Pari viikkoa sitten alkoi Älvärin pystytys

Föörykynä.

Nosturilla pystytettin ja kolmen tunnin päästä oli alakerta paikoillaan. Vettä ei satanut, mikään ei ollut pilalla. Nyt on katto valmis, päätyterassi ja parveke valmis. Erkkerit paikoillan ja harjakuisti. Lauantaina ja sunnuntaina pistetään takka kondikseen. Lattia, tapetit ja osa sähkötöistä vielä laittamatta. Ja neljän viikon päästä aletaan tekemään yläkertaa, kestää kolme viikkoa.


Pidän talostani ja olen tyytyväinen. En kadehdi eräänkään arkitehdin taloa missä ikunat lattiaan asti ja suora näkyvyys Artekin kalusteilla sisustettuun olohuoneeseen. Arkitehti tykkää ja asuu talossaan. Minä tykkään omastani ja asun siellä kohta.

Kuitenkin mulle on ihan sama vaikkei joku talostani tykkää. Ja myös mun mielestäni toiset saavat päätyä eri valintoihin kuin minä. Ei se minun taloani huononmaksi tee.

Ihan avaimet käteen taloksi en tätä kyllä sanoisi, hommaa on piisannut ihan riittävästi, tosin kaikki on sujunut myös ripeästi.

Työkavereistani monet ovat rakentaneet tätnä vuonna, on ollut erillaisia valintoja. Kuitenkin olemme mielenkiinnolla keskustelleet toistemme projekteista, ilman sarvia ja hampaita.

kenellekkään en ratkaisuani tyrkytä, mutta olen vastannut kysymyksiin pyydettäessä. ja kiinostusta on riittänyt. Rahaa tulee menemään siinä 185000 € kaiken kaikkiaan. ja pihalla seisoo auto minkä arvo nousee puolella kun tankki on täynnä, varaa ei ole parempaan. Eikä se hävetä kun en ole muuta esittänytkään kun mitä olen.

Emme tiedä elinpäiviemme pitutta, joten nauttikaamme niistä. Jokainen omalla tavallaan.

21

4487

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aikansa kutakin - muoti

      meilläkin naapurissa tuommoinen "ikkunat lattiasta kattoon" -talo, enkä voisi sellaisessa akvaariossa itse kyllä asua - kaikki näkyy ulos. No, jokainen taaplaa tyylillään, itse olen kovin tyytyväinen omaan puutalooni joka on enemmän perinteinen eikä siis mene "pois muodista" niin kovin helposti kuin nämä kulloisenkin muodin mukaan tehdyt. Uusi talo kuitenkin.

      • ja verhot eteen

        Meillä on ikkunat lattiasta kattoon ja me tehdään "sitä" niiden ääressä. Vähänkö naapureita harmittaa, kun ne ei voi tehdä mitään asialle... Muuta kuin katsoa muualle, jota ne ei kuitenkaan tee.


      • Tero
        ja verhot eteen kirjoitti:

        Meillä on ikkunat lattiasta kattoon ja me tehdään "sitä" niiden ääressä. Vähänkö naapureita harmittaa, kun ne ei voi tehdä mitään asialle... Muuta kuin katsoa muualle, jota ne ei kuitenkaan tee.

        Sun älykkyydellä ei taida osata tehdä "sillä"
        mitään muuta kuin pissiä.


      • kopioista
        Tero kirjoitti:

        Sun älykkyydellä ei taida osata tehdä "sillä"
        mitään muuta kuin pissiä.

        Kyllä perinteis-kopiotkin menevät aikanaan pois muodista. Ne kun ovat niin tyypillistä tälle ajalle. Klassisesti suunniteltu talo säilyy kauimmin. Tällä tarkoitan yksinkertaisen pelkistettyä ja suoralinjaista. Ikkunoiden koolla ei ole tämän asian kanssa paljon tekemistä.


    • juntti

      Kerrankin asiallinen ja fiksu kirjoitus tällä palstalla! Hyvää syksyä!

    • RAK-MAK

      odota kun rossipohjasi rupee mätänemään niin kyllä olet kusessa silloin ja mietit miksi et ostanut suomalaista laatutaloa jotka ovat aidot suomalaiset timpurit valmistaneet täkäläisestä puusta,kyllä ne lyö laudoilta ruotsalaisen mätäpuun mikä on homehtunut sen joulukuun myrskyn jälkeen. Älkää missään tapauksessa ostako ruotsalaista elvaria,volvoa tai ericssonia,jos teette niin olette isänmaan pettureita. Suomaliasen pitää suosia suomalaista,koska vain me suomalaiset tiedämme mitä suomalainen tarvitsee. Veteraanit kunniaan ja lippu korkealle !

      • juntti

        Mistä noita sikiää?

        Rossipohja on perinteinen suomalainen rakennustapa, oikein tehtynä parhaita ratkaisuja!


      • minkäslaisella
        juntti kirjoitti:

        Mistä noita sikiää?

        Rossipohja on perinteinen suomalainen rakennustapa, oikein tehtynä parhaita ratkaisuja!

        asiantuntemuksella tämä älyn jättiläinen taablaa.


      • Olet olet

        Olet sinä ja umpivintti. Jurpo. Jurpo. Jurpo.


      • suomen saamelainen

        ...mahtais olla suomalainen automerkki minkä kannattais ostaa? ja ericssonilla heitin vesilintua.. mikä olis suomalainen kännymerkki joka olis hyvää suomalaista laatutyötä? ja ku haluaisin vielä tuotteisiin avainlippu-, ja joutsenmerkin!


    • aina verrataan

      älvärin vaihtoehtona arkkitehdin piirtämää kivitaloa ja ikuista velkavankeutta. Yritetään siis kärjistää asiat ja saada oma valinta näyttämään ainoalta mahdolliselta sarjassaan.

      Pitäisi verrata mikä on vaihtoehto jos haluaa pikkuisen parempaa, silloin vaihtoehto on yllättävän lähellä. 20k€ lisää ja johan alkaa löytymään meille taviksillekin.

      Laaturatkaisut ei ole monestikaan katsojan silmässä, kuten annetaan ymmärtää, vaan on täysin vertailtavissa ja objektiivisen tarkastelun mahdollistavia. Esim. riskiratkaisu on aina riskiratkaisu, sitä ei makuasiat muuta. Määräysten vastainen pesuhuoneen saneeraus on aina määräystenvastainen, vaikka sen tekisti ammattimies.

    • Jarmo

      Onnea uuteen taloon :) JOkainen tekee omat valintansa omien tarpeidensa perusteella ja sillä hyvä.

      • pera from heaven

        Pitää paikkansa, mutta rakentamista suunnittelevilla pitää olla mahdollisuus saada puolueetonta vertailutietoa ja kriittistä tarkastelua eri ratkaisuista.


      • JArmo
        pera from heaven kirjoitti:

        Pitää paikkansa, mutta rakentamista suunnittelevilla pitää olla mahdollisuus saada puolueetonta vertailutietoa ja kriittistä tarkastelua eri ratkaisuista.

        Totta, näin pitää ehdottomasti saadakin. Ongelma on vain se mikä on objektiivista totuutta? En ole vielä törmännyt sivuihin jossa tätä analyyttistä vertailua olisi tehty. Sellaisella olisi varmasti tarvetta, voisi olla tyyliin Tekniikan Maailma testaa


    • Uteliaisuuttani kyselen

      jo tontti mukana? Entä liittymät, pihatyöt?

      • Uteliaisuuttani kyselen

        kysyä, että mikä Älvärin malli on kyseessä?


      • Fröökynä
        Uteliaisuuttani kyselen kirjoitti:

        kysyä, että mikä Älvärin malli on kyseessä?

        Lohiattaresta on kyse ja tontin hinta ei kuulu tähän 185000€ mukaan. Tontin hintahaitari kun on niin laaja.

        Tulevaisuudessa sitten nähdään talon ominaisuudet paremmin. Tällä hetkellä pidän näkemästäni ja olen tyytyväinen.


      • Utelias
        Fröökynä kirjoitti:

        Lohiattaresta on kyse ja tontin hinta ei kuulu tähän 185000€ mukaan. Tontin hintahaitari kun on niin laaja.

        Tulevaisuudessa sitten nähdään talon ominaisuudet paremmin. Tällä hetkellä pidän näkemästäni ja olen tyytyväinen.

        Mitä hintaa tarkoitit tuolla 185000 eurolla?


    • Esko

      Vai olet tyytyväinen 3:n päivän kokemuksella??? Niin olin minäkin! Mutta ensimmäisten kovien pakkasien jälkeen tyytyväisyys alkoi loppua. Talon päädyt on todella kylmät. Viimeiset tyytyväisyyden rippeet loppuivat seuraavana kesänä kun talossa oli 30 astetta lämmintä ja asensin siihen lämpöpumppua. Vielä yhden talven ja kesän kärsin kunnes mitta täyttyi ja pistin "vahingon kiertämään". Onnen vaan uuden "hienon" talon johdosta!

      • I am

        Hauska höpöhöpö juttu tuo kylmyys ja kuumuus. Meillä on ollut talo jo yli kuusi vuotta, eikä yhden yhtä kertaa ole tarvinnut palella missään nurkassa. Ei edes -30 pakkasten aikoihin. Kesällä kuuma on joskus ollut ainoastaan yläkerrassa - suomalaista ammattirakennesuunnittelua ja ammattitoteutusta.


    • älväri meillekkin

      ...ja vielä kerran tuhannesti onnea uuteen kotiin!(Vanha sanonta on "tiilitalossa asuu onnellinen perhe"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe