visiota

Perttu; vihdoinkin muut hoksasi ettei kannata äänestää sälliä joka ei lähde millään ja lopulta voi joutua itse ulos jos on sen kanssa vastakkain ja jokuhan lopulta on.. aito äijä!!

Kati; miksi kaikki valittaa että se on niin nuori kun perttu on vaan vuoden vanhempi ja muutkin vain muutamia vuosia? Aika lapsellista toisilta koska en usko katin ideologian juuri muuttuvan iän myötä.. hassuttelee, mutta miksi näytetään niin vähän?

Terhi; aikuinen nainen vaikkei oo sitä huomannut kaikilta osin. Itsetunto on hyvä varsinkin kun e tiedä että osa katsojista arvostelee vaan ulkonäköä.. tosin kauniimpaa olisi katsella jos joka makkara ei erottuisi muuten ok. Terhi on aikalailla kans rehellinen sanomisissaan ja tekemisisään, mutta aika yksin kun talossa ei toista samanhenkistä ole ja lisäksi dokailussa ulkopuolinen. Muutenkin tuo viinasosasto jännää jatkossa kun pahimmat deekut pihalla..

Tiina; vittu olis hiljaa jo! Ei osaa laulaa ja väännökset ei mee nuotille ollenkaan.. ihme ettei lintsi antanut kahta! Kiusaa toisia ja härnää, on itsekäs ja kiukutteleva. Tiinaa vaan näytetään todellaa vähän joten ob jäänyt sivuun..

Antti ja Minna ne yhteen soppii ja mielellään molemmat pihalle. Kumamstakaan ei kellekkään talossa mitään iloa ja katsojille vielä vähemmän. Anttia tosin säälitti välillä niin nuutunut ja apaattinen se oli minnan narun jatkona!!

Lintsi; koko ajan sympaattisempi heppu kun alkaa juttua tulla ja rentoutuu. Kiltti mies kun jaksoi koko tehtävän olla ihmisiksi vaikka varmaan hermot oli jo aika pinnassa. Ekan kerran tunteitaan näytti äänestyksestä kun Perttu ei ollut siinä mukana!!

Timo; ajoittain aika syvällien heppu vaikka taitaa olla ihan vahinko? Aika hupakko kaiken kaikkiaan, mutta suosio siviilissä ihan ymmärrettävä varsinkin kun on tollanen "nätti", aikanaan taitaa olla mainio perheenisä?

Ja jos joku kommentoi toista kommenttia niin laittakaa samaa kilpailijaa koskevat ketjuun älkääkä aina alekkain. Sillain saadaan joskus ees jotain juttua aikaiseksi kun nää sivut ei ainakaan koskaan järjestäydy!!
0386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

auts kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu