Tiedustelisin kokemusta omaavilta seuraavaa:
meillä on tarkoitus muuttaa vuodeksi pariksi isoäidin mökkiin asustamaan ensi keväänä. Mökki on kohtuu kuvaava sana, eli kyseessä on 70-luvun yksikerroksinen perusomakotitalo, n. 70 neliötä, juuri passeli kuitenkin kahdelle ja koiralle.
Huoneet ovat huomattavan matalat, sanoisin että selliset kaksi ja puoli löytyy korkeintaan, eipä tuokaan mitään. Pinnat ovat kuitenkin originaalit ja huutavat ennen kaikkea maalia. Millainen kustannus tuosta tulisi, jos telalla heittäisi maalarinvalkoisen seinään? Lattian puolesta suurimassa osassa neliöitä on yllättävän siisti parketti, mutta n. 20 neliötä on melkoisen järkyttävä muovimatto, johon olisi mukava saada uudenlainen matto. Vanha tuntuu lähtevän imurinkin mukana, joten poisto ei liene ongelma. Mitäs tästä sanotte?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jospa koittaisit maitomaalia. Perinnemaalina se varmaan sopisi mummonmökin seiniin, eikä maksa paljon. reseptejä löytyy hakusanalla....
Älä laita maalarinvalkoista. Se on köyhä ja ankea 'väri'.
Samaan hintaan saat jonkin lämpimämmän ja kotoisamman valkoisen.
Katsopa maalikaupassa värikarttoja.
Kustannukset on helppo laskea:
laske maalattavien seinien ja kattojen pinta-ala ja kerro se kahdella (joudut kuitenkin maalaamaan kahteen kertaan). Maalipurkin etiketissä sanotaan, montako neliötä maalaa yhdellä litralla.
Maalin hinta taas riippuu mm maalista, ostopaikasta ja hieman sävystä.
Asia siis selviää maalikaupassa.
Matosta: halvimmat ja heppoisimmat remppamatot eivät pitkään kestä.
Kyllä helpoimmalla (ja suhtkoht halvallakin) pääset, kun käyt hakemassa kaupasta Siroplastia tai Novaplastia ja maalaat niillä. Väriä kyllä kannattaa käyttää, pienikin vivahde tekee paljon..