Olimme näyttelyssä rottiemme kanssa..
Näyttelyssä oli vain 6 rottaa ja yksi hylättiin. (Häkki kaverit olivat purreet viiksiä)
Niin.. No kuuntelimme arvosteluja ja kuviot olivat menneet vähän vinksin vonksin.
Roni nuoli tuomaria :)
Mutta oli oikein innokas menemään takaisin boxiin.
Kun arvostelut olivat päättyneet ja palkinnot jaettu pääsimme plakintosijoille :)
Kultaa ja pronssia pojille tuli (;
Sitten tuomari tuli siihen meijän luo ja kysy kaikkee Ronista ja sitten me jotenkin vain suostuttiin että Ronilla teetettäisiin poikasia erään Ihanan Veera neidin kanssa :)
Sitten oli agility.
En ollut koskaan enen sitä kokeillut mutta haaveillut kyllä.
Ensin oli Roi.
Roi juoksi ensimmäiset A- esteet ja sillat helposti.
Tunneliin poika jäi tirkistelemään ilkikurisesti.
Piti maanitella ja kutsua ja työntää vähän pepusta jotta pojan tassut taas saisivat enrgiaa kävelyyn.
No lähtipä otus lopulta liikkeelle.
Sitten olikin..
APUA! Jyrkät rappuset.
Roi katsoi emäntäänsä (eli minua) anelevasti.
"Onko tosta muka ihan pakko mennä?"
LOpulta se meni raput ylös ja huomasi.
Naru. En kyllä ikinä kävele.
Lopulta outus lähti liikkeelle.
Naru tärisi ja maanittelin sitä ja kannustin.
Tikkaat alas ja vielä laudan yli. MAALIII!!
Ei vielä yksi tassu laudalla.
Kiritin ja yritin tökkiä epätoivoisesti sitä eteempäin.
Roi katsoi ihmeissään emäntäänsä:
"Mitä nyt? Tein jo mitä pitikin? Mitä sinä enää siinä huidot."
Lopulta tassu siirtyi ja aika stoppaantui.
Seuraavana oli narttuja ja nehän menivät myöskin radan sukkelasti :)
Sitten oli Ronin vuoro.
Alku meni tunneliin asti myös sulavasti ja muutkin.
Sitten tikkaat olivatkin se stoppi.
Roni istua nökötti siinä ja närkästyneenä halusi lähetä muualle.
Lopulta sain luvat nostaa sitä vähän eteempäin.
Naru meni ihan hyvin mutta alas tulo oli kauheaa.
Lopulta sekin päästiinja hypättiin suoraan maahan..
Toinen kierros meni Ronilta yli 3 min joten ei mennyt sitä loppuun :P
Ja Roi nyt meni nopeammin. :D

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.