Baron

Kävinpä tässä kaupungilla pitkästä aikaa ja kiertelin baareja. Satuin menemään Baroniin ja yllätyin kuinka paikka oli muuttunut sitten viime kerran (josta on todella pitkä aika). Oli kuin olisi astunut "olohuoneeseen", paikka oli siisti ja tunnelma rento ja eikä voinut olla huomaamatta laadukasta ja laajaa viski valikoimaa! Todella hienoa että Kajaanin on saatu tälläinen baari!
112250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Näin sitä voi laittaa 'kivan ja iloisesti yllättyneen'
mainoksen ihan omistaja itsekin.
No, oli miten oli, bell's cokis jäitä = namskis

Äänestä

Mielestäni tämmöiset kaupunki/keskustelu palstat on juuri tätä varten jotta ihmiset kirjoittavat havainnoistaan. Olen vasta muuttanut Kajaaniin enkä ole vielä yöelämään kerennyt tutustua, tätä palstaa luettuani olen saanut varsin paljon tietoa Kajaanista ja nytkään minun ei tarvitse varmaan(?) jokaista törkykuppilaa kierrellä kun keskittyy näihin jo muidenkin hyväksi toteamiin. -Kiitos

Äänestä
  • näihin kaikkiin baari "mainoksiin" suhtautua ilman pientä epäilystä??? Tosin Baron on kyl hyvä pubi!!!

    Äänestä

  • Voikohan kirjoitti:

    näihin kaikkiin baari "mainoksiin" suhtautua ilman pientä epäilystä??? Tosin Baron on kyl hyvä pubi!!!

    Baronhan on ottanut paikkansa loistavasti astuttuaan Startti-bubin isoihin saappaisiin. Henkilökunta on ystävällistä ja osaavaa, eikä hurtin huumorin viljelystäkään saa nappia otsaansa. Kajaanilaiset independent baarit (baron, balls, kalpea kukko, liinakko, sampola ja yhtenä erikoisuutena Barnell´s) ovat tuoneet Kajaanin ilta ja yöelämään loistavan lisän. Pidetään näitä paikkoja pystyssä ja hyödytään siitä kaikki.

    Äänestä

  • support your local beerbouse kirjoitti:

    Parnell´s ei ole independent kuppila. Muuten mukava pubi kylläkin. Kuuluu Restel-ketjuun, jolla Parnell´s pubeja ympäri Suomen

    Äänestä

  • just! kirjoitti:

    Parnell´s ei ole independent kuppila. Muuten mukava pubi kylläkin. Kuuluu Restel-ketjuun, jolla Parnell´s pubeja ympäri Suomen

    Siksihän minä sen Parnell´sin sinne erikoisuutena
    nakkasinkin. Kyseinen paikka ei kuitenkaan kuulu
    kaupunkiamme rautakourin puristelevaan ravintolakonserniin. Lisäksi jäi mainitsematta ainakin pub Jibbi Jee ja MP -hunt ynnä Blues Cafe.

    Äänestä

  • support your local beerhouse kirjoitti:

    Siksihän minä sen Parnell´sin sinne erikoisuutena
    nakkasinkin. Kyseinen paikka ei kuitenkaan kuulu
    kaupunkiamme rautakourin puristelevaan ravintolakonserniin. Lisäksi jäi mainitsematta ainakin pub Jibbi Jee ja MP -hunt ynnä Blues Cafe.

    nämähän kaikki parnell:sia lukuunottamatta on kauheita räkälöitä!!!!!! kannattais harkita mainostamista myös lehdissä.......

    Äänestä

  • oikeesti!!!!! kirjoitti:

    nämähän kaikki parnell:sia lukuunottamatta on kauheita räkälöitä!!!!!! kannattais harkita mainostamista myös lehdissä.......

    melkein kaikki nuo edellämainitut paitsi bluesista en kyllä oikein tykkää (vähän räkälä meininki), Baronissa on kivaa musaa aina sillon tällön ja niin myös Parnell'sissa! Eipä mulla muuta, moi...!

    Äänestä

  • kivoja ovat kirjoitti:

    melkein kaikki nuo edellämainitut paitsi bluesista en kyllä oikein tykkää (vähän räkälä meininki), Baronissa on kivaa musaa aina sillon tällön ja niin myös Parnell'sissa! Eipä mulla muuta, moi...!

    ja noi jibbi jeet ja muut lähiökuppilat on kamalia! Keskustassa on parhaat paikat.

    Äänestä

  • edelliseen kirjoitti:

    ja noi jibbi jeet ja muut lähiökuppilat on kamalia! Keskustassa on parhaat paikat.

    mun mielestä baronissa saa kajaanin parasta palvelua parnell'sin ohella... valikoima on aivan loistava. molemmissa paikoissa. parnell'sin kimmot ja baronin hannu tero ja janne áivan huippu tyyppeja. ja se että pitääkö hannun olla huono vaikka se on lihava??!! mutta älkää unohtako ball:sin laakkosta ja suutaria

    Äänestä

Pitihän minunkin poiketa Baronissa kun täällä siitä lukenut vain olen.. Joo asiallisen näköinen paikka, kukaan ei örveltänyt ja kuppini sisällön sain rauhassa juoda, kyllä oli fiksu muttei ankea paikka. Käyn varmasti muulloinkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Yllättynyt kirjoitti:

Kävinpä tässä kaupungilla pitkästä aikaa ja kiertelin baareja. Satuin menemään Baroniin ja yllätyin kuinka paikka oli muuttunut sitten viime kerran (josta on todella pitkä aika). Oli kuin olisi astunut "olohuoneeseen", paikka oli siisti ja tunnelma rento ja eikä voinut olla huomaamatta laadukasta ja laajaa viski valikoimaa! Todella hienoa että Kajaanin on saatu tälläinen baari!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu