Mitenkä kun pakkanen alkaa kohta panna ja paukkua nurkissa niin suostuuko romani käyttämään pipoa?
Karvareuhkan olen jonkun herra romanin päätä nähnyt koristavan, mutta entä perinteinen tupsumalli-pipo? Entä onko värillä väliä? Voisiko olla lila, tai joku neonväri?
Kävisikö ns. neljän tuulen hattu?
Vai onko jotain perinteitä että pipoa ei päähän pistetä?
Kiitos asiallisista vastauksista.
Pukeutumiskysymys
13
545
Vastaukset
- valkolainen
Ei kai sitä nyt kukaan itseään kunnioittava valkolainenkaan pipoa päähänsä pistä.
- sillä silmällä
tai sitten ei muista, on miettinyt muita asioita. Ei voi olla, tulee mieleen historiankirjasta millaisia hattuja (siis erilaisia 'torneja' ja 'turpaaneita' ja 'piipalakkeja', valkolaiset pakottivat ainakin juutalaiset pitämään päässänsä, ja kesät ja talvet, kymmeniä eri malleja, kaikki sellaisia kauhistuksia, että takuulla ei tullut siitä valkolaisten muotia koskaan. kirjasta antisemitismin ja rasismin historia, Kuparinen.
Olisikohan miettinyt tuo mitä romaneilla PITÄISI olla päässään? Jouluna tonttulakki varmaan? jne - ja kulttuuri
sillä silmällä kirjoitti:
tai sitten ei muista, on miettinyt muita asioita. Ei voi olla, tulee mieleen historiankirjasta millaisia hattuja (siis erilaisia 'torneja' ja 'turpaaneita' ja 'piipalakkeja', valkolaiset pakottivat ainakin juutalaiset pitämään päässänsä, ja kesät ja talvet, kymmeniä eri malleja, kaikki sellaisia kauhistuksia, että takuulla ei tullut siitä valkolaisten muotia koskaan. kirjasta antisemitismin ja rasismin historia, Kuparinen.
Olisikohan miettinyt tuo mitä romaneilla PITÄISI olla päässään? Jouluna tonttulakki varmaan? jneMitähän sinä höpäjät, juutalaiskulttuuriin on kuulunut aikojen alusta asti ne perinteiset päähineet, siinä ei suomalaisilla ole mitään vaikutusta ollut.
Ja mikäs vika päähineissä yleensä on? Tonttulakki on Jouluna okei, Joulumieltä vähän:)
Ja eiköhän karmealla tulipalopakkasella ja viimalla itse kukin yritä suojata päänsä/korvansa kaikin tavoin, yhtälailla kuin kädet.
Eihän pipo mitenkään megatyylikkäältä näytä yhdistettynä suoriin housuihin tai hameeseen, mutta onhan niitä muitakin päähineitä.Sitäpaitsi, silloinkun olet jäätymässä todella, eiköhän silloin päähineeksi kelpaa vaikka mikä.
Talven ja pikuhiljalleen lähenevän Joulun odotusta toivotellen ja Hyvää huomenta toivoen! - hatut
ja kulttuuri kirjoitti:
Mitähän sinä höpäjät, juutalaiskulttuuriin on kuulunut aikojen alusta asti ne perinteiset päähineet, siinä ei suomalaisilla ole mitään vaikutusta ollut.
Ja mikäs vika päähineissä yleensä on? Tonttulakki on Jouluna okei, Joulumieltä vähän:)
Ja eiköhän karmealla tulipalopakkasella ja viimalla itse kukin yritä suojata päänsä/korvansa kaikin tavoin, yhtälailla kuin kädet.
Eihän pipo mitenkään megatyylikkäältä näytä yhdistettynä suoriin housuihin tai hameeseen, mutta onhan niitä muitakin päähineitä.Sitäpaitsi, silloinkun olet jäätymässä todella, eiköhän silloin päähineeksi kelpaa vaikka mikä.
Talven ja pikuhiljalleen lähenevän Joulun odotusta toivotellen ja Hyvää huomenta toivoen!heille määrättiin eikä minkään sääolojen takia, vaan siksi että heitä ja heidän saastaista vertaan voitiin varoa, hattujen väriksi määrättiin mm kirkkaan keltainen, sama väri kuin sillä tähdellä. Mallin määräsivät muut, ei vät he itse. Ei tämä sitä sulje pois että heillä on tuon lisäksi omakin hattuperinteensä, mutta tuskin se mikään 'rotuominaisuus' silti on.
mitä ihmettä itse höpöjät? Pitäkööt romanit päässään mitä heitä huvittaa, vai mikä sinua heissä vaivaa. Eivätkö he ole riittävän näkymättömissä? - juontaa juurensa
ja kulttuuri kirjoitti:
Mitähän sinä höpäjät, juutalaiskulttuuriin on kuulunut aikojen alusta asti ne perinteiset päähineet, siinä ei suomalaisilla ole mitään vaikutusta ollut.
Ja mikäs vika päähineissä yleensä on? Tonttulakki on Jouluna okei, Joulumieltä vähän:)
Ja eiköhän karmealla tulipalopakkasella ja viimalla itse kukin yritä suojata päänsä/korvansa kaikin tavoin, yhtälailla kuin kädet.
Eihän pipo mitenkään megatyylikkäältä näytä yhdistettynä suoriin housuihin tai hameeseen, mutta onhan niitä muitakin päähineitä.Sitäpaitsi, silloinkun olet jäätymässä todella, eiköhän silloin päähineeksi kelpaa vaikka mikä.
Talven ja pikuhiljalleen lähenevän Joulun odotusta toivotellen ja Hyvää huomenta toivoen!muinaisilta zarathustralaisilta, Lähi-Idästä eikun Keski- ja Vähä-Aasiasta, he palvoivat tulta, heidän papeillaan oli 'liekinmallinen päähine' (arkelogiset löydöt ja ihan oikeat tieteelliset tutkimukset). Jotenkin kulkeutunut tänne pohjolaan ihmisten vaellusten mukana tuo piippalakki, nyt sitä käytetään vuoden taitteen pimeimpänä aikana, sopii hyvin tähän aikaan, kun suomalaisen perinteen mukaan pahat henget olivat eniten liikeellä.
ei nyt pipolakki ainakaan ole suomalainen, se on varmaan ollut joki epämääränen karvareuhka, tai karvasta kehrätystä langasta punottu patalakki, ehkä joskus oravannahkaa,ai niin, sehän on miedän alkuperäinen raha, ei sunkaan mikään kultaraha ei kuparinenkaan, talvella lakki sutta jne, saamelaisilla omat kotsansa, neljäntuulenlakit ja muut, kai ne on enemmän suomenniemeläistä perinnettä kuin pipat? kauemmin het ovat täälä olhet kuin me - Asiallisuuteen pyrkivä
hatut kirjoitti:
heille määrättiin eikä minkään sääolojen takia, vaan siksi että heitä ja heidän saastaista vertaan voitiin varoa, hattujen väriksi määrättiin mm kirkkaan keltainen, sama väri kuin sillä tähdellä. Mallin määräsivät muut, ei vät he itse. Ei tämä sitä sulje pois että heillä on tuon lisäksi omakin hattuperinteensä, mutta tuskin se mikään 'rotuominaisuus' silti on.
mitä ihmettä itse höpöjät? Pitäkööt romanit päässään mitä heitä huvittaa, vai mikä sinua heissä vaivaa. Eivätkö he ole riittävän näkymättömissä?Tuossa vastattiin ihan asiallisesti ja mitä sinä teet, räävit rumalla tavalla suutas!!Ja saletilla ei ole suomalaisilla virkaa juutalaisten pukeutumiseen hattihin tai muihinkaan.Eikä kirjoittanuthaukkunut yhtään romaneja, ei tullut kuvaa että häntä mikään vaivaa.Sua kyllä joku taitaa vaivata,ikävän olosen kuvan ittestäs annoit.
- kovin tutulta
Asiallisuuteen pyrkivä kirjoitti:
Tuossa vastattiin ihan asiallisesti ja mitä sinä teet, räävit rumalla tavalla suutas!!Ja saletilla ei ole suomalaisilla virkaa juutalaisten pukeutumiseen hattihin tai muihinkaan.Eikä kirjoittanuthaukkunut yhtään romaneja, ei tullut kuvaa että häntä mikään vaivaa.Sua kyllä joku taitaa vaivata,ikävän olosen kuvan ittestäs annoit.
rasistien asenne on vain tyhjän päiväistä pölinää kuluneita latteuksia hyväntahtoisessa hengessä.
rasisteille, jotka omasta mielestään eivät tietenkään ole rasisteja: teidän 'valistuksenne' on aina sitä samaa, maksaako teille joku siitä että jaksatte typeryyksiänne jauhaa täällä?
- hölmön näköistä
olisi, kun romanit käyttävät nyt saman tyylisiä vaatteita kun valkolaiset käyttivät sata vuotta sitten. Niin miettikääs sadan vuoden päästä jos romanit käyttäis silloinkin sata vuotta vanhoja vaatteita eli niitä mitä valkolaiset käyttävät nyt. Olisi se hauska nähdä Rainerikin lökäpöksyissä kaupungilla :DD
- ihmisten vaat-
tetten tulisi näyttää? sinivalkoraidallisia haalareita joissa eri merkki eri lajisille.
oletko ihan tosissasi ollessasi noin vakavasti huolestunut siitä mitä romanit pitävät päällään, mitä heille heidän pukeutumisensa merkitsee tiedän vain vähän mutta ei tulis mielen alkaa udella.
et kyllä sinäkään tiedä, vielä vähemmän, et sitäkään vähää
mikä niitten kundien housujen nimi on jotka laahavat pitkin pakaroita niin että *****sensuroitu, joihin mahtuisi ainakin kaksi kundia, yksi yhteen lahkeeseen toinen toiseen? nyt en muista
entäs mimmien valmiiksi rei'itetyt 'kerjäiläismuotifarkut' alushousut näkyvät, jos sellaisia lla onkaan, paljas P*** sensuroitu** paistaa, tai se roiskeläppä,
ja yhteen aikaan, 11.9. WTC-muoti, mannekiinit maalasivat naamansa valkeiksi, kuoleman värinen meikki, jalassa palestiina-sandaalit, muute sekotus terroristien kaapuja ja sotilaitten asusteita, nopeesti vaihtelee muoti - täällä päin
ihmisten vaat- kirjoitti:
tetten tulisi näyttää? sinivalkoraidallisia haalareita joissa eri merkki eri lajisille.
oletko ihan tosissasi ollessasi noin vakavasti huolestunut siitä mitä romanit pitävät päällään, mitä heille heidän pukeutumisensa merkitsee tiedän vain vähän mutta ei tulis mielen alkaa udella.
et kyllä sinäkään tiedä, vielä vähemmän, et sitäkään vähää
mikä niitten kundien housujen nimi on jotka laahavat pitkin pakaroita niin että *****sensuroitu, joihin mahtuisi ainakin kaksi kundia, yksi yhteen lahkeeseen toinen toiseen? nyt en muista
entäs mimmien valmiiksi rei'itetyt 'kerjäiläismuotifarkut' alushousut näkyvät, jos sellaisia lla onkaan, paljas P*** sensuroitu** paistaa, tai se roiskeläppä,
ja yhteen aikaan, 11.9. WTC-muoti, mannekiinit maalasivat naamansa valkeiksi, kuoleman värinen meikki, jalassa palestiina-sandaalit, muute sekotus terroristien kaapuja ja sotilaitten asusteita, nopeesti vaihtelee muotinäkee rupsahtaneen näköisen nuorehkon naisen kulkevan pitkä musta palttoo päällä, kiiltävät nahkasaappaa jalassa, päässä natsien koppalakki, se harmaa sateenvarjo vai mikä päivänvarjolautanen, se jossa on koristeena kotka vai pääkalloko siinä on, en viiti mennä niin lähelle katsomaan, mitäs tykkäät, puhuu itsekseen, mitä lie, kuulostaa sylkemiseltä, ja kurluttamiselta, saksaako puhuu, mitä luulet
tuon tyyppiset ihmiset kyllä tietävät mikä on kaikille parasta, totaalisti, jokaisella elämän allalla, eikö se niin ollut? - ollaanpas sitä
täällä päin kirjoitti:
näkee rupsahtaneen näköisen nuorehkon naisen kulkevan pitkä musta palttoo päällä, kiiltävät nahkasaappaa jalassa, päässä natsien koppalakki, se harmaa sateenvarjo vai mikä päivänvarjolautanen, se jossa on koristeena kotka vai pääkalloko siinä on, en viiti mennä niin lähelle katsomaan, mitäs tykkäät, puhuu itsekseen, mitä lie, kuulostaa sylkemiseltä, ja kurluttamiselta, saksaako puhuu, mitä luulet
tuon tyyppiset ihmiset kyllä tietävät mikä on kaikille parasta, totaalisti, jokaisella elämän allalla, eikö se niin ollut?herkkänahkaisia... Minä kun luulin että romanit pystyvät jopa nauramaan omille hullunkurisuuksille. Noh, ethän sinä koko kansaa edustakaan vaan olet yksi nirppanokka harvojen joukossa.
ps. Toivon ettet tuon äsköisen kevyen huumoripitoisen huomautuksen jälkeen haukkuisi uusnatsiksi. (Ainakin niin ymmärsin että minua sillä tarkoitit.) - juuttuneet
ollaanpas sitä kirjoitti:
herkkänahkaisia... Minä kun luulin että romanit pystyvät jopa nauramaan omille hullunkurisuuksille. Noh, ethän sinä koko kansaa edustakaan vaan olet yksi nirppanokka harvojen joukossa.
ps. Toivon ettet tuon äsköisen kevyen huumoripitoisen huomautuksen jälkeen haukkuisi uusnatsiksi. (Ainakin niin ymmärsin että minua sillä tarkoitit.)sen asenteeseen, siihen, että koetaan itse niin ylivoimaiseksi ja paremmaksi kuin muut ihmiset. Miten se käytännössä ilmenee, vaihtelee tottakai. Ja jos ei ole perusteita minkä vuoksi minä itse olen muita parempi, voi alkaa kytätä muita, nähdä heissä kaikki maailman viat ja sillä tavalla tuntea itsensä edes hieman paremmaksi.
Tuo nuorinainen on varmaan jotenkin muullakin tavoin sairas ihminen, näin hänet liftaamassa kirkon luona tien vieressä. Painoin kaasua, koska mulla oli etupenkki täynnä kirjoja rasismin historiasta. Mulle oli uutta se miten rankka on romaneita kohtaan ollut suomessa harrastetu rotuhygienia, tiesin siitä, mutta en ollut kunnolla perehtnyt asiaan, ja niin, lisäksi en tiennyt mitään romanien kulttuurista. Tiesin kyllä että en tiedä mitään. Nyt kun vähän aavistan, niin ymmärrän miten kammottava on meidän asenne ollut vielä vähän aikaa sitten (huostaanottoja, työsiirtoloita, pakkosterilointisuunnitelmia, lasten laitoshoitoa (suoraansanoen tahallista lasten irrottamista pois heidän omasta kulttuuristaan ja ihmisistään, ja heidän estämistään kasvaa ja kehittyä oikein mitenkään.. ja riistoa vanhemmiltaan, päämääränä vähittäin saada 'ongelma' katoamaan), syynä haaveet päästä eroon 'epäsosiaalisesta vaarasta suomalaisille, sen katsottiin olevan geneettisesti perinnöllistä). No on se kammottavaa vieläkin. Ymmärrän että valkolaiset eivät ole kovin puoleensavetäviä olleet, päinvastoin, joitain poikkeuksia ja poikkeustilanteita ja erikoistilanteita lukuunottamatta.
Mäpä luulen että heittii saattaa olla joskus hauskaakin ja mekin saatetaan heitä naurattaa, mutta koska ovat hienostuneempia kuin me karkeat vaalealaiset, niin eivät ehkä halua meitä loukata, tiedä sitten. - natsivaatteista
juuttuneet kirjoitti:
sen asenteeseen, siihen, että koetaan itse niin ylivoimaiseksi ja paremmaksi kuin muut ihmiset. Miten se käytännössä ilmenee, vaihtelee tottakai. Ja jos ei ole perusteita minkä vuoksi minä itse olen muita parempi, voi alkaa kytätä muita, nähdä heissä kaikki maailman viat ja sillä tavalla tuntea itsensä edes hieman paremmaksi.
Tuo nuorinainen on varmaan jotenkin muullakin tavoin sairas ihminen, näin hänet liftaamassa kirkon luona tien vieressä. Painoin kaasua, koska mulla oli etupenkki täynnä kirjoja rasismin historiasta. Mulle oli uutta se miten rankka on romaneita kohtaan ollut suomessa harrastetu rotuhygienia, tiesin siitä, mutta en ollut kunnolla perehtnyt asiaan, ja niin, lisäksi en tiennyt mitään romanien kulttuurista. Tiesin kyllä että en tiedä mitään. Nyt kun vähän aavistan, niin ymmärrän miten kammottava on meidän asenne ollut vielä vähän aikaa sitten (huostaanottoja, työsiirtoloita, pakkosterilointisuunnitelmia, lasten laitoshoitoa (suoraansanoen tahallista lasten irrottamista pois heidän omasta kulttuuristaan ja ihmisistään, ja heidän estämistään kasvaa ja kehittyä oikein mitenkään.. ja riistoa vanhemmiltaan, päämääränä vähittäin saada 'ongelma' katoamaan), syynä haaveet päästä eroon 'epäsosiaalisesta vaarasta suomalaisille, sen katsottiin olevan geneettisesti perinnöllistä). No on se kammottavaa vieläkin. Ymmärrän että valkolaiset eivät ole kovin puoleensavetäviä olleet, päinvastoin, joitain poikkeuksia ja poikkeustilanteita ja erikoistilanteita lukuunottamatta.
Mäpä luulen että heittii saattaa olla joskus hauskaakin ja mekin saatetaan heitä naurattaa, mutta koska ovat hienostuneempia kuin me karkeat vaalealaiset, niin eivät ehkä halua meitä loukata, tiedä sitten.liftaria kyytiisi? no ehkä hän sai joltain kyydin, oli siististi pukeutunut
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762025Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361709Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81358Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591171Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241169Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161024- 60945
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58934