Ymmärtäähän sen että naapurin kääkkä on jo elämänsä ehtoopuolella eikä elämä ole enää kovin hääviä.Ehkä sauvakävely ei olekaan niin virikkeellistä kuin luulisi..
Elippä silmätikuiksi on joutunut meidän koiramme.Käytäme sitä kolme tai neljä kertaa päivässä ulkona ja tästäkös yhteinen porrastasanteemme tuleekin "mahdottoman"likaiseksi.Voihan osuutta asiaan olla jälleen kerran tällä kuraisella vuodenajalla mutta ei mene jakeluun tälle tantalle.Ennen rappuun tuloa käytämme koiraa pihanurmellamme kävelemässä ja alatasanteella mattoja kiertäen jotta tämän tuholaisen jalat eivät toisi rapaa tasanteellemme.Tuokohan tuo yksi koiruus todellakin enemmän kuraa tassuissaan kuin me neljä ihmistä?Onko tuo määrä todellakin kirjallisen varoituksen arvoinen kuten tantta uhosi eilen?Ikävä että hänen miehensä istuu vieläpä hallituksessamme:)Kerran tämä sama tantta valitti että koiramme karvoja löytyy jopa heidän eteisestään.Öö..pitääkö koiramme karvat siis ajella?Mielemme ei tekisi tämän koiravihaajan takia alkaa luuttuamaan tasannetta sen takia kun hänen mielestään se on kohtuuttoman rapainen ja meidän mielestämme vuodenaikaan nähden normaalin likainen.Edellisen kerran kun tantta vouhkasi samaa asiaa niin emäntäni soitti siivousyhtiömme esimiehelle jonka mielestä rapussamme ei ole mitään poikkeavaa.
No katsotaan tuleeko kirjallinen varoitus hallitukselta/isännöitsijältä ja päästäänkö Kapolla on asiaa ohjelmaan:)
Koira kaiken pahan alku
11
1092
Vastaukset
- O.Velin
Naapurinne ehkä pelkää koiria ja sen takia terrorisoi koiranomistajia.
Mielestäni koira ei oikein sovi kerrostaloon, mutta ei lemmikkiään kukaan lähde lopettamaankaan tuosta noin.
Jos järjestyssäännöt eivät kiellä koirien pitämistä talossa lemmikkeinä, on naapurissa asuvan terroristin saatava näyttö häiriöstä.
On vain oltava välittämättä häiriköstä.- Elämätön
Olet oikeassa että hän todellakin on näyttänyt pelkonsa koiriin.
Itsekään en enää hankkisi isoa koiraa kerrostaloon ihan koiran itsensä takia mutta tuo tuli emännän mukana.Mukavahan se olisi jos musti voisi päivät olla ulkosalla omakotitalossa - laitappa
Elämätön kirjoitti:
Olet oikeassa että hän todellakin on näyttänyt pelkonsa koiriin.
Itsekään en enää hankkisi isoa koiraa kerrostaloon ihan koiran itsensä takia mutta tuo tuli emännän mukana.Mukavahan se olisi jos musti voisi päivät olla ulkosalla omakotitalossaemäntä viemään elukka asialliseen eläimille ystävälliseen paikkaan kerrostaloa terrorisoimasta. jos ei vie, laita emäntä vaihtoon. ps. on se sääli ja häpiä, että viattomia luontokappaleita otetaan kerrostaloihin.
- nero
Elämätön kirjoitti:
Olet oikeassa että hän todellakin on näyttänyt pelkonsa koiriin.
Itsekään en enää hankkisi isoa koiraa kerrostaloon ihan koiran itsensä takia mutta tuo tuli emännän mukana.Mukavahan se olisi jos musti voisi päivät olla ulkosalla omakotitalossaMeillä on 9-vuotias Rottweiller narttu.
Aamuisin 10km lenkki ja sitten iltasella "päivän lehden lukua".
Johan tuo jäätyis jos sitä ulkosalla päivät pitäisin.
Oikein kunnon kura-ilmalla ole päivittäin pessyt hissin lattian ja seinät ryökäle kun otti tavaksi ravistaa itsensä siellä.
Nyt tosin asumme talossa jossa ei ole hissiä.
Ei yhdestä naapurista kannata välittää, on tuhansia ihmisiä maailmassa toiset ei siedä kissoja, toiset koiria jne...
Mikset itse soita Isännöitsijälle tai mene käymään jos mahdollista ja selvitä tilanne hänelle?
Ja sitten ilmoitat naapurilles että olet kyllästynyt moiseen kohteluun ja hänen valituksiinsa.
Siinä käy äkkiä niin päin että naapuris saa sen kirj.valituksen et sinä.
Vaikka sitten istuisivat viidessä hallituksessa.
Onnea matkaan!!!
T:NERO - naapurissa
nero kirjoitti:
Meillä on 9-vuotias Rottweiller narttu.
Aamuisin 10km lenkki ja sitten iltasella "päivän lehden lukua".
Johan tuo jäätyis jos sitä ulkosalla päivät pitäisin.
Oikein kunnon kura-ilmalla ole päivittäin pessyt hissin lattian ja seinät ryökäle kun otti tavaksi ravistaa itsensä siellä.
Nyt tosin asumme talossa jossa ei ole hissiä.
Ei yhdestä naapurista kannata välittää, on tuhansia ihmisiä maailmassa toiset ei siedä kissoja, toiset koiria jne...
Mikset itse soita Isännöitsijälle tai mene käymään jos mahdollista ja selvitä tilanne hänelle?
Ja sitten ilmoitat naapurilles että olet kyllästynyt moiseen kohteluun ja hänen valituksiinsa.
Siinä käy äkkiä niin päin että naapuris saa sen kirj.valituksen et sinä.
Vaikka sitten istuisivat viidessä hallituksessa.
Onnea matkaan!!!
T:NEROasuu perhe, jolla on pieni vauvaikäinen lapsi. Nyt kurakelillä tulee vaunun pyörien mukana rappukäytävän tasanteelle puiden lehtiä ja kuraa. Koirani jopa pelkää tätä siivottomuutta. Oma koirani ei kanna edes hissiin kuraa (pieni koira). Pitäisikö ilmoittaa isännöitsijälle tästä lastenvaunuterroristista?
- hehheeh
suosittelen se kääkän viemistä nurkan taakse ja lopettamaan se.
Jos valitus ja käkätys sattuisi vielä jatkumaan, niin sanoisin kääkälle ystävälliseen sävyyn; ÄLÄ PUUTU MUIDEN ASIOIHIN HUOLEHDI VAIN OMISTASI! - Mintamaria
Näitä valittajia on maailma väärällään. Jos koirastanne vaikka aika jättää, niin kuule löytyy ihan varmasti joku muu juttu mikä närästää. Kaverini naapurissa asui joku hullu, joka siivosi uuden uutta kerrostaloa ITSE siivousfirman lisäksi, kun "siellä oli niin likaista", koska kaikissa asunnoissa ei ollut vielä asukkaita ja niihinhän sitten pölyä kertyi. Tämä pöly tuli sitten hänen postiluukustaan sisään. Sama täti vaati avaimia tyhjiin asuntoihin, että voisi käydä ne siivoamassa ja yritti järjestää "talkoita" kolme kertaa viikossa, joissa sitten nämä tyhjät asunnot imuroidaan ja luututaan. Jeps.
Mutta kuule, teidän ongelmaanne vielä vinkki. Ottakaa pyyhe mukaan alaovelle, jättäkää lenkin ajaksi sisälle. Sillä on sitten helppo pyyhkäistä koiran mahan alus ja koivet puhtaiksi ennen etenemistä käytävässä. Tällä tavoin toimivat omakotitalossa asuvat koiranomistajat, jotka eivät halua kuraa suoraan asuntoon. Voitte vielä tehdä kirjelmän tälle valittajalle aiheesta ("otamme käyttöön pyyhkeen jne."), mielistely toimii yleensä näihin täteihin loistavasti. Kukkapuskan kanssa jätätte viestin hänen oveensa. Ja pyyhkeen tietysti lenkin päätteeksi viette kotiinne. - että Elämä On....
Elämää ei voi tanteroida vaikka niin usein haluttaisi.
Eikai sekään tantta halua kuulla esim. uskonnollista paatosta teiltä? - hallituksessa
Koiraa saa pitää asunnossa mikään yhtiöjärjestys ei voi sitä kieltää. Hallitus voi rustailla varoituksia asiasta mutta niillä ei ole mitään merkitystä.
Voit uhata naapurin tanttaa varoituksella jos hän uhkailee ja häiritsee elämääsi tarpeettomasti. Ei ole väliä istuuko sen mies hallituksessa koska päätöksessä hänet jäävätään koska valitukset tulee häneltä tai sinun valituksesi kohdistuu häneen.- Omakotitalossakaan
Naapurin kissat käyvät alvariinsa meidän pihassa.Eräänä sunnuntaina hurtta sai itse oven auki ja lähti kissajahtiin. Kissat siitä kotiinsa ja koira perässä. Kuului talon takaa hirveä karjuminen.Naapuri juoksi kirves kourassa hurtan perässä ja huusi että tappaa tuon rakin. Hurtta oli nopea ja pääsi karkuun. Valistin naapuria että hänen kissansa käyvät meidän vintillä.Nyt on mykkäkoulua jatkunut viikkotolkulla ja parempi niin.
Sano sille valittajalle että ilma ottaahyvin valituksia vastaan.
- Rakennustarkastaja
No ei siitä nyt kannata mitään isoa riitaa tehdä. Vie koirasi lopetettavaksi sillä ehdolla että naapuri maksaa eläinlääkärin laskun.
Näin voitte jakaa huolenne ja tulette ystäviksi. Naapuri pääsee haitasta eroon, mutta joutuu maksamaan siitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762099Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361741Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101441Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2311228Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu601212Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161060Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58972- 60969