Diablo II

Liittyykö diablo ykkösen tarina ollenkaan kakkosen tarinaan vai onko näissä kahdessa aivan omat tarinansa?
5619
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä se väljästi liittyy. Kakkonen alkaa siitä mihin ykkönen päättyy. Ykkönen ovelasti lopetettiin siten että jatkolle olisi tilaa. Ovelaa sinänsä että ykkösessä selkeästi lähdetään ottamaan hengiltä tosi isoa pirua.

Ykkönen tuntuu varmaan naurettavan vanhentuneelta nykypelaajista, mutta ihan pelattava peli se silti on. Siinä on oma hieno tunnelmansa.

Äänestä

1. osasta peliin on jäänyt vain aloitus. Sillä Diablo, joka listettiin 1ssä, on palannut veljiensä avulla ja samalla korruptoinut vanhan sankarimme, joten tarina on listiä Diablo lopullisesti veljiensä kera. 2ssa aika alussa käydään 1sen aloituskaupungissa Tristamissa pelastamassa 1 vanha Npc: Deckard Kain, ja listitään vanha (tosin kirottu) kylän seppä)... DC on kuitenkin tärkein tehtävä npc 2ssa... et silleen

Äänestä
  • sulla on tainut olla ware versio Diablosta tai et ole yksinkertaisesti jaksanut pelata ykkösdiabloa läpi kun et muista loppuanimaatiota ;)

    Äänestä

Diablo-sukupolvi kertoo:

Jutun ydin on niissä kivissä, jotka ovat Diablon, Mephiston ja Baalin otsassa.

Ykkösessä sankari lähtee tappamaan Diabloa, saa sen hengiltä ja tyrkkäsee sen kiven omaan otsaansa. Näin vanhasta sankarista tulee uusi Diablo eli periaatteessa käytiin melkoinen rumba tyhjän takia.

Kakkososassa sitten tuhotaan nämä kivet, jottei veljekset enää pääse palaamaan.

Ykkösosan sankari on kakkososan Diablo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rufus kirjoitti:

Liittyykö diablo ykkösen tarina ollenkaan kakkosen tarinaan vai onko näissä kahdessa aivan omat tarinansa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu