Elikkä aloitin tässä vähän aikaa sitten kirjoittaa jotain. En oikeen osaa määritellä sitä mitä olen jo kirjoittanut. Siis onko se novelli vai mikä. Olen kirjoittanut vasta yhden luvun ja nyt haluaisin kuulla teidän mielipiteitä koko tarinasta, tai siis sen alusta. Olis kiva jos kommentoisitte ja kertoisitte mitä mieltä olette. Ja olkaa rehellisiä!
Kiitos! Tässä mun tuotos:
Oli kulunut viisi tuntia siitä kun lähdimme Lontoosta kohti Leedsiä. Alkoi jo tulla pimeää. Olimme pysähtyneet vasta kaksi kertaa enkä uskonut että pysähtyisimme vähään aikaan uudestaan. Kuten emme pysähtyneetkään. Kertaakaan. Olisin toivonut vielä yhtä pysähdystä että olisin saanut vähän verrytellä jäseniäni.
Halusin pois autosta. Jalkani olivat aivan puuduksissa. Kuskini ei ollut sanonut sanaakaan minulle toisen pysähdyksen jälkeen. Se sopi minulle. En minäkään erityisen puheliaalla tuulella ollut. Tämä oli jo toinen kerta kun hän kuljetti minua samaan paikkaan toistamiseen. Mutta edellisestä kerrasta oli jo puolitoista vuotta aikaa. Mahtaako kuskini muistaa minut ja ajatella etten ole oppinut mitään puolentoista vuoden aikana, ajattelin. Luulisin niin. No, tottahan se olikin. En halunnut ajatella sitä.
”Olemmeko pian perillä?” kysyin hetken päästä. Jalkojani särki. ”Aika pian, poika”, kuului vastaus. Hyvä, ei enää kauankaan. Oli niin hiljaista, edes radio ei ollut päällä joten kaivoin uudelleen kannettavan cd soittimeni esiin ja aloin kuunnella musiikkia, ettei tarvitsisi ajatella perille pääsyä. Sai vain kuunnella kappaleiden sanoja.
Tunnin päästä aloin jo olla niin levoton etten olisi halunnut istua hetkeäkään enää paikallani. ”Aika pian” oli mennyt jo kauan sitten. Mutta enää en halunnut kysyä kuskiltani mitään. Joten istuin vain paikallani ja odotin. Laitoin cd soittimeni pois. Olin jo kuunnellut miltei kaikki levyni ja nyt tyydyin vain kuuntelemaan hiljaisuutta. Meni vartti, sitten kaksikymmentä minuuttia ja sitten puoli tuntia. ”Olemmeko pian perillä?” kysyin uudestaan. Kuskini vilkaisi minua peilin kautta ja hymyili vaisusti. ”Et taida malttaa odottaa perille pääsyä, vai mitä Jeremy?” Niinpä niin, ajattelin. En vastannut hänelle. Sen sijaan katsoin ulos ikkunasta ja vähitellen maisema (se vähä minkä pystyin pimeässä näkemään) alkoi näyttää tutulta.
Olimme melkein Leedsin ydin keskustassa. Muutaman minuutin ajon jälkeen maisema alkoi muuttua maalaismaisemaksi. Ajoimme suoraan eteenpäin noin kymmenen minuuttia ja sitten käännyimme vasemmalle hieman pienemmälle tielle. Jos joku olisi tullut meitä vastaan emme olisi mitenkään pystyneet väistämään, koska tie oli niin kapea. Hetken kuluttua hahmotin suuren talon tai pikemminkin kartanon. Olimme perillä.
Kuljettajani ajoi kartanon suureen pihaan mustina seisovien porttien välistä jotka aukenivat kuin taikaiskusta meidän tullessamme kohdalle. Näin että muutama ihminen seisoi kartanon oven edessä olevilla portailla, mutta en erottanut ketkä olivat tulleet minua vastaan. Auto ajoi suurten portaiden alapuolelle. Kuskini nousi autosta. Seurasin hänen esimerkkiään. Raikas tuulenvire pyyhkäisi kasvojani kun nousin autosta ja menin hakemaan matkalaukkujani. Kuljettajani oli ottanut ne jo valmiiksi esille. Seisoin hetken paikallani ja katselin ympärilleni. Paikka ei ollut yhtään muuttunut lukuun ottamatta puupintojen maalausta. Astuin portaille ja kävelin ne ylös. Kuski tuli aivan kannoillani. ”Hyvää iltaa herra Walters”, kuskini sanoi talon isännälle. ”Iltaa James”, hän vastasi ja kysyi hetken kuluttua: ”Menikö matka mukavasti?” ”Mitään ihmeellistä ei sattunut, sir”. Herra Walters nyökkäsi ja antoi merkin kädellään ja James lähti heti portaita alas, meni autoonsa ja lähti pois.
Sitten hänen huomionsa kiinnittyi kokonaan minuun. ”Jaahas”, hän sanoi. ”Täällä taas Jeremy”. Nyökkäsin. ”Haluaisin esitellä sinulle vaimoni, Maryn”, hän lisäsi äkkiä. ”Mary”, hän sanoi vaimolleen, ”tässä on Jeremy. Ette ole tainneet tavatakaan ennen.” Sitten hän kääntyi minun puoleeni ja totesi: ”Mary ja minä menimme naimisiin vähän sinun lähtösi jälkeen. ”Nyökkäsin uudelleen ja katsoin Marya. Hän oli noin 35-vuotias, vaalea ja aika viehättävän näköinen nainen. Ihmettelin mitä hän näki Johnissa. John Walters oli 45- vuotias, ei mikään komea mutta ei mikään erityisen kamalankaan näköinen mies. Kenties hänen herrasmiesmäinen ja hillitty luonteensa teki Maryyn vaikutuksen. John ei koskaan tulistunut eikä huutanut kenellekään. Ainakaan minulle hän ei koskaan ollut niin tehnyt vaikka olinkin koetellut hänen hermojaan useammin kuin kerran.
Huomasin että Mary katsoi minua kiinnostuneen näköisenä. ”Sinä siis olet se surullisen kuuluisa Jeremy Summers.” ”Minä”, vastasin hänelle lyhyesti. Hän katsoi miestään ja sitten taas minua ja sanoi: ”Mennään illallispöytään, muut jo odottavat”. Sen sanottuaan hän lähti sisälle. John Walters jäi kuitenkin seisomaan paikoilleen. Hän katseli hetken minua. Lopulta kysyin: ”Mitä?” ”Ei mitään. Ei yhtään mitään. Mukava vain saada sinut takaisin. Paikka ei ole samanlainen ilman sinua. Vaikka en yhtään ole iloinen siitä syystä miksi olet taas täällä. Mutta siitä puhutaan lisää huomenna.” Hän taputti minua selkään, ja alkoi hiljalleen kääntää minua kohti ovea. Otin kassini lattialta ja lähdin seuraamaan häntä sisälle.
Lukekaa ja kommentoikaa
2
371
Vastaukset
- riko_90
Millon olis tulossa jatkoa tähän tarinaan? Se oli pirun hyvä.........kannattaa jatkaa.....
- kirjailijanalku itsekin
Samassa veneessä ollaan :) Paitsi minun tuotokseni on jo viimeistelyä vaille valmis.
No niin elikkä.. Välistä tekstisi on suoraan sanoen töksähtelevää ja kankeaa: "Auto ajoi suurten portaiden alapuolelle. Kuskini nousi autosta. Seurasin hänen esimerkkiään." Pohdi hieman, miten voisit muuttaa joitakin kohtia sujuvasanaisemmiksi. Esim: Kuskini nousi autosta ja seurasin hänen esimerkkiään innottomasti/innokkaasti/muu adjektiivi.
Voisit myös jättää lukijalle jotain arvailun varaa; se innostaa lukemaan (ainakin itseäni). Kaikkea ei tarvitse, eikä ole tarkoituskaan, selittää tarkasti.
Lisää myös hieman kaunopuheisuutta ja mielikuvitusta. Vaikkapa tuohon alkuun "Alkoi jo tulla pimeä." Voisit kirjoittaa saman asian eri sanoin. "Oranssina hehkuva aurinko laski taivaanrantaan ja alkoi hämärtää." Tai jotain :D
Ymmärrän jos haluat pitää tekstisi vakavana ja realistisena, mutta tuollainen "valopilkku" sinne tänne ei ole pahitteeksi.
Siinä nyt muutama vinkki, mutta alku on hyvä :) Jos ei muuta niin kannattaa kirjoittaa vaikka vain omaksi iloksi. En väitä olevani itse sen parempi.
Mutta jatka hyvää harrastusta, ties vaikka joskus saisimme sinulta kokonaisen teoksen luettavaksi :)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1761976Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361702Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81326Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241150Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591145Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 60931
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57914