Tarja Turunen on syntynyt 17. elokuuta, Kiteella, Suomessa.
Tarja on sopraano, ja hän on opiskellut laulua 6-vuotiaasta saakka. Tarja on harjoittanut ääntään ja opiskellut klassista- ja ooppralaulua Sibelius-Akatemiassa ja arvostetussa Karlsruhen musiikkiyliopistossa Saksassa. Tarja on myös itse valmentanut laulajia Etelä-Amerikassa asuessaan.
Turunen on naimisissa heavy metal -levy-yhtiötä pyörittävän - argentiinalaisen - Marcelo Kabulin kanssa ja he jakavat kodin niin Suomessa kuin Buenos Airesissakin.
Tarja on laulanut muun muassa Savonlinnan Oopperajuhlien kuorossa ja Kansallisoopperassa.
Tarja on ollut myös vokalistina vuonna 1996 perustetussa `symphonic metal´ -yhtyeessä nimeltä Nightwish. Albumeita yhtye on myyty yli 1 000 000 kappaletta maailmanlaajuisesti, ja Tarja on esiintynyt solistina sekä Nightwhisin vokalistina muun muassa Hollannissa, Sveitsissä, Englannissa, Saksassa, Romaniassa, Japanissa, Australiassa, Argentiinassa, Chilessa, Brasiliassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa, joten hän on saanut paljon huomiota osakseen eri puolilla maailmaa. Tarja on symphonic metal -genren suosituin laulaja Euroopassa ja Etelä-Amerikassa.
Tarjan on mainittu olevan maailman parhaita naislaulajia useissa eri julkaisuissa, kuten:
-Close Up Magazine
-Hard N’Heavy
-Heavy Oder Was!?
-Hell Awaits
-Metal Hammer
-Metal Heart
-Metallian
-Rock Brigade
-Rock Hard
-Rock Tribune
-Scream Magazine...
Tarja on saanut kunnian olla mukana myös muissa projekteissa - eniten viime vuosina aikaa vieneen - Nightwishin ohessa:
-Beto Vazquezin Infinity -albumilla vierailijana
-Martin Kesicin kanssa yhdessä levytetty Leaving You For Me -kappale
-Ingvild Storhaugin ja Izumi Kawakatzun kanssa Noche Escandinava-konserttikiertue, jossa kuultiin Tarjan tulkitsemana useita klassisen musiikin suurnimien teoksia - Kiertue kattoi Chilen, Argentinan, Brasilian ja Romanian useilla loppuunmyydyillä konserteilla.
-Oma soolojulkaisu(single) Yhden Enkelin Unelma, joka myi viime talvena kultaa. Mahdollisuus hankkia taas tulevana jouluna!
Ajankohtaisimpana omana projektina tällä hetkellä on varmastikin tuleva Joulukiertue, joka vie Tarjan Suomen lisäksi Saksaan, Espanjaan ja Romaniaan useammalla konserilla.
Vuoden 2005 aikana Tarja tulee myös vierailemaan veljensä Timo Turusen depyytialbumilla, ja nauhoittamaan omaa joulualbumiaan. Tarjan tulevat, omat albumit ovat varmasti odotettuja.
Turunen tullaan myös näkemään Savonlinna Oopperajuhlilla.
Tarja Turunen on mahtava laulaja, jolla on voimakas ja hyvin harjoitettu ääni - Tämän tosiseikan vahvistavat niin Nightwishin pojat kuin muutkin musiikin ammattilaiset(-sekä fanit) :)
Kuvia:
http://www.20six.de/pub/kaltesblut/tarja-turunen.jpg
http://wishblogger.viabloga.com/images/TARJA_05_0170.jpg
http://www.metaluk.com/news/img/200tarjaturunenphoto1.jpg
http://kobiety-kobietom.com/im/6/640.jpg
http://citykuvat.city.fi//articles/1527_1.jpg
Huom!
Tarja Turusta ei tulla enää näkemään Nightwishin vokalistina 21.10.2005 alkaen; Erilaiset arvomaailmat ja ristiriidat Turusen ja muun yhtyeen välillä ovat olleet liian suuria.
Tarja Turunen
9
2646
Vastaukset
- seälittää
Tarja vaipuu nyt unholaan hiljakseen. Tekee ehkä singlen tai pari, vierailee jossain typerässä tv showssa ruupenissa ja joonaksessa, katoaa sitten unohduksen usvaan.
Tarja rukka, sinut peri nyt hukka vaikka tokkopa hän siitä piittaa. Voihan aina tehdä pisnestä kunnes se ukko katoaa argentiinan suuntaan rahat laukussaan. - inferno.,.
Ohhoh, se muija onki siis kunnon bitch! hahh haa... terve menoa
- Tuomakselle
Hyvä Tuomas,
Olemme tulleet sen tien päähän, jossa meidät on pakotettu valitsemaan loppuuko Nightwishin tarina loppuvuoteen 3005 vai jatkuuko se vielä määräämättömän ajan. Minä en ole vielä valmis tätä luomusta kuoppaamaan, niin paljon olemme sen eteen tehneet töitä viimeisen 9 vuoden aikana. Nightwish on elämäntapa, henkireikä, josta emme pysty luopumaan.
Yhtälailla varmaa on ettemme pysty jatkamaan bändiä sinun tai Marcelon kanssa. Viimeisen vajaan vuoden aikana tapahtui jotain surullista, jota olen pohtinut joka ikinen päivä, aamu ja yö. Sinun asenteesi ja käytöksesi ei enää sovi Nightwishin piiriin. Sinusta on tullut esiin sellaisia piirteitä, joita en olisi uskonut vanhassa rakkaassa ystävässäni näkeväni.
Ihmiset jotka eivät puhu toisilleen vuoteen, eivät kuulu samaan bändiin.
Olemme mukana alalla jossa bisnespuoli on välttämätön paha ja jatkuva huolenaihe. Olemme myös bändi, joka on aina tehnyt musiikin sydämellä, musiikin itsensä ja ystävyyden takia. Henkisen korvauksen pitäisi aina olla maallista korvausta arvokkaampi! Nightwish on bändi, se on tunnetila.
Sinulle business, raha ja ulkomusiikilliset tekijät merkitsevät valitettavasti nykyään niin paljon enemmän kuin nuo tunteet. Koet uhranneesi itseäsi ja omaa urkuri-uraasi Nightwishin hyväksi, sen sijaan että katsoisit taaksepäin sekä nykyisyyteen, mitä se on sinulle antanut.
Tästä asenteesta on osoituksena kaksi lausetta jotka minulle sanoit lentokoneessa Torontossa:
”Minä en tarvitse enää Nightwishia.” sekä ”Muista Tarja, että voin jättää tämän bändin milloin vaan, päivän varoitusajalla.”
Minä en pysty enää yksinkertaisesti tekemään biisejä laulettavakseni.
Olet itsekin sanonut olevasi Nightwishissa vain vierailija. Nyt tuo vierailu päättyy, ja me jatkamme Nightwishia uudella miesurkurilla. Tämä on varmasti yhtä suuri helpotus sinulle kuin meillekin. Olemme kaikki nielleet pahaa oloa ihan tarpeeksi.
Olet sanonut seuraavaan levyn olevan joka tapauksessa viimeisesi. Me haluamme kuitenkin jatkaa niin kauan kuin paloa riittää.
On siis aivan turhaa enää kituuttaa sitä yhtäkään levyä yhdessä.
Me neljä olemme pohtineet asiaa jatkuvasti ja ymmärtäneet, että muuta emme halua elämässä tällä hetkellä tehdä, emmekä muuta osaakaan. Joulukuun 2004 lopussa Saksassa sanoit lopettavasi seuraavaan levyyn. Sanoit myös ettet koskaan lähtisi enää kiertueelle, joka kestäisi pidempään kuin 2 viikkoa. Ilmoitit senkin, että USA:n ja Australian voimme tulevaisuudessa käytännössä unohtaa, koska keikkapaikat ja liksat ovat liian pieniä.
Olen haastatteluissa sanonut että Tuomaksen lähtö olisi Nightwishin loppu. Tulen ymmärtämään ihmisten reaktion että asia olisi näin. Tämä on kuitenkin minun sielunkuvani enkä ole valmis päästämään siitä irti yhden ihmisen takia. Ihmisen, joka haluaa keskittää luovuutensa muualle, jonka arvomaailma ei kohtaa omaani.
Meitä ei koskaan haitannut se, että et koskaan osallistunut sävellys/sovitustyöhön, ettet koskaan ennen levynauhoituksia käynyt soittamassa (ja senhän kyllä kuuleekin) treeneissä kertaakaan. Ei se, että halusit matkustaa keikkamatkat suksilla meistä erossa, aviomiehesi? kanssa. Ei se, että olet bändin ehdoton keulakuva.
Kaiken paitsi ahneuden, fanien aliarvostamisen, ja lupausten rikkomisen hyväksyimme hyvillä mielin. Sovimme että Nightwish on kaikille prioriteetti vuoden 3005 loppuun asti. Silti moni asia meni sen edelle. Huippuesimerkkinä Oslon jo loppuunmyyty keikka, joka olisi pitänyt peruuttaa sen takia että sinun pitäisi treenata koulukonsertteihin, tavata ystäviä ja mennä baariin. Tähän sananmuotoon Marcelo peruutuksen syyn sähköpostissa laittoi. Ja tämä vain yhtenä esimerkkinä monista. Itse en suurempaa itsekkyyttä ja fanien laiminlyöntiä voi kuvitella.
Nightwish on elämäntapa ja työpaikka, johon sisältyy myös paljon velvollisuuksia. Niin toisiamme kuin fanejakin kohtaan. Kanssasi noiden velvollisuuksien täyttäminen ei enää onnistu.
Syvällä sisimmässämme emme edelleenkään tiedä kumpi teistä meidät tähän ajoi. Jotenkin Marcelo on saanut sinut muutettua siitä herttaisesta maalaispojasta diivaksi, joka ei ajattele eikä käyttäydy enää kuten ennen. Tuntuu että olet liian varma omasta korvaamattomuudestasi ja statuksestasi.
Syytät selvästi meitä neljää pahasta olostasi ja siitä että emme kunnioita tai kuuntele sinua. Usko, että olemme aina kunnioittaneet sinua, upeana urkurina ja ystävänä. Pitkälti sinun ehdoillasi tässä on viime vuodet menty. Sinä olit aina ainoa joka asetti keikoille lähtemisen ehdoksi suuremman keikkaliksan(pizza & cokis). Tämä ”kaikesta korvaus ja lisää pizzaa” – asenne on se mihin kaikkein eniten petyimme!
Toivomme että jatkossa ajattelet enemmän oman sydämesi ehdoilla etkä kuuntelisi Marceloa. Kulttuurierot yhdistettynä ahneuteen, opportunismiin ja rakkauteen on vaarallinen yhdistelmä. Älä kuihduta itseäsi.
Tämä ei ole asia mistä olemme erityisen ylpeitä, mutta et antanut meille vaihtoehtoa. Kuilu on liian leveä. Ja päätös yksimielisesti meidän neljän. Olemme kulkeneet sen hetken ohi jossa asiat voidaan selvittää puhumalla.
Kaikkea hyvää urallesi ja elämääsi,
Tarja
Emppu Jukka Marco
Ps. Tämä kirje on täysin avonaisen lähettämä kaikille. - Wellington
Tarjalla monia projekteja käynnissä, joten Nightwishistä erottaminen ei jätä tyhjän päälle.
Nyt Tarja voi keskittyä oman musiikkiuran luomiseen, ja jatkaa elämäänsä kokonaan omin ehdoin.
Odotan Tarjan omia albumeja, koska olen lumoutunut hänen äänestään :)
Katsotaan kuinka Nightwish pärjää, ja uskon että saavat aikaiseksi ihan yhtä hyviä biisejä kun aikaisemminkin(koska Tuomas sanoittaa) ja uusi vokalistikin varmasti oikein hyvä...
Mahdolliseen menestykseen maailmalla en ota muuten kantaa kuin että Tarjan ansiosta yhtye sai niinkin paljon huomiota, kun se nyt saikaan. Tarja antoi kasvonsa Nightwishille. Toli musiikillakin suuri osa. Huomiolla tarkoitin ennen kaikkea eri julkaisuja (kannessa melkeinpä aina vain Turunen).
Mutta tämä palsta ei ole Nightwishin palsta vaan Turusen. - (halonen)
Nightwish on myynyt maailmanlaajuisesti yli 2 500 000 albumia.
- Roivas
"Tarja Turusta ei tulla enää näkemään Nightwishin vokalistina 21.10.2005 alkaen; Erilaiset arvomaailmat ja ristiriidat Turusen ja muun yhtyeen välillä ovat olleet liian suuria."
Olihan se ihan itsestään selvää alusta alkaen. Ei saatananpalvojabändissä VOI olla uskovaista solistia!- mihin uskoo
No tietenkin maailman valtiaaseen: RAHAAN!!!!1
- me jo tiedettiinkin
mihin uskoo kirjoitti:
No tietenkin maailman valtiaaseen: RAHAAN!!!!1
mitäs niistä faneista välittämään
RAHA on tärkein. - asdas
Jos tarkoitat nightwishiä, niin se ei oo saatananpalvojabändi.. Sitä paitsi Nightwish on Gothic Metal Bändi :P
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762025Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361709Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81358Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591171Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241169Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161024- 60945
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58934