oksentelua..

Koirani on oksentanut nyt about kerran kuussa, kerran parissa kuussa, sellaista keltavalkoista "vaahtoa". Koostumus on siis tosi vesimäistä.

Onko normaalia? Oksenteleeko koira esim syömäänsä ruohoa?

Koirallani on tapana lenkkeillessämme naukkailla maasta vaikka mitä, ruohoa jne enkä aina kerkeä katsomaan mitä se ehtii niellä.
Muuten koira täysin normaali ja pirtsakka yksivuotinen. :)
4406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Koirat oksentavat juuri kertomasi näköistä vaahtoa, yleensä, kun on olleet pitempään syömättä, esim. aamuisin. Samoin, kun syövät heiniä saattavat oksentaa ne kyseisen vaahdon kanssa. Vaahdon oksentaminen liittyy todennäköisesti tilanteisiin joissa vatsahapot ovat ärsyttävän voimakkaat, eli pidempi aika edellisetä ruokailusta.

Äänestä
  • Ok, hieno homma.
    Ruoka me kyllä annetaan koiralle aina samaan aikaan, heittäen tunnilla eteen tai taakse.

    Mutta hyvä juttu että ei vaarallista.

    Äänestä

  • sekarotuinen narttu kirjoitti:

    Ok, hieno homma.
    Ruoka me kyllä annetaan koiralle aina samaan aikaan, heittäen tunnilla eteen tai taakse.

    Mutta hyvä juttu että ei vaarallista.

    Itseasiassa kun ajattelin, niin aamuisin se on aina oksentanutkin.

    Äänestä

  • sekarotuinen narttu kirjoitti:

    Itseasiassa kun ajattelin, niin aamuisin se on aina oksentanutkin.

    ...ennen nukkuma menoa pienen annoksen ruokaa.
    Meidän koira oksenteli joskus yöllä,joten päätin antaa sille hiukan syötävää ennen nukkuma menoa.
    Ei enää oksentele,enkä enää anna iltapalaa.

    Varmaan johtu siintä jos vatsa oli liian tyhjä.
    Nyt syö 2 kertaa päivässä koska on lääke kuurissa,muuten hän syö kerran päivässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sekarotuinen narttu kirjoitti:

Koirani on oksentanut nyt about kerran kuussa, kerran parissa kuussa, sellaista keltavalkoista "vaahtoa". Koostumus on siis tosi vesimäistä.

Onko normaalia? Oksenteleeko koira esim syömäänsä ruohoa?

Koirallani on tapana lenkkeillessämme naukkailla maasta vaikka mitä, ruohoa jne enkä aina kerkeä katsomaan mitä se ehtii niellä.
Muuten koira täysin normaali ja pirtsakka yksivuotinen. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu