Onko teillä, muut vanhemmat, kokemusta ja hyviä neuvoja antaa tilanteessa, joka on tällainen: melkein kolmentoista ikäinen tyttöni on tätä nykyä vakavasti ihastunut ellei peräti kuolettavasti rakastunut - hahmoon, jota ei aikuisten oikeesti ole olemassakaan. Eli hän on menettänyt sydämensä elokuvan henkilölle. Hän ei piittaa pätkääkään tämän hahmon näyttelijästä, vaan on rakastunut siis itse hahmoon, fiktioon, eikä suunnilleen voi elää ilman tätä! Kyseisen elokuvan hän on nyt nähnyt viisi kertaa ja odottaa innoissaan, että filmistä tehdään video. Hänen elämänsä tuntuu suurelta osalta pyörivän vain ja ainoastaan tämän hullun ihastuksen ympärillä...Tietenkin muistan omasta murrosiästäni, että tuollainen oli ihan tavallista, ikäänkuin harjoittelua oikeaa elämää varten, turvallista rakastua tavoittamattomiin henkilöihin tai ilmiöihin jne. jne. Mutta olen oikeasti huolissani. Kun yritän lohduttaa vuolaasti itkevää lastani sanomalla, etteihän tuota hänen ihastuksen kohdettaan ole edes olemassa, saan vihat päälleni ja kiukkuisen vastauksen, että HÄNEN maailmassaan hahmo ON OLEMASSA. Saattaapa lapsi sanoa, että haluaisikin elää ja olla omassa mielikuvitusmaailmassaan, kun oikea maailma on niin tyhmä paikka. Viime yönä hän ei saanut nukutuksi, en tiedä miksi, ehkä tämä ihastus pyöri ajatuksissa niin ettei uni tullut.
Aikuisen järjellä (ja kokemuksesta) tiedän, että kaikki on ohimenevää, mutta pitäisikö minun puuttua asiaan jotenkin perusteellisemmin nyt, kun tuntuu ettei lapseni maailmaan mahdu mitään muuta?
Koulunsa hän kyllä hoitaa ja menestyy aivan hyvin, mutta hän kokee tulleensa aina kiusatuksi mm. sen takia, että esim. pukeutuu nyt samoin kuin tämä elokuvaihastus. Olen yrittänyt psyykata häntä, että jos hän haluaa noin painokkaasti tuoda kiinnostuksensa esiin, niin hänen tulisi myös kestää mahdolliset seuraukset.
Pelottaa, että hän luisuukin siihen omaan keksimäänsä maailmaan, kun ei kestä oikeata elämää...Toisaalta hän on aina osannut sanallisesti ilmaista tunteitaan, toisin kuin esim. minä samanikäisenä. Mutta kirjoittakaa, jos olette joskus kohdanneet samanlaisen elämänvaiheen kuin mitä meillä nyt eletään.
Aikuisen järjellä (ja kokemuksesta) tiedän, että kaikki on ohimenevää, mutta pitäisikö minun puuttua asiaan jotenkin perusteellisemmin nyt, kun tuntuu ettei lapseni maailmaan mahdu mitään muuta?
Koulunsa hän kyllä hoitaa ja menestyy aivan hyvin, mutta hän kokee tulleensa aina kiusatuksi mm. sen takia, että esim. pukeutuu nyt samoin kuin tämä elokuvaihastus. Olen yrittänyt psyykata häntä, että jos hän haluaa noin painokkaasti tuoda kiinnostuksensa esiin, niin hänen tulisi myös kestää mahdolliset seuraukset.
Pelottaa, että hän luisuukin siihen omaan keksimäänsä maailmaan, kun ei kestä oikeata elämää...Toisaalta hän on aina osannut sanallisesti ilmaista tunteitaan, toisin kuin esim. minä samanikäisenä. Mutta kirjoittakaa, jos olette joskus kohdanneet samanlaisen elämänvaiheen kuin mitä meillä nyt eletään.
Vastaukset 10
Vanhimmat
eräässä ohjelmassa mies sanoi:" Torjun todellisuuden ja luon omani." Tai siihen suuntaan. Ja hyvin näkyy menevän...
kiva huomata et muutkin tykkää..
Kaukorakkaudet ovat tärkeä vaihe murrosikäisen kehityksessä, ja se on vasta yksi askel polulla kohti kykyä toimia oikeassa, kestävässä parisuhteessa. Todella moni varhaismurkku ihastuu fiktiiviseen henkilöön, jonka "luo" on kiva paeta tosimaailman kolhuja. Kyse ei ole skitsofrenian ensioireista tai muusta todellisuudentajun menetyksestä.
Kaukorakkaus on turvallinen nimenomaan siksi, että kohde on tavoittamattomista. Nuori voi siis rauhassa harjoitella rakastumista ja ihastumista ilman, että hän voisi henkisiä kolhuja saada, koska kohde ei ole oikea. Suhtaudu siis huumorilla ja anna ajan kulua, jotkut lapset kehittyvät nopeammin toiset hitaammin, jos vaihetta kauan kestää se vain kertoo että tyttäresi kaipaa vielä turvaa ja harjoitusta ennen kuin hän kykenee oikeasti toteuttamaan rakastumista oikeasti.
Monilla vaihe siis voi kestää kauankin, ja olla tosi dramaattinen; murkut ovat varsinaisia diivoja ja ylireagoivat tai alireagoivat; tällä he tietämättään harjoittelevat sopivaa suhtautumista elämän myllerryksiin.
Kyllä se kiinnostus oikeisiinkin ihmisiin sieltä pikkuhiljaa tulee. Usein kaukorakkaudet ivat sikäli myös ryhmäilmiöitä, että "fanitetaan" jotakin henkilöä useamman tytön voimin ja voihkitaan kaipuussa. Tällöin onneksi eivät vielä ole mukana oikeisiin poikiin liittyvät kateus- ja kilpailuasetelmat tyttöjen välillä.
Eli: en ihan vielä huolestuisi tyttärestäasi, tilanne kuulostaa aika normaalilta teinijutulta.
Murrosiän oireiltahan nuo vaikuttaa ihan selvästi.Oman tyttären kohdalla juuri tuo ikä oli aivan hirvittävä!Onneksi sinun lapsesi on "vain" rakastunut elokuvahahmoon.Se taitaa olla eräänlainen pakokeino omasta myllertävästä elämästä.Kun keho alkaa muokkautua naiseksi ja silti vielä on täysi lapsi.Siinä vaiheessa meillä lapsella meni niin lujaa ettei se raukka itekkään perässä pysynyt!Toisilla tuntuu murkkuikä ottavan lujemmalle.Anna lapsesi elää haavemaailmassa.Uskon että sinä äitinä maalaisjärjellä näet jos "menee yli".Minä sain aikoinani paljon apua koulukuraattorilta.Soittele sinäki vaan rohkeasti semmoselle henkilölle,ne on myös meitä vanhempia varten.
netissä on varmaan satojen, ellei tuhansien aikuisten "yhteisöjä", jotka palvovat ja rakastavat Harry Potterissa esiintyvää Professori Kalkarosta, Severus Snapea, eivätkä piittaa tuon taivaallista hahmon näyttelijästä. Hahmolle on nettisivuja, kirjoitetaan fiktiota, roolipelataan ja ties vaikka mitä..
Älä ole huolissasi - oikeasti.
Kiinnostaisi tietää, mikä hahmo kyseessä? Jokun mangahahmo vai muu?
Ehdota tyttärellesi, että alkaisi kirjoittamaan vaikka novelleja, päiväkirjaa tuosta hahmosta ja itsestään. Niin hän ehkä alkaisi elämään tuota asiaa enemmän kirjoituksissaan kuin päässään. Ehkä.
Joopa joo, ajattelinkin kyllä, että tyttäreni 'tauti' on aivan yleistä ja asiaan kuuluvaa, mutta vastauksenne asettivat tämän asian oikeisiin mittasuhteisiinsa m i n u n päässäni. Kiitos.
Hahmo, johon hän on rakastunut, on Jali ja suklaatehdas -elokuvan Willy Wonka. Ja, kyllä, hän kirjoittaa jo päiväkirjaansa suloisenkatkeria vuodatuksia (tiedän, koska hän on itse tarjonnut niitä luettavakseni) tästä ihastuksestaan. WW seikkailee jo hänen 'omat tuotokset'-kouluvihkossaankin (entinen ainekirjoitusvihko, suom. huom.).
Ehkäpä minä vain näin vanhana kalkkiksena ja entisenä estyneenä pikkutyttönä ihmettelen ja ihailenkin tuollaista asialleen omistautumista, niin lasten kuin aikuistenkin. Tosin näen tuonkin elokuvaroolisuorituksen vain näillä omilla aikuisen silmilläni, omaa kokemustaustaani vasten, enkä ole varma pidänkö näkemästäni.
gmvbg
Meijänkin 12-vuotias, kohta 13v tyttö on hyvin rakastunu Michael Jacksonii. Eihän siin muuten mitään, mut se fanittamiin on kyl menny jo tosi pahasti yli.Ihan samalla tavalla kuin teidän tytöl..Ainut vaa, että kun kyseisel pop-tähdel menee huonosti, hän on todella masentunut ja surullinen, itkeekin useesti.En tiedä mitä pitäs tehä. Ehkä tuokin on ohimenevää?
meidän tyttömme oli aikanaan matti nykäs fani olikohan joskus 1985v.kaikki lertien lööpit piti kerätä ja kun matti vihittiin tiinansa kanssa kyllä oli susu kova.no sitten tuli tämä laulaja .RESSU SITÄ KESTI AIKANSA,ETTÄ NÄIN MEILLÄKIN,NYT NUOREMPI ON PARIS HILTON FANI......
Kerro meille muillekin, että missä kauniit&rohkeat, salkkarit & iltalehti -perheessä tuollaisia muksuja kasvaa, että pitää maailman joutavimpia julkkiksia ruveta palvomaan?
Kyllä vanhemmilta puolihuolimaton tokaisu tyyliin "ihan typeriä tuommoiset höpöjulkkikset" yleensä nitistää aika nopeasti tuommoiset. Olette varmaan vaan nauraneet hyväntahtoisesti ja ostaneet entistä tiuhempaan niitä juorulehtiä...