotakaan" sanan varsinaisessa merkityksessä. Ilman palvelualoja taas ei olisi syytä tuottaa mitään. Palveluala myy sen mitä tuottavat yritykset tekevät.

    Tuloni ovat niin pienet, että veroprosenttini ei ole kuin 17,5.

    Äänestä

ennen kuin alat yleistämään, ei sitä kaikille tarvi kertoa jos on idiootti.
Toisaalta anonyyminä on hyvä olla idiootti...

Äänestä
  • Itse ootte maineenne ansainnut tyhmyydellänne.

    Äänestä

  • kyllä tämä "yleistys" itseasiassa on käypä monelle alalle. Näin se vain on, että tiettyä työtä 10 vuotta tehnyt työntekijä ei näe kokonaisuutta siten, kuin 10 vuotta samalla alalla eri tehtävissä työskennellyt; Ei näe metsää puilta...

    T: 22 vuotta alalla.

    Äänestä

  • jne kirjoitti:

    kyllä tämä "yleistys" itseasiassa on käypä monelle alalle. Näin se vain on, että tiettyä työtä 10 vuotta tehnyt työntekijä ei näe kokonaisuutta siten, kuin 10 vuotta samalla alalla eri tehtävissä työskennellyt; Ei näe metsää puilta...

    T: 22 vuotta alalla.

    En puhunut kokonaisuuden näkemistä pelkästään työelämässä, vaan koko elämässä yleensä. Hiukan naivia ajatella, että 22v. alalla ollut päihittäiset aina nuoret kyvyt, jotka tulokkaina näkevät toimialan ja yrityksen ns. "ulkopuolisen silmin", ja tuovat näin mukanaan arvokasta kritiikkiäkin. Kokonaisuuden näkeminen ei tarkoittanut siis työkierron kautta tullutta kokonaisnäkemystä (yllättäen,heh heh):):) (duunari ei taas nähnyt kaukoputken toiselle puolen)

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    "nuoret kyvyt, jotka tulokkaina näkevät toimialan ja yrityksen ns. "ulkopuolisen silmin".

    Ymmärrän sinänsä asiallisen pointtisi, mutta olet valitettavasti hieman hakoteilla aiheesta.

    Kaikki alalle tulevat "nuoret kyvyt" näkevät alan ulkopuolisin ja täysin kokemattomin silmin. Hyviä ja tuoreita ideoita varmasti nämä tulokkaat ovat pullollaan, mutta kun kokemusta alalta ei kerta kaikkiaan ole, niin heidän ideansa hukkuvat omaan mahdottomuutensa. He eivät voi ottaa vastuuta ideoistaan eikä sitä tietenkään kukaan odotakkaan mikä sulkee heidän ajatuksensa pois, kunnes saavat hieman kokemusta alalta. Silloin ja vasta silloin heidän ajatuksensa todella noteerataan, tosin siinä vaiheessa heidän ajatuksensa jo ovat muuttuneet kovasti, koska ovat huomanneet oman tietämättömyytensä alalta.

    Äänestä

  • naivilta kirjoitti:

    niin näin on tod. näk, mutta jos nyt kuitenkin tarkoitin kokonaisnäkemystä elämästä yleensä. En yhden firman sisällä. Tyypillistä; jos puhe on esim. duunareilta puuttuvasta kokonaisnäkemystä, nämä kurkistavat sinne kaukoputkeen ja toteavat; "MINÄ AINAKIN TIEDÄN KAIKEN FIRMASTANI, OLENHAN OLLUT SIELLÄ JO 22V, JOTEN MINULLA ON KOKONAISNÄKEMYSTÄ" (USKOMATONTA)AAARRRRRRRGGGGGGGGhhhhhhhhh....

    Piti vielä lisätä; ulkopuoliset näkemykset uusilta työntekijöiltä eivät usein koskaan näe päivänvaloa, koska nämä "vanhat" työntekijät suuressa viisaudessaan puolustavat henkensä edestä "omaa uhattua työpaikkaansa", jolloin monet nuoret tulokkaat todetaan uhkiksi. Kyse ei siis ole pelkästään kokonaisnäkemyksen puutteesta, vaikka toki siitäkin hieman..

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    En puhunut kokonaisuuden näkemistä pelkästään työelämässä, vaan koko elämässä yleensä. Hiukan naivia ajatella, että 22v. alalla ollut päihittäiset aina nuoret kyvyt, jotka tulokkaina näkevät toimialan ja yrityksen ns. "ulkopuolisen silmin", ja tuovat näin mukanaan arvokasta kritiikkiäkin. Kokonaisuuden näkeminen ei tarkoittanut siis työkierron kautta tullutta kokonaisnäkemystä (yllättäen,heh heh):):) (duunari ei taas nähnyt kaukoputken toiselle puolen)

    "Hiukan naivia ajatella, että 22v. alalla ollut päihittäiset aina nuoret kyvyt, jotka tulokkaina näkevät toimialan ja yrityksen ns. "ulkopuolisen silmin", ja tuovat näin mukanaan arvokasta kritiikkiäkin."

    Tämä on itseasiassa hyvä pointti ja ymmärrän sen. Tosin ei koske minun alaani, koska nuoria kykyjä ei ole eikä tule johtuen koulutuksen puutteesta Euroopassa (ainoastaan jenkeissä on alani ammattikouluja).

    Voin sanoa, että päihitän kaikki nuoret ja vanhemmatkin kyvyt johtuen kokemuksestani ja siitä, että tuotan ja johdan kaiken alani koulutuksen Suomessa. Se toki ei sulje pois sitä tosiasiaa, että joskus tulee nuorempi joka ottaa "pallini" (toivottavasti, nyt näyttää huonolta.. siis ei pallini vaan se ottaja... siis ei pallijeni.. :)

    Niin ja vaikken alaani mainitsekkaan, niin alani koskettaa jokaista ihmistä Suomessa :)

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    niin näin on tod. näk, mutta jos nyt kuitenkin tarkoitin kokonaisnäkemystä elämästä yleensä. En yhden firman sisällä. Tyypillistä; jos puhe on esim. duunareilta puuttuvasta kokonaisnäkemystä, nämä kurkistavat sinne kaukoputkeen ja toteavat; "MINÄ AINAKIN TIEDÄN KAIKEN FIRMASTANI, OLENHAN OLLUT SIELLÄ JO 22V, JOTEN MINULLA ON KOKONAISNÄKEMYSTÄ" (USKOMATONTA)AAARRRRRRRGGGGGGGGhhhhhhhhh....

    Siinä vaiheessa, kun ymmärrät "firman" ja "alan" eron, niin tule uudestaan kertomaan älykkäitä mielipiteitäsi.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Piti vielä lisätä; ulkopuoliset näkemykset uusilta työntekijöiltä eivät usein koskaan näe päivänvaloa, koska nämä "vanhat" työntekijät suuressa viisaudessaan puolustavat henkensä edestä "omaa uhattua työpaikkaansa", jolloin monet nuoret tulokkaat todetaan uhkiksi. Kyse ei siis ole pelkästään kokonaisnäkemyksen puutteesta, vaikka toki siitäkin hieman..

    Siis en todellakaan ole ollut 22 vuotta samassa firmassa! Nykyisessä työpaikassani 3 vuotta. 9 työpaikkaa on tullut urani aikana käytyä ja aina vaihdossa on ura edennyt.

    Äänestä

  • haloooo kirjoitti:

    Siinä vaiheessa, kun ymmärrät "firman" ja "alan" eron, niin tule uudestaan kertomaan älykkäitä mielipiteitäsi.

    "Siinä vaiheessa, kun ymmärrät "firman" ja "alan" eron, niin tule uudestaan kertomaan älykkäitä mielipiteitäsi."

    AIKA TERÄVÄ KOMMENTTI SINULTA.;) Ihanko itse pähkäilit?

    Äänestä

  • jne kirjoitti:

    kyllä tämä "yleistys" itseasiassa on käypä monelle alalle. Näin se vain on, että tiettyä työtä 10 vuotta tehnyt työntekijä ei näe kokonaisuutta siten, kuin 10 vuotta samalla alalla eri tehtävissä työskennellyt; Ei näe metsää puilta...

    T: 22 vuotta alalla.

    Voihan duunarikin tehdä samalla alalla erilaisia työtehtäviä... Itse lasken kuuluvani duunareihin, vaikka ryhmäni esimies olenkin. Olen tehnyt alallani monipuolisia hommia ja mielestäni omaan melko laajan katsantokannan alalleni.

    Äänestä

  • duunari-esimies kirjoitti:

    Voihan duunarikin tehdä samalla alalla erilaisia työtehtäviä... Itse lasken kuuluvani duunareihin, vaikka ryhmäni esimies olenkin. Olen tehnyt alallani monipuolisia hommia ja mielestäni omaan melko laajan katsantokannan alalleni.

    ala kuin ala, niin kun on työskennellyt eri tehtävissä samalla alalla, niin näkee koko alan täysin erilailla, kuin heppu, joka on työskennellyt saman ajan vain yhdessä työssä. On näkemys koko alasta.
    Tätä käsittääkseni ketjun aloittajakin juuri tarkoitti!

    Äänestä

eiköhän kaikki duunarit lopeteta työnteko tähän ja lähdetään jonnekkin autiolle saarelle puhumaan keskenämme ilman hienoja sanoja ja katsotaan miten tällekkin ihmiselle käy.Taitaa tulla äitiä ikävä kun joutuu yksin pimeässä olemaan ilman ruokaa ja lämpöä.Joutuu kaveri varmaan yksin jauhamaan tällaista älytöntä sontaa.

Äänestä
  • Niinpä, ja lähdetään me kaikki akateemiset autiolle saarelle jauhamaan hienoa hömppää... Jätetään tämä maa pelkille duunareille, katsotaan sen jälkeen missä tilassa Suomi, tietoyhteiskunta on. Unohdetaan innovaatiot ja teknologinen kehitys ja kaikki muukin älyllinen kehitys. Yhteiskuntamme olisi kerrassan loistava! ;))
    Tämä kyseinen Duunari ei oikein tajua pitää yksinkertaista päätään kiinni. Sen kun tekisivät hommat ja antaisivat muiden AJATELLA heidänkin puolestaan.

    Äänestä

  • heh kirjoitti:

    Niinpä, ja lähdetään me kaikki akateemiset autiolle saarelle jauhamaan hienoa hömppää... Jätetään tämä maa pelkille duunareille, katsotaan sen jälkeen missä tilassa Suomi, tietoyhteiskunta on. Unohdetaan innovaatiot ja teknologinen kehitys ja kaikki muukin älyllinen kehitys. Yhteiskuntamme olisi kerrassan loistava! ;))
    Tämä kyseinen Duunari ei oikein tajua pitää yksinkertaista päätään kiinni. Sen kun tekisivät hommat ja antaisivat muiden AJATELLA heidänkin puolestaan.

    Ai sulle on tärkeämpää innovaatiot ja teknologinen kehitys kuin lämpö ja ruoka?

    Äänestä

  • DUUNARI kirjoitti:

    Ai sulle on tärkeämpää innovaatiot ja teknologinen kehitys kuin lämpö ja ruoka?

    "Ai sulle on tärkeämpää innovaatiot ja teknologinen kehitys kuin lämpö ja ruoka?"

    Ei toki tärkeämpää kuin ruoka ja lämpö, mutta ilman edellämainittuja (teknologinen kehitys ym) SINULLAKAAN ei olisi lämpöä ja ruoka. ja vaikka kuinka duunairit heiluisivat sen kuokan kanssa, olisivat olosuhteet kuitenkin vain kehitysmaiden tasoa.

    Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Normaaleita kausaalisuhteita et sinä pysty näemmä ymmärtämään.

    Äänestä

"Kapeakatseisia. He katsovat maailmaa useimmiten kuin kaukoputkella. Heidän mielipiteitänsä sävyttää: katkeruus, kateus ja erilaiset tunnepitoiset faktat, joiden antavat häiritä loogista ajattelua. He eivät ymmärrä normaaleita syy- seuraussuhteita, eivätkä näe maailmaa kokonaisuutena, ainoastaan oman pienen napansa kautta."

Totta turiset. Näin se vain on ja puhun kokemuksesta, mun ura: asentaja, varaosamies, takuukäsittelijä, myyjä, tuotepäällikkö. Näen asiat laajasti, mutta asentajat suppeasti. En sanoisi, että "duunarit", kaikki me työssä olijat olemme duunareita, mutta on tuossa viestissäsi totuuden siemen. Mutta en silti näe mitään syytä haukkua ketään. Kaikilla on paikkansa ja six toiseen haukkusi menevät kuuroille korville, nämä kuurot korvat kun ei näe muuta kuin kapean alansa, ei kokonaisuutta ;)

Äänestä

Osaava mukauttaa käyttäytymisensä kumppaninsa/keskustelijansa mukaan. Eikä tämä toinen sitä välttämättä huomaa. Joskus pitää "alentua" kueskustelukumppaninsa tasolle, jotta voi ylläpitää hyvät suhteensa. Taitava tekee sen niin, ettei toinen sitä edes huomaa... miettikääpä tätä kritisoijat, miettikääpä tosi hyvin ;)

Äänestä
  • veit jalat suustani

    Äänestä

  • Tyhmä olet, useasti se toinen huomaa, mutta ei ole huomaavinaan.
    Siis kumpihan tässä ei huomaa ja mitä.

    Äänestä

  • duunari kirjoitti:

    Tyhmä olet, useasti se toinen huomaa, mutta ei ole huomaavinaan.
    Siis kumpihan tässä ei huomaa ja mitä.

    "Tyhmä olet, useasti se toinen huomaa, mutta ei ole huomaavinaan.
    Siis kumpihan tässä ei huomaa ja mitä."

    Asia taitaa olla niin, että SINÄ et huomaa olevasi hiukan simppeli. Totuus on vaikea hyväksyä, sori nyt vaan. Voit uskotella itsellesí ihan mitä vaan, mutta kyllä totuus on se, että duunarit ovat KESKIMÄÄRIN hiukan tyhmempiä, mikä ei tietenkään haittaa suorittavan työn tekemistä. Liika ajatteleminen saattaisi jopa häiritä.

    Äänestä

  • EI DUUNARI kirjoitti:

    Ai, sinulla on oma yritys, kun et ole duunari, siis toisen palveluksessa. Kuka on simppeli, riipuu siitä kuka sitä määrittelee ja mistä putkesta kattoo.

    Äänestä

  • Kylläpä nämä duunarit näkevät punaista. hehän aivan raivoavat täällä henkensä edestä. Totuus on ilmeisesti vaikea hyväksyä.. heh.

    Äänestä

  • misu kirjoitti:

    Kylläpä nämä duunarit näkevät punaista. hehän aivan raivoavat täällä henkensä edestä. Totuus on ilmeisesti vaikea hyväksyä.. heh.

    Niin, kaikkihan me duunaillaan kenellä duunia on ja meitä on aikas paljon. Se on aika huono homma, jos ei nää punaista. Katos sitä voi olla muuten liikennevaloissa kusessa.

    Äänestä

  • EI DUUNARI kirjoitti:

    "Tyhmä olet, useasti se toinen huomaa, mutta ei ole huomaavinaan.
    Siis kumpihan tässä ei huomaa ja mitä."

    Asia taitaa olla niin, että SINÄ et huomaa olevasi hiukan simppeli. Totuus on vaikea hyväksyä, sori nyt vaan. Voit uskotella itsellesí ihan mitä vaan, mutta kyllä totuus on se, että duunarit ovat KESKIMÄÄRIN hiukan tyhmempiä, mikä ei tietenkään haittaa suorittavan työn tekemistä. Liika ajatteleminen saattaisi jopa häiritä.

    Jos olet esimies, joka myös on omasta näkökulmastani duunari.
    Duunarina oleminen ei ole omaa elämääni haitannut.
    Paras ystäväni on ns. ei duunari.
    Eipä ole ystävyyssuhdetta haitannut.
    Taidat olla tosin yksinkertainen ajatusmaailmassasi.

    Äänestä

  • värit hanskassa kirjoitti:

    Niin, kaikkihan me duunaillaan kenellä duunia on ja meitä on aikas paljon. Se on aika huono homma, jos ei nää punaista. Katos sitä voi olla muuten liikennevaloissa kusessa.

    "Se on aika huono homma, jos ei nää punaista. Katos sitä voi olla muuten liikennevaloissa kusessa."

    buahaaaaa hahahhaaa... tappavan hauska juttu!

    Äänestä

  • misu kirjoitti:

    Kylläpä nämä duunarit näkevät punaista. hehän aivan raivoavat täällä henkensä edestä. Totuus on ilmeisesti vaikea hyväksyä.. heh.

    Punainen on joulun väri ja joulu lähestyy. Kilisee kilisee kulkunen jne.

    Äänestä

  • duunari kirjoitti:

    Jos olet esimies, joka myös on omasta näkökulmastani duunari.
    Duunarina oleminen ei ole omaa elämääni haitannut.
    Paras ystäväni on ns. ei duunari.
    Eipä ole ystävyyssuhdetta haitannut.
    Taidat olla tosin yksinkertainen ajatusmaailmassasi.

    "ei voi olla
    Kirjoittanut: duunari 23.10.2005 klo 11.29

    Jos olet esimies, joka myös on omasta näkökulmastani duunari."

    MITÄ TÄMÄ LAUSE TARKOITTI? AKATEEMINEN EI YMMÄRRÄ?

    Äänestä

Voi sinua raukkaa, oletko joutunut kelpuuttamaan kaveripiiriisi ihan tavallisen duunarin... Et pysty viljelemään nokkelia sivistyssanoja ja käyttämään monimutkaisia lauserakenteita hänen seurassaan. Sinun kannattaisi varmaankin hakeutua esim. professoritasoiseen seuraan saadaksesi käyttää tätä ilmiömäistä älykkyyttäsi. Heidän kanssaan voit keskustella vaikkapa ranskaksi Suomen kansantalouden tilanteesta ja pohtia syitä siihen. Olet selvästikin keskivertokansalaista todella paljon fiksumpi. Säälin sinua, koska joudut elämään meidän tavallisten ihmisten kanssa samalla maapallolla. Tsemppiä sinulle jatkossa yrittäessäsi kestää tätä elämää tavallisten duunareiden maailmassa.

Äänestä
  • sinulle nim. "duunari-esimies":

    Duunari-esimiehet ne vasta junttia porukkaa onkin. Sana ESIMIES kolahtaa heidän päähänsä yhtä nopeasti, kuin alkoholi teini-ikäiseen, ja näin duunari-esimiehelle nousee pissa päähän. Tuloshan on varsin hyvin nähtävillä työpaikoilla nykyään, kun ilman minkäänlaisia johtamis- ja ESIMIESTAITOJA olevat duunarit huutavat ja kiroilevat pää punaisena alaisilleen ja luulevat että tämä MOTIVOI heitä.:) HEH. todella säälittävää.. Mutta niin surullisen hupaisaa ja yleistä.....

    Äänestä

Tiedätkö, että onnellisella ja tasapainoisella ihmisellä ei ole mitään tarvetta alentaa toisia. Sinulla on tarve joten...

Äänestä
  • noh, kuka sanoi että alennan toisia? Esitin vain MIELIPITEENI. Itsehän niin päättelit ettäv ALENNAN muita?? Ihminen yleensä kokee että häntä alennetaan, jos hänellä on huono itsetunto (useimmilla duunareilla on) ja sisimmäässään tajuaa jutussa olevan jotain perääkin.. eikö?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    noh, kuka sanoi että alennan toisia? Esitin vain MIELIPITEENI. Itsehän niin päättelit ettäv ALENNAN muita?? Ihminen yleensä kokee että häntä alennetaan, jos hänellä on huono itsetunto (useimmilla duunareilla on) ja sisimmäässään tajuaa jutussa olevan jotain perääkin.. eikö?

    Jatka vain valitsemallasi tiellä, ei se minua haittaa. Meitä on moneen junaan ja moni asia riippuu siitä kuka sitä tarkastelee ja mistä näkökulmasta, eli loppujen lopuksi se on aivan yksi hailee mitä mieltä kukin on jostakin asiasta. Ainoastaan sillä on merkitystä mitä itse ajattelee omista asioistaan ja elämästään. Pysyn kannassani hyvällä itsetunnolla, niin kuin aina ennenkin.

    Äänestä

  • Nooah kirjoitti:

    Niin, jatkan kyllä iloisesti valitsemmallani tiellä, koska siinä ei ole mitään vikaa sinun valitsemaasi nähden.. Arvasin toki, että mielipiteeni saa kritiikkiä. Toisaalta sehän tekeekin tästä maailmasta niin mieelenkiintoisen paikan. Kaikki eivät ole samaa mieltä, eikä kaikkien tarvitsekaan olla. Olet kuitenkin hyvä neiti (näin oletan), vain henkilö,jolla on YKSI näkemys kaikesta. Sekään ei ole liiemmin se ainut, eikä oikea. En suosittele myöskään liikaa hehkuttamaan "hyvää itsteuntoasi" ennen kuin se on OIKEASTI hyvä. Se näkyy nimittäin läpi. :)

    ja omahyväinen idootti, jonka joku tulee ennemmin tai myöhemmin pudottamaan takaisin maan pinnalle.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Niin, jatkan kyllä iloisesti valitsemmallani tiellä, koska siinä ei ole mitään vikaa sinun valitsemaasi nähden.. Arvasin toki, että mielipiteeni saa kritiikkiä. Toisaalta sehän tekeekin tästä maailmasta niin mieelenkiintoisen paikan. Kaikki eivät ole samaa mieltä, eikä kaikkien tarvitsekaan olla. Olet kuitenkin hyvä neiti (näin oletan), vain henkilö,jolla on YKSI näkemys kaikesta. Sekään ei ole liiemmin se ainut, eikä oikea. En suosittele myöskään liikaa hehkuttamaan "hyvää itsteuntoasi" ennen kuin se on OIKEASTI hyvä. Se näkyy nimittäin läpi. :)

    ja omahyväinen idiootti, jonka joku tulee ennemmin tai myöhemmin pudottamaan takaisin maan pinnalle.

    Kiitos vastauksesta ja muutamasta provosointi yrityksestä. Vastauksesi oli pitkä, koska luin rivien välitkin ja sieltä selvisi ainakin se, että elämän kokemusta ei ole kertynyt liiemmin ym...no, olkoon. Lopetan omalta osalta tämän tähän, vaikka varmasti yrität jotain provoa, mutta se kertookin vain enemmän itsestäsi.

    ja siellä se neiti kaikkitievä SUURINE taas elämänkokemuksineen puhuu. Oikein ison kummarruksen olet anasinnut noin suurella älykkyydelläsi. Jos sinulla ei ole ASIAAN perusteluja, älä kommentoi ollenkaan.

    Äänestä

  • Nooah kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta ja muutamasta provosointi yrityksestä. Vastauksesi oli pitkä, koska luin rivien välitkin ja sieltä selvisi ainakin se, että elämän kokemusta ei ole kertynyt liiemmin ym...no, olkoon. Lopetan omalta osalta tämän tähän, vaikka varmasti yrität jotain provoa, mutta se kertookin vain enemmän itsestäsi.

    "Tiedätkö, että onnellisella ja tasapainoisella ihmisellä ei ole mitään tarvetta alentaa toisia. Sinulla on tarve joten... "

    Sinun sanojasi käyttäen, ihmettelen, kuinka itse toimit juuri noin???? Vai onko se kuuluisa taspanoisi horjumassa?

    Äänestä

  • horjumassa? kirjoitti:

    "Tiedätkö, että onnellisella ja tasapainoisella ihmisellä ei ole mitään tarvetta alentaa toisia. Sinulla on tarve joten... "

    Sinun sanojasi käyttäen, ihmettelen, kuinka itse toimit juuri noin???? Vai onko se kuuluisa taspanoisi horjumassa?

    Tää ei oo varmaan yleinen kyssä mut vastaan kuitenki. Niin oli tossa pari päivää nii kova meno päällä et kyl siinä oli tasapaino koetuksel. Siksi toimin näin ku se on vaan nii nastaa jos sää ny tajuut sellaisest mitään. Täytyy täs pyörittää arki ja ens viikonloppuna uusiks ja ei ku tasapaino hakuseen jees.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    noh, kuka sanoi että alennan toisia? Esitin vain MIELIPITEENI. Itsehän niin päättelit ettäv ALENNAN muita?? Ihminen yleensä kokee että häntä alennetaan, jos hänellä on huono itsetunto (useimmilla duunareilla on) ja sisimmäässään tajuaa jutussa olevan jotain perääkin.. eikö?

    ...ja valitettavasti siitä kyllä paistaa läpi se, että sinä alennat duunareita. Miksi? Oletko sinäkin niitä akateemisia, joita vituttaa, kun jotkut duunarit saavat parempaa palkkaa kuin sinä, korkeasti koulutettu, fiksu (?) ihminen omassa hommassasi? Siltä kyllä vähän haisee. Elämäänsä tyytyväisen ihmisen ei tarvitse täällä palstalla haukkua muita, saatikka yrittää säälittävään tyyliin selitellä, että "enhän minä..."

    Mielestäni kaikki ammatit ja alat ovat tärkeitä, SEKÄ akateemiset ETTÄ duunarit. Ilman toista joukkoa eivät toiset tulisi toimeen, puolin ja toisin. Omaan ystäväpiiriini kuuluu sekä duunareita että akateemisia ja vähän siltä väliltäkin, eikä ketään katsota nokanvartta pitkin. Ei ole tarvis. Kokemukseni mukaan duunareistakin löytyy älykkäitä ihmisiä, joilla ei vain ole ollut halua tai kunnianhimoa opiskella pitemmälle. Eikä se ole välttämättä yhtään huono valinta; omistakin ystävistä löytyy ammattikoulu -> työ -linjan valinneita, jotka tienaavat huomattavasti enemmän kuin minä, korkeasti koulutettu omaa koulutustani vastaavassa, vaativassa työssä! Että näin.

    Äänestä

  • Ihan sama... kirjoitti:

    Tunnut erittäin fiksulta ihmiseltä.
    Olen samaa mieltä, että kaikkia tarvitaan.
    Itse jätin koulut kesken kun piti saada rahaa asunnon maksuun.
    Toimistossakin olen sen verran ollut töissä ja huomasin ettei se ole minun alani. Haluan tehdä ruumiillista työtä.
    Se vaan sopii minulle. Kaikki olemme erilaisia.

    ITSE EN JÄTTÄNYT KOULUJA KESKEN KUN TARVITSIN RAHAA ASUNNONMAKSUUN. Menin töihin ja kouluun samaanaikaan. Olet laiska, turha selitellä! Aina löytyy selityksiä..

    Äänestä

eiköhän tässä olla jonkin alan duunareita itse kukin, en lähtis kategorioimaan koko "duunari" sanaa mihinkään yhteyteen. Duunia se tekee johtaporraskin ja samannäköinen raha -joskin eri verran- siellä palkkapussiin kullekin tulee...

Äänestä

Asiaan. Mikä siis on oma älykkyysosamääräsi? Mikä on koulutuksesi? Mikä on niiden ero. Ymmärrätkö psykologiaa ja sosiologiaa? Et. Mitkä tekijät vaikuttavat ihmisen kapasiteetin käyttöön tai käyttämättömyyteen. Muuten et purkaisi tuollaista tekstiä. Nykytaloutta ehkä, ja sitä hyvän tahtoisesti siksi että olet ilmeisesti kohtuullisen hyvällä oksalla ja tyytyväinen. Ja sen verran ovela että ymmärrät painaa muita alas jotta saat heidät luopumaan osuudestaan. Ja muuten, kusessahan tässä aletaan olla tuon teidän "älykkyytenne" kanssa. Terv. ei-duunari.

Äänestä
  • Tiedät itsekin varsin hyvin, että jutussani on perää...Harva meistä vain sanoo ääneen mitä moni ajattelee...:) Vastaan kutenkin mielellään kysymyksiisi:

    "Mitkä tekijät vaikuttavat ihmisen kapasiteetin käyttöön tai käyttämättömyyteen." Noh, luulisin että perimä ja kasvuolosuhteet ratkaisevat asian pitkälti (suotuisat,epäsuotuisat olosuhteet), ja tietysti erilaiset motivaatiotekijät sisäisesti ja ulkoisesti. Ja älykkyyshän on jakautunut normaalijakauman mukaisesti väestössä.

    Mikä siis on oma älykkyysosamääräsi? En ole koskaan laskenut, koska mielestäni ÄO Kuvastaa mittarina aika huonosti muutakin kuin matemaattista ja loogista päättelyä.

    Mikä on koulutuksesi? Mikä on niiden ero.
    Koulutukseni on KTM, jos se nyt joitain kiinnostaa. En suinkaan kehu sillä, se on ihan perselihaksista kiinni. Toki kaikenlainen lukeminen kehittää ajattelua ja näkee asiat ehkäpä laaja-alaisemmin.

    What else?

    Äänestä

Mikä on kirjoituksesi pointti. Itsetuntosi pönkittäminen? Viha vähemmän koulutettuja kohtaan? Etkö ole saavuttanut tavoitteita elämässäsi ja moni tuntemasi duunari on? Kateus ja katkeruus siitä, että vähemmälläkin koulutuksella voi saada hyvän työn ja tienestin? Pätemisen tarve? Eikö sinulla ole oikeanlaisia kavereita? Traumat? Provosointi ja siitä tuleva hyvä olo?

Äänestä
  • Haluan vain sanoa mielipiteeni- jos se ei kaikkia miellytä, voi voi. Elämäni on loistavaa, siitä ei ole kyse. Halusin vain testata ihmisten reagointia, kun sanon ääneen sen, mitä niin moni ajattelee. Ja reagointihan oli monilta osin aika ennalta arvattavissa. Toki mielenkiintoisia ajatuksiakin löytyi muutama, sinun oli lähinnä asian vierestä ja todella säälittävää.

    Äänestä

  • miellyttää kirjoitti:

    Haluan vain sanoa mielipiteeni- jos se ei kaikkia miellytä, voi voi. Elämäni on loistavaa, siitä ei ole kyse. Halusin vain testata ihmisten reagointia, kun sanon ääneen sen, mitä niin moni ajattelee. Ja reagointihan oli monilta osin aika ennalta arvattavissa. Toki mielenkiintoisia ajatuksiakin löytyi muutama, sinun oli lähinnä asian vierestä ja todella säälittävää.

    Mielestäsi duunarit ovat kapeakatseisia.
    Olet itse todella kapeakatseinen.
    Kaikissa on kaikkia, mitä sinä et ymmärrä.
    En usko, että elämäsi on loistavaa. Taidat pettää siinäkin itseäsi.
    Sellainen ihminen jonka elämä on loistavaa ei näe tarpeellisena mollata muita.

    Äänestä

  • miellyttää kirjoitti:

    Haluan vain sanoa mielipiteeni- jos se ei kaikkia miellytä, voi voi. Elämäni on loistavaa, siitä ei ole kyse. Halusin vain testata ihmisten reagointia, kun sanon ääneen sen, mitä niin moni ajattelee. Ja reagointihan oli monilta osin aika ennalta arvattavissa. Toki mielenkiintoisia ajatuksiakin löytyi muutama, sinun oli lähinnä asian vierestä ja todella säälittävää.

    Tällä vastauksellasi paljastit, että ainakin kolme syytä pitää paikkansa, mitä aiemmin kirjoitin. Selittele vaan lisää, mutta en usko hetkeäkään. Eräät asiat vaan mättää elämässä, nimittään sinulla, se vaan näkyy. Pärjäile.

    Äänestä

  • miellyttää kirjoitti:

    Haluan vain sanoa mielipiteeni- jos se ei kaikkia miellytä, voi voi. Elämäni on loistavaa, siitä ei ole kyse. Halusin vain testata ihmisten reagointia, kun sanon ääneen sen, mitä niin moni ajattelee. Ja reagointihan oli monilta osin aika ennalta arvattavissa. Toki mielenkiintoisia ajatuksiakin löytyi muutama, sinun oli lähinnä asian vierestä ja todella säälittävää.

    mahtaa olla tuo "niin moni"?

    Tarkennatko.

    Äänestä

Taidatkin olla kateellinen tälle "duunari blondi" tuttavallesi. Hänkö se olikin joka sai sen duunipaikan ja paremman palkan simppelillä koulutuksella?

Äänestä
  • totuus on vaikea hyväksyä.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    totuus on vaikea hyväksyä.

    Niinpä, totuus on vaikea hyväksyä ja jokaisella on oma totuus, riippuen mistä putkesta kukin kattoo. Relaa jo, muuten saat sydärin.

    Äänestä

  • aaa kirjoitti:

    Niinpä, totuus on vaikea hyväksyä ja jokaisella on oma totuus, riippuen mistä putkesta kukin kattoo. Relaa jo, muuten saat sydärin.

    Jokaisella on oma totúus, jotkut vaan eivät ymmärrä pitää päätään kiinni. Varsinkaan tietyt ihmistyypit. Kun joku kerran avaa suunsa ja kritísoi heitä, nousee tälläinen meteli. Huoh. whatever. Hukkukaa sinne paskaan, mutta älkää VALITTAKO, jos ette viitsi, ettekä näin ollen osaa mitään, mikä tekisi teidät vähemmän katkeriksi. t. ei-duunari

    Äänestä

  • p...aan. kirjoitti:

    Oo, mikä älyn jättiläisen purkaus... niin, oliko sulla jotain asiaakin? Vai vituttaako olotilasi noin yleisesti, koska siltä ainakin vaikuttaa.

    Äänestä

  • p...aan. kirjoitti:

    Jokaisella on oma totúus, jotkut vaan eivät ymmärrä pitää päätään kiinni. Varsinkaan tietyt ihmistyypit. Kun joku kerran avaa suunsa ja kritísoi heitä, nousee tälläinen meteli. Huoh. whatever. Hukkukaa sinne paskaan, mutta älkää VALITTAKO, jos ette viitsi, ettekä näin ollen osaa mitään, mikä tekisi teidät vähemmän katkeriksi. t. ei-duunari

    Minkähänlaista työtä teet, kun et laske itseäsi duunariksi.
    Tunsin joskus kaupan kasalla olleen henkilön, jolla nousi pissa päähän ja ei laskenut itseään duunariksi.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    totuus on vaikea hyväksyä.

    Koska tämä totuus asia näyttää kohdallasi olevan niin kuoleman vakava, ehdotan, että otat yhteyttä ylemmälle taholle ja vaadit totuuskomission perustamista ko. asiasta. Tulokset voisi julkaista juhannuksen aaton aattona, koska silloin voisit miettiä tuloksia koko juhannuksen ajan omassa kammiossasi. Komission toiminnan rahoittaisit lainalla, koska muuhun rahoitusmuotoon et tietenkään pysty.

    Äänestä

  • Metka kirjoitti:

    TOTUUS ON VAIKEA HYVÄKSAYÄ

    Äänestä

  • HYVÄKSYÄ kirjoitti:

    TOTUUS ON VAIKEA HYVÄKSAYÄ

    Peitelty totuus ei ole todellinen totuus, joten ei sitä voikaan/saakaan hyväksyä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

...... kirjoitti:

Kapeakatseisia. He katsovat maailmaa useimmiten kuin kaukoputkella. Heidän mielipiteitänsä sävyttää: katkeruus, kateus ja erilaiset tunnepitoiset faktat, joiden antavat häiritä loogista ajattelua. He eivät ymmärrä normaaleita syy- seuraussuhteita, eivätkä näe maailmaa kokonaisuutena, ainoastaan oman pienen napansa kautta.

Itselläni on ainakin yksi tällainen "duunari blondi" tuttava. Joskus se on rasittavaa kun hänen seurassaan joutuu oikeasti käyttäytymään ihan eri tavalla kuin normaalisti. Pitää kääntää päälle sellainen "simppeli vaihde"; karsia puheesta kaikki sivistys- ja ammattisanat ja muutkin monimutkaiset käsitteet sekä hienot lauserakenteet ja lisätä tilalle muutama kirosana sun muuta hömppää. Vieraat kielet voi myös unohtaa ja samoin tietyt puheenaiheet. Tämä on välttämätöntä että oltais edes vähän samalla aaltopituudella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu