Sarjamurhien

Assman on epäsuorasti tunnustanut entiselle rikospoliisi Paloarolle Kyllikki Saaren, Tulilahden ja Bodomin murhat. Bodomista on runsaasti tietoa ja aika paljon Kyllikki Saaren murhasta. Tulilahdesta ei juuri löydy tietoa.

Kyllikki Saari -53
Kyllikki Saaren katoamispaikan läheiseltä tieltä löytyi hänen oikean jalkansa kenkä, jonka sisältä miehen trikoosukka ja K:n revitty kaulaliina puunjuurakon alle tungettuna. Vasen kenkä 17 m:n päästä kannon juurien välistä. Ruumis löytyi tarkasti leikattujen ja peitettyjen turpeiden alta vasen poskiluu murtuneena, teräaseen pistojälkiä sisäelimissä. Pieni mänty suohaudan päällä hämäykseksi upotettuna.
Alaruumis riisuttu, seksuaalimurha
puukotettu ja isketty voimakkaasti
ei ole selvitetty syyllistä

Tulilahti -59
Tulilahden suolta heinäkuussa -59 löytyivät nuoret E. Nyyssönen ja R.Pakkanen toinen tylpällä esineellä päähän murjottuna ja toinen puukotettuna. Turpeen palaset oli asetettu samassa järjestyksessä peittämään hautaa kuin alun perin olivat ja kuusen taimi päällä. Polkupyörät löytyivät Kermajärven pohjasta.
Assman on ollut lähistöllä maalaustöissä, kengät ja muuta omaisuutta piiloitettu eri paikkoihin.
Murhat tehty tylpällä esineellä ja puukolla
epäilty ei tunnustanut, teki itsemurhan

Bodom -60
Toinen murhatuista tytöistä riisuttu samalla tavalla kuin Kyllikki Saari. Assman asui lähistöllä Bodomilla. Kenkiä ja muuta omaisuutta piilotettu. Tuntemattoman ulkopuolisen spermaa ja verta tyynyliinassa.

epäilty käräjäoikeuden päätöksellä syytön

Yhtäläisyydet eivät varmaan jää tähän? Olisi mielenkiintoista, jos poliisin kaikkien tietojen perusteella tehtäisiin selvitys. Sarjamurhaajat tekevät usein murhansa samalla tavalla.
http://kotisivu.mtv3.fi/bodom60/mies_hypnoosi.jpg
3621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

susta tulisi hyvä kyttä..kun osaat oikein noin päätellä!!!...vittu mikä pelle olet
t.karhukopla

Äänestä
  • Miksi tekoja ei selvitetä? Johtuuko se siitä, että syyllinen suljetaan tutkinnan ulkopuolelle?

    Äänestä

  • Jättäkää yksi karhu kotiin parin mimmin kanssa, jotta muu kopla saa vahvan alibin ryöstön ajaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yhtäläisyydet kirjoitti:

Assman on epäsuorasti tunnustanut entiselle rikospoliisi Paloarolle Kyllikki Saaren, Tulilahden ja Bodomin murhat. Bodomista on runsaasti tietoa ja aika paljon Kyllikki Saaren murhasta. Tulilahdesta ei juuri löydy tietoa.

Kyllikki Saari -53
Kyllikki Saaren katoamispaikan läheiseltä tieltä löytyi hänen oikean jalkansa kenkä, jonka sisältä miehen trikoosukka ja K:n revitty kaulaliina puunjuurakon alle tungettuna. Vasen kenkä 17 m:n päästä kannon juurien välistä. Ruumis löytyi tarkasti leikattujen ja peitettyjen turpeiden alta vasen poskiluu murtuneena, teräaseen pistojälkiä sisäelimissä. Pieni mänty suohaudan päällä hämäykseksi upotettuna.
Alaruumis riisuttu, seksuaalimurha
puukotettu ja isketty voimakkaasti
ei ole selvitetty syyllistä

Tulilahti -59
Tulilahden suolta heinäkuussa -59 löytyivät nuoret E. Nyyssönen ja R.Pakkanen toinen tylpällä esineellä päähän murjottuna ja toinen puukotettuna. Turpeen palaset oli asetettu samassa järjestyksessä peittämään hautaa kuin alun perin olivat ja kuusen taimi päällä. Polkupyörät löytyivät Kermajärven pohjasta.
Assman on ollut lähistöllä maalaustöissä, kengät ja muuta omaisuutta piiloitettu eri paikkoihin.
Murhat tehty tylpällä esineellä ja puukolla
epäilty ei tunnustanut, teki itsemurhan

Bodom -60
Toinen murhatuista tytöistä riisuttu samalla tavalla kuin Kyllikki Saari. Assman asui lähistöllä Bodomilla. Kenkiä ja muuta omaisuutta piilotettu. Tuntemattoman ulkopuolisen spermaa ja verta tyynyliinassa.
Murhat tehty tylpällä esineellä ja puukolla
epäilty käräjäoikeuden päätöksellä syytön

Yhtäläisyydet eivät varmaan jää tähän? Olisi mielenkiintoista, jos poliisin kaikkien tietojen perusteella tehtäisiin selvitys. Sarjamurhaajat tekevät usein murhansa samalla tavalla.
http://kotisivu.mtv3.fi/bodom60/mies_hypnoosi.jpg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu