Työvoimatoimistot ovat tulosvastuullisia yksikköjä ja työvoimavirkailijoille maksetaan bonuksia hyvin tehdystä työstä. Virkailijat tekevät kaikkensa saadakseen työnhakijan mahdollisimman pitkään karenssiin tai keinolla millä hyvänsä pois työttömyyskorvauksen piiristä. Jos työtön työnhakija kuitenkin on oikeutettu työttömyyskorvaukseen, virkailijat pyrkivät ohjaamaan asiakkaan työvoimapoliittiseen koulutukseen. Koulutuksen järjestävät kieroutunutta järjestelmää hyväksikäyttävät konsulttifirmat ja kurssien hyöty on asiakkaan näkökulmasta katsottuna yleensä nolla. Työvoimapoliittista koulutusta ei siis järjestetä asiakkaita varten, vaan tilastoja ja konsultteja varten. Virkailijat työllistävät itsensä pyörittämällä uskomatonta byrokratiaa yhdessä työvoimalautakunnan kanssa. Tietoa panttaamalla virkailijat saavat asiakkaat viikosta toiseen täyttämään lomakkeita ja antamaan mitä typerimpiä selvityksiä, joita työvoimalautakunnat puivat viikosta toiseen. Työvoimaviranomaiset eivät ole kansalaisia varten, vaan työttömiä työnhakijoita tarvitaan byrokraattien ja konsulttien työllistämiseksi. Muistaakseni laissa sanotaan, että viranomaisten tulisi neuvoa, auttaa ja opastaa kansalaisia kaikin käytettävissä olevin keinoin. Ei taida koskea työvoimatoimistojen virkailijoita.
Työvoimavirkailija työllistää itsensä
10
1069
Vastaukset
- tipitii
Valitettavasti työvoimatoimisto on ihan turha laitos. Sen ainoa tehtävä on kytätä ja raportoida laitapuolenkulkijoista. Työllistymisen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
No, ehkäpä niille joilla ei ole tietokonetta, voi jotain hyötyä työkkäristä ollakin.- Sylvesteri
Eihän siellä työvoimatoimistossa sentään pelkkiä laitapuolen kulkijoita asioi. Asiakkaita on monenlaisia ja virkailijoiden vitutuskäyrä varmaankin korkealla. Meininki on välillä aika karua, mutta ei sillä tietenkään voi puolustella joidenkin virkailijoiden asennetta ja toimia.
- Alalla ollut
Olet aivan oikeassa lieviä terminologisia puutteita lukuunottamatta. Nykyinen "työttömyysturva" ja siihen liittyvät muut jutut ovat täysin mätiä. Kuka puhkaisisi kuplan?
- Kansalainen K
Sen tekee tietysti joku allalla ollut, joka tuntee lait ja asetukset sekä työvoimavirkailijoiden ohjeet. Työvoimatoimiston asiakkaat ilmeisesti elävät siinä uskossa, että virkailijat ajavat heidän etuaan ja haluavat heille pelkkää hyvää.
- Yhteinen vihollinen
Tyttömyyden uhkaa tarvitaan myös pitämään työläiset pelossa ja Ison G:n nuhteessa. Mikä olisi kamalampaa kuin joutua työttömäksi ja luopua uudesta autosta, velaksi ostetusta asunnosta ja taivaskanavista.
Tietysti on myös oltava yhteinen vihollinen. Siihen sopii hyvin häikäilemätön työtön, joka elää työläisten verestä ja kyynelistä. Siinä jäävät Fortumin optiomiljonäärit toiseksi.- Kansalainen B
Työttömiä on ainakin kahdenlaisia. Toiset ovat olleet tuottavassa työssä ja maksaneet veroja. Saattavat hakea myös aktiivisesti töitä.
Toiset eivät ole koskaan olleet töissä vaan pääsääntöisesti eläneet tukien varassa. Nämä eivät hae töitä eivätkä osallistu koulutukseen.
Oli työttömyyden syy mikä tahansa, työtön on kuitenkin aina Kansalainen B. Onko Suomessa kroonisesti sairaiden, vanhusten ja pitkäaikaistyöttömien lisäksi vielä joku muu ryhmä, johon suhtaudutaan viranomaisten taholta kuin ongelmajätteisiin. Pois silmistä, pois mielestä. - Kansalaisluokka C
Kansalainen B kirjoitti:
Työttömiä on ainakin kahdenlaisia. Toiset ovat olleet tuottavassa työssä ja maksaneet veroja. Saattavat hakea myös aktiivisesti töitä.
Toiset eivät ole koskaan olleet töissä vaan pääsääntöisesti eläneet tukien varassa. Nämä eivät hae töitä eivätkä osallistu koulutukseen.
Oli työttömyyden syy mikä tahansa, työtön on kuitenkin aina Kansalainen B. Onko Suomessa kroonisesti sairaiden, vanhusten ja pitkäaikaistyöttömien lisäksi vielä joku muu ryhmä, johon suhtaudutaan viranomaisten taholta kuin ongelmajätteisiin. Pois silmistä, pois mielestä.Mä koen nyt että mut on nostettu ylempään kastiin kun mitä mä olen. Mielestäni kuulun korkeintaan kastiin C, sairas pitkäaikaistyötön viiskymppinen ja nainen.
- alin kasti
Kansalaisluokka C kirjoitti:
Mä koen nyt että mut on nostettu ylempään kastiin kun mitä mä olen. Mielestäni kuulun korkeintaan kastiin C, sairas pitkäaikaistyötön viiskymppinen ja nainen.
jos olet c kastia niin onko kansalainen k sitten vielä alempaa kastia?minkälainen mahtaa olla kansalainen ö? heh heh
- ylemmiltäs!
alin kasti kirjoitti:
jos olet c kastia niin onko kansalainen k sitten vielä alempaa kastia?minkälainen mahtaa olla kansalainen ö? heh heh
No en ymmärrä mitä heheheehhee nauramista tässä on?
Oletettavasti sitten aletaan miettimään syntyperää elikkäns vanhempien ihonvärejä ja kansalaisuuksia, uskoa ja aatetaustaa jne.
Luulekkos oikeesti tosissaan että kaikki ihmiset olis samanvertaisia? Taidat olla aika nuori ja kokematonkin! - ei hernettä nekkuun
ylemmiltäs! kirjoitti:
No en ymmärrä mitä heheheehhee nauramista tässä on?
Oletettavasti sitten aletaan miettimään syntyperää elikkäns vanhempien ihonvärejä ja kansalaisuuksia, uskoa ja aatetaustaa jne.
Luulekkos oikeesti tosissaan että kaikki ihmiset olis samanvertaisia? Taidat olla aika nuori ja kokematonkin!ketä ne ylemmät on?kuka sano että ihmiset olis tai ei olis tasa arvosii?ei kukaan oo mua ylempi tai alempi nuori tai vanha tai vaikka keskari.asennetta kehiin.heh heh.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762087Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361737Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101426Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291219Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591209Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161055- 60966
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58965