kuinka voi jättää perheensä sodan keskelle ja karata itse miehenä suomeen turvaan.vai onko näillä pakolaisilla kulttuuria se että jätetään perhe tapettavaksi ja itse karataan vastuuta.ymmärän että naiset ja lapset otetaan turvaan mutta mitä miehet tekee täällä.niiden pitäisi pistää hanttiin sortajia vastaan.jos minua täällä suomessa alettaisiin vainota tulisi kyllä takaisin ja lujasti.periksi ei anneta.vaikka henki menisi.
Vastaukset 1
- Beagle Boy
Ei se kylläkään näin ollut. Eräs porukka joka nyt Suomessa aiheuttaa harmia oli Moskovassa saamassa sotilas ja vallankumousoppia. Samaan aikaan omassa maassa vastapuoli sattuikin voittamaan siellä käydyn sisällissodan. Tällöin Moskovassa olleilla ei ollut enää asiaa takaisin. Määrätyt tahot Suomessa kekkasivat silloin, että hehän voivat tulla Suomeen. Näin tapahtui ja Suomesta he sitten perhenyhdistämispoliitiikan mukaan saivat maahansa jääneet perheenjäsenensä Suomeen. Tämä porsaanreikä huomattiin ja tähän samaan on alettu käyttää ns. ankkurilapsia. Täällä on niin mukava olla, kun kaikki on ilmaista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 52994
- 98984
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i20837- 134792
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121766Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔41695- 45656
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke23628Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 40591
- 46578
- 34552
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka137526Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok116518Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44516- 47505
- 25502
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi8495