Jos joudut ohjelmoimaan jossakin firmassa työksesi ja pelkäät että saat potkut, tee ohjelmakoodista mahdollisimman sekavaa. Näin ainoastaan sinä itse pystyt tulkitsemaan sitä helposti eikä firmalla ole varaa palkata toista tilallesi.
Näin varmistat työpaikkasi
10
3504
Vastaukset
- perl
vaan näin: ilmoita johdolle kaikki sählärikoodarit, jotka vääntää bullshittiä, eikä dokumentoi asianmukaisesti. Sählääjät voi pistää pihalle.
Jos tehdään asiakaskohtaisia ratkaisuja ja asiakasta ei laatu kiinnosta ja maksuvalmiutta löytyy voi koodin toki tehdä miten sekavaksi lystää. - dataukko
Vuonna miekka ja kivi olin vääntämässä Englannissa projektia ja ihmettelin miten paikalliset gurut väänsi yksikertaisistakin asioista aivan helvatan monimutkaisen toteutuksen. Mokkuloiden rajapinnat oli kuvattu hyvin, mutta sisäisestä toiminnallisuudesta ei löytynyt mitään speksiä.
Vuosia myöhemmin olin uudestaan tekemisissä ko Englantilaisen puljun kanssa ja samat jampat tuntuivat pyörittävän edelleen samoja osa-alueita.- manne
Hyvä ratkaisu on aina yksinkertainen, joten engelsmannien tyyli ei pure kovin hyvin. Itse olen joutunut pitkän atk-urani aikana räätälöimään mm. sakujen ohjelmia, eikä heidänkään tekeleet mitenkään innosta kovin paljon. Voi todella kysyä, miksi yksinkertainen asia väännetään niin vaikeasti.
Tällä alalla on kummaa akateemista porukkaa, jotka yrittää keksiä tietokoneen uudestaan ja sotkee siihen samaan paskaan kännykät ym. viihde-elektroniikan.
Tietokoneita on ollut jo vuosikymmeniä, miksi pitää akateemisesti yrittää kyseenalaistaa vanhoja hyviä toimintatapoja, jotka keksittiin jo ajat sitten?
Kyllähän uudet ideat ovat tervettulleita, mutta vanhojen hyvien tapojen kyseenalaistaminen atk-alalla on vienyt rahat vain muutamien taskuihin.
- repe
Ennen se meni noin, mutta nykyään jätökset katselmoidaan usean hengen voimin eikä tuotantoon päästetä kaikkea skeidaa. Korvaamattomia kavereita ei enää ole eikä se sota yhtä miestä kaipaa.
- dataukko
Pyydetään katselmointiin koodaamisesta mitääntietämätön projektimanu ja joku koulunpenkiltä tullut jeppe. Saadaan koodista välilyönnit ja isotkirjaimet kohilleen, mutta käytännössä jätös jää orginaaliin kuntoon.;)
Se on totta ettei korvaamattomia kavereita ole, mutta käytännössä jotkut kaverit ovat hankalammin korvattavia kuin toiset.
- +-+-+-
... ainakin meidän firmassa. Mitään ei dokumentoida, kaiken tarvittavan tiedon saa "avainhenkilöiltä" nyhtää hohtimilla. Jos johonkin ongelmaan keksitään ratkaisu, ei sitä kerrota muille vaan kikkaa käytetään visusti muilta näkyvyys peittäen oraakkelimaisesti hymisten.
- Tippa-Inssi
Silloin kun olin töissä korjailin usein erään konsultin tekemiä bugeja. Sain itse kenkää ja konsultti sen kuin rahastaa edelleen. Kyseinen konsulttiheppu on pelkkää hymypoikaa ja nuoleskelee pomoja aina kun ehtii.
Johtajat ja esimiehet ei lainkaan välitä työn laadusta. Tehdään sutta ja bugia, ja asiakas maksaa. - pakko
Tippa-Inssi kirjoitti:
Silloin kun olin töissä korjailin usein erään konsultin tekemiä bugeja. Sain itse kenkää ja konsultti sen kuin rahastaa edelleen. Kyseinen konsulttiheppu on pelkkää hymypoikaa ja nuoleskelee pomoja aina kun ehtii.
Johtajat ja esimiehet ei lainkaan välitä työn laadusta. Tehdään sutta ja bugia, ja asiakas maksaa.Se on vähän pakko tehdä ohjelmia kiireessä. Suunnittelulle ei anneta aikaa ja sitten kun homma jotenkin toimii saa käyttää sen ajan virheiden korjaamiseen. Pomo vaatii näkyviä tuloksia ja siksi on aina tehtävä "purkkakoodia". Se on täyttä paskaa mutta ainoa vaihtoehto.
- Kaikkea nähnyt
Epävarmat taidoistaan ja ns. 'käsi' tyypit saattavat tuollaiseen sortua.
Jos hallitsee hommat niin ei tarvitse varmistella selustaa onnettomilla kyhäelmillä.- huuhaa1
Täyttä skekkepuhetta, että kovat koodajat olisivat jotenkin turvassa globaalilta markkinataloudelta. Siinä vaiheessa kun Janosh & kaverit Slovakiassa oppii tekemään projektitiimisi työn, lentää Suomessa koko projektipoppoo lomalle/kortistoon. Johan näitä on jo nähty.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1761976Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361702Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81326Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241150Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591145Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 60931
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57914