totuus vankimääristä, somalit, venäläiset, virolaiset ym.

somaleita on maassamme n. 13.000?, tai reilusti jopa alle. Vankilassa istuu n. 130, eli yksi (1) prosentti.
Suomalaisia on n. 5.200.000 ja heistä vankilassa n. 3400. Reilusti alle promillen. Reilusti.
Jos vertaamme nyt esim. somaleihin, suhteessa väkimäärään nähden pitäisi siellä istua ainakin se yksi prossa kansalaisistamme, eli 52.000.

Mutta eipä ole, eikä koskaan tule.

Huomaa hirvittävä ero. Mistähän johtuu?
Suomalaisten vankilassa istuvien joukossa on myös melkoinen määrä, ehkä neljännes niitä ulkomaalaisia, jotka ovat ehtineet saada maamme kansalaisuuden, pilaten näin oman kansamme mainetta.
Silti tiedämme, että suuri osa mm. somalien rikoksista rangaistaan vain sakoilla. Ne eivät näy tässä.
Pitäisiköhön jo korjata poliisi- ja lakimenettelyjä ja potkaista rikolliset pois meidän harteiltamme.
Näin tekisi ainakin kaikki muut maat, jos meikäläiset tekisi siellä rikoksiaan. Eikä muutoin antais somalivaltiokaan meikäläiselle edes hätäapua, jos tilanne tulis kohdalle.

Kysyin assalla, miksi he lähtivät kotimaastaan. Vastaus, ei nälän takia, vaa eri muslimiryhmät taistelevat keskenään iät ja ajat. Aiksi jenkit ajettiin pois, että valtasuhteet selviäisivät. Siis aseilla, kuten keskiajalla.
Neukuthan sitä vallankumousta pitää yllä nytkin lähes 60:ssa maassa. katsokaa Cuubaa, Pohjois-Koreaa, Kiinaa ja muita kurjimuksia.
3453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hys, hys, eihän tällaista saa Suomessa, tabujen luvatussa maassa kertoa. Hyysärit suuttuvat.

Äänestä
  • Luin tuossa Hesarista yksipäivä sivulauseesta, että pakolaisia ja syntyperäisiä suomalaisia kohdellaan eritavoin oikeudessa(miten lie pakolaisten, täällä syntyneet lapset?).
    Tuomiot olisivat lievempiä tms. Onko teillä kellään mitään paikkaa, linkkiä tms. mistä tähän saisi virallisen vastauksen, kunnon auktoriteettilähteen?

    Äänestä

Minulla on muutamia kokemuksia somaleista.Yksi oli sellainen,kun suomalaismies kävi äkkiarvaamatta kaksi kertaa pienempi kokoisen somalimiehen kimppuun espoon keskuksen,Hesburgerilla.Kerran,eräs sekakäyttäjä retuutti linja-autossa,12 vuotiasta somalipoikaa.Eikä siihen ollut mitään syytä.Kerran näin kun spurgut uhkailivat tappaa somalinaisen ja tämän lastenvaunuissa olevan vauvan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tässä totuus kirjoitti:

somaleita on maassamme n. 13.000?, tai reilusti jopa alle. Vankilassa istuu n. 130, eli yksi (1) prosentti.
Suomalaisia on n. 5.200.000 ja heistä vankilassa n. 3400. Reilusti alle promillen. Reilusti.
Jos vertaamme nyt esim. somaleihin, suhteessa väkimäärään nähden pitäisi siellä istua ainakin se yksi prossa kansalaisistamme, eli 52.000.

Mutta eipä ole, eikä koskaan tule.

Huomaa hirvittävä ero. Mistähän johtuu?
Suomalaisten vankilassa istuvien joukossa on myös melkoinen määrä, ehkä neljännes niitä ulkomaalaisia, jotka ovat ehtineet saada maamme kansalaisuuden, pilaten näin oman kansamme mainetta.
Silti tiedämme, että suuri osa mm. somalien rikoksista rangaistaan vain sakoilla. Ne eivät näy tässä.
Pitäisiköhön jo korjata poliisi- ja lakimenettelyjä ja potkaista rikolliset pois meidän harteiltamme.
Näin tekisi ainakin kaikki muut maat, jos meikäläiset tekisi siellä rikoksiaan. Eikä muutoin antais somalivaltiokaan meikäläiselle edes hätäapua, jos tilanne tulis kohdalle.

Kysyin assalla, miksi he lähtivät kotimaastaan. Vastaus, ei nälän takia, vaa eri muslimiryhmät taistelevat keskenään iät ja ajat. Aiksi jenkit ajettiin pois, että valtasuhteet selviäisivät. Siis aseilla, kuten keskiajalla.
Neukuthan sitä vallankumousta pitää yllä nytkin lähes 60:ssa maassa. katsokaa Cuubaa, Pohjois-Koreaa, Kiinaa ja muita kurjimuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu