matkatavarat

Hei te jotka olette juuri palanneet Dubaista. Punnittiinko käsimatkatavaroita Dubaista lähtiessä?
En ole aikeissa mitään painavaa laukkuuni laittaa, mutta ajattelin vain että täytyykö nyt sitten itse alkaa puntaroimaan tarkemmin myös se ettei paina liikaa.
122607
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tulimme eilen kotiin Dubaista. Käsimatkatavaroille ei ollut minkäänlaista punnitussysteemiä missään vaiheessa.

Sikäläiseen matkustuskulttuuriin kuuluu valtaisien nyssäköiden raahaaminen koneeseen, kuten muiden lentojen lähtöporteilla voi seurata. Koko-, lukumäärä- ja painorajoituksia ei noudateta millään tavalla.

Äänestä
  • Kiva kun sain oikeaa tietoa näin pian.
    Joo ei siellä ennenkän ole niitä käsimatkatavaroita punnittu, vaan kuulin tuossa juorun, jonka mukaan olisi alettu nyt punnita, joten tarkistin, kun lähtö pian.
    Oliko liian lämmintä?

    Äänestä

  • riitta kirjoitti:

    Kiva kun sain oikeaa tietoa näin pian.
    Joo ei siellä ennenkän ole niitä käsimatkatavaroita punnittu, vaan kuulin tuossa juorun, jonka mukaan olisi alettu nyt punnita, joten tarkistin, kun lähtö pian.
    Oliko liian lämmintä?

    Ymmärrän hyvin, miksi matkailukausi alkaa vasta marraskuusta. Lokakuun puolivälissä on näköjään vielä liian lämmintä, kaupungissa 36-38°C, myöhään illallakin vielä 32-34°C. Meren rannalla oli 4-5°C viileämpää. Merivesi oli 32°C, eikä oikein enää vilvoittanut.

    PÄivällä on niin kuuma, että ei oikein voi tehdä mitään eikä liikkua, ainakaan auringonpaisteessa. Tosin jo viikonkin oleminen sopeutti kroppaa jo selvästi ilmanalaan.

    Hyvää matkaa!

    Äänestä

  • lämmintä kirjoitti:

    Kävitkö siellä uudessa Dragon martissa ? Tai kuulitko kenenkään käyneen? Kannattaako käydä ja mitä taksimatka maksaa sinne?

    Kolmen viikon päästä menossa. Toivottavasti sitten ei ole ihan niin lämmintä enää.

    Vastasiko Dubai odotuksiasi?

    Kysyin oppaaltamme Dragon Martista. Hänen mukaansa käynti ei kannata, koska se on jonkin verran kaukana, ja koska myytävä tavara ei ole ihan sitä mitä suomalaiset shoppaajat odottavat. Muistelisin kuulleeni Dragonin olevan noin 30 km päässä, mutta en ole tästä ihan varma.

    Pisin taksimatkamme oli ehkä 20-25 km, ja sen hintana oli muistaakseni 70-80 dirhamia eli vajaa 20 euroa.

    Dubai vastasi hyvinkin odotuksiani. Ja useimpien kuulin olleen hyvin tyytyväisiä matkaansa. Luulisin kuitenkin Dubain jakavan mielipiteet aika selkeästi sen mukaan, mistä pitää: plussaa on loistavat rantalomaolosuhteet, shoppailut sekä malleissa että soukeissa/basaareissa, sukeltelumahdollisuudet (itärannikolla), monipuoliset ruokailumahdollisuudet.
    Miinukseni johtuvat paljolti Ramadan-ajasta ja vielä kovin kuumasta ilmasta: päivärytmi oli melko yksitoikkoinen, koska päivälllä ulkosalla liikkuminen oli rasittavaa, ja aukioloajat olivat Ramadanin vuoksi mitä sattuivat.

    Olen tyytyväinen, että tuli käytyä, mutta tuskin menen uudestaan lähivuosina.

    Äänestä

  • kohde kirjoitti:

    Terveisiä vaan dupaista,shoppailtu on!Mutta mielestäni paras ostari oli juuri tuo dragon mart.
    Miespuolisena lähdin perheen kanssa sinne(vaimo vastahakoisesti)katseleen koska siellä on kuulemma paljon minua kiinnostavia auton-osia.
    Mutta todellisuudessa ei paljon ollut,sensijaan paikkahan on todellisuudessa kiinalainen "tehtaanmyymälä"josta löytyy kaikki mitä tarvitset.Kilometrin pituinen lohikäärmeenhäntä(ota opaste sisäänmennessä) täynnä pieniä looseja(tuotteet aluettain) joissa kiinalaiset myyvät tuotteitaan.
    esim.
    -paljon leluja,esim radio-ohjattavat oli pulta halvenpia kuin muualla(1/4 scala TOSI ISO hummel 170dhs!)
    -Erinomaisia lastentarvikeliikkeitä,laadukkaitakin(hieno "potkupuku"10 dhs)
    -työkaluja laidasta laitaan
    -Elektronikkaa paljon (vertaa hintoja)esim auto-laajakuva "7"tv 200 dhs,mp 3soitin ladattava!,125dhs
    -vaateliikkeitä,hyviä kenkäliikkeitä(vertaa!)
    -sisustusliikketä,katsoppa esim kylpyhuoneliikkeiden valikoimaa ja hintoja!
    -(käsi)laukkumyymälöitä
    -ym,ym mutta miinuksiakin oli.Paikka ei ollut vielä läheskään täynnä,avoimia liikkeitä oli ehkä parisataa,ja avoimia ruokaravintoloita ei vielä ollut.kahviloita kylläkin löytyi.
    Kyselkää jos kysyttävää......

    Äänestä

  • Niin KÄSImatkatavaroita ei punnita, mutta ruumaan menevät tavarat kyllä punnitaan ja ylikiloista "sakotetaan"! Komea jono oli meidän edellä kun jonotimme maksamaan muutamia ylikilojamme.. :o)

    Äänestä

  • kohde kirjoitti:

    Kysyin oppaaltamme Dragon Martista. Hänen mukaansa käynti ei kannata, koska se on jonkin verran kaukana, ja koska myytävä tavara ei ole ihan sitä mitä suomalaiset shoppaajat odottavat. Muistelisin kuulleeni Dragonin olevan noin 30 km päässä, mutta en ole tästä ihan varma.

    Pisin taksimatkamme oli ehkä 20-25 km, ja sen hintana oli muistaakseni 70-80 dirhamia eli vajaa 20 euroa.

    Dubai vastasi hyvinkin odotuksiani. Ja useimpien kuulin olleen hyvin tyytyväisiä matkaansa. Luulisin kuitenkin Dubain jakavan mielipiteet aika selkeästi sen mukaan, mistä pitää: plussaa on loistavat rantalomaolosuhteet, shoppailut sekä malleissa että soukeissa/basaareissa, sukeltelumahdollisuudet (itärannikolla), monipuoliset ruokailumahdollisuudet.
    Miinukseni johtuvat paljolti Ramadan-ajasta ja vielä kovin kuumasta ilmasta: päivärytmi oli melko yksitoikkoinen, koska päivälllä ulkosalla liikkuminen oli rasittavaa, ja aukioloajat olivat Ramadanin vuoksi mitä sattuivat.

    Olen tyytyväinen, että tuli käytyä, mutta tuskin menen uudestaan lähivuosina.

    Jos maksoitte 20-25 taksikilometrista 70-80 dirhamia niin paljon maksoitte! Me kun maksoimme saman 50 kilometrista.

    Meitä ei kuumuus (n. 34-35 astetta edellisviikolla) haitannut yhtään. Ainoastaan Dubain kaduilla liian tukahduttavaa. Ostoskeskukset ja monet pikkuliikkeetkin onneksi ovat ilmastoituja! Pahin kokemus oli Deiran puolella taksi, jossa ei ollut ilmastointia, huh! Se olikin niistä lukuisistä käyttämistämme ainoa missä ei ilmastointia ollut..

    Äänestä

  • mikaooo kirjoitti:

    Terveisiä vaan dupaista,shoppailtu on!Mutta mielestäni paras ostari oli juuri tuo dragon mart.
    Miespuolisena lähdin perheen kanssa sinne(vaimo vastahakoisesti)katseleen koska siellä on kuulemma paljon minua kiinnostavia auton-osia.
    Mutta todellisuudessa ei paljon ollut,sensijaan paikkahan on todellisuudessa kiinalainen "tehtaanmyymälä"josta löytyy kaikki mitä tarvitset.Kilometrin pituinen lohikäärmeenhäntä(ota opaste sisäänmennessä) täynnä pieniä looseja(tuotteet aluettain) joissa kiinalaiset myyvät tuotteitaan.
    esim.
    -paljon leluja,esim radio-ohjattavat oli pulta halvenpia kuin muualla(1/4 scala TOSI ISO hummel 170dhs!)
    -Erinomaisia lastentarvikeliikkeitä,laadukkaitakin(hieno "potkupuku"10 dhs)
    -työkaluja laidasta laitaan
    -Elektronikkaa paljon (vertaa hintoja)esim auto-laajakuva "7"tv 200 dhs,mp 3soitin ladattava!,125dhs
    -vaateliikkeitä,hyviä kenkäliikkeitä(vertaa!)
    -sisustusliikketä,katsoppa esim kylpyhuoneliikkeiden valikoimaa ja hintoja!
    -(käsi)laukkumyymälöitä
    -ym,ym mutta miinuksiakin oli.Paikka ei ollut vielä läheskään täynnä,avoimia liikkeitä oli ehkä parisataa,ja avoimia ruokaravintoloita ei vielä ollut.kahviloita kylläkin löytyi.
    Kyselkää jos kysyttävää......

    Vihdoinkin joku, joka on käynyt Dragon Martissa.
    Muutamia kysymyksiä paikasta; Kuinka paljon siellä oli vaatekauppoja/-putiikkeja,tms. Missä hinnoissa vaatteet ovat? Satuitko katsomaan n.20" TFT-television hintaa, jos siellä niitä oli. Kuinka paljon siellä oli kaiken kaikkiaan liikkeitä, jossa myydään vaatteita, laukkuja, yms. tavaraa. Niinkään työkalut,yms. ei kiinnosta. Kiitos jo etukäteen vastauksista. Satuitteko muuten käymään Mall of the Emiratesissa? Millainen paikka oli?

    Äänestä

  • JustIn Case kirjoitti:

    Mielestäni dragon martissa oli laukku ja vaatekauppoja ihan riittävästi(kymmeniä)Itse en niistä niin välittänyt,mutta silti parit todella hyvät kengät tuli ostettua.Paljon oli myös ns "kuminahkakenkiä"mutta jo pikaisella silmäyksellä liikkeeseen näet laadun.Maksoin tosihyvistä(oikeesti)tanssikengistä 40dhs(vajaa 10e)
    Hemmetin hyvä laukkukauppa on heti sisääntullessa,mutta muitakin laukkukauppoja on varmaa parikymmentä.Vaimo maksoi laukuistaan jotain 30-50 dhs
    Liikkeitä on todellakin senverran että kierrellessä menee helposti 2-3 tuntia,mutta oleppa tarkkana,ota opastekartta heti sisääntullessa,sillä useat hyvät liikkeet(esim farkkukaupat) on vähän "piilossa".
    Taksi maksoi sharjahin beach hotellista vajaa 80 dhs,ja mielestäni matkaa tuli joku 40 km.
    näytön hintoja en katellut.

    Äänestä

  • punnitaan tarkoin kirjoitti:

    Niin KÄSImatkatavaroita ei punnita, mutta ruumaan menevät tavarat kyllä punnitaan ja ylikiloista "sakotetaan"! Komea jono oli meidän edellä kun jonotimme maksamaan muutamia ylikilojamme.. :o)

    Kiinostaisi tietää paljonko ylikiloista joutuu maksamaan?

    Äänestä

  • ensikertalainen kirjoitti:

    Kiinostaisi tietää paljonko ylikiloista joutuu maksamaan?

    että ylimenevistä kiloista menee 8€/kg. Maksu pitää kuulemma suorittaa heti paikanpäällä, joten itse aion varata muutaman kympin rahaa tuota varten. Tosin joillakin on otettu ylipainoa vasta jos on ollut yli 25kg. Että saattavat katsoa paria ylikiloa läpi sormien, mutta tuskin enää jos painoa yli 25kg.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

riitta kirjoitti:

Hei te jotka olette juuri palanneet Dubaista. Punnittiinko käsimatkatavaroita Dubaista lähtiessä?
En ole aikeissa mitään painavaa laukkuuni laittaa, mutta ajattelin vain että täytyykö nyt sitten itse alkaa puntaroimaan tarkemmin myös se ettei paina liikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu