Olen käynyt amiksessa sähköpuolen. Osa porukasta jatkoi AMK:hon. Minua ei se kiinnosta, en halua olla toimistossa istuva ja tehtaan puolella firman pikkutakissa kulkeva insinööri.
Kysynkin eikö voi jatkaa muualle kuin AMKiin? Eikö ole sellaista jatkokoulutuksen laitosta jossa voitaisiin perehtyä johonkin oman alan tiettyyn aiheeseen? Esimerkiksi meillä oli amiksessa vähän kaikkea, eli olisi mukava kun osaisi edes yhden aiheen. Minua erityisesti kiinnosti ohjelmoitavat logiikat ja kaikki sen ympärillä oleva.

Vastaukset 3
Vanhimmat
AMK tai Teknillinen korkeakoulu!
Kyllään sinä voit hakea moneenkin eri paikkaan, kuten AMK, TKK, Yliopisto. Jos sinua ei kuitenkaan toimistotyöt kiinnosta, ei taida kannattaa hakea noihin laitoksiin. Sanomalehdissä ja työkkärin sivuilla on silloin tällöin ilmoituksia kaikenlaisista käytännönläheisistä kursseistä. Voin kuitenkin sanoa sen verran, että insinöörienkin hommat vaihtelevat laidasta laitaan. Riippuu ihan työpaikasta ja työtehtävästä. Minä istun kaiket päivät toimistossa ja kokouksissa ja kaverini reissaa ympäri maailmaa työmatkoilla, vaikka molemmilla on takana sama koulutus.
AMkit on erilaisia. Ise yhden käyneenä totesin jo harjottelujen ja niissä tapaamieni ihmisten juttujen pohjalta että ala on liiankin käytännönläheistä ja yksinäistä puurtamista hakuoppaan ja koulun rehtorin puheista huolimatta. Etenemismahdollisuudet näyttivät kaatuvan opintojen laatuun. Nyt opiskelen teknillisessä korkeakoulussa. Kannattaa selvittää eri AMKien tarjontaa ja toteutusta, sekä oppaista että jututtamalla ihmisiä.