Tämän hetkisen työnantajan voimankäyttövälineidenkantamispolitiikka lievästi ilmaistuna vituttaa ja kummastuttaa, joten tiedustelisin, mikäli täällä on asiasta oikeasti jotain tietäviä, niin saako esim. Turvatiimin vartija kantaa OC:ta ja omaa TKP:tä sekä omia rautoja esim. Malmin Novassa tai ratikkapartiossa. Kiitos.
Turvatiimi
40 tunnin kortti toistaiseksi
399759
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
No ratikkapartiosta en osaa sanoa mitään, mutta Malmin Novasta voin kertoa sen verran että sitä vahtii Securitas. Malmintoria Ylä-Malmilla vahtii Turvatiimi, sitäkö hait? Se välillä oleva putki on VR:n asemaa, eli FPS touhua. Toki firmojen välillä toimii kollegiaalinen yhteistyö, ja molemmilla suunnilla on yksittäisiä asiakkaita joita hoidetaan asianmukaisesti, mutta kysymyksesi kaasun suhteen on joka tapauksessa hieman virheellinen.
"mutta kysymyksesi kaasun suhteen on joka tapauksessa hieman virheellinen."
Mitä tarkoitat tuolla, ymmärrän kuitenkin mitä rinnakkaislupa kaasulle Seculla merkitsee.
Tarkoitan sitä ettei vast. hoitajan antama lupa päde valvonta-alueen ulkopuolella.
mutta lyhyesti sanoen oot niin paskassa putiikissa töissä, ettei ne sääntöjä noudata kuitenkaan. Luultavasti ne ennemmin antas sulle laittomasti fudut/savustas ulos, ku tekis asiat oikein.
1.toimeksiantokohtanen vastaavan hoitajan määräys, mitä saa kantaa ja mitä ei
2.tkp:tä ei laillisesti voi olla omana, JL kieltää vartijalta kaiken muun tkp-touhun kun työaikasen kantamisen ja käytön
3.kukas sitte maksaa kurssituksen ja kalut? kato nyt vaiks aluks tilinauhaas. et sä tienaa kuitenkaa niin paljo, et sul ois fyrkkaa maksella niit omistas. työehtosopimus on kans sitä mieltä et työkalut on työnantajan maksettavia.
Koita pärjätä ja varo ettet jää välineettä tollasiin paikkoihin töihin. Äläkä uskottele itelles, et se olis toisin muualla. 90 prossaa firmoista tekee samaa kuiteski.
"2.tkp:tä ei laillisesti voi olla omana"
Kieltääkö laki tkp:n OMISTAMISEN!?!
Laki sallii maahantuonnin omaa käyttöä varten, mutta kieltää sen kuljettamisen (ja tämä koskee herrojen ministereiden näkemyksen mukaan myös kuljettamista rajalta kotiin.) ja/tai hallussapidon julkisella paikalla.
Tkp:tä ei myöskään saa suomessa myydä tai välittää muut kuin poliisin tekniikkakeskus, ja sekin vain vartioimisliikkeille.
Edes työhön tarkoitettua kappaletta ei saisi lain mukaan kuljettaa töihin, vaan se pitäisi saada työkohteessa oman firman edustajalta.
TKP:tä myy virallisesti Vartioimisliikkeille Turvallisuusalan myymälät ainakin Tampereella ja Jyväskylässä.Poliisin tekniikkakeskus ei mielellään myy muille,kuin poliisille.
Juu kyllä alan liikkeet saavat maahantuoda ja myydä ko. kapistusta, kunhan myyvät sitä vain luvallisille firmoille. Yksittäiselle henkilölle tkp:tä ei saa myydä.
Tämä laki aiheutti tosiaan hieman epäselvyyksiä alkuun, tiedän esim. erään kouluttaja/myyjä/maahantuojan jolla oli lupa tuoda tkp:ta mm. koulutus- ja myyntiesittelytarkoituksessa. Hän jopa epävarmuudenvuoksi vahvisti luvan joltain isolta Tullipampulta. Silti kun hän oli tuomassa patukoita maahan, tulli iski väliin ja väitti ettei ole lupaa. Pitkän väännön jälkeen sai kuin saikin tuoda patukat maahan JOTTA VOI PITÄÄ LAKISÄÄTEISIÄ TKP-KOULUTUKSIA joiden pitämiselle hänellä oli siis lupa. Tulli meinasi ensin ettei hänellä silti olisi lupaa pitää itse patukoita, vaan pitäisi kouluttaa jotenkin muulla tavalla.
Eli uusi laki tuo aina uusia ongelmia, mutta nykyisin tilanne lienee jo tasoittunut ja selkiytynyt. Omistamista ei sanatarkasti laki kiellä, mutta lain henki selkeästi kieltää koska omistaminen on oikeastaan tehty mahdottomaksi, ellei se tkp sitten ilmesty tyhjästä ilman kuljetusta suoraan kotiin hyllylle, ja ettei sitä sieltä mihinkään ota mukaan.. ;o)
Käsittääkseni teräaselain mukaan teleskooppipatukka luetaan vaaralliseksi teräaseeksi. Joten kun laillisesti vartija ei voi hankkia teleskooppipatukkaa Suomesta ja kun vaarallisen teräaseen maahantuonti on kielletty niin vartijalla ei voi olla omaa teleskooppipatukkaa. Ja laittomasti maahantuodun tavaran hallussapito on rikos.
Korjatkaa jos olen väärässä.
Poliisin tekniikkakeskus ilmoitti tämän vuoden alussa ettei enää myy ollenkaan "poliisiorganisaation" ulkopuolelle tuotteita.
Laissa lukee selvästi, että vartija ei saa omistaa teleskooppipatukkaa, vaan se kuitataan yritykseltä käyttöön, kun koulutus- ja kohde-ehdot sen kantamiseen täyttyvät.
Jos vartijalla on TKP omana ja siitä jää kiinni, niin siitä rankaistaan laittoman teräaseen pykälien mukaan ja sellainen taas ei tee hyvää työsuhteelle...
Mennään Viroon ja ostetaan TKP. Jätetään se tulliin ja seuraavan kerran ku on töissä esim. piirivartijana niin menee sinne tulliin ja ottaa sen sieltä kun on vartija työtehtävässään. Sitten ajelee kotiin ja jättää TKP:n sinne. Silloinhan se menee sääntöjen mukaan ja TKP on kotona. Siitä en sano mitään mitä järkeä on pitää TKP:tä kotona.
Että ei saisi OMISTAA teleskooppipatukkaa?
Niin. Siis patukan maahantuonti yksityiseen käyttöön on kiellettyä. Patukan ostaminen on kiellettyä. Sen hallussapito ulkosalla on kielletty ilman lupaa. Kuinka tuot laillisesti kotiisi "omistukseesi" tkp:n? Meinaatkos että olisi jotenkin laillista jotta joku tuo laillisesti vartioimisliikkeelle myyntiä varten maahan patukan, vartioimisliike antaa sen luvallisesti vartijalle kohteessa käytettäväksi, vartija pääsisi jotenkin laillisesti kantamaan patukan sinulle kotiisi ja lahjoittaisi sen sinne jotenkin ettei se olisi missään vaiheessa laitonta? Vai kuinka ajattelit ryhtyä omistajaksi rikkomatta mitään lakia? kerropa se meille.
Nää erinäiset alan rambot kuskaa sinne kotiinsa vaikka pasin, jos ne jollain haluaa päteä.. =)))
En tietenkään tuokaan mitenkään vaan kyse oli siitä voinko sellaisen omistaa rikkomatta lakia.
Ajatellaan nyt vaikka tilanne, että mulla on vielä itseäni ääliömpi tuttava joka tulee mun syntymäpäiville ja antaa mulle TKP:n lahjaksi. Säilytän sitä ainoastaan kotona keittiön kaapissa enkä tietenkään kanna sitä missään yleisellä paikalla mukana. Mihin MINÄ olen syyllistynyt?
Onhan mulla kotona isoja keittiöveitsiäkin joiden halussapito yleisellä paikalla ilman hyväksyttävää syytä on rangaistavaa mutta saa mulla ne veitset kotona olla käytössä.
Niin, mutta kyse olikin siitä onko se laillista vai ei...
Veitsen osto ei ole laitonta, siten sen lahjoittaminenkaan ei ole. Mutta laittoman tavaran myyminen, vaikka sitten hintaan 0 euroa, on laitonta.
Enhän minä ole tuossa esimerkissä mitään myymässä. Enkä ostamassa ja vaikka olisinkin ostamassa ei ostamista ole kriminalisoitu, myyminen on. Kyse oli siitä, että onko TKP:n
O M I S T A M I N E N laitonta. Väitin ettei ole eikä kukaan ole tätä väitettä osannut kumota. Myyminen ja halussapito yleisellä paikalla yksityishenkilöllä tietysti on.
Ainoa mikä tulee itselle mieleen olisi osallisuus tämän TKP:n lahjoittajan rikokseen johon hän syyllistyy kun tuo sen minulle jolloin joutuu halussapitämään sitä yleisellä paikalla. Ei sekään tunnu oikein todennäköiseltä.
Eikös leikkaa liimaa Inter Armallakaan ole tähän vastausta?
Testaappa sitä teleskooppias sit vaik murtovarkaaseen (vai koristeenako ajattelit pitää?) ja selitä sit poliiseille, et sait sen ääliö kaverilta lahjaksi.. Veikkaisin, et sanomista tulee..
Joo, älä nyt kerro mulle asioita mitkä itsekin tiedän. Kyse oli siitä onko sen omistaminen kiellettyä vai ei.
Eikä se sitäpaitsi ole itsestään selvää mitä siitä seuraisi jos käyttäisin sitä hätävarjelutilanteessa kotonani. Mahdollisesti en siitä mitään rangaistusta saisi, se riippuu täysin tilanteesta. Sen asian pohdinta ampuu varmasti yli hilseen suurimmalta osalta täältä kirjoittavilta eli ei siitä sen enempää. Vartijan 100h kurssilla en vielä esittäisi asian tiimoilta asiantuntijalausuntoja.
Jos hankit kotiisi toisen henkilön laittomuudella tkp:n, syyllistyt rikokseen joka määritellään Rikoslain 5 luvun 4. pykälässä.
On yksi pykälä joka poikkeustapauksessa sallii tkp:n omistamisen näiden pykälien ohi ja se on järjestyslain 3. luvun 12 pykälä tässä:
"12 § Vaarallisten esineiden keräily
Historiallisesti tai taiteellisesti arvokkaiden nyrkkirautojen, stilettien ja heittotähtien sekä muuksi esineeksi naamioitujen teräaseiden, jousipatukoiden, teleskooppipatukoiden samoin kuin tarkkuussinkojen ja -linkojen valmistus, maahantuonti ja kauppa on sallittu. Esineiden hallussapito yleisellä paikalla ja yleisellä paikalla olevassa kulkuneuvossa on sallittu kaupantekoon, keräilykokoelmaan liittämiseen tai näyttelyssä pitämiseen liittyvästä hyväksyttävästä syystä.
Esinettä pidetään historiallisesti arvokkaana, jos sillä on liittymäkohtia huomattavaan henkilöön, tapahtumaan, paikkaan tai aikakauteen taikka jos sillä ikänsä, harvinaisuutensa, tyypillisen edustavuutensa tai muun niihin verrattavan syyn vuoksi on taide-, ase- tai sotahistoriallista taikka kansantieteellistä merkitystä. Taiteellisesti arvokkaana esinettä pidetään, jos se muotoilunsa, pintakäsittelynsä tai koristelunsa vuoksi edustaa tiettyä tyylikautta tai muutoin on taiteelliselta kokonaisuudeltaan merkittävä."
Meneekös sinun tarkoituksesi tuohon vapauttavaan pykälään?
Siis kyse oli toki Rikoslain 5 luvun 6. pykälästä. Näppishärö ja puusilmä ovat huono yhdistelmä.
Kannattaisi kysellä esimieheltä.
Ei pitäisi mitään ongelmaa olla jos lupaviranomainen on myötänyt luvat oc-sumuttimelle.. mutta lain mukaan vartija ei voi hankkia teleskooppipatukkaa, joten sinulla ei voi silloin olla mukana omaa tkp:tä.. jos koulutukset käyty ja työnantaja sinulle tkp:n antaa niin asia erikseen..
Ihan vinkki: jos olet täällä töissä, niin sulla on paras mahdollinen esimies: kokenut eri hommia alaa läheltä, eli kysy ihan suoraan esimieheltä. Ei tarvitse kuunnella mitä skeidaa täällä sanotaan. Sano suoraan ettet tiedä ja kysy. Onnea sulle, ei nimittäin helpoin kohde - olen aikoinan tehnyt samaa.
Jos meinaat tätä nykyistä "pomoa", niin en nyt just keksi yhtään huonompaa esimiestä.
Ja olen ollut alalla/firmassa kauan...
Tiimiläiset tietää, ketä tarkoitan.
Jos puhuttiin Malmintorista ja Ratikkapartiosta, niin Nyyhaus ei taida olla se oikea osoite?
uusi bossi jo noilla alueilla..
ja onneksi on sellainen joka alan hommista tietääkin jotain.
jep tiimin nykyinen pomo on sieltä...firmaa kannattaa vaihtaa aijoissa
Aika toivotonta saada konttorilta vastausta yhtään mihinkään. Siellä ei vasen käsi tiedä, mitä oikea tekee.
Jättäkää ihmeessä uppoava laiva. Niin minäkin teen! Aamukammassa 5 piikkiä jäljellä. :D
Joo eli tällä hetkellä tiimillä ei saa kantaa TKP:tä. (ainakaan piiri puolella/ratikassa) sumutinta saat kantaa (jos on luvat kunnossa) ja rautoja ja tottakai tavallista patukkaa...
Jaa eipä ole meillä (tiimillä myös) kukaan kieltänyt tuota TKP:n kantamista...
niitä tkp:itä?
Koska vartija ei voi omistaa tkp:tä. Jos vastaava hoitaja katsoo että tehtävässä tarvitaan tkp:tä niin se on firma joka sitten toimittaa sen vartijalle.
Se että firma ei erikseen kiellä kantamasta ei tarkoita sitä että venäjältä ostettua tkp:tä vois alkaa kantaa työtehtävissä...
Juu firman patukoita ovat...
Eikä ole tarvetta sitä venäjältä ostettua patukkaa kantaa..tulisi toimeen ilmankin jos ei saisi firman puolesta mutta mikseipä siinä vyöllä mene kun on edellytykset sitä kantaa..joillekkin vässyköillehän se on tietysti kikkelinjatke...
ainakin piiri puolel on tällähetkellä kanto kielto tkp:en!!!
ja lisäys äskeiseen... eli se koskee piiriä pääkaupunki seudulla...
Olin villissä idässä vaksina tiimillä ja en tarvinnut siellä muita voimankäyttövälineitä kuin käsiraudat. En siis ymmärrä tarvetta kantaa ylimääräistä painoa vyöllä. TKP on vain penisjatke niille joilla ei riitä omat puheenlahjat asiakkaiden kanssa.
Eli sulla on käsiraudat. Niiden käyttö on ok? Entä jos olet sitä mieltä että niitä tarvitaan, mutta asiakas ei halua niitä, joudut siis pakottamaan ne päälle. Kumpi siinä vaiheessa auttaa enempi, puhe vai tkp?
Ja etpä ole tainnut käydä vilkkaammissa kohteisa, ihan vain mainitsen.