Automatka Karjalaan kiehtoo.
Olen käynyt siellä lukuisia kertoja. Myös talvella. Haluaisin sen saman kokemuksen tarjota myös muille.
Voisiko olla mahdollista, että me kaikki yhdessä tekisimme automatkan Karjalan tasavaltaan ensi talvena? Uusivuosi, pääsiäinen, tai joku aika siltä väliltä. Aunukseen ja Petroskoihin tai mihin tahansa. Jokainen autokunta voisi tehdä omat ratkaisunsa matkan pituudesta ja varsinkin yöpymispaikoista.
Kokeneemmat huolehtisivat vastuullisesti yöpymispaikoista ja ”muodollisuuksista”.
Myös autottomat voisivat olla mukana.
Ainakin minun volkkarini on käytettävissä.
Olisiko tällä kannatusta?
Ressu
"Itäsuomalainen koira, joka ei juurikaan pure, mutta haukkuu aina!"

Vastaukset 2
Vanhimmat
mennään pois! Meidänkin autoon pari mahtuu kyllä. Uutena vuotena ei ole vapaata, mutta pääsiäisenä jopa 4 päivää :-) Pitäis vaan sopia tarkemmin, ettei jää...
Minua kiinnostaisi kovasti lähteä talvella pohjoiseen Karjalaan noin 3-5 päivän autoretkelle, kun vain saisin matkaseuraa, jonka kanssa löytyisi yhteinen ajankohta.
Reitistä sen verran, että Vartiuksesta yli, talvisen Kostamuksen ihailua, sitten mahdollisuuksien mukaan yöpyminen Vienan jossain runokylässä (esim. Jyskyjärvi, jonne minulla on kontakteja), sen jälkeen talvisen Kemin&Belomorskin ihailua ja hivuttautumista etelämmäs kohti Segezhaa ja Karhumäkeä, joiden talvista loistoa voisi myöskin ihastella. Sen jälkeen Kontupohjan ja Petroskoin kautta kohti Värtsilää ja Suomea joko Suojärven kautta tai suorempaa tietä. Pääpainona haluaisin reitillä nähdä Kontupohjan pohjoispuoleisia alueita. Muita yöpymisiä voisi viettää esim. Kemissä/Segezhassa/Karhumäellä/Kontupohjassa/Petroskoissa jne. hotelleissa ellei muita kontakteja kaupunkeihin löydy sitä ennen.
Volkkari on minullakin, jolla liikun Venäjällä usein, kaukanakin, kokemusta siis on. Mutta tarvittaessa olisin valmis hyppäämään jonkun toisenkin menopeliin. Mielellään ajankohdan soisi olevan helmikuun loppu-pääsiäinen, aikaisemmin on pohjoisessa Karjalassa niin pirun vähän tehokasta peliaikaa valoisaan aikaan. Kiinnotaisiko ketään tällainen reissu, niin voisi vaikka suunnitella sen toteuttamiskelpoisuutta?