Ajan automaattisesti valvotulla Kt 45:llä Tuusula-Hyvinkää rajoitusten mukaan 80 km/h eli mittarin mukaan 90 km/h. Ajan sitä nopeutta liikennemerkin lisäksi siksi, että se on turvallinen nopeus ja kuluttaa vähän bensaa. Nopeammalla vauhdilla riski kuolla hirvikolarissa on paljon suurempi ja bensankulutus nousee litralla-parilla. Silti rekkakuskit liimautuvat peräpuskuriin ja vilkuttelevat valoja, vetävät ohi mahdottomissakin paikoissa. Välillä on se tilanne, että edessä menee rekka alinopeutta, minä olen seuraavana ja takapuskurissakin on Kiitolinja. Tulee vähän turvaton olo.
Rekkamiehet takapuskurissa
29
6164
Vastaukset
- Tia
aina ole rekkamies, voipi olla nainenkin. Eikä rekkakuskit ei miehet, ei naiset ajele kyllä täydellä kuormalla 90 km/h sun puskurissa, kun se rajoitin tuppaa pistämään hanttiin ennensitä pääsääntöisesti.
- jar
Se rajoitin tuntuu hillitsevän menoa vasta 90km/h paikkeilla (siis todellista nopeutta). Tämän olen todennut GPS:n kanssa monta kertaa. Tuolla edellähän puhuttiin 80km/h todellisesta nopeudesta. Ja silloin ne rekat kyllä perässä roikkuu. (mutta en oo kyllä koskaan huomannut että rekka valoja ois vilkuttanut!!!) Mikähän siinä muuten on että niissä pitää semmonen rajoitin olla - eikös ne ammattikuskit muuten osaa nopeuttaa rajoittaa?
- Tia
jar kirjoitti:

tekstissä henkilö kirjoitti ajavansa rajoituksen mukaan 80km/h, mittarin (mittarinsa) mukaan 90km/h, iso on mittariheitto jos se on 10km/h. Kannattaisi varmaan tarkastuttaa ja kalibroida nopeusmittari autosta. Henkilöautossa mittarivirheeksi lasketaan 2-5 km/h, kuorma-autoissa mittarivirheitä ei huomioida ollenkaan.
- Asko
Tia kirjoitti:

Kyllä valtaosan henkilöautojen mittarivirhe on lähempänä 10 km/h,kuin 2-5 km/h.Tämä virhe jätetään mittareihin tietoisesti jo valmistajan toimesta.Kuulemma varmistavat,ettei heitä voida syyttää onnettomuuksista sen vuoksi,että kuljettaja olisi ajanut mittarivirheen vuoksi liian kovaa.
- siinä on
Tia kirjoitti:
tekstissä henkilö kirjoitti ajavansa rajoituksen mukaan 80km/h, mittarin (mittarinsa) mukaan 90km/h, iso on mittariheitto jos se on 10km/h. Kannattaisi varmaan tarkastuttaa ja kalibroida nopeusmittari autosta. Henkilöautossa mittarivirheeksi lasketaan 2-5 km/h, kuorma-autoissa mittarivirheitä ei huomioida ollenkaan.
jos joku hlöautoilija älähtää takapuskurissa roikkuvasta "rekasta", niin aivan välittömästi loput viestit möykkäävät mittarivirhe-sitä ja mittarivirhe-tätä? Jos hlöauto tai mikä tahansa ajaa alle sen mitä nopeusrajoitettu yhdistelmä kulkee niin sen pitäisi heti ja välittömästi siirtyä sivuun kun maanteiden ritari saapuu paikalle, näinkö? Ja jos näin ei tee niin sekö antaa oikeuden isolle autolle tehdä kiusaa ja vaarantaa törkeästi kanssa-autoilijoiden turvallisuuden vedoten aikatauluihin ja MITTARIVIRHEESEEN? Seitsemän vuotta olen itse työkseni ajanut, ja ajan edelleen, isommilla ja pienemmillä kulkineilla, eikä ole koskaan tarvinnut härnätä edelläkulkijoita sen vuoksi että ovat sattuneet tulemaan perä edellä vastaan. Tavarat ovat perille ehtineet, jos ei samana päivänä niin seuraavana sitten. Eipä silti, hyviä ja huonoja kuljettajia mahtuu sekä raskaan kaluston että kevyemmänkin puolen kuljettajiin. Ikävä vain että ne öykkärimöykkäri-helvettiin-edestäni-kuljettajat painuvat mieleen kun taas "mitäänsanomattomat" asiallisesti liikenteeseen suhtautuvat unohdetaan jo ennenkuin ne edes huomataan.
- Saetkae
Tia kirjoitti:
tekstissä henkilö kirjoitti ajavansa rajoituksen mukaan 80km/h, mittarin (mittarinsa) mukaan 90km/h, iso on mittariheitto jos se on 10km/h. Kannattaisi varmaan tarkastuttaa ja kalibroida nopeusmittari autosta. Henkilöautossa mittarivirheeksi lasketaan 2-5 km/h, kuorma-autoissa mittarivirheitä ei huomioida ollenkaan.
on yleensä luokkaa 10 PROSENTTIA (%). Se tarkoittaa että mittari näyttää noin satasen vauhdissa 110km/h. Kuudenkympin vauhdissa noin 66km/h.
Nyt en ole ihan varma arvoista, mutta muistan lukeneeni että autoissa saa olla mittariheittoa välillä nollasta plus kymmeneen prosenttia. Mittari EI saa näyttä vähemmän kuin todellinen nopeus.
Kuormureissa taas pitää nopeusmittari ja siitä pulssinsa ottava piirturi olla kalibroitu niin että mittarivirhe on alle 2%. Negatiivistä prosenttia sielläkään ei sallita.
Käytännössä tuntuu uudemmissa vehkeissä mittarivirhe olevan puolessavälissä sallittua, eli 5% luokkaa. - TOSIAAN
SKAL juuri antoi lausunnon eduskunnalle, että raskastakalustoa "ei ajeta rajoitinta vasten".
MOT! - virhe
Tia kirjoitti:
tekstissä henkilö kirjoitti ajavansa rajoituksen mukaan 80km/h, mittarin (mittarinsa) mukaan 90km/h, iso on mittariheitto jos se on 10km/h. Kannattaisi varmaan tarkastuttaa ja kalibroida nopeusmittari autosta. Henkilöautossa mittarivirheeksi lasketaan 2-5 km/h, kuorma-autoissa mittarivirheitä ei huomioida ollenkaan.
Kuulemma nykyhenkilöautoissa ei mittari enää näytä 10% liian suurta nopeutta. Kuulemma. Taitaa olla meikäläisen auto poikkeus; 1.5 vuotta vanha ja on näyttänyt uudesta saakka maahantuojan renkailla tasan 10% liian suurta nopeutta...
- autoilija
Minua ainakin vituttaa semmoiset rekkakuskit jotka tulee kirjaimellisesti tappituntumalla takana! Sama koskee kyllä kaikkia kulkupelejä, mutta nämä isommat pelit tuppaa olemaan niitä röyhkeimpiä ja pelottavimpia. Eikö ne rahtarit tajua turvaväliä, heidän vikansa se on jos ajavat perään kun teen äkkijarrutuksen nähtyäni jotain elävää puoikkelehtimassa tien vierustalla.
Toivoisin että kiireiset lähtevät aikaisemmin reissuun, silloin voi noudattaa nopeusrajoituksia ja täytyy muistaa että usein se 80 kmh on MAKSIMI, usein 75kmh on järkevä tilannenopeus kun suomen teistä on kyse .. Ymmärrän kyllä ammattiliikenteen kiireen, mutta olenko minä siihen syypää, EN.. miksi ihmeessä sitten minä saan kokea häiriköintiä tiellä toisen kiireen takia kun itse ajelen pykälien mukaisesti.
Täytynee alkaa taas harrastamaan hätäjarrutuksia kun joku tulee liian lähellä- ainoa
ongelma on, että jos takana tuleva kuljettaja/kuljettajat pystyvät todistamaan jarrutuksesi tarpeettomaksi/turhaksi "kiusanteoksi" saat itse sakon liikenteen vaarantamisesta.
Nimimerkillä: kokemusta on. - oletko
oikeasti noin idiootti? "alkaa taas harrastamaan hätäjarrutuksia", mikäs siinä. Muista kuitenkin, että jos alat leikkimään rekkojen kanssa, niin Sinä olet se, johon koskee. Sinä voit halvaantua tai jopa päästä hengestäsi, kumpi nyt lienee mielestäsi sitten pahempi, jos rekka ajaa Sinun perääsi. Tai jos rekka saakin väistettyä vaikka ojaan, niin kenenkähän kontolle vahingot tulevat? Lisäksi jos rekka väistää ojaa, niin kuski voi vammautua tai päästä hengestään. Tai on mahdollista, että täysin sivullisiakin kuolee/vammautuu. Onhan kuitenkin mahdollista, että Sinä jäät kiinni.
- tapahtuneesta
oletko kirjoitti:

tarkoitin sillä sitä, että olen ollut kerran kolmantena osapuolena, ja kertonut poliiseille havaintoni tapahtuneesta onnettomuudesta sekä ensimmäisenä ajaneen tarpeettomasti "hätä/paniikkijarrutuksesta" tekemäni havainnot, minun havaintojani tuki vastaan tulevan autoilijan havainnot, lausuntojemme pohjalta turhan, tarpeettoman äkkijarrutuksen tehnyt, peräänajon aiheuttanut kuljettaja sai sakot liikenteen vaarantamisesta, sekä joutui maksumieheksi kaikkien osapuolien autojen ja henkilö kolhuista. Tahallinen vaaran aiheuttaminen muutenkin ruuhkaisessa liikenteessä on järjetöntä, ja lain vastaista. Heti olen valmis uudestaan antamaan lausunnon, mikäli vastaavanlainen tilanne tulee eteen.

No en ihan sanan varsinaisessa muodossaan tarkoittanut HÄTÄjarrutusta, vaan lähinnä voimakasta jarrutusta ns refeksijarrua mikä tulee kun näkee jotain tiellä ... pointti juuri onkin siinä, että takana tulevan pitää saada härvelinsä pysähtymään mikäli edessä menevä vetää lukkojarrutuksen .. eipä tuosta asiasta helposti voida jarruttajaa syyttää, nimim kokemusta on sen verran että säikähdin peuraa mikä kävi tien vieressä "kääntymässä" jonkun matkan päässä (itse ruhoa ei näkynyt, ainoastaan vihreät silmät pimeässä kiilsi) .. jarrutin refleksinä ja takana tullu poliisiauto siinä samalla (melkein osui kun ei kerennyt väistää) ... Ei sakottanu, puhallutti .. ja kiitti tarkkaaivaisesta ajamisesta.
ETTÄ NÄIN .. mutta nimenomaan, kumpa kaikki pitää sen turvavälin - juu
autoilija kirjoitti:
No en ihan sanan varsinaisessa muodossaan tarkoittanut HÄTÄjarrutusta, vaan lähinnä voimakasta jarrutusta ns refeksijarrua mikä tulee kun näkee jotain tiellä ... pointti juuri onkin siinä, että takana tulevan pitää saada härvelinsä pysähtymään mikäli edessä menevä vetää lukkojarrutuksen .. eipä tuosta asiasta helposti voida jarruttajaa syyttää, nimim kokemusta on sen verran että säikähdin peuraa mikä kävi tien vieressä "kääntymässä" jonkun matkan päässä (itse ruhoa ei näkynyt, ainoastaan vihreät silmät pimeässä kiilsi) .. jarrutin refleksinä ja takana tullu poliisiauto siinä samalla (melkein osui kun ei kerennyt väistää) ... Ei sakottanu, puhallutti .. ja kiitti tarkkaaivaisesta ajamisesta.
ETTÄ NÄIN .. mutta nimenomaan, kumpa kaikki pitää sen turvavälinonpahan turvavälit poliiseillakin sitten kohdallaan, opettavaista. Otappa huomioon sellainen pikkuasia, että rekkuski, mies tai nainen istuu huomattavasti paljon korkeammalla kuin sinä pienessä autossasi ja näkee ylitsesi huomattavasti paljon kauemmaksi ja tekee havainnot aiemmin kuin sinä matalasta näkökulmastasi. Ei kannata uhoilla hätäjarrutuksilla ja kirjoitella tuollaisia juttuja, ovat aika lapsellisia keinoja liikenneturvallisuuden parantamiseksi, ei mitenkään rakentavaa toimintaa. Jokainen katsokoon peiliin ajelemaan lähtiessään ja miettiköön miten voisi omalta osaltaan parantaa liikenneturvallisuutta, lähes kaikilla olisi parantamisen varaa asenteessaan. Turvallisia kilomerejä sinulle autoilija, muista hätäjarrutus ei ole mikään ratkaisu. Aja vaikka tiensivuun, bussipysäkille ja päästä takana tuleva ohitsesi, jos se sinua ahdistaa.
- sellaista
juu kirjoitti:
onpahan turvavälit poliiseillakin sitten kohdallaan, opettavaista. Otappa huomioon sellainen pikkuasia, että rekkuski, mies tai nainen istuu huomattavasti paljon korkeammalla kuin sinä pienessä autossasi ja näkee ylitsesi huomattavasti paljon kauemmaksi ja tekee havainnot aiemmin kuin sinä matalasta näkökulmastasi. Ei kannata uhoilla hätäjarrutuksilla ja kirjoitella tuollaisia juttuja, ovat aika lapsellisia keinoja liikenneturvallisuuden parantamiseksi, ei mitenkään rakentavaa toimintaa. Jokainen katsokoon peiliin ajelemaan lähtiessään ja miettiköön miten voisi omalta osaltaan parantaa liikenneturvallisuutta, lähes kaikilla olisi parantamisen varaa asenteessaan. Turvallisia kilomerejä sinulle autoilija, muista hätäjarrutus ei ole mikään ratkaisu. Aja vaikka tiensivuun, bussipysäkille ja päästä takana tuleva ohitsesi, jos se sinua ahdistaa.
kysyn että kuinka rekkakuski näkee edelläajavan yli kun edessä ajaa viiden metrin päässä 4,2m korkea täysperäyhdistelmä? Ihan vaan mielenkiinnosta kysyn.. Hyvää selitystä kun en puskurissa roikunnasta ole vielä kuullut.
- se rekkakuski..
juu kirjoitti:
onpahan turvavälit poliiseillakin sitten kohdallaan, opettavaista. Otappa huomioon sellainen pikkuasia, että rekkuski, mies tai nainen istuu huomattavasti paljon korkeammalla kuin sinä pienessä autossasi ja näkee ylitsesi huomattavasti paljon kauemmaksi ja tekee havainnot aiemmin kuin sinä matalasta näkökulmastasi. Ei kannata uhoilla hätäjarrutuksilla ja kirjoitella tuollaisia juttuja, ovat aika lapsellisia keinoja liikenneturvallisuuden parantamiseksi, ei mitenkään rakentavaa toimintaa. Jokainen katsokoon peiliin ajelemaan lähtiessään ja miettiköön miten voisi omalta osaltaan parantaa liikenneturvallisuutta, lähes kaikilla olisi parantamisen varaa asenteessaan. Turvallisia kilomerejä sinulle autoilija, muista hätäjarrutus ei ole mikään ratkaisu. Aja vaikka tiensivuun, bussipysäkille ja päästä takana tuleva ohitsesi, jos se sinua ahdistaa.
tekee omat johtopäätökset liikenteen sujuvuudesta kun kerran tulee perseessä kiinni, sillä eihän siinä muuten enää kerkeä jarruttamaan itse jos edellä menevä tekee jotain äkkinäistä. On jännää miten rekasta näkee paremmin eteenpäin kuin henkilöautosta siinä edessä, vaikka ajetaan henkilöauton ajovaloilla.
Ei voi oikein typerämpää kuvaa saada tuosta viestistä, "hmm kylläpäs tuo rekka tuleekin lujaa ja lähellä takana.. noh, on ne vain semmoisia ammattilaisia nuo suomen sisukuskit, että kyllähän minä pistä lisää vauhtia.. tuskin hän turhaan minua hoputtaisi" ..
EIKÖHÄN JOKAINEN SEURAA ITSE LIIKENNETTÄ .. VAI ONKO KIRJOITTANEELLA JÄÄNYT JOKIN ALALUOKAN LIIKENNEVALISTUS VÄLIIN, SIELLÄ OPETETAAN ETTÄ JOKAINEN KATSOO ITSE VASEMMALLE/OIKEALLE/VASEMMALLE ENNEN KUIN YLITTÄÄ TIEN, EI SEURAA SUKKANA KAVERIA JA YLI SOKKONA - munaton tallaaja
tapahtuneesta kirjoitti:
tarkoitin sillä sitä, että olen ollut kerran kolmantena osapuolena, ja kertonut poliiseille havaintoni tapahtuneesta onnettomuudesta sekä ensimmäisenä ajaneen tarpeettomasti "hätä/paniikkijarrutuksesta" tekemäni havainnot, minun havaintojani tuki vastaan tulevan autoilijan havainnot, lausuntojemme pohjalta turhan, tarpeettoman äkkijarrutuksen tehnyt, peräänajon aiheuttanut kuljettaja sai sakot liikenteen vaarantamisesta, sekä joutui maksumieheksi kaikkien osapuolien autojen ja henkilö kolhuista. Tahallinen vaaran aiheuttaminen muutenkin ruuhkaisessa liikenteessä on järjetöntä, ja lain vastaista. Heti olen valmis uudestaan antamaan lausunnon, mikäli vastaavanlainen tilanne tulee eteen.
joka rientää heti poliisin viereen ikkunaa koputtamaan kun jotain lähiössä tapahtuu, konstaapeli konstaapeli minä näin kaiken!
Jotenkin epäilen että oliskohan ollu poliisin päätös tapahtuneesta sinun / toisen kuljettajan sanojen varassa. Ei teistä kumpikaan ole voinut nähdä tapahtunutta jarruttajan silmin ja osata sanoa varmalleen ettei ollut mitään syytä.
Mutta mikäpä siinä, kun tuollaisia munattomia tallaajia tuppukylässä kuunnellaan.. olihan se konstakin naapurin isäntä ja toinen todista seuraava naapuri 10 km:n päästä että kyllä uskottavuutta riitti. Harmi sille läpikulkijalle jolla oli hienompi kaara kuin sulla, mut ei se mitään .. sillä oli varmasti varaa maksaa ne ropponoiden korjaukset - ahtaaja
oletko kirjoitti:
oikeasti noin idiootti? "alkaa taas harrastamaan hätäjarrutuksia", mikäs siinä. Muista kuitenkin, että jos alat leikkimään rekkojen kanssa, niin Sinä olet se, johon koskee. Sinä voit halvaantua tai jopa päästä hengestäsi, kumpi nyt lienee mielestäsi sitten pahempi, jos rekka ajaa Sinun perääsi. Tai jos rekka saakin väistettyä vaikka ojaan, niin kenenkähän kontolle vahingot tulevat? Lisäksi jos rekka väistää ojaa, niin kuski voi vammautua tai päästä hengestään. Tai on mahdollista, että täysin sivullisiakin kuolee/vammautuu. Onhan kuitenkin mahdollista, että Sinä jäät kiinni.
Kyllä niitä löytyy, jotka on oikeassa ja kuolleita. Se, että kuka siitä hyötyy on toinen asia.Mä oon itse kalibroinut oman nopeuteni siten ,että kun oon saanut rekan lastiin, niin peräkanaa ajettu (rekka edellä) valtatietä ja tsekannut oman mittarin. Mun pitää ajaa mittarin mukaan 95 ja se ei mua haittaa.karavaani kulkee ja koirat haukkuu:-) Pärjätkää rekkakuskit, "neuvoja" saatte ainaskin tältä palstalta.
- prkl prkl
kutsun näitä takapuskurissa kiinni ajavia "perseen nuolijoiksi". Niitä selvästi kiinnostaa peräaukon tuoksu. Ihmejuttu, etteivät nämä ruskeanreiän ritarit ymmärrä sitä, ettei siinä niiden sulkijalihaskaan ehdi löystyä (ja spermat ulos valua), kun on jo toisen perseessä kiinni kun etummainen joutuu jarruttamaan.
Yhä enemmän nämä spermaa peräsuolessaan kuljettavat ovat nuoria naisia. Juuh... - aina
ainoa kirjoitti:
ongelma on, että jos takana tuleva kuljettaja/kuljettajat pystyvät todistamaan jarrutuksesi tarpeettomaksi/turhaksi "kiusanteoksi" saat itse sakon liikenteen vaarantamisesta.
Nimimerkillä: kokemusta on.kun liikenneonnettomuus menee oikeuteen, niin molemmat osapuolet saa sakot liikenteen vaarantamisesta ikään kuin automaattisesti?
- Olla
aikas epäterveellistä alkaa jarruteleen kun 60 tonnia rautaa tulee metrin päässä. Itse ehkä suosittelisin ennemminkin kaasuttelemaan...
- EK-Ammattilainen
prkl prkl kirjoitti:
kutsun näitä takapuskurissa kiinni ajavia "perseen nuolijoiksi". Niitä selvästi kiinnostaa peräaukon tuoksu. Ihmejuttu, etteivät nämä ruskeanreiän ritarit ymmärrä sitä, ettei siinä niiden sulkijalihaskaan ehdi löystyä (ja spermat ulos valua), kun on jo toisen perseessä kiinni kun etummainen joutuu jarruttamaan.
Yhä enemmän nämä spermaa peräsuolessaan kuljettavat ovat nuoria naisia. Juuh...Ihmettelen suuresti koko tätä keskustelua kota tämän ja muunkin asioiden ympärillä velloo. Ajan itse työkseni erikoiskuljetuksia ja olen törmännyt itse useaankin kertaan niihin niin kovin kiireisiin autonkuljettajiin jotka eivät joko ymmärrä että EI erikoiskuljetus ole tien päällä tahallaan tukkimassa tietä vaan myös me olemme siellä töissä aivan kuin kaikki muutkin. Toki en sitä kiellä etteikö myös meidän joukkoomme sovi niitä joilla on vaikeuksia hallita omia hermojaan, mutta eiköhän niitä sovi jokaiseen ammittikuntaan- ja ryhmään. Toivoisinkin että kun näette erikoiskuljetuksen varoitusauton lähestyvän vilkut päällä niin käännätte lällärin kanavalle 19 ja myös sen volume nappulan auki :-))
Yhteispelillä se liikenne sujuu, eikä sillä että täällä kirjoittelemme siitä kuka oli milloinkin kenenkäkin tiellä.
Turvallisia kilometrejä ja malttia liikenteeseen
Terveisin Läski
- rekkapenojen rekkapena
boooooorrrriiiiiiiinnnnnggggg!!!! Kokeile mennä vaikka onnikalla, kerro sitten että kuinka vitusti pelotti siellä!!!!
Näille tällaisille kitisijöille pitäisi laittaa ihan oma palsta tänne keskusteluihin! - Rattimatti
Olen täältä vähän pohjoisempaa päin Suomea. En tunne niinkään ruuhka-Suomen "ongelmia", mutta ottaakseni kantaa tähän "perässä hiihtämiseen" toteaisin, että ajaessani normaalia maantienopeutta 80 km/h raskaalla ajoneuvoyhdistelmällä joutuu himmaamaan vauhtia, kun muut samaa nopeutta ajavat tulevat "peffa" edellä vastaan. Varsinkin pitkillä siirtymillä käyttäessäni cruiseria saa jatkuvasti kiihdyttää ja jarruttaa. Huomioitavaa on, että ajoneuvon, jota ajan, rajoitin on säädetty 80 km/h:ssa. Tiedän, että pikkuautojen mittarivirhe voi olla suurikin, mutta eniten kuitenkin on haittaa "seilaava" ajotyyli. Eiköhän kuitenkin syynä näihin liikenteellisiin ongelmiin ole se, että meitä vain on niin moneen junaan ja osa jää asemallekin. Jos vain oppisimme kulkemaan jouhevasti tuolla tiellä. Ei meitä ison auton kuljettajia tarvitse pelätä, suurin osa meistä kuitenkin on ihan tavallisia perheellisiä ihmisiä, joten kyllä muidenkin turvallisuus on sydämenasia.
- perkele
mä ajan 85 ja aina on jokum henkilöauto takapuskurissa kiinni, välillä ohitetaan pienessä raossa (siis tosi usein) ja mie paskat housussa katon että ehtiiköhän senyt ja polen liinoja kiinni ku ei se ehi. näitä sattuu JOKAVITUNPÄIVÄ vaikka 80 rajoitukset jo voimassa.
- ne rinnalle
mutta en ohi, enkä takasin taakse. Kun on kunnon auto voi pitää huolen että ohi ei pääse ja jaruttamalla pidetään huoli että taaksekaan ei pääse. Siinä pitemmällä matkalla heikkohermosempi rupee pelkään kuolemaa...
- !!??
ne rinnalle kirjoitti:

Toivottavasti toi on vaan aivottoman uhoamista...
- Rattimatti
ne rinnalle kirjoitti:
mutta en ohi, enkä takasin taakse. Kun on kunnon auto voi pitää huolen että ohi ei pääse ja jaruttamalla pidetään huoli että taaksekaan ei pääse. Siinä pitemmällä matkalla heikkohermosempi rupee pelkään kuolemaa...
Aika edesvastuutonta toimintaa. Tuolla tyylillä voit vielä päästä hengestäs, kun oikein rysähtää.
- karkoski
Onhan noita todellisia syitä siihen vaikka kuinka paljon... jos niillä siimatukkaisilla kärpäslasimiehillä olis tippaakaan JÄRKEÄ päässään, niin ymmärtäisivät kyseisen tienpätkän olevan pisimmillään 24km pitkän. Siis Hyrylän ympyrästä Vt25:lle. Eli JOS siinä saisi pidettyä 10km/h korkeamman KESKINOPEUDEN, niin olis vt 25:n kohdalla 2 MINUUTTIA aiemmin. TODELLISUUS on kuitenkin se, että kun ottaa huomioon Koskenmäentien kulmassa olevan ympyrän, 60:n rajoitukset ja risteävän/poistuvan liikenteen, niin ei ero ole läheskään tuota luokkaa.
Valitettavasti näitä mätäpaiseita on ammattikunnassamme, eikä niistä varmaankaan koskaan päästä lopullisesti eroon. Ja ihan turhaa on nyt kenenkään käydä sössöttämään siitä, mitä henkilöautoporukka tekee. He ovat yleensä ammatiltaan jotain ihan muuta. Kyllä meidän, jotka tuolla mukamas AMMATIKSEMME olemme, PITÄIS osata ja ymmärtää enemmän.
Mutta kun ei niin ei...
Olen itsekin joskus vastaavassa tilanteessa ärähtänyt la:ssa, että "oonks mä nyt jumalauta taas pahvilaatikkomiehen jaloissa...!!??" Vaikkei siitä mulle mitään vaaraa olekaan, jos ne itsensä siihen lavetin takapalkkiin särkee, mutta siitä on niin älytön kiusa ja vaara muulle liikenteelle, kun isot autot pakkautuu toinen toistensa persiiseen kiinni.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762087Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361737Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101426Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291219Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591209Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161055- 60966
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58965