Miten matkasi onnistui? Olen menossa Sousseen maaliskuussa, joten mielelläni kuulisin, millainen paikka tuo Sousse on. Jään odottamaan matkakertomustasi...
TIITULI!
13
2089
Vastaukset
- tiitulihh:)
Eli matka sujui TOSITOSI hyvin! Soussessa oli lämpöä kuulemma jopa epätavallisen paljon, 30 asteen molemmin puolin joka päivä, mutta alle 27 asteen ei kertaakaan lämpötila laskenut päiväsaikaan. Merivesi oli jopa lämpimämpää kuin hotellin uima-altaalla.
Hotelli Abou Nawas Nejma oli ihan kiva, palvelu oli ystävällistä ja huone siisti. Ainoa mikä harmitti, oli tyynyjen huono laatu ;)
Kuten varmasti on monta kertaa mainittu, Soussessa hintataso on erittäin alhainen, mutta tinkiä pitää osata! Basaareissa annetut hinnat ovat ihan älyttömiä ja vähintään puolet pitää hinnasta saada pois. Ei pidä pelästyä jos kauppiaat juoksevat perääsi ja saavat "hermoromahduksia", se kuuluu nimittäin asiaan. Kaikista tuotteista kannattaa varmistaa oikea hintataso vaikka oppaalta, ettei maksa vahingossa liian paljoa. Esimerkiksi eräs kauppias yritti myydä kaksi rannerengasta (hintaan kuului nimenkaiverrus) 40 dinaarilla. Menin seuraavaan kauppaan, ja siellä samat rannekorut kaiverruksella olivat 2 dinaaria kappale.
Järjestetyistä retkistä en osaa sanoa paljoa, sillä olin vain Eläintarhan retkellä mukana. Pohjois-Afrikan ainoa eläintarha FRIGUIA PARK oli kyllä hieno! Siellä oli mahdollisuus ratsastaa aaseilla, hevosilla ja kameleilla, sekä istua jättimäisen strutsin selässä yms. Suosittelen!
Kulkuneuvoja Soussessa riitti! Tavanomaiset taksit saa jäädä, kun pääsee matkustamaan TUK-TUK:illä (kolmipyöräinen taksi/minibussi, ilman ovia, eikä ehkä kovin turvallinen), mini-junalla (miellyttävä kulkuneuvo, matkaa soussesta port el kantaouin ja takaisin), ja hevoskärryt (näitä soussessa riittää, herkkänenäiset eivät ehkä pidä hajusta, ei kovin pitkille matkoille). Kuitenkin kannatusta saa taksi, joka on melko halpa kulkuneuvo ja suht turvallinen :)
Ramadanin aikaan kaikissa aikatauluissa ja aukioloajoissa oli vähän muutoksia, mutta koska menet sinne maaliskuussa, niin siitä sinun ei tarvitse välittää. Ensi vuonna Ramadanin aikaan meneville voin sanoa, että paasto ei todellakaan haittaa menoa!
Suosittelen sinua käymään matkasi aikana Port El Kantaouissa (satamakaupungissa) jossa on kivoja rantaravintoloita ja kauppoja, huvipuisto (ehkä vähän pienemmille) ja tietääkseni vesiliukumäkipuisto. Itse en vesipuistossa ehtinyt käymään.
Jos sattuu sateinen päivä niin keilaamista voi suositella, se on niin halpaa Soussessa! Keilaamaankaan en ehtinyt, sillä sateisia päiviä ei ollut lainkaan ja tekemistä riitti muutenkin!
Basaareissa/Vanhassa kaupungissa kannattaa käydä ainakin kerran, mutta naisen ei ehkä kannata lähteä sinne yksin ainakaan pikkulasten kanssa. Siellä riittää vilinää ja kauppiaat tyrkyttävät tavaroitaan minkä kerkeävät. Se on välillä ärsyttävää ja jos edes katsahdat jotain korua ym. niin kauppias alkaa puhumaan hinnasta.
Tällä erää en keksi muuta kirjoitettavaa, mutta jos mitään kysymyksiä tulee mieleen, niin olen valmis vastaamaan! Mihin hotelliin olet menossa? Voisin kertoa tarkemmin paikasta jos tietäisin missä päin "asut" ym. :) Oikein hyvää lomaa tältä erää!- kävin ja petyin
mä en kyl vesipuistoa suosittele.muutama mäki vaan ja pesutilat yms kuin venäjältä.tai ei ainakaan pidä odottaa löytävänsä espanjan kaltaisia vesipuistoja.
- Mara
Menen perjantaina Sousseen. Myydäänkö siellä minkälaisia vaatteita? Onko farkkuja? Entä feikki kenkiä ja laukkuja? Mitä kannattaa ostaa? oliko ruoka hyvää? Mitä aamupalalla oli tarjolla? Kävitkö kamelimarkkinoilla?
- Sanny
Millainen aamupalakattaus oli tuossa hotellissa? Miten paljon niitä huoneita oli hissien ulottumattomissa? Entä keittiövarustus?
Tarkoitus tehdä toinen Soussen matka ensi vuonna, mielestäni kohteessa on mukavasti rantaa, näkemistä ja ostamista, mukavat etelänmatkan ainekset kohtuullisen lentomatkan päässä. - kolmas kerta
Mara kirjoitti:
Menen perjantaina Sousseen. Myydäänkö siellä minkälaisia vaatteita? Onko farkkuja? Entä feikki kenkiä ja laukkuja? Mitä kannattaa ostaa? oliko ruoka hyvää? Mitä aamupalalla oli tarjolla? Kävitkö kamelimarkkinoilla?
hei vaan! olen minäkin lähdössä perjantaina- taas.
Millaisella porukalla lähdet? mikä hotelli?
Jos olet ensi kertalainen voisin ehkä lähteä oppaaksi...? Laukut ja kengät tosi halpoja, farkkua, paitaa ja muuta krääsää löytyy myöskin puoli ilmaiseksi. lasten vaatteet tosi edullisia. Kamelimarkkinat on käyty joka reissulla ja ainakin itse tykkään, vaikka väkeä riittääkin.. - anneli
Mara kirjoitti:
Menen perjantaina Sousseen. Myydäänkö siellä minkälaisia vaatteita? Onko farkkuja? Entä feikki kenkiä ja laukkuja? Mitä kannattaa ostaa? oliko ruoka hyvää? Mitä aamupalalla oli tarjolla? Kävitkö kamelimarkkinoilla?
Meidän 4-henkinen perhe palasi juuri Tunisian Soussesta. Reissu oli mukava, vaikka olinkin etukäteen hieman epäluuloinen. Ehkä välttämättä en lähde sinne ihan pian uudestaan, mutta eihän sekään ole varmaa...
Medinan basaareista (sekä sunnuntaisilta kamelimarkkinoilta) löytyy vaikka mitä feikkituotteita (farkkuja, paitoja, laukkuja, kenkiä, vöitä) sekä tietenkin heidän omia nahka- ja hopeatuotteitaan (ym). Hinnat on kohtuullisia jos jaksat tinkiä.
Normaaleissa kaupoissa, Medinassakin muutamassa basaarissa sekä Soula Centerissä oli kiinteät hinnat (käyttivät termiä fixe price). Niihin oli helppo mennä kun ei kukaan hengittänyt niskaan (paitsi "myymäläetsivät").
En meidän matkamme perusteella pidä Tunisiaa kulinaristin matkakohteena, mutta kyllä siellä vatsansa yleensä täyteen sai (kannattaa kokeilla myös paikallisia ruokia). - minni x
Hotelli on Le Marabout. Osaatko kertoa siitä jotakin? Mitä kannattaa ostaa, onko esim kengät millaisia?
Kiitos Sinulle vastauksista:) - tiituli
minni x kirjoitti:
Hotelli on Le Marabout. Osaatko kertoa siitä jotakin? Mitä kannattaa ostaa, onko esim kengät millaisia?
Kiitos Sinulle vastauksista:)Elikkä Abou Nawas Nejma-hotellin aamupalakattaus oli ihan ok. Siihen kuului patonkia, kahvia, teetä, kaakaota, sekä kahta erilaista mehua. (sitruuna ja appelssiini?) Jugurttia oli myös ja muroja, sekä patongin päälle leikkeleitä yms. Pari erilaista Tunisialaista jälkkäriäkin oli tarjolla. Aamupala oli aika aikaisin, olikohan se kl. 6.30-9.30 tai jotain siihen suuntaan? Itse aamupalapaikka oli mielestäni miellyttävä ja siisti. Olin Nejmassa ramadanin aikaan joten noihin saattaa tulla muutoksia. P.S muista puhua taksikuskeille ym. hotellista aina NEJMA nimellä eikä ABOU NAWAS koska Abou Nawas hotelleja on Soussessa/Tunisiassa ERITTÄIN monta! ;)
Minni x- en valitettavasti ole tutustunut le marabout-hotelliin mutta varmasti on ihan viihtyisä. Kenkiä on Puman, Niken, Adidaksen ym. lenkkareita TODELLA paljon ja sen lisäksi nahka- sandaaleita yms. En tiedä mitä juuri sinun kannattaisi ostaa, hopea ja keramiikka on aika halpaa, käsintehdyt ISOT matot olivat jotkun vain 1000 dinaaria (jotain 600-700 €) SUOMEEN KOTIINKULJETUKSELLA! Jos otat maton itse mukaan se on huomattavasti halvempi. Jos sinua ei haittaa että kengät, laukut tai vaatteet ovat feikkejä niin niitähän voi ostaa mielin määrin! Von Dutchia oli paljon sekä Nikeä paidoissa ja laukkuja oli mm. Diorin, LV:n sekä Guccin. (feikkejä varmaan :) ) - Sani
minni x kirjoitti:
Hotelli on Le Marabout. Osaatko kertoa siitä jotakin? Mitä kannattaa ostaa, onko esim kengät millaisia?
Kiitos Sinulle vastauksista:)Meillä on myös Suossen matka suunnitteilla ensi kevääksi. Tarkoituksena mennä juuri tuohon Marabout-hotelliin. Suurin huolenaiheeni on ollut nuo ostokset, kun esitteissä puhutaan vain käsitöistä, keramiikasta ja koruista... Hyvä siis että pääsen feikkivaate-ostoksille =)
Millainen yöelämä Soussessa on? Onko ihan "kunnon" yökeroja niin, että voi bilettää vaikka aamuun asti? Nyt täytyy laittaa matka varaukseen, kun matkakuume kasvaa aivan hillittömäksi =) - tiituli
Sani kirjoitti:
Meillä on myös Suossen matka suunnitteilla ensi kevääksi. Tarkoituksena mennä juuri tuohon Marabout-hotelliin. Suurin huolenaiheeni on ollut nuo ostokset, kun esitteissä puhutaan vain käsitöistä, keramiikasta ja koruista... Hyvä siis että pääsen feikkivaate-ostoksille =)
Millainen yöelämä Soussessa on? Onko ihan "kunnon" yökeroja niin, että voi bilettää vaikka aamuun asti? Nyt täytyy laittaa matka varaukseen, kun matkakuume kasvaa aivan hillittömäksi =)Ehdottomasti kannattaa varata loma ja äkkiä! Soussessa on IHANAA! Ja feikkivaate/kenkä/laukku ostoksille pääset ihan varmasti! Keramiikka ym. on vain osa soussen tarjonnasta. On hyvä, että ette mene nyt talviaikaan kun siellä on kylmä.
En kunnolla tutustunut yökerhoihin, mutta kyllä niitäkin piisasi! :) - Sandra
tiituli kirjoitti:
Ehdottomasti kannattaa varata loma ja äkkiä! Soussessa on IHANAA! Ja feikkivaate/kenkä/laukku ostoksille pääset ihan varmasti! Keramiikka ym. on vain osa soussen tarjonnasta. On hyvä, että ette mene nyt talviaikaan kun siellä on kylmä.
En kunnolla tutustunut yökerhoihin, mutta kyllä niitäkin piisasi! :)millaiset rannat Soussessa on? oletko ehkä kenties käynyt Turkissa tai Marokossa ja pystytkö vertaamaan niitä Tunisiaan? onko elämänmeno samanlaista? kuulostaa vähän ainakin kertomasi perusteella.Itselläni on suunnitelmissa lähteä nyt marraskuun aikana käymään. Onko ne miehet innokkaita? huutelevatko? Otitko hierontapalvelua tai kävitkö kampaajalla? oliko ne palvelut edullisia?luin jostain että Tunisiassa ois jotain rentoutusterapiaa kylpylöissä, satuitko käymään kylpylöissä siellä?
- tiituli
Sandra kirjoitti:
millaiset rannat Soussessa on? oletko ehkä kenties käynyt Turkissa tai Marokossa ja pystytkö vertaamaan niitä Tunisiaan? onko elämänmeno samanlaista? kuulostaa vähän ainakin kertomasi perusteella.Itselläni on suunnitelmissa lähteä nyt marraskuun aikana käymään. Onko ne miehet innokkaita? huutelevatko? Otitko hierontapalvelua tai kävitkö kampaajalla? oliko ne palvelut edullisia?luin jostain että Tunisiassa ois jotain rentoutusterapiaa kylpylöissä, satuitko käymään kylpylöissä siellä?
Rannat ovat AIVAN ihanat Soussessa, mutta eikö siellä ala pikkuhiljaa jo tulla kylmempi? Suosittelen että lähdet matkaan aika pian, tai sitten jätät lähdön kokonaan ensi kevään puolelle. Tunisialaiset eivät elokuun jälkeen käy rannoilla, sillä heillä on sellainen traditio, että viimeisen kerran meressä saa käydä uimassa elokuun viimeisenä päivänä. Rannat ovat siis täysin turistien käytössä. :) En ole käynyt Marokossa, enkä Turkissa, mutta kuulemani mukaan Turkki taitaa olla aika samoilla linjoilla Soussen kanssa? Paremmin tietävät voisivat vastata tähän.
Miehet ovat innokkaita, varsinkin jos on paljon meikkiä tai paljastavat vaatteet, mutta jos olet säädyllinen niin he kunnioittavat ja jättävät rauhaan. Ovat kuitenkin ihan kohteliaita, eivätkä huutele rumia yms. Ennen lähtöäni luulin, että täkäläiset miehet ovat ihan hulluja, mutta se ei pidä paikkaansa.
Soussessa on ainakin kauneushoitola, jota pitää suomalainen Minna (opas). Tuttavani kävivät hänellä jalkahoidossa ym. ja kehuivat paikan maasta taivaisiin. Muitakin hierontapaikkoja ja kauneushoitoloita on, ja hinnat ovat kaikkialla kuulemma todella alhaiset, niinkuin myös tuolla suomalaisessa paikassa. (Tuo suomalainen paikka on muuten tietääkseni Port El Kantaouissa, Sun Palace-nimisen beigen rakennuksen takana.) Kylpylöitäkin pitäisi olla, en itse sattunut näkemään.
Jos jollain on lisää kysymyksiä tai täydennystä vastauksiin, niin eikun kirjoittelemaan! - mara
Sandra kirjoitti:
millaiset rannat Soussessa on? oletko ehkä kenties käynyt Turkissa tai Marokossa ja pystytkö vertaamaan niitä Tunisiaan? onko elämänmeno samanlaista? kuulostaa vähän ainakin kertomasi perusteella.Itselläni on suunnitelmissa lähteä nyt marraskuun aikana käymään. Onko ne miehet innokkaita? huutelevatko? Otitko hierontapalvelua tai kävitkö kampaajalla? oliko ne palvelut edullisia?luin jostain että Tunisiassa ois jotain rentoutusterapiaa kylpylöissä, satuitko käymään kylpylöissä siellä?
palasin viikko sitten soussesta. aluksi olin järkyttynyt kuinka sotkuista kaikkialla oli. Emme aluksi löytäneet kunnollisia vaatekauppojakaan ja ruoka oli pahaa. Loppuviikosta vasta tajusimme suunnata mm. slim centreriin(iso ostoskeskus matkalla port el kantaouun), ja saloon baarissa oli tosi hyvää fried chicken. Turkkiin jos vertaa vaate tarjonta ei ole yhtä suurta ja laadukasta. rannat eivät ole yhtä siistejä ja laitapuolen kulkijoitakin näkee paljon toisin kuin turkissa.
Tunisia on erilainen. mukava paikka kaiken kaikkiaan. Varokaa varkaita kamelimarkkinoilla, laukun pohjat viilletään veitsellä auki. näin kävi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762115Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361744Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101461Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2331240Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu601223Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161067Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv59980- 60973
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja102670