hääautotoive

Millainen olisi mieluisin hääautonne?
Mitä sellaisen vuokraaminen saisi maksaa, ja pitäisikö hintaan sisältyä kuljettaja?
Haluaisitteko itse koristella auton, vai pitäisikö sen olla täysin "avaimet käteen-"?

Kyselen tällaisia, koska olen juuri hankkinut mielestäni hyvin hääautoksikin sopivan kulkuneuvon.
Kyseessä on valkoinen umpimallinen 70- luvun fullsize Cadillac. Mitään yritystoimintaa varten en ole autoa hankkinut, mutta saattaisi sillä jonkun kuljetuksen hoitaakin.
Auto sijaitsee Satakunnassa, ja kuluttaa bensiiniä 30 litraa sadalla kilometrillä.
9967
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Itse haluaisin hääautoksi citroen ds tai id:n. Sellaisen saaminen hääautoksi on vaan hieman hankalampaa.. yhden tiedän mutta sekin on ex:än veljellä joten toden-näköiseti pois suljettu kuvio.. ;-P

Äänestä

Meillä oli hääautona Jaguar vm -52 (muita malli merkintöjä en ikävä kyllä muista...). Kuljettaja oli siinä pakollinen (eivät antaneet muiden kuin koulutettujen kuskien ajaa) ja tuollaiseen vanhaan autoon mielestäni kuljettaja sopi kuin nenä päähän. Auto tuli hakemaan meitä kotoa kirkolle, teimme itse koristeet ja kuljettaja ohjeittemme mukaan koristeli auton vihkimisen aikana. Kirkolta sitten oli kuljetus juhlapaikalle.

Ykkösvaihtoehtomme oli Ferrari, mutta se oli ikävä kyllä jo varattu muualle. Ferrarin olisimme koristelleet aivan eri tavalla kuin koristelimme Jaguarin ja siihen ei olisi tullut kuljettajaa mukaan (kaksipaikkainen kun on...). Mutta ei tuollaiseen urheiluautoon mielestäni kuljettaja olisi sopinutkaan...

Lyhyenä yhteenvetona sanoisin, että sinun autoosi haluaisin kuljettajan, haluaisin itse tehdä koristeet, sillä en halua häitteni olevan ns. tusinatavaraa vaan juuri meidän näköisemme. Tosin sinulla voisi hyvinkin olla jotain koristeita valmiina, sillä kaikki eivät halua nähdä vaivaa omien koristeiden tekemisestä...

S

Äänestä

Ei varmaan kuluta 30 sadalla!!! Korjaa kaasari jos kuluttaa noin paljon!

Äänestä
  • Millähän kokemuksella väität ettei varmaan...?
    Caddy:n 500 kuutiotuumainen (8,2litrainen) syö keskimäärin tuon 30 litraa sadalla. Älyttömän varovaisella kaasunkäytöllä ihanneoloissa saattaa mennä 20-25 l/100 välille. Mutta jollain hääkeikalla menee kyllä tuo kolmekymmentä.

    ...se mikään sätkätin ole, vaan kolme tonnia painava AUTO!

    Äänestä

  • goach kirjoitti:

    Millähän kokemuksella väität ettei varmaan...?
    Caddy:n 500 kuutiotuumainen (8,2litrainen) syö keskimäärin tuon 30 litraa sadalla. Älyttömän varovaisella kaasunkäytöllä ihanneoloissa saattaa mennä 20-25 l/100 välille. Mutta jollain hääkeikalla menee kyllä tuo kolmekymmentä.

    ...se mikään sätkätin ole, vaan kolme tonnia painava AUTO!

    .. varmasti muuten kuluttaa ton 30l/100:lla... mieti minkä kokonen se kaara on. ei meinaten ole mikään pikku skinneri...

    Äänestä

...oli aivan täydellinen hääauto; BUICK '49 sellanen kustomoitu,pinkki sämpylä! Se auto ei muita koristeita kaipaa. Kaverin auto, joten kaveri ajo. Tosin oli 2-oviseen hieman hankalaa päästä hääpuvun kanssa vanteineen päivineen, mutta kommellukset kuuluu myös siihen päivään!
Sun autos taitaa myöskin olla melkosen täydellisen, tyylikäs hääautoksi???
Hyvää Kesää Menopeleines! ;)

Äänestä

Hei!
Ensi kesänä on häät ja mies on etsiskellyt juuri ton tyyppistä kulkupeliä hääautoksi, joten voitko ilmoitella yhteystietojasi minulle osoitteeseen [email protected]?!!!

Äänestä
  • jos joskus naimisiin Menis Beige ison kissan farmari Tai musta 123 korinen automaattimersu taikka Opel diplomat kuutoskoneella tai Lada 1500s 2103 Nelivaloilla < fiat 124sesta Kopioituna ja Viitosvaihteella Taikka rattivaihteella Oleva Opel diplomat tai Fiat 132 < Näitä ois Nastaa ajaa Tuoreena sulhasena

    Äänestä

Auto kun auto. Eikä mitään noloja koristeita.

Auto on kulkuneuvo, jolla pitää päästä paikasta A paikkaan B. Jos tuo täyttyy niin hyvä. Plussaa on jos auto on siisti ja miellyttävä sisältä. Plussaa myös takaovet, katto, ilmastointi, radio ja lämmitys. Muu turhaa.

Ja sen auton koristelu on ehkä maailman nolointa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ask kirjoitti:

Millainen olisi mieluisin hääautonne?
Mitä sellaisen vuokraaminen saisi maksaa, ja pitäisikö hintaan sisältyä kuljettaja?
Haluaisitteko itse koristella auton, vai pitäisikö sen olla täysin "avaimet käteen-"?

Kyselen tällaisia, koska olen juuri hankkinut mielestäni hyvin hääautoksikin sopivan kulkuneuvon.
Kyseessä on valkoinen umpimallinen 70- luvun fullsize Cadillac. Mitään yritystoimintaa varten en ole autoa hankkinut, mutta saattaisi sillä jonkun kuljetuksen hoitaakin.
Auto sijaitsee Satakunnassa, ja kuluttaa bensiiniä 30 litraa sadalla kilometrillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu