Terhi haistatteli eilen Big Brotherille päin naamaa. Voisiko Tertsi joutua tänään rangaistuksena automaattisesti yleisöäänestykseen? Näin BB saisi Tertsin hyville tavoille.
Miten käy Tertsin?
1
352
Vastaukset
- pelkkää paskaa
Suomalaisen BB:n yksi kantavia teemoja näyttäisi olevan, että kilpailijoita rangaistaan mahdollisimman monesta asiasta ja käytännössä turhaan. Mielestäni näiden kollegtiivirangaistusten tarkoitus on yrittää kylvää eripuraa kilpailijoiden keskuuteen ja saada näin edes jotain katsottavaa. Keino on huono, mutta ilmeisesti voiton maksimoinnin kannalta niin halpa, että sitä kannattaa käyttää. Se jopa saattaisi toimia, mikäli kilpailijat olisivat hormoonitasapainoltaan epästabiileja teini-ikäisiä, mutta aikuinen ihminen ei välttämättä ratkea näin helposti.
Loistava esimerkki rangaistusten keksimisestä on se, että mikäli kilpailijat esimerkiksi jonkun tehtävän aikana pohtivat, että kuuluisiko joku suoritus myös tehtävään, mutta jättävät sen tekemättä, niin silloin se "kuului" siihen ja tehtävä epäonnistui. Pidän erittäin todennäköisenä, että mikäli esimerkiksi Mika ja Tiina olisivat jättäneet mainitsematta kioskin oven, jota he eivät pesseet, niin sitä ei olisi edes mainittu "unohtuneen". Koska he miettivät, että pitäisikö se pestä, mutta eivät niin tehneet, niin joku onneton keksi, että "hei... ne ei pessy kioskin ovea, mä kuulin just!!!! sanotaan, että sekin pitää pestä!!!", "joo!!!! kivaa!!! hauskaa ja halpaa... kyllä katsojat tykkää"....
Käyttökelpoinen ohjelmaformaatti... Paska ja ennenkaikkea liian halpa toteutus...
Big Brother Suomi-ohjelma.... on epäonnistunut. Tekijätiimi palauttakoon rahat katsojille, jotka tästä vahingossa ja väärässä uskossa maksoivat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1761976Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361702Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81326Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241150Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591145Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 60931
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57914