Hehkui punaa villiviini,
syksy kultasi vaahterat.
Syystuulet huilujaan soitti,
sadepisarat tanssivat.
Polun varressa- juhannusruusun-
valkokukkaan näin puhjenneen.
Ja pienet, hennot nuput
pian valoon aueneet.
Ja ikään kuin aroin silmin,
katsoi ruusu maailmaa.
Kuin tuntisi rikkoneensa,
väriloistoa huumaavaa.
Niin puhdas,
niin hento,
niin hauras
oli ruusu valkoinen.
Sen sydän kaipasi kauas...
aikaan kesään..luo omien.
Mä mietin,
ihmissydän,
valkoruusun on kaltainen.
Usein ihmisten keskellä tuntee;
olen outo ja muukalainen,
olen vieras ja yksinäinen.
syksy kultasi vaahterat.
Syystuulet huilujaan soitti,
sadepisarat tanssivat.
Polun varressa- juhannusruusun-
valkokukkaan näin puhjenneen.
Ja pienet, hennot nuput
pian valoon aueneet.
Ja ikään kuin aroin silmin,
katsoi ruusu maailmaa.
Kuin tuntisi rikkoneensa,
väriloistoa huumaavaa.
Niin puhdas,
niin hento,
niin hauras
oli ruusu valkoinen.
Sen sydän kaipasi kauas...
aikaan kesään..luo omien.
Mä mietin,
ihmissydän,
valkoruusun on kaltainen.
Usein ihmisten keskellä tuntee;
olen outo ja muukalainen,
olen vieras ja yksinäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Runosi herätti monia ajatuksia. Lempivärini on valkoinen ja siksi on helppo samaistua juhannusruusuun, joka tuntee syksyn väriloiston keskellä itsensä oudoksi.
Kiitos,kun viitsit vastata avellina.
Näin "ihan oikeasti" juhannusruusussa kukkasen viikko sitten ja halusin taltioida näkemäni jotenkin. Tämä lienee minun tapani. Sen onnistuminen onkin jo vaikeampaa))).