Mun tarinani

Emäntä

olen nuori kahden lapsen äiti.
Olen kasvanut lestaatiolaisessa perheessä jossa isä ei ollut uskovainen.
Kaikki lapset kuitenkin ovat pysyneet uskovaisina.

Minä nuorinpana elin aika villiä teiniaikaa. Olin kuitenkin uskovainen vaikkei kaikki tekoni sitä aina näyttäneekkään. Sitten kun tuli vuoro miettiä mitä elämältä hauluan. Lähdin opiskelemaan uudelle paikka kunnalle ja löysin sieltä rakkaan uskovaisen aviopuolison.

menin naimisiin täysi-ikäisyyden saavutettua ja melkeinpä heti tulin raskaaksi..
kappas kaikki muuttui kun lapsi syntyi..
mies alkoi tehä pitenpää päivää töissä ja minä hoidin lastamme yksin. Parhaimillaan mies oli monta vuorokautta putkeen töissä.
Itselläni jäi sitten omat menoni tekemättä. olin sitoutunut vain kotiin "äidiksi".
nyt meillä on toinen lapsi ja vieläin mieheni tekee todella pitkiä työpäiviä.
olen monet kerrat miettinyt sitä kuinka tämä tuntuu kuin olisin yh äiti ja kun mieheni on kotona ei sitoudu mitenkään perhe-elämään. kyllä se hoitaa vanhempaa lastamme muttei se muuta halua tehdä.. Olemme keskustelleet monet kerrat mitä pitäisi tehdä.. muttei se ole muuttunut vaikka sitä on yritetty.

Nyt olen sitten ihan loppu uskontoon ja avioliittoon.
En jaksa ajatella kuinka niitä lapsia tulee ja tulee.. Haluan tehdä elämässäni muutakin kuin hoitaa lapsia.. tientenkin niinhän sitä pitäisi ajatella, että lapsi on jumalan lahja mutta se käsitys tuntuu minusta todella tuskaiselta.
En jaksa enään mitenkään ajatella, että elämä tästä jotenki muuttuisi. En voi antaa miehelleni syvällistä rakkautta, kun pelkään lapsien tuloa. Ja jos minä käytän ehkäisyä teen syntiä, enkä halua elää kaksois maailmassa. Muutenkin minusta tuntuu, ettei tämä uskonto ole minun juttuni ja varmaan olisin kieltänyt uskoni jo aijemmin muttei ole ennen löytynyt rohkeutta.

Itse olen pohjimmiltani todella tunteelinen ja mieheni tosi tunteeton. Tuntuu ettei meidän parisuhteessa ole koskaan edes ollut sitä yhteistä tietä. Olemme tavallaan erkaantuneet toisistamme ja molemmilla on omat menonsa. jos mies ei ole töissä sitten se on kavereiden luona tai harrastamassa.
Minulle hänellä ei ole juurikaan aikaa eikä halua.
Ja avioliitossa kuitenkin tarvitaan molemmin puolin toistemme tukea myös arkisissa askareissa ja muutenkin, meillä se ei ole toiminut,, ei koskaan.

Nyt olen ihan loppu.. Olen pettänyt miestäni.
Olen rakastunut toiseen mieheen.

Aijon lähteä tästä parisuhteesta nyt pois.
Olen monet kerrat yrittänyt ja yrittänyt parantaa suhdettamme mutta yksin sitä on vaikea parantaa, kun toinen ei tee sen eteen yhtään mitään.

Lapsille minä haluan olla edelleen ihana äiti ja haluan antaa niille ihanan elämän, mutta en vaan jaksa ajatella itseäni monen lapsen äitinä. Tuntuu jo nyt, ettei minun huomioni riitä tarpeeksi ensimmäiselle lapselle, toisen lapsen takia ja siitä sitten itkee.

Tunnen nyt parhaaksi tehdä päätökseni ja erota.
Tiedän sen, että kauan lestaatiolaiset katsovat minua kieroon ja ei varmastikkaan syytä siitä miestäni. Tietenkin eron syytöt saa joka lähtee.. Muttei kukaan lähde pois jos suhteessa on hyvä olla!!

Tämä on minun ratkaisuni ja päätökseni. En halua enään elää pakkopaitaisessa suhteessa. Haluan vapautua tunteitteni kammiosta ja alottaa elämäni uudelta pohjalta ja uusin purjein..

ps. anteeksi kirjoitus virheeni!¨

pps. en voi tietenkää sanoa sitä etteikö olisi rakkaudella menty naimisiin, mutta nyt se rakkaus tuntuu toisia kohtaan aivan liian kaukaiselta!

217

14920

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vähemmällä päässyt
      • Lukija.

        Älä ehdottele moista siirtoa, sillä onhan Moppi antanut luvan julkaista täällä elämäntarinoita.
        Ne ovat tämän palstan suola ja vaihtoehto niille ainaisille samoille jankutuksille, mitä täällä on.


      • Järjestyksen ystävä
        Lukija. kirjoitti:

        Älä ehdottele moista siirtoa, sillä onhan Moppi antanut luvan julkaista täällä elämäntarinoita.
        Ne ovat tämän palstan suola ja vaihtoehto niille ainaisille samoille jankutuksille, mitä täällä on.

        > Älä ehdottele moista siirtoa, sillä onhan Moppi antanut luvan julkaista täällä elämäntarinoita.

        Niinpä, mutta mikseivät elämäntarinat voisi olla yhdessä myöhemminkin helposti löydettävässä ketjussa? Ei liene mitään syytä tehdä useita avauksia samasta asiasta.


      • mukavia
        Lukija. kirjoitti:

        Älä ehdottele moista siirtoa, sillä onhan Moppi antanut luvan julkaista täällä elämäntarinoita.
        Ne ovat tämän palstan suola ja vaihtoehto niille ainaisille samoille jankutuksille, mitä täällä on.

        tarinoita


    • emätä

      en tarkoita sitä, että lähtisin tästä suhteesta lapsenteon takia.. mutta mulla on tässä suhteessa niin paha olla.. Tuntuu ettei mua kohdella oikein ja tämä mies ei ole minun arvoinen.

      Jos minulla on paha olla ja itken mieheni suunilleen nauraa sille, että taas se itkee ja taas sillä on paha olla.

      Synnytys laitoksellaki, kun sitä tukea eniten mieheltä tarvii sitä vähiten olen kuitenki saanut. Kaukaa hän vain on katsonut, kun kipujen kouristuksissani olen ollu.

      Tuntuu vaan, että paremmin selviän kun lähden tästä sillä tämä on kuin yh äidin elämää jo ollu.

      En ole tässä suhteessa itse voinut suunitella minkään laista vapaa-aikaani sillä miehelleni on vain työ tärkeintä. Jos olen miettinyt itelleni jotain menoja olen saanut ne aina melkein perua, kun mieheltäni on tullu puhelin soitto ja kertonut ettei pääsekkään kotiin sillä heänen työ meneekin pitempään.

      välillä tuntuu, että todellaki olen kuin kone.. minun pitäisi hoitaa lapseni, siivota, tehdä ruokaa,olla leivonnaista, ei sais lapsiperheen sotkut näkyä, käydä ulkona ja vielä olla pirteä, kun mieheni tulee kotia..
      mieheni näkee aina silmissä tekemättömät työt, ei juurikaan tehtyjä. Itse hän ei ole saanut edes tauuja paikoileen minun on se porakone ollu etsittävä!!
      Kiitosta en ole koskaan saanut, aina vaan negatiivistä vaikka kaikkeni olen tehnyt!!

      Jos joku jaksaisi tällästä ikuisesti nostan hattua minun voimani ovat tähän loppuneet!

      Tuntuu vaan, että mun mieheltäni puuttuu niin suuri vastuuntunto..

      • NuoriNainen

        Täytyy sanoa, että huonolta kuulostaa. Minäkään en kattelisi tuollaista aviomiestä ja kaikenlisäksi lasten isää.

        Oletteko keskustelleet ollenkaan asiasta ja siitä miksi sinulla on paha olla jne? Oletko miettinyt että haluaisitko jatkaa suhdetta, jos miehesi tavat korjaantuisivat? Parisuhdeterapia saattaisi auttaa teitä.

        olet siis kauan jo ollut tympääntynyt elämääsi. Oletko tehnyt kaikkesi sen parantamiseksi vai pelkästään katkeroitunut ja katsellut elämää sen mennessä koko ajan pahempaan suuntaan?
        Mielestäni lasten vuoksi tulisi tehdä kaikki mahdollinen, jotta biologinen äiti ja isä pysyisivät yhdessä. En halua saarnata, mutta usein annetaan vaan aivan liian helposti periksi ja niin ettei asioita edes yritetä saada kuntoon. On niin paljon helpompaa antaa periksi ja lähteä meneen.

        Jos kuitenkin olet kaikkesi tehnyt niin toivotan sydämestäni onnea uudelle tiellesi.


    • kaima69

      Hei, luin viestisi pariin kertaan ajatuksella läpi.
      Olen mies hlö ja törmännyt kerran vastaavanlaiseen elämäntilanteessa olevaan nuoreen naiseen 30v.
      Hän otti ja lähti pois samantapaisista syistä ja on löytänyt elämälleen uuden ja tasapainoisen suunnan ja ennenkaikkea tasa-arvoisen sellaisen. Nykyinen aviomies ei ole uskovainen, mutta tolkku kaveri silti ja huolehtii naisen lapsista kuin omistaan. Toivotan jaksamista päätöksessäsi.PS. Ei se yksinoleminen niin kauheaa ole.

      • emäntä

        kaikkeni olen tehnyt ja apuakin on suhteemme parantamiseen ollut. Minun sukuni on ollut voimani ja tukeni ilman heitä en enään varmaan tässä olisi..

        Olen itsekkin sitä mieltä, että perheen eteen kannattaa tehdä kaikkesa, että se pysyisi koossa.
        meidän tapauksessa kaikki pelinappulat on mielestäni on käytetty ja tulos on tässä.
        Ei ole minulla edes voimia enään yrittää.
        aina, kun olemme jutelleet mieheni kanssa tästä asiasta hän on vähän aikaa muuttanut tapojaan mutta satojen yrityksien jälkeen lopputulos sama!!

        Minusta jos ollaan parisuhteessa ja on yhtenäinen perhe se pitäisi kasvattaa onnelisesti yhdessä. Ei niin, että se taakka olisi toisen harteilla.
        tietenkin miehen pitää tehdä töitä elättääkseen perhe, mutta rajansa kaikessa. Jos mies tahallaan ettii sitä työtä ja tahallaan on pois kotoa, ettei tarvitsisi olla perheen keskellä. Niin vaimo on silloin ihan voimaton!
        Toivossa oon elänyt, mutta se toivo on jo nyt hävinyt!


      • 3:n äiti
        emäntä kirjoitti:

        kaikkeni olen tehnyt ja apuakin on suhteemme parantamiseen ollut. Minun sukuni on ollut voimani ja tukeni ilman heitä en enään varmaan tässä olisi..

        Olen itsekkin sitä mieltä, että perheen eteen kannattaa tehdä kaikkesa, että se pysyisi koossa.
        meidän tapauksessa kaikki pelinappulat on mielestäni on käytetty ja tulos on tässä.
        Ei ole minulla edes voimia enään yrittää.
        aina, kun olemme jutelleet mieheni kanssa tästä asiasta hän on vähän aikaa muuttanut tapojaan mutta satojen yrityksien jälkeen lopputulos sama!!

        Minusta jos ollaan parisuhteessa ja on yhtenäinen perhe se pitäisi kasvattaa onnelisesti yhdessä. Ei niin, että se taakka olisi toisen harteilla.
        tietenkin miehen pitää tehdä töitä elättääkseen perhe, mutta rajansa kaikessa. Jos mies tahallaan ettii sitä työtä ja tahallaan on pois kotoa, ettei tarvitsisi olla perheen keskellä. Niin vaimo on silloin ihan voimaton!
        Toivossa oon elänyt, mutta se toivo on jo nyt hävinyt!

        oletko oikeesti valmis luopumaan uskosta?jos haluat edelleen olla uskomassa niin luulen että ratkaisukin löytyy.
        jos ei asiat korjaannu miehen kanssa keskustelemalla niin pyydä ulkopuolista apua keskusteluihin muilta uskovaisilta. ja voihan sitä lähteä vähäksi aikaa muualle lasten kanssa miettimään asioita ja laittaa mieskin miettimään mikä tässä elämässä on tärkeää..
        toivon että saisitte vielä liittonne toimimaan ja pysyisitte kaikki uskomassa!


      • emäntä
        3:n äiti kirjoitti:

        oletko oikeesti valmis luopumaan uskosta?jos haluat edelleen olla uskomassa niin luulen että ratkaisukin löytyy.
        jos ei asiat korjaannu miehen kanssa keskustelemalla niin pyydä ulkopuolista apua keskusteluihin muilta uskovaisilta. ja voihan sitä lähteä vähäksi aikaa muualle lasten kanssa miettimään asioita ja laittaa mieskin miettimään mikä tässä elämässä on tärkeää..
        toivon että saisitte vielä liittonne toimimaan ja pysyisitte kaikki uskomassa!

        tuntuu vaan ettei ole enään voimia uskoa..

        meilä on paljon ollut nytten uskovaisia tukihenkilöitä muttei tämä asia oe miksikään muuttunut.. mies on tullut sitä kautta vielä enenmän välinpitämättömäksi!!

        Mun resurssit ovat loppuneet ja ei ole muuta keinoa kuin lähteä sillä en todellakaan jaksa enään tälläistä.
        Uskovainen sukuni on olleet järkyttyneitä ja yrittävät tehdä kaikkensa..
        mutta uskominen on jokaisen henkilökohtainen asia ja toisen vuoksi ei voi uskoa, jos ei uskoa ole omassa sydämessä.
        Ja toista aikuista ihmistä on vaikeaa muuttaa, tarkoitan tällä aviomiestäni. Sille on monen ihmisen suusta puhuttu asiallisesti mutta, ei tämä tästä ole muuttunut enkä usko, että muuttuisi vaikka jäisinki vielä tähän suhteeseen..

        ja tämä vielä..
        Jos äidillä ja isällä ei ole hyvä olla vaikka ovat yhtenäisessä perheessä ei silloin lapsillakaan oo hyvä olla.. joten ajattelen eron myötä myös lapsia ei nekään nauti tästä tilanteesta missä ollaan nyt ne vaistoaa äidin pahaolon!!


      • Justiina
        3:n äiti kirjoitti:

        oletko oikeesti valmis luopumaan uskosta?jos haluat edelleen olla uskomassa niin luulen että ratkaisukin löytyy.
        jos ei asiat korjaannu miehen kanssa keskustelemalla niin pyydä ulkopuolista apua keskusteluihin muilta uskovaisilta. ja voihan sitä lähteä vähäksi aikaa muualle lasten kanssa miettimään asioita ja laittaa mieskin miettimään mikä tässä elämässä on tärkeää..
        toivon että saisitte vielä liittonne toimimaan ja pysyisitte kaikki uskomassa!

        Mitä sinä puhut?? Luopua uskosta??? Eihän kyseisen naisen ongelma ole usko, vaan se järkyttävä, sadistinen mies!!!


      • Justiina
        3:n äiti kirjoitti:

        oletko oikeesti valmis luopumaan uskosta?jos haluat edelleen olla uskomassa niin luulen että ratkaisukin löytyy.
        jos ei asiat korjaannu miehen kanssa keskustelemalla niin pyydä ulkopuolista apua keskusteluihin muilta uskovaisilta. ja voihan sitä lähteä vähäksi aikaa muualle lasten kanssa miettimään asioita ja laittaa mieskin miettimään mikä tässä elämässä on tärkeää..
        toivon että saisitte vielä liittonne toimimaan ja pysyisitte kaikki uskomassa!

        "Emännälle":
        Älä vain missään tapauksessa mene siihen poppooseen kysymään neuvoja! He vain kiristävät lisää; mukamas rakkauden hengessä. Irrota itsesi sieltä pian pois, ennenkuin olet niin loppu, ettet voi hoitaa lapsiasikaan.


      • emäntä
        Justiina kirjoitti:

        Mitä sinä puhut?? Luopua uskosta??? Eihän kyseisen naisen ongelma ole usko, vaan se järkyttävä, sadistinen mies!!!

        mutta jos eroan miehestä niin silloin teen syntiä ja samalla eroan uskosta..
        ja minulla on niin pahoja tekoja takana kaiken vaikean avioliiton myötä.. niinuin kerroinkin, että olen pettänyt miestäni..
        ja tuntuu myös ettei minusta ole ison perheen äidiksi vaikka tiedänkin ettei lapset ole niin itsestään selvyys vaikka tuntuukin välillä siltä.

        Tuntuu vaan että usko on liian heikko kantaakseen sitä luonani.. tämä koko avioliitto on ollut niin rankkaa.. en vaan jaksa enään!!


      • Justiina
        emäntä kirjoitti:

        mutta jos eroan miehestä niin silloin teen syntiä ja samalla eroan uskosta..
        ja minulla on niin pahoja tekoja takana kaiken vaikean avioliiton myötä.. niinuin kerroinkin, että olen pettänyt miestäni..
        ja tuntuu myös ettei minusta ole ison perheen äidiksi vaikka tiedänkin ettei lapset ole niin itsestään selvyys vaikka tuntuukin välillä siltä.

        Tuntuu vaan että usko on liian heikko kantaakseen sitä luonani.. tämä koko avioliitto on ollut niin rankkaa.. en vaan jaksa enään!!

        usko Kristukseen ole sama asia kuin "usko" kyyniseen mieheesi.

        Älä sekoita uskoa ja vaikeaa avioliittoa, pliis!

        Ja sitäpaitsi: Kristus kantaa sinua etkä sinä Häntä. Ei tarvitse pitää kiinni sellaisesta uskosta, mikä ei ole uskoa... kai ymmärrät mitä tarkoitan?


      • Uskolla
        3:n äiti kirjoitti:

        oletko oikeesti valmis luopumaan uskosta?jos haluat edelleen olla uskomassa niin luulen että ratkaisukin löytyy.
        jos ei asiat korjaannu miehen kanssa keskustelemalla niin pyydä ulkopuolista apua keskusteluihin muilta uskovaisilta. ja voihan sitä lähteä vähäksi aikaa muualle lasten kanssa miettimään asioita ja laittaa mieskin miettimään mikä tässä elämässä on tärkeää..
        toivon että saisitte vielä liittonne toimimaan ja pysyisitte kaikki uskomassa!

        Älä missään tapauksessa tee avioliitosta uskon asiaa.

        Missään tapauksessa ei koskaan saa kieltää uskoaan, vaikka avioero tulisi jostakin syystä eteen. Uskomme on kiinnitetty Kristuksessa joka lahjoittaa meille OMAN vanhurskautensa, emme siis pelastu lain töillä ja elämän onnistumisella.


      • Aviol
        emäntä kirjoitti:

        tuntuu vaan ettei ole enään voimia uskoa..

        meilä on paljon ollut nytten uskovaisia tukihenkilöitä muttei tämä asia oe miksikään muuttunut.. mies on tullut sitä kautta vielä enenmän välinpitämättömäksi!!

        Mun resurssit ovat loppuneet ja ei ole muuta keinoa kuin lähteä sillä en todellakaan jaksa enään tälläistä.
        Uskovainen sukuni on olleet järkyttyneitä ja yrittävät tehdä kaikkensa..
        mutta uskominen on jokaisen henkilökohtainen asia ja toisen vuoksi ei voi uskoa, jos ei uskoa ole omassa sydämessä.
        Ja toista aikuista ihmistä on vaikeaa muuttaa, tarkoitan tällä aviomiestäni. Sille on monen ihmisen suusta puhuttu asiallisesti mutta, ei tämä tästä ole muuttunut enkä usko, että muuttuisi vaikka jäisinki vielä tähän suhteeseen..

        ja tämä vielä..
        Jos äidillä ja isällä ei ole hyvä olla vaikka ovat yhtenäisessä perheessä ei silloin lapsillakaan oo hyvä olla.. joten ajattelen eron myötä myös lapsia ei nekään nauti tästä tilanteesta missä ollaan nyt ne vaistoaa äidin pahaolon!!

        "Ja toista aikuista ihmistä on vaikeaa muuttaa, tarkoitan tällä aviomiestäni."

        Ei todellakaan!

        Kokeilepa muuttaa ensiksi itseäsi, niin huomaat miten vaikeasta asiasta on kysymys. Itseään voi sentään jossain määrin muuttaakin, kun antaa elämänsä ohjat Kristuksen kautta Jumalalle, rukoillen häneltä apua.

        Toista ei voi muuttaa tuosta vain miksikään! Tällainen waativa asenne toista kohtaan, on väärä asenne avioliitossa, eikä se voi hoitamattomana koskaan johtaa muuhun, kun eroon.

        Ajattelepa kokeeksi itseäsi siihen asemaan johon toisen nyt olet asettanut, nimittäin lainomaisen muutospaineen ja waatimuksen alle.

        Kuten toivottavasti huomasit, niin avioliitossa on kaksi kovin erilaista puolisoa ihmistä, joiden olisi tarkoitus ajan kanssa oppia elämään yhdessä toistensa kanssa onnellisina.

        Se ei toimi sillä tavoin, että jompikumpi eläisi toisen toiveiden edellyttämällä tavalla. Vaan se toimii niin, että kaksi tasa-arvoista toinen toisensa erilaisuutta ja oikeuksia kunnioittavaa ihmistä elävät yhdessä kypsää elämää.

        Tämä edellyttää aina omista oikeuksistaan tinkimistä toisen hyväksi, puolin ja toisin.

        Mutta ei avioliitto toimi myöskään sillä tavoin, jos toinen vain antaa, ja toinen vain ottaa. Nimittäin sekä antaja, että ottaja meissä pitäisi olla jollakin tavalla tasapainossa.
        Kysymys antamisesta ja ottamisesta koskee tässä tapauksessa meille tärkeitä tarpeita.


      • 3:n äiti
        Uskolla kirjoitti:

        Älä missään tapauksessa tee avioliitosta uskon asiaa.

        Missään tapauksessa ei koskaan saa kieltää uskoaan, vaikka avioero tulisi jostakin syystä eteen. Uskomme on kiinnitetty Kristuksessa joka lahjoittaa meille OMAN vanhurskautensa, emme siis pelastu lain töillä ja elämän onnistumisella.

        että Jumala ei hyväksy avioeroa, minkä jokainen VL tietää. "Minkä jumala on yhdistänyt jne." Eli ne neuvot joita ei-vl:t antavat eivät ole oikein. "Emäntä" itsekin sen ymmärsi että erotessaan luopuu myös uskostaan.. Tottakai on tilanteita, esim väkivaltaisuus, jolloin ei todellakaan tarvitse jäädä hakattavaksi..tässä ei kuitenkaan taida olla sellainen tilanne..
        Voimia "Emännälle" teitpä minkä ratkaisun hyvänsä!


      • Uskolla
        3:n äiti kirjoitti:

        että Jumala ei hyväksy avioeroa, minkä jokainen VL tietää. "Minkä jumala on yhdistänyt jne." Eli ne neuvot joita ei-vl:t antavat eivät ole oikein. "Emäntä" itsekin sen ymmärsi että erotessaan luopuu myös uskostaan.. Tottakai on tilanteita, esim väkivaltaisuus, jolloin ei todellakaan tarvitse jäädä hakattavaksi..tässä ei kuitenkaan taida olla sellainen tilanne..
        Voimia "Emännälle" teitpä minkä ratkaisun hyvänsä!

        "Jumala ei hyväksy avioeroa, minkä jokainen VL tietää."

        Sen tietää esikoislestadiolainen ja helluntailainenkin aivan yhtä hyvin!!!

        Jumala ei hyväksy myöskään yhtään pahaa ajatusta, ei kateutta, ei panettelua, ei ahneutta, ei vihaa, ei ilkeitä sanoja, ei itsetyydytystä, ei mielikuvia seksistä ilman vihittyä aviopuolisoa etc.

        Sanalla sanoen Jumala ei hyväksy mitään sellaista mitä sinä teet satoja kertoja joka päivä.

        Eli lain jälkeen ei sinulla ole asiaa taivaaseen totta totisesti. Eikä kenelläkään muullakaan.

        Et kai sinä kuvittele itseäsi lain täyttäjäksi, kun vähän vaikuttaa siltä?

        Onko sinulla mitään käsitystä siitä mihin autuus perustuu kristinuskossa?


      • emäntä
        3:n äiti kirjoitti:

        että Jumala ei hyväksy avioeroa, minkä jokainen VL tietää. "Minkä jumala on yhdistänyt jne." Eli ne neuvot joita ei-vl:t antavat eivät ole oikein. "Emäntä" itsekin sen ymmärsi että erotessaan luopuu myös uskostaan.. Tottakai on tilanteita, esim väkivaltaisuus, jolloin ei todellakaan tarvitse jäädä hakattavaksi..tässä ei kuitenkaan taida olla sellainen tilanne..
        Voimia "Emännälle" teitpä minkä ratkaisun hyvänsä!

        mieheni kun kunnolla raivostuu saan kokea väkivaltaa. ei näitä kertoja ole ollu kuin kolme ja viimeinen oli toissapäivänä..
        ne jättää arvet ja minusta minun ei tarvitse kärsiä ja peljätä avioliitossa.


      • Aviol
        emäntä kirjoitti:

        mieheni kun kunnolla raivostuu saan kokea väkivaltaa. ei näitä kertoja ole ollu kuin kolme ja viimeinen oli toissapäivänä..
        ne jättää arvet ja minusta minun ei tarvitse kärsiä ja peljätä avioliitossa.

        Totta kai tämä asia vaatii muutoksen.

        Siksi pitääkin nyt pureutua vakavasti siihen asiaan joka aiheuttaa hänessä tämän voimattoman ahdistuksen, joka sitten purkautuu joko vastuusta vetäytymisenä taikka väkivaltana.

        Tällainen lain omainen pakkolisääntyminen jota vanhoillislestadiolaisuudessa julistetaan, ahdistaa sekin tiedostamattomasti sellaista ihmistä, jolla ei ole voimavaroja kavattaa isoa pehhettä. Tässä on tietenkin yksilöeroja, siinä missä toinen hoitaa 15 lapsisen perheen, siinä toinen lopahtaa ja romahtaa totaalisesti.


      • miten kä-
        emäntä kirjoitti:

        tuntuu vaan ettei ole enään voimia uskoa..

        meilä on paljon ollut nytten uskovaisia tukihenkilöitä muttei tämä asia oe miksikään muuttunut.. mies on tullut sitä kautta vielä enenmän välinpitämättömäksi!!

        Mun resurssit ovat loppuneet ja ei ole muuta keinoa kuin lähteä sillä en todellakaan jaksa enään tälläistä.
        Uskovainen sukuni on olleet järkyttyneitä ja yrittävät tehdä kaikkensa..
        mutta uskominen on jokaisen henkilökohtainen asia ja toisen vuoksi ei voi uskoa, jos ei uskoa ole omassa sydämessä.
        Ja toista aikuista ihmistä on vaikeaa muuttaa, tarkoitan tällä aviomiestäni. Sille on monen ihmisen suusta puhuttu asiallisesti mutta, ei tämä tästä ole muuttunut enkä usko, että muuttuisi vaikka jäisinki vielä tähän suhteeseen..

        ja tämä vielä..
        Jos äidillä ja isällä ei ole hyvä olla vaikka ovat yhtenäisessä perheessä ei silloin lapsillakaan oo hyvä olla.. joten ajattelen eron myötä myös lapsia ei nekään nauti tästä tilanteesta missä ollaan nyt ne vaistoaa äidin pahaolon!!

        vi! Joko nait sen toisen miehen kanssa?


    • Clarissa

      Se on aivan totta että ei riitä että molemmat haluavat perheen voivan hyvin. Sitä on molempien osapuolien haluttava. Ja sen eteen on tehtävä töitä. Se ei ole itsestäänselvyys. On miehiä, jotka eivät koskaan kasva aikuiseksi. Omat kaverit ja harrastukset ovat se pointti joka vetää aina pitemmän korren. Ei kyetä vastuulliseen aikuisuuteen niin että kaikilla perheessä olisi hyvä olla. Mietipä miehesi kotitaustaa? Onko hänellä ollut mallia kotona, joka olisi ohjannut oikeaan suutaan omaa elämää ajatellen?

      On myös ihmisiä, joita nimitetään joko pahemman luokan narsisteiksi tai psykopaateiksi. Heillä maailma on niin vääristynyt että kaikki pyörii oman navan ja omien mielihalujen tyydyttämisen ympärillä. Kykyä empatiaan ei ole. Tälläisen ihmisen kanssa on mahdotonta rakentaa yhteiselämää. Onneksi näitä ihmisiä on kuitenkin vain 1-2 % väestöstä.

      Mikäli ei ole kyse psykopaatista, kehottaisin kuitenkin malttamaan eikä hajottamaan perhettä. Ensimmäiset vuodet ovat kaikilla vaikeita. Usein kun avioidutaan nuorena on kummallakin kasvu kesken. Itselleni ainakin alkuaikoina oli tarpeellista palauttaa mieleen ajatus: olenko minä oikea tuolle toiselle? Eikä vain pohtia sitä onko tuo toinen oikea ja "riittävän hyvä" minulle.

      • emäntä

        Mutta jos ei saa rakkautta eikä ikinä mitään lohdun sanoja aviopuolisolta ja suhde on, kuin pakkopaitaa ei sitä jaksa..

        Mieheni on hänen perheesä vanhin lapsi ja siitä sen huomaa.. Hänelle on annettu kotonaan paljon periksi ja ei ole tarvinnut ottaa vastuuta.. Tänäänkin minulla olisi ollut meno ja sano vaan ettei jaksa tänään hoitaa lapsia.. kerroin sitten, että yksinkö minä noi lapset tänne jätän, eten niinkään voi tehdä.. no sitten se tuli kuiteski hoitamaan.. no sitten, kun tulin reissulta äskön kotia oli jo ovella takkipäällä oottamassa, että lähtee kaverinsa luokse..
        ei tätä suhdetta voi enään parantaa, tämän eteen olen paljon käyttänyt voimavaroja ja nyt tuntuu, että todellakin tulen hulluksi kohta..

        sisarukseni sanoivat, että älä lähde pois yritä vielä, mutta olen niin monta kertaa pettynyt kun olen niin monesti jo yrittänyt, kun toisella ei ole näköjään haluja/osaamista suhteemme parantamiseen..

        Tää on vaan niin raskasta!! Mutta jospa se aurinko paistaisi risukasaanki!


      • Clarissa
        emäntä kirjoitti:

        Mutta jos ei saa rakkautta eikä ikinä mitään lohdun sanoja aviopuolisolta ja suhde on, kuin pakkopaitaa ei sitä jaksa..

        Mieheni on hänen perheesä vanhin lapsi ja siitä sen huomaa.. Hänelle on annettu kotonaan paljon periksi ja ei ole tarvinnut ottaa vastuuta.. Tänäänkin minulla olisi ollut meno ja sano vaan ettei jaksa tänään hoitaa lapsia.. kerroin sitten, että yksinkö minä noi lapset tänne jätän, eten niinkään voi tehdä.. no sitten se tuli kuiteski hoitamaan.. no sitten, kun tulin reissulta äskön kotia oli jo ovella takkipäällä oottamassa, että lähtee kaverinsa luokse..
        ei tätä suhdetta voi enään parantaa, tämän eteen olen paljon käyttänyt voimavaroja ja nyt tuntuu, että todellakin tulen hulluksi kohta..

        sisarukseni sanoivat, että älä lähde pois yritä vielä, mutta olen niin monta kertaa pettynyt kun olen niin monesti jo yrittänyt, kun toisella ei ole näköjään haluja/osaamista suhteemme parantamiseen..

        Tää on vaan niin raskasta!! Mutta jospa se aurinko paistaisi risukasaanki!

        Ymmärrän sinua todella hyvin. Varsinkin se vaihe on kun pari lasta on muutenkin vaikka suhde toimisi, kaikista raskain. Itse muistan miten aikoinani haaveilin että olisi tuo mies sellainen ja sellainen ja yritin muuttaa häntä. Olin myös onnetonkin. Vasta sitten kun tajusin että vain itseään ja omaa käyttäytymistään voi muuttaa, huomasin vuosia myöhemmin että minulla on sellainen mies josta olin haaveillut. Vain hyvällä voi saada aikaan odotettuja tuloksia. Mutta kuten jo kirjoitinkin, on tyyppejä joihin ei auta vaikka enkelien kielillä puhuisit. Muutoksen täytyy tulla itsestä eikä ympäristön vaatimuksesta muuten se valuu kuin vesi hanhen selästä eikä ole muuttanut mitään.
        Toivon sinulle kärsivällisyyttä miettiä vielä elämääsi ja uskon että se aurinkonkin vielä elämääsi paistaa:)


      • emäntä
        Clarissa kirjoitti:

        Ymmärrän sinua todella hyvin. Varsinkin se vaihe on kun pari lasta on muutenkin vaikka suhde toimisi, kaikista raskain. Itse muistan miten aikoinani haaveilin että olisi tuo mies sellainen ja sellainen ja yritin muuttaa häntä. Olin myös onnetonkin. Vasta sitten kun tajusin että vain itseään ja omaa käyttäytymistään voi muuttaa, huomasin vuosia myöhemmin että minulla on sellainen mies josta olin haaveillut. Vain hyvällä voi saada aikaan odotettuja tuloksia. Mutta kuten jo kirjoitinkin, on tyyppejä joihin ei auta vaikka enkelien kielillä puhuisit. Muutoksen täytyy tulla itsestä eikä ympäristön vaatimuksesta muuten se valuu kuin vesi hanhen selästä eikä ole muuttanut mitään.
        Toivon sinulle kärsivällisyyttä miettiä vielä elämääsi ja uskon että se aurinkonkin vielä elämääsi paistaa:)

        isoista asioista tästä on kysymys, ei niitä päivässä voi ratkasta..
        onhan meilä ollu myös mieheni kanssa ihaniaki hetkiä, mutta tää tuska mikä on nyt, on olu jo vuoden verran..
        Tuntuu vaan ettei mun miestäni saa muutettua.. ja tuntuu vaan että mun elämässä voi olla vielä pajon hyvää eessäki päin, en haua hukata elämääni tähän avioliiton tuskaan..
        voin myös sanoa, että jokaisessahan meissä on omat vikamme, mutta itse kyllä olen kaikkeni yrittänyt ja puhumalla neuvotellu.. tuntuu vaan aina kaikki niin turhauttuvalta, kun mikään ei auta.. lopussa lähtee jo usko toivomiseenkin, että kaikki muuttuisi..


      • Aviol
        emäntä kirjoitti:

        Mutta jos ei saa rakkautta eikä ikinä mitään lohdun sanoja aviopuolisolta ja suhde on, kuin pakkopaitaa ei sitä jaksa..

        Mieheni on hänen perheesä vanhin lapsi ja siitä sen huomaa.. Hänelle on annettu kotonaan paljon periksi ja ei ole tarvinnut ottaa vastuuta.. Tänäänkin minulla olisi ollut meno ja sano vaan ettei jaksa tänään hoitaa lapsia.. kerroin sitten, että yksinkö minä noi lapset tänne jätän, eten niinkään voi tehdä.. no sitten se tuli kuiteski hoitamaan.. no sitten, kun tulin reissulta äskön kotia oli jo ovella takkipäällä oottamassa, että lähtee kaverinsa luokse..
        ei tätä suhdetta voi enään parantaa, tämän eteen olen paljon käyttänyt voimavaroja ja nyt tuntuu, että todellakin tulen hulluksi kohta..

        sisarukseni sanoivat, että älä lähde pois yritä vielä, mutta olen niin monta kertaa pettynyt kun olen niin monesti jo yrittänyt, kun toisella ei ole näköjään haluja/osaamista suhteemme parantamiseen..

        Tää on vaan niin raskasta!! Mutta jospa se aurinko paistaisi risukasaanki!

        Miehelläsi onkin ison perheen esikoisen tauti.

        Miehesi jäi äitiä vaille hyvin pienenä, tuli hylätyksi, kun nuorempia syntyi yksi toisensa jälkeen. Hän ei saanutkaan olla huomion keskipoisteenä, kuten pienen lapsen olisi pitänyt saada olla.

        Hylätyksi tulleen käyttäytymiseen kuuluu luontevana osana toisen hylkääminen.
        Se on hänen tapansa toimia, niinhän hänellekin on tehty.

        Hylätyn vammaa kantava tunnista tautinsa siitä, että hän ei tunne oikein missään olevansa luontevasti kotonaan.

        Hänen päässään soi kaikkialla laulu, "en oikein kuulu tänne, olen vieras ja muukalainen täällä". Siitä tietää itse sairastavansa hylätyksi tulleen ihmisen tautia.


      • vl-yh
        emäntä kirjoitti:

        isoista asioista tästä on kysymys, ei niitä päivässä voi ratkasta..
        onhan meilä ollu myös mieheni kanssa ihaniaki hetkiä, mutta tää tuska mikä on nyt, on olu jo vuoden verran..
        Tuntuu vaan ettei mun miestäni saa muutettua.. ja tuntuu vaan että mun elämässä voi olla vielä pajon hyvää eessäki päin, en haua hukata elämääni tähän avioliiton tuskaan..
        voin myös sanoa, että jokaisessahan meissä on omat vikamme, mutta itse kyllä olen kaikkeni yrittänyt ja puhumalla neuvotellu.. tuntuu vaan aina kaikki niin turhauttuvalta, kun mikään ei auta.. lopussa lähtee jo usko toivomiseenkin, että kaikki muuttuisi..

        Nyt on aivan pakko ottaa kantaa vaikka aikasemmin olen vain täällä lueskellut näitä juttuja. Itse ole tahtomatta ison vl-perheen yh äiti, elämä on ollut todella rankkaa yksin lasten kanssa, eikä entisellä puolisollakaan elämä ole oikein auennut meidän eron jälkeen on sitä syvästi katunut mutta myös sekottanut oman elämänsä uusiin suhteisiin ym.

        Oletko miettinyt miehesi kanssa käydä perhe/pariterapiassa, nekin palvelut on myös meille uskovaisille tarkoitettu, sieltä voisi löytää apua ja tukea sekä uutta perspektiiviä asioille. Miehesi voisi havahtua näkemään kuinka vakavia asioita mielessäsi käsittelet. Yhtenä vaihtoehtona vois myös ajatella irtiottoa eli asua asumuserossa ja miettiä elämän suuntaa mitä kumpikin oikeasti haluaa ja miettiä sitä kuinka paljon on valmis tekemään parisuhteen ja lasten hyvinvoinnin eteen. Lapsille ero on aina suurempi ja vaikeampi juttu mitä me vanhemmat haluamme myöntää, sitä tuskaa käyn lasteni kanssa läpi edelleen vaikka erosta on jo muutama vuosi.

        Nämä on todella vaikeita asioita, joihin kannatta hakea todella ammattitaitosta apua ennen kuin tekee ratkaisun. Toivon että ymmärrät että ratkaisu koskee syvältä sinun lapsia ja otat myös huomioon, että elämä ei välttämättä eron jälkeen aukea auvoisena eteen. Toivon voimia sinulle ja puolisollesi tehdä yhdessä töitä yhteisen elämän eteen.

        Pettäminen on myös asia, jonka voi saada anteeksi ja siitä voi selvitä. Harvasta on ensimmäisen kiven heittäjäksi.


    • elina

      Itse lähdin myös pois onnettomasta suhteesta. Tosin minulla on tällä hetkellä huonot välit entiseen mieheeni ja lapsiimme. Rakastan kaikkia lapsiani syvästi. He vain asuvat isänsä luona. Toivottavasti he jonain päivänä ymmärtävät vielä minuakin. Tällä hetkellä asun uuden miesystäväni kanssa, ja meille syntyy kolmen ja puolen kuukauden päästä yhteinen lapsi. Nyt kaikki tuntuu täysin erilaiselta. Minulla on ihana mies, ihana uusi asuinpaikka ja meillä on ihanaa seksiä. Nyt osaan nauttia elämästäni erillä tavalla. Tästä kaikesta huolimatta rakastan kaikkia lapsiani syvästi. Se on äidin rakkautta, eikä sitä muuta mikään.

    • ma_ria

      Olet hyvin nuori jos olet kahden peräjälkeen syntyneen lapsen äiti ja saanut ensimmäisesi pian täysi-ikäisyyden saavuttamisen jälkeen. Oletan, että miehesikin on parinkymmenen vuoden kieppeillä.

      Itse näkisin, että nuoruutenne on suurimmaksi osaksi syynä ongelmiinne. Aikuistuminen on teillä molemmilla vielä kesken, vaikka toisaalta avioliitossa ja pienten lasten vanhempina teillä on paljon vastuuta ja työtä. Elätte paraikaa hyvin vaativassa tilanteessa eikä oikeastaan ole ihmekään, ettei arki suju ongelmitta. Suurimmalle osalle nuoria perheitä totuttelu ensimmäisen ja toisen lapsen myötä perhe-elämään tuottaa paljon kipua ja hankauksia.

      Nuoret miehet ovat usein tuossa vaiheessa kovin kiinni kavereissaan. Tiedän, että asian kanssa on kipuiltu monissa nuorissa perheissä.

      Miehesi on kuitenkin ymmärrettävä, että Sinä et ole yksin vastuussa lapsista, hänen roolinsa ei ole "auttelijan" rooli vaan hänen tulee oikeudenmukaisesti hoitaa oma osuutensa. Istuta hänet eteesi ja tee asia selväksi. Näytä hänelle vaikka tämän ketjun kirjeet jotta hän ymmärtää, miten vakavissasi olet.

      Muista samalla, että perheen mukanaan tuoma yllättävänkin suuri vastuu on voinut saattaa miehesi kriisiin ja hän yrittää paeta tunteitaan menemällä kavereittensa kanssa. Sen asian voi yrittää ymmärtää, mutta ei sitä voi hyväksyä. Hänen tulee asettaa oma perheensä etusijalle kaikissa käytännön ratkaisuissa, vaikka tekisi kuinka kipeää, sillä se on ensimmäinen askel kohti perheenne hyvinvointia.

      Toisaalta, kun pääsette vähän lähemmäs toisianne (niin kuin uskon), voitte molemmat rakentavasti pohtia myös sitä, mitä itse haluaisitte ja suoda toisillenne toisen haluamia asioita omien voimavarojenne rajoissa. Miehellesi kavereiden tapaaminen voi olla tällainen henkireikä. Sinulle jokin muu, tuo se selkeästi esille, älä jousta liikaa sillä siitäkään ei hyvä seuraa.

      Älkää säikähtäkö liikaa tilannettanne, ymmärtäkää, että teiltä vaaditaan nyt paljon ja harva siitä ongelmitta selviää.

      Oleellista eivät olekaan ongelmat (niitä meillä on jokaisella) vaan se, miten ne ratkaistaan.

      Jonkun ajan kuluttua oma tilanteennekin voi näyttää aivan erilaiselta ja kokonaan uusia näköaloja avautua eteenne. Eroaminen on hätiköityä ja se on ratkaisu, josta laskun maksavat omat lapsenne. Istuutukaa alas, ottakaa lukua ja olkaa kärsivällisiä.

      Suurin haaste tilanteessanne on se, että olet ollut uskoton miehellesi. En tiedä mitä tällä täsmälleen ottaen tarkoitat, mutta kuitenkin kolmannen osapuolen päästäminen avioliittoon vaikeuksien hetkellä johtaa vielä suurempiin vaikeuksiin. Tämä on kuitenkin tapahtunut, eli siitä on nyt lähdettävä. Tietääkö miehesi asiasta?

      Uskollisuus on avioliiton kestävän rakkauden ja kunnioituksen kivijalka. Toisaalta, niin on anteeksiantokin. Mieheltäsi vaaditaan hyvin paljon tässä tilanteessa.

      Minun mielestäni ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin selvittää asia, selvittää kaikki mikä välejänne hiertää. Tuoda asiat esille kaikessa kipeydessään ja kaunistelematta mutta kuitenkin asiassa pysyen, turhaan syyttelemättä. Paras tapa on kertoa rehellisesti, miten itse asiat kokee ja miltä tuntuu. Tällainen selvittely on voimia vievää ja voi kestää kauankin ennen kuin tunnetasolla alkaa saada taas maata jalkojensa alle. Mutta se on ainoa vaihtoehto jos rakentaa kestävää ihmissuhdetta.

      Arki tulee vastaan jokaisessa avioliitossa ja näkisin, että teillä se ilmenee näin. Se kuuluu elämään. Molempien tahtotila ja sitoutuneisuus on a ja o tilanteessanne, tehkää kaikkenne ja ponnistautukaa toisianne kohti. Tuntui miltä tuntui. Se on nyt velvollisuutenne, älkää muuta edes harkitko.

      Olette menneet naimisiin rakkaudesta. Se rakkaus on jossain olemassa vaikkei nyt siltä tunnukaan. On tosi ihmeellistä, miten voimallisena voi rakkaus vaikeuksien jälkeen palata puolisoiden välille! Se on Jumalan työtä, usko se.

      Jumala on luvannut teidänkin liittonne siunata, vaikka sitä onkin noissa näköaloissa vaikea uskoa.

      Toivon, ja uskon että näette toisenne vielä "kokonans ihanaisina", niin kuin Korkeassa Veisussa kuvataan.

      Voimia ja kärsivällisyyttä teille sydämestään rukoillen, Maria

      • emäntä

        Tietää mieheni kolmannesta osapuolesta.

        Jospa se tästä.. jokainen päivä on uusi.. ei tiedä ikinä mitä huominen tuo tullessaan.. nyt vaan minun voimavarani ovat ihan loppuneet..
        silmät vaan kyyneliä vuotavat, ei elämä ole aina helppoa!! muttei aikaa voi saada takas vaikka monena hetkenä haluisinkin.. on vaan katsottava uusin silmin tulevaan..


      • lyyleri

        voi yhtyä sydämestään !


    • Alma

      Hei!

      Tunnen syvää myötätuntoa sinua kohtaan, sillä olen itsekin entinen vanhoillisletadiolainen nuori nainen ja saattaisin itse aivan hyvin olla sinun tilanteessasi.

      Haluan toivottaa sinulle paljon voimia vaikeassa elämäntilanteessasi. Uskon, että teet oikean ratkaisun. Ei itsensä ja omien ja lastensa tarpeiden ajattelu ole paha asia. Jos Jumala on olemassa, en usko, että Hänkään haluaa ihmisten elävän elämäänsä tuntien itsensä vangiksi ja olonsa ahdistuneeksi, surulliseksi, onnettomaksi ja täysin loppuun palaneeksi. Mihin niin monilta vanhoillislestadiolaisilta on unohtunut ajatus Jumalan rakkaudesta ja hyväntahtoisuudesta ihmisiä kohtaan?

      Mukavaa syksyn jatkoa sinulle ja lapsillesi!

    • emäntä

      Koko ajan mietin vaan ratkasuja molemmin puolin. jos lähden tästä miten käy ja jos jatkan niin ei tämä varmasti tästä mihinkään muutu..
      Taas on koko ilta pohdittu ystävien ja aviopuolisoni kanssa tilannetta.
      näytin miehelleni tämän sivun ja kaikki vastauksetki. Tuumasi vaan minkä voin jos oon huono isä ja huono aviopuoliso. Sanoin hänelle, että jos oikeasti rakastaa perhettä ja vaimoa, niin heidän eteen haluaa tehdä kaikkesa.
      Sanoi vaan, ettei se osaa..

      Luin juuri päiväkirjaani seurusteluajoilta.. Olin monet kerrat jo sieläkin pohtinut jatkanko seurustelua vaiko en..
      Mietinki nyt mieten olen edes mennyt naimisiin, olinko niin sokea rakkaudesta? vai ajattelinko, että kaikki muuttuu, kun aika menee eteenpäin ja menee naimisiin?
      ENTIEDÄ!!

      Miehenikin sen tietää miksi esim. petin häntä. Hain muualta sitä rakkautta jota en omalta aviopuolisoltani saanut/saa..

      Lapseni olen ihmeen onnellisesti jaksanut hoitaa vaikka suhde on tälläistä ollukkin. Monesti monet ihmiset ovatkin kysyneet miten jaksan kun mieheni on niin pajon pois kotoa.. kai olen vaan aina ollut niin sinisilmäinen etten ole tajunut omia voimavarojani, että nekin voivat loppua. Toive ajatteluna kai olen vaan ajatellut jospa kaikki muuttuisi sittenkin parempaan suuntaan.

      Nyt olen todellakin väsynyt tähän suhteeseen.. Tuntuu niin ylitsepääsemättömätä, että tämä voisi vielä muuttua, kun olen jo sitä muutosta odottanut jo niin kauan.
      Ei ihmistä ole elämään luotu kärsittäväksi avioliittoon.. ja minussa on paljon hyvää, tuntuukin, että olen ollut liian "hyvä" miestäni suhteen olen antanut liikaa periksi hänelle.

      Luulevatko uskovaiset aviomiehet, että nainen on se joka kantaa siitä lapsesta sen suurimman vastuun? olen törmännyt tähän muuallakin entä meidän suhteessa vaan.

      Lapset mielestäni tarvitsevat molempien kasvatusta ja mielestäni lasten kuri pitäisi vanhempien yhdessä miettiä miten lapsi kasvatetaan.
      Meilä se on kuitenkin niin jos lapsemme tekee ilkeyttä mieheni ei juurikaan siihen puutu, minä se olen joka komentaa ja tietenki lapsi hakee sitten miehetäni siihen minun komentoon tukea ja mieheni tietenki lohuttaa lasta.. ei lapsi tolla tavalla opi.
      olen sanonut tästäkin miehelleni, muttei hän tähänkään asiaan oo saanut muutosta..
      Tuntuu, kuin tämä perheemme on yksistään minun harteillani ja minä olen se joka pyörittää.. Mutten minäkään ole kone joka jaksaa loputtomiin. Voimia on ollut ihmeen paljon, mutta ne voimat ovatkin nyt aivan lopussa.

      Tuntuu vaan kokoajan siltä että lähden pois, en mä jaksa tätä..

      • Aviol

        Syyttelyn ja vaatimusten sijaan opettele kannustamaan ja palkitsemaan miestäsi. Jokaiselle miehelle on hyvin tärkeätä saada osakseen arvostusta ja ihaisua.

        Miehesi on jo selkeästi hyvässä masennuksen alussa, koska hän syyllistyy ja syyttelee itseään, samoin kun sinäkin häntä.
        Näin ei tule kyllä valmista. Sinulla saattaa olla vielä ahkeria, mutta asia tarkemmin tuntemattomia "ymmärtäjiä", jotka pikemminkin lisäävä paineita miehellesi hyvillä neuvoillaan.

        Ryhdy nyt syyttelyn sijasta osoittamaan hänelle arvostusta ja ihaisua jokiaisesta onnistuneesta yrityksestä. Armollisuus miehen tekemiä virheitä kohtaan on suurempi hyve naisella kuin ehkä arvaatkaan.

        Vain muuttumalla kumpikin oikeaan suuntaan, te voitte rakentaa *yhdessä* tulevaisuutenne.

        Älkää paastäkö avioliittoonne likaa neuvojia! Teitä on nimittäin vain kaksi ihmistä, jotka teitte toisillenne tämän aviolupauksen Jumalan kasvojen edessä ja seurakunnan läsnäollessa.


      • Justiina

        Olet ollut ajatuksissani siitä saakka, kun luin aloituksesi. Tulinkin heti kun pääsin tänne, lukemaan, mitä sinulle kuuluu.

        Nyt kun luin taas tämän kirjoituksesi.... se raastaa sydäntäni! Itselläni on ollut samoja ongelmia, vaikka puolisoni oli ainakin 10 vuotta vanhempi kuin sun, ainakin oletan näin kirjoituksesi perusteella. Ikä ei itsessään tuo ymmärrystä. Ja toi lastenkasvatus... kirjoitit kuin minun ajatuksiani. Tämä ei varmaan paljoa sinua auta, mutta halusin vain kirjoittaa ajatuksiani.

        Rukoilen meidän Isää, joka on taivaissa, että Hän antaisi sinulle voimia tehdä se, mitä sinun tulee tehdä. Minne ikinä menetkin, mitä ikinä teetkään, et ole yksin. Todistukseksi tästä, kirjoitan psalmin kohdan, johon voi luottaa kokopainollaan, sillä se on Jumalan sanaa: "Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä? Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä."
        Herran Henki on sinun kanssasi, missä ikinä olet.
        Ja hänen Henkensä on rakkauden Henki.

        Halaan sinua ja sanon: Ihanaa, että olet jaksanut pitää huolta lapsistasi.


      • emäntä
        Justiina kirjoitti:

        Olet ollut ajatuksissani siitä saakka, kun luin aloituksesi. Tulinkin heti kun pääsin tänne, lukemaan, mitä sinulle kuuluu.

        Nyt kun luin taas tämän kirjoituksesi.... se raastaa sydäntäni! Itselläni on ollut samoja ongelmia, vaikka puolisoni oli ainakin 10 vuotta vanhempi kuin sun, ainakin oletan näin kirjoituksesi perusteella. Ikä ei itsessään tuo ymmärrystä. Ja toi lastenkasvatus... kirjoitit kuin minun ajatuksiani. Tämä ei varmaan paljoa sinua auta, mutta halusin vain kirjoittaa ajatuksiani.

        Rukoilen meidän Isää, joka on taivaissa, että Hän antaisi sinulle voimia tehdä se, mitä sinun tulee tehdä. Minne ikinä menetkin, mitä ikinä teetkään, et ole yksin. Todistukseksi tästä, kirjoitan psalmin kohdan, johon voi luottaa kokopainollaan, sillä se on Jumalan sanaa: "Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä? Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä."
        Herran Henki on sinun kanssasi, missä ikinä olet.
        Ja hänen Henkensä on rakkauden Henki.

        Halaan sinua ja sanon: Ihanaa, että olet jaksanut pitää huolta lapsistasi.

        Päivä kerrallaan.. Lapset on kuitenkin niin iso asia elämässäni en varmaan ilman niitä jaksaisi tässä tilanteessa. Se kun vasta oppinut lapseni sanoo äiti lakattan tinua palkitsee niin paljon ja antaa voimia!!


      • Aviol
        emäntä kirjoitti:

        Päivä kerrallaan.. Lapset on kuitenkin niin iso asia elämässäni en varmaan ilman niitä jaksaisi tässä tilanteessa. Se kun vasta oppinut lapseni sanoo äiti lakattan tinua palkitsee niin paljon ja antaa voimia!!

        Se on aivan sama asia vaikutukseltaan, kun rapsuttaisi kutiavaa päänahkaa. Hetken se tekee kyllä hyvää, mutta huomena huomaat jo sen, että tilanteesi ei ole muuttunut siitä miksikään.

        Yritä nyt hyvä ihminen ymmärtää tosiasia, että kun muutosta haetaan, se todella edellyttää muuttumista, sekä sinulta että puolisoltasi.
        Eikä tämä ole vitsi vaan fakta.
        Ei pahalla kirjoitettu, vaan siksi että jokin sinussakin liikkuisi. Millikin on jo hyvä matka kerraksi, kun sen pääsee eteenpäin.

        Näissä asioissa pitää edetä hitaasti. Nimittäin jos jotakin uutta halutaan tilalle, niin on samalla opittava pois vanhasta.

        Toimivaa avioliittoa tässä etsitään eikö totta?

        Ja se on toimiva vain silloin, kun kumpikin aviopuoliso tulee siinä onnelliseksi.

        Jos me odotamme itsetyytyväisinä toisen muuttumista, olematta valmiit ensin itse muuttumaan, niin sitä odotusta kestääkin sitten ehkä koko loppuiäksi.


      • emäntä
        Aviol kirjoitti:

        Se on aivan sama asia vaikutukseltaan, kun rapsuttaisi kutiavaa päänahkaa. Hetken se tekee kyllä hyvää, mutta huomena huomaat jo sen, että tilanteesi ei ole muuttunut siitä miksikään.

        Yritä nyt hyvä ihminen ymmärtää tosiasia, että kun muutosta haetaan, se todella edellyttää muuttumista, sekä sinulta että puolisoltasi.
        Eikä tämä ole vitsi vaan fakta.
        Ei pahalla kirjoitettu, vaan siksi että jokin sinussakin liikkuisi. Millikin on jo hyvä matka kerraksi, kun sen pääsee eteenpäin.

        Näissä asioissa pitää edetä hitaasti. Nimittäin jos jotakin uutta halutaan tilalle, niin on samalla opittava pois vanhasta.

        Toimivaa avioliittoa tässä etsitään eikö totta?

        Ja se on toimiva vain silloin, kun kumpikin aviopuoliso tulee siinä onnelliseksi.

        Jos me odotamme itsetyytyväisinä toisen muuttumista, olematta valmiit ensin itse muuttumaan, niin sitä odotusta kestääkin sitten ehkä koko loppuiäksi.

        et varmaan tullut ajatelleeksi, kuinka vaikeaa minun on tässä olla. Entiedä miten päin pitäisi olla siltikään ei mikään auta..
        Kerroppa jos toisella ei ole halu muuttua niin minunko pitäisi kärsiä sitten sen vuoksi koko loppuelämä?
        Vai pitäisikö mulla olla hänelle yhtä tyly kuin hän on minulle? siitäkään ei seuraa kuin tappelu ja jos olen vaan hiljaa "mykkäkoulussa" ei sekään tätä edistä.
        On ollu psygologiki tässä mukana mutta tuntuu vaan, että mieheni haluaa vaipua siihen minään mitä on eikä halua edes yrittää muuttua..
        ELÄMÄ ON AIKA RANKKAA JOS PITÄÄ TYYTYY SIIHEN MITÄ ON, OMASTA MIELESTÄ AVIOLIITOSSA EI TARVITSE KÄRSIÄ!!!


      • emäntä
        emäntä kirjoitti:

        et varmaan tullut ajatelleeksi, kuinka vaikeaa minun on tässä olla. Entiedä miten päin pitäisi olla siltikään ei mikään auta..
        Kerroppa jos toisella ei ole halu muuttua niin minunko pitäisi kärsiä sitten sen vuoksi koko loppuelämä?
        Vai pitäisikö mulla olla hänelle yhtä tyly kuin hän on minulle? siitäkään ei seuraa kuin tappelu ja jos olen vaan hiljaa "mykkäkoulussa" ei sekään tätä edistä.
        On ollu psygologiki tässä mukana mutta tuntuu vaan, että mieheni haluaa vaipua siihen minään mitä on eikä halua edes yrittää muuttua..
        ELÄMÄ ON AIKA RANKKAA JOS PITÄÄ TYYTYY SIIHEN MITÄ ON, OMASTA MIELESTÄ AVIOLIITOSSA EI TARVITSE KÄRSIÄ!!!

        Kun menin naimisiin ei se pappi kysynykkään multa haluatko sinä rakastaa, mutta se kysy tahdotko sinä rakastaa ja minä vastasin tahdon.. Ja olen tahtonukki rakastaa ja olla rakas hyvä vaimo.
        Olen myös kysynyt mieheltäni onko sillä tahtoa rakastaa se vastasi kerran, että halu rakastaa.. minä silloin tuumasin että halu ja tahto on eri asia.
        Meilä lestaatiolaisilla on se, kun mennään naimisiin voi tulla erilainen käsitys miehestä, kuin seurusteluaikoina sillä ei ollakkaan asuttu samankaton alla. ja tämä elämä voi mennä sitten niin kin huonosti ettei sitä yhteistä taivalta siinä löydy vaikka se TAHTO olisi.
        Minusta kuitenkaan vaikka sen Tahdon tälle miehelle olen sanonut niin ei tarkoittanut sitä, että tahdon elää hänen kanssaan yhtä tuskaista avioliittoa.
        Jäi sinusta sellainen tunne, että yritä nyt hyvä nainen sitä liittoa jatkaa, kun olet sen tahdon sanonut. Mutta ajatteleppa olen oikeasti yrittänyt ja yrittänyt ja vielä kerran yrittänyt ja taistellu tämän suhteen kanssa, että tulisi niitä valoisiampia päiviä mutta yhtä kyyneleitä ja riitoja tämä on ollu. Niin sinun mielestäsi minun pitäisi vaan kestää ja istua kädet ristissä päivästä päivään ja toivoa, että tämä muuttuisi. vaikka olisi kuinka tuskaisaa avioliitossa, ajatella vaan, että kerta oon sen tahdon sanonut niin minä pysyn tässä vaikka hulluksi tulisin..

        Mutta minäpä olenkin erimieltä.
        Ei toista ihmistä ole tarkoitettu toiselle sen takia, että se toinen tulisi hulluksi toisen käytöksen myötä.
        Avioliitossa pitäisi olla myös sitä rakkautta ja minun miehelläni ei ehkä ole taitoa tai entiedä ei ehkä halua antaa yhtään valon pilkkua elämääni.
        Kotiäidin työ on kuitenkin aika arvokasta työtä, monesti miehet varmasti ajattelevat kuinka helppoa sillä vaimolla on sielä kotona hoitaa niitä lapsia, että eihän se ole kummonen homma. no minun miehelläni piti jäädä 3viikoksi kotia hoitamaan lapsia, kun minulle sattu pieni tapaturma.. noh mieheni oli sen ekaviikon ja soitti sen jälkeen hoitajan hoitamaan ei hänestä ollut siihen. sen jälkeen se sanoi että tämähän menee ihan työstä.. nii-i mutta, näköjään ei sitä osaa vieläkään arvostaa.
        Itse työelämässä olen saanut tuntea, kuinka minua pidetään sielä arvokkaana ihmisenä samanlaisena kuin muutkin.. Pidetään minusta ja osoitetaan minulle kiitosta hyvästä työstä. Monesti täälä kotona tuntuu, että voi kuinka pääsisin taas töihin sielä minua pidettäisiin sentään ihmisenä eikä roskakorina joka saa kaiket haukut niskaansa.

        Ei tälläistä liittoa jaksa kukaan.. Tiedän, että on sellasiaki miehiä jotka haluavat niitä haleja ja jotka arvostavat äitiä vaikka olisi kotona ja jota kunnioittavat niitä ja haluavat, että on hyvä olla.. voi olla, että "aidan toisella puolella ruoho on vihreämpää" senkin aika näyttää. Elämääni en kuitenkaan halua hukata ja elämän halua menettää tälläsen suhteen vuoksi..

        "ei elämä ole aina helppoa.
        Suunitelmat eivät toteudu,
        pilvet peittävät taivaan rannan.
        Onnettomina ja masentuneina hetkinä
        pitää muistaa onnensa eteen voi tehdä
        paljon itse"

        Tämän runon myötä aijon myös tehdä omien ratkaisujen myötä elämän helpommaksi.
        On aivan sama mitä toiset minulle sanovat minä itse olen itseni herra!


      • emäntä
        emäntä kirjoitti:

        Kun menin naimisiin ei se pappi kysynykkään multa haluatko sinä rakastaa, mutta se kysy tahdotko sinä rakastaa ja minä vastasin tahdon.. Ja olen tahtonukki rakastaa ja olla rakas hyvä vaimo.
        Olen myös kysynyt mieheltäni onko sillä tahtoa rakastaa se vastasi kerran, että halu rakastaa.. minä silloin tuumasin että halu ja tahto on eri asia.
        Meilä lestaatiolaisilla on se, kun mennään naimisiin voi tulla erilainen käsitys miehestä, kuin seurusteluaikoina sillä ei ollakkaan asuttu samankaton alla. ja tämä elämä voi mennä sitten niin kin huonosti ettei sitä yhteistä taivalta siinä löydy vaikka se TAHTO olisi.
        Minusta kuitenkaan vaikka sen Tahdon tälle miehelle olen sanonut niin ei tarkoittanut sitä, että tahdon elää hänen kanssaan yhtä tuskaista avioliittoa.
        Jäi sinusta sellainen tunne, että yritä nyt hyvä nainen sitä liittoa jatkaa, kun olet sen tahdon sanonut. Mutta ajatteleppa olen oikeasti yrittänyt ja yrittänyt ja vielä kerran yrittänyt ja taistellu tämän suhteen kanssa, että tulisi niitä valoisiampia päiviä mutta yhtä kyyneleitä ja riitoja tämä on ollu. Niin sinun mielestäsi minun pitäisi vaan kestää ja istua kädet ristissä päivästä päivään ja toivoa, että tämä muuttuisi. vaikka olisi kuinka tuskaisaa avioliitossa, ajatella vaan, että kerta oon sen tahdon sanonut niin minä pysyn tässä vaikka hulluksi tulisin..

        Mutta minäpä olenkin erimieltä.
        Ei toista ihmistä ole tarkoitettu toiselle sen takia, että se toinen tulisi hulluksi toisen käytöksen myötä.
        Avioliitossa pitäisi olla myös sitä rakkautta ja minun miehelläni ei ehkä ole taitoa tai entiedä ei ehkä halua antaa yhtään valon pilkkua elämääni.
        Kotiäidin työ on kuitenkin aika arvokasta työtä, monesti miehet varmasti ajattelevat kuinka helppoa sillä vaimolla on sielä kotona hoitaa niitä lapsia, että eihän se ole kummonen homma. no minun miehelläni piti jäädä 3viikoksi kotia hoitamaan lapsia, kun minulle sattu pieni tapaturma.. noh mieheni oli sen ekaviikon ja soitti sen jälkeen hoitajan hoitamaan ei hänestä ollut siihen. sen jälkeen se sanoi että tämähän menee ihan työstä.. nii-i mutta, näköjään ei sitä osaa vieläkään arvostaa.
        Itse työelämässä olen saanut tuntea, kuinka minua pidetään sielä arvokkaana ihmisenä samanlaisena kuin muutkin.. Pidetään minusta ja osoitetaan minulle kiitosta hyvästä työstä. Monesti täälä kotona tuntuu, että voi kuinka pääsisin taas töihin sielä minua pidettäisiin sentään ihmisenä eikä roskakorina joka saa kaiket haukut niskaansa.

        Ei tälläistä liittoa jaksa kukaan.. Tiedän, että on sellasiaki miehiä jotka haluavat niitä haleja ja jotka arvostavat äitiä vaikka olisi kotona ja jota kunnioittavat niitä ja haluavat, että on hyvä olla.. voi olla, että "aidan toisella puolella ruoho on vihreämpää" senkin aika näyttää. Elämääni en kuitenkaan halua hukata ja elämän halua menettää tälläsen suhteen vuoksi..

        "ei elämä ole aina helppoa.
        Suunitelmat eivät toteudu,
        pilvet peittävät taivaan rannan.
        Onnettomina ja masentuneina hetkinä
        pitää muistaa onnensa eteen voi tehdä
        paljon itse"

        Tämän runon myötä aijon myös tehdä omien ratkaisujen myötä elämän helpommaksi.
        On aivan sama mitä toiset minulle sanovat minä itse olen itseni herra!

        Tällä en tarkottanut pahaa "On aivan sama mitä toiset minulle sanovat minä itse olen itseni herra!"

        Tarkoitin sitä vaan että jos joku sanoo että minun on pysyttävä ja kärsittävä tässä niin tarkotin sitä että jokainen ihminen tekee itse päätöksensä elämässä..
        ei toisen eteen voi elää!! tai toisen vuoksi!

        en tarkottanut sitä että pilkkaisin tällä Jumalaa. Olen kyllä aina uskonut jumalaan mutta tiedän sen myös hyvin jos eroan niin eroan myös uskosta kerta se ei ole oikeen.. mutta tuntuu tää päätös raskaalta mutta, tuntee olevansa itse niin voimaton tässä tilanteessa!!


      • Aviol
        emäntä kirjoitti:

        et varmaan tullut ajatelleeksi, kuinka vaikeaa minun on tässä olla. Entiedä miten päin pitäisi olla siltikään ei mikään auta..
        Kerroppa jos toisella ei ole halu muuttua niin minunko pitäisi kärsiä sitten sen vuoksi koko loppuelämä?
        Vai pitäisikö mulla olla hänelle yhtä tyly kuin hän on minulle? siitäkään ei seuraa kuin tappelu ja jos olen vaan hiljaa "mykkäkoulussa" ei sekään tätä edistä.
        On ollu psygologiki tässä mukana mutta tuntuu vaan, että mieheni haluaa vaipua siihen minään mitä on eikä halua edes yrittää muuttua..
        ELÄMÄ ON AIKA RANKKAA JOS PITÄÄ TYYTYY SIIHEN MITÄ ON, OMASTA MIELESTÄ AVIOLIITOSSA EI TARVITSE KÄRSIÄ!!!

        Olen minä näitä itkuja kuunnellut ihan livenäkin.
        Tiedän hyvin ja ymmärrän sen, että sinulla on vaikeaa.

        Miehesi pitäisi saada myös tämän "langan" päähän. Uskon että hänkin on yhtä neuvoton ja hämillään syntyneestä tilanteesta, kun sinäkin. Syyttely ja kiirehtiminen vain lisäävät hänelle syyllisyyden ja häpeän tunteita. Tämä taas aiheuttaa hänessä puolustusteaktion joka voi olla joko passiivinen vetäytyminen omaan kuoreensa, kuin kilpikonna, tai sitten ryhtyminen aktiiviseen hyökkäykseen sinua vastaan. Voi esiintyä myöskin molempia rektioita vuorotellen.

        Haluankin pureutua niihin juurisyihin, jotka tällaista hedelmää avioliitossa kantavat.

        Kasvikin ottaa ravinnon juurestä käsin ja sen voimasta kasvavat sitten terälehdetkin. Näin on myöskin rikkaruohon laita.

        Usko taikka älä niin nimenomaan siksi kirjoitan näitä, että sinulla ja miehelläsi olisi jatkossa parempi avioliitto. Se sattuu kyllä nyt, mutta palkitsee pidemmässä juoksussa.

        Sanot: "Kerroppa jos toisella ei ole halu muuttua niin minunko pitäisi kärsiä sitten sen vuoksi koko loppuelämä?"

        Tämä on hyvä kysymys.

        Ensinnäkin uskon niin, että miehelläsi olisi suuri halu muuttua, jos hän näkisi etukäteen sen, mitä hyvää siitä muutoksesta seuraa.

        Siksi me voimme yhtäältä rukoilla Jumalalta sitä muutosta, ja toisaalta sinä voit rohkaista, ja palkita jo pienistäkin myönteisistä askelista hyvään suuntaan. Silloin hän saisi jo esimakua tulevasta hyvästä.


      • Aviol
        emäntä kirjoitti:

        Tällä en tarkottanut pahaa "On aivan sama mitä toiset minulle sanovat minä itse olen itseni herra!"

        Tarkoitin sitä vaan että jos joku sanoo että minun on pysyttävä ja kärsittävä tässä niin tarkotin sitä että jokainen ihminen tekee itse päätöksensä elämässä..
        ei toisen eteen voi elää!! tai toisen vuoksi!

        en tarkottanut sitä että pilkkaisin tällä Jumalaa. Olen kyllä aina uskonut jumalaan mutta tiedän sen myös hyvin jos eroan niin eroan myös uskosta kerta se ei ole oikeen.. mutta tuntuu tää päätös raskaalta mutta, tuntee olevansa itse niin voimaton tässä tilanteessa!!

        Tiedän sen, että sinä et tarkoita pahaa. Totta kai siinä syntyy paljon myöskin vihaa ja pettymystä, kun omat tarpeet eivät täyty, se on aivan luonnollinen asia.

        Nyt on kuitenkin niin, että me olemme etsimässä niitä keinoja, joilla voisimme kehoittaa häntä muutokseen sellaisella tavalla, jota hän ei kokisi uhkaksi itselleen. Siksi palkitsevuus jo vähästäkin oikeasta, kannustaa miestä jatkamaan samalla tiellä eteenpäin.

        Kannattaa aina muistaa että arvostus ja ihailu ovat parhaita työkaluja herättämään miehessä rakkautta. Myöskin seksi, jos hän siihen kykenee, niin se auttaa miestä saamaan kosketuksen hellimpiin tunteisiinsa.

        Kirjoitit: "Tarkoitin sitä vaan että jos joku sanoo että minun on pysyttävä ja kärsittävä tässä..."

        Kärsimys ei todellakaan jalosta ihmistä se on totta. Ja jos tarpeesi eivät täyty juuri lainkaan, niin huonostihan siinä suhteessa lopulta käy arvatenkin. Siksi olisikin nyt ensiarvoisen tärkeätä päästä eteenpäin,
        tiellä kohti parempaa avioliittoa.


      • Aviol
        emäntä kirjoitti:

        Kun menin naimisiin ei se pappi kysynykkään multa haluatko sinä rakastaa, mutta se kysy tahdotko sinä rakastaa ja minä vastasin tahdon.. Ja olen tahtonukki rakastaa ja olla rakas hyvä vaimo.
        Olen myös kysynyt mieheltäni onko sillä tahtoa rakastaa se vastasi kerran, että halu rakastaa.. minä silloin tuumasin että halu ja tahto on eri asia.
        Meilä lestaatiolaisilla on se, kun mennään naimisiin voi tulla erilainen käsitys miehestä, kuin seurusteluaikoina sillä ei ollakkaan asuttu samankaton alla. ja tämä elämä voi mennä sitten niin kin huonosti ettei sitä yhteistä taivalta siinä löydy vaikka se TAHTO olisi.
        Minusta kuitenkaan vaikka sen Tahdon tälle miehelle olen sanonut niin ei tarkoittanut sitä, että tahdon elää hänen kanssaan yhtä tuskaista avioliittoa.
        Jäi sinusta sellainen tunne, että yritä nyt hyvä nainen sitä liittoa jatkaa, kun olet sen tahdon sanonut. Mutta ajatteleppa olen oikeasti yrittänyt ja yrittänyt ja vielä kerran yrittänyt ja taistellu tämän suhteen kanssa, että tulisi niitä valoisiampia päiviä mutta yhtä kyyneleitä ja riitoja tämä on ollu. Niin sinun mielestäsi minun pitäisi vaan kestää ja istua kädet ristissä päivästä päivään ja toivoa, että tämä muuttuisi. vaikka olisi kuinka tuskaisaa avioliitossa, ajatella vaan, että kerta oon sen tahdon sanonut niin minä pysyn tässä vaikka hulluksi tulisin..

        Mutta minäpä olenkin erimieltä.
        Ei toista ihmistä ole tarkoitettu toiselle sen takia, että se toinen tulisi hulluksi toisen käytöksen myötä.
        Avioliitossa pitäisi olla myös sitä rakkautta ja minun miehelläni ei ehkä ole taitoa tai entiedä ei ehkä halua antaa yhtään valon pilkkua elämääni.
        Kotiäidin työ on kuitenkin aika arvokasta työtä, monesti miehet varmasti ajattelevat kuinka helppoa sillä vaimolla on sielä kotona hoitaa niitä lapsia, että eihän se ole kummonen homma. no minun miehelläni piti jäädä 3viikoksi kotia hoitamaan lapsia, kun minulle sattu pieni tapaturma.. noh mieheni oli sen ekaviikon ja soitti sen jälkeen hoitajan hoitamaan ei hänestä ollut siihen. sen jälkeen se sanoi että tämähän menee ihan työstä.. nii-i mutta, näköjään ei sitä osaa vieläkään arvostaa.
        Itse työelämässä olen saanut tuntea, kuinka minua pidetään sielä arvokkaana ihmisenä samanlaisena kuin muutkin.. Pidetään minusta ja osoitetaan minulle kiitosta hyvästä työstä. Monesti täälä kotona tuntuu, että voi kuinka pääsisin taas töihin sielä minua pidettäisiin sentään ihmisenä eikä roskakorina joka saa kaiket haukut niskaansa.

        Ei tälläistä liittoa jaksa kukaan.. Tiedän, että on sellasiaki miehiä jotka haluavat niitä haleja ja jotka arvostavat äitiä vaikka olisi kotona ja jota kunnioittavat niitä ja haluavat, että on hyvä olla.. voi olla, että "aidan toisella puolella ruoho on vihreämpää" senkin aika näyttää. Elämääni en kuitenkaan halua hukata ja elämän halua menettää tälläsen suhteen vuoksi..

        "ei elämä ole aina helppoa.
        Suunitelmat eivät toteudu,
        pilvet peittävät taivaan rannan.
        Onnettomina ja masentuneina hetkinä
        pitää muistaa onnensa eteen voi tehdä
        paljon itse"

        Tämän runon myötä aijon myös tehdä omien ratkaisujen myötä elämän helpommaksi.
        On aivan sama mitä toiset minulle sanovat minä itse olen itseni herra!

        "Tiedän, että on sellasiaki miehiä jotka haluavat niitä haleja..."

        On on, minä olen yksi heistä.

        Mikäs sen ihanampaa on kun oma kulta kainalossa, ei mikään.

        Nyt vain pitää tutustua siihen ihan oikeasti, minkä vuoksi miehesi vieroksuu hellyyttä ja läheisyyttä. Tämä on vakava asia, ei hän tee sitä kiusallaan taikka tahallaan, tähän on jokin syvemmällä persoonassa oleva syy.


      • erosta ja väkivallasta
        emäntä kirjoitti:

        Tällä en tarkottanut pahaa "On aivan sama mitä toiset minulle sanovat minä itse olen itseni herra!"

        Tarkoitin sitä vaan että jos joku sanoo että minun on pysyttävä ja kärsittävä tässä niin tarkotin sitä että jokainen ihminen tekee itse päätöksensä elämässä..
        ei toisen eteen voi elää!! tai toisen vuoksi!

        en tarkottanut sitä että pilkkaisin tällä Jumalaa. Olen kyllä aina uskonut jumalaan mutta tiedän sen myös hyvin jos eroan niin eroan myös uskosta kerta se ei ole oikeen.. mutta tuntuu tää päätös raskaalta mutta, tuntee olevansa itse niin voimaton tässä tilanteessa!!

        Kirjoitit: "mutta tiedän sen myös hyvin jos eroan niin eroan myös uskosta kerta se ei ole oikeen.."

        Olen seurannut tätä viestiketjua sivusta, mutta haluan tähän kommentoida, että ei puolisoiden erilleen muuttaminen ole syntiä tai tee jompaa kumpaa epäuskoiseksi. On ilman muuta liittoja, joissa tällainen ratkaisu on turvallisuuden/henkisen hyvinvoinnin tms. kannalta ainoa oikea ratkaisua! Syntiä on se, jos perustaa uuden liiton.

        Ole rohkea ja tee itsesi kannalta oikeat ratkaisut. Kerroit myös väkivallasta. Jos se on totta, muista, että väkivaltaa ei saa koskaan hyväksyä!! Se pahenee ajan saatossa (lue väkivallasta lisää:
        http://www.stakes.fi/sexviolence/exp/paanavausSUOMI.pdf
        http://www.stakes.fi/sexviolence/exp/morsiansuomi.doc
        http://www.amnesty.fi/jokuraja/svaw.htm
        http://www.espoonturvakoti.com/muoto.htm)


      • Uskolla
        erosta ja väkivallasta kirjoitti:

        Kirjoitit: "mutta tiedän sen myös hyvin jos eroan niin eroan myös uskosta kerta se ei ole oikeen.."

        Olen seurannut tätä viestiketjua sivusta, mutta haluan tähän kommentoida, että ei puolisoiden erilleen muuttaminen ole syntiä tai tee jompaa kumpaa epäuskoiseksi. On ilman muuta liittoja, joissa tällainen ratkaisu on turvallisuuden/henkisen hyvinvoinnin tms. kannalta ainoa oikea ratkaisua! Syntiä on se, jos perustaa uuden liiton.

        Ole rohkea ja tee itsesi kannalta oikeat ratkaisut. Kerroit myös väkivallasta. Jos se on totta, muista, että väkivaltaa ei saa koskaan hyväksyä!! Se pahenee ajan saatossa (lue väkivallasta lisää:
        http://www.stakes.fi/sexviolence/exp/paanavausSUOMI.pdf
        http://www.stakes.fi/sexviolence/exp/morsiansuomi.doc
        http://www.amnesty.fi/jokuraja/svaw.htm
        http://www.espoonturvakoti.com/muoto.htm)

        "Syntiä on se, jos perustaa uuden liiton."

        Mitä se sen kummempaa syntiä on kun eroaminenkaan. Ja synnithän saa anteeksi, se ei siis ole mikään ongelma.

        Syntiä on myöskin väkivalta ja rakkaudettomuus, ja syntiä on toisen puolison hylkääminen
        avioliitossa.

        Yleensähän sitä erotaankin juuri siksi, että liitossa tehdäänjatkuvasti syntiä, ja katumattomina pidetään omana oikeutena tehdä syntiä.

        Ja raskain synti tässä on lakihenkisen seurakunnan mooseksenuskoinen opetus synnin ja väkivallan hyväksymisestä avioliitossa.

        On raskasta syntiä, että ihmisiä pakotetaan helvetin tulen kanssa, vastoin Jumalan sanaa Mooseksen lain voimalla, väkivaltaisesti sitomaan itsensä sellaiseen avioliittoon, jossa tehdään katumattomana ilman parannusta syntiä ja väkivaltaa mielettömät määrät.

        Tässä on nyt käynyt niin, että vanhoillislestadiolainen yhteisö on asettunutkin auttamaan saatanaa hänen pyrkimyksissään tuhota avioliittoja. Eron mahdollisuus näet pakottaa vastuuttoman osapuolen ottamaan vastuun tekemisistään. Onhan suorastaan hekumallista sadistiselle ihmiselle kiduttaa vuosikymmeniä sellaista ihmistä, joka ei helvetin pelossa uskalla erota.


      • ex-M24
        Uskolla kirjoitti:

        "Syntiä on se, jos perustaa uuden liiton."

        Mitä se sen kummempaa syntiä on kun eroaminenkaan. Ja synnithän saa anteeksi, se ei siis ole mikään ongelma.

        Syntiä on myöskin väkivalta ja rakkaudettomuus, ja syntiä on toisen puolison hylkääminen
        avioliitossa.

        Yleensähän sitä erotaankin juuri siksi, että liitossa tehdäänjatkuvasti syntiä, ja katumattomina pidetään omana oikeutena tehdä syntiä.

        Ja raskain synti tässä on lakihenkisen seurakunnan mooseksenuskoinen opetus synnin ja väkivallan hyväksymisestä avioliitossa.

        On raskasta syntiä, että ihmisiä pakotetaan helvetin tulen kanssa, vastoin Jumalan sanaa Mooseksen lain voimalla, väkivaltaisesti sitomaan itsensä sellaiseen avioliittoon, jossa tehdään katumattomana ilman parannusta syntiä ja väkivaltaa mielettömät määrät.

        Tässä on nyt käynyt niin, että vanhoillislestadiolainen yhteisö on asettunutkin auttamaan saatanaa hänen pyrkimyksissään tuhota avioliittoja. Eron mahdollisuus näet pakottaa vastuuttoman osapuolen ottamaan vastuun tekemisistään. Onhan suorastaan hekumallista sadistiselle ihmiselle kiduttaa vuosikymmeniä sellaista ihmistä, joka ei helvetin pelossa uskalla erota.

        "Onhan suorastaan hekumallista sadistiselle ihmiselle kiduttaa vuosikymmeniä sellaista ihmistä, joka ei helvetin pelossa uskalla erota."

        Itse tiedän, ettei tässä tilanteessa tilanne ole mennyt näin pahaksi. MUTTA kuitenkin, jos tilanne jossain perheessä menisi näin pahaksi, niin mitä tehdä?

        Eroaminen on syntiä, mutta tälläisen tilaneen tapahduttua mitä tehdä? Jos toinen sekoaa pahasti ja käyttää tätä "sääntöä" hyväkseen.


      • epäloogista
        Uskolla kirjoitti:

        "Syntiä on se, jos perustaa uuden liiton."

        Mitä se sen kummempaa syntiä on kun eroaminenkaan. Ja synnithän saa anteeksi, se ei siis ole mikään ongelma.

        Syntiä on myöskin väkivalta ja rakkaudettomuus, ja syntiä on toisen puolison hylkääminen
        avioliitossa.

        Yleensähän sitä erotaankin juuri siksi, että liitossa tehdäänjatkuvasti syntiä, ja katumattomina pidetään omana oikeutena tehdä syntiä.

        Ja raskain synti tässä on lakihenkisen seurakunnan mooseksenuskoinen opetus synnin ja väkivallan hyväksymisestä avioliitossa.

        On raskasta syntiä, että ihmisiä pakotetaan helvetin tulen kanssa, vastoin Jumalan sanaa Mooseksen lain voimalla, väkivaltaisesti sitomaan itsensä sellaiseen avioliittoon, jossa tehdään katumattomana ilman parannusta syntiä ja väkivaltaa mielettömät määrät.

        Tässä on nyt käynyt niin, että vanhoillislestadiolainen yhteisö on asettunutkin auttamaan saatanaa hänen pyrkimyksissään tuhota avioliittoja. Eron mahdollisuus näet pakottaa vastuuttoman osapuolen ottamaan vastuun tekemisistään. Onhan suorastaan hekumallista sadistiselle ihmiselle kiduttaa vuosikymmeniä sellaista ihmistä, joka ei helvetin pelossa uskalla erota.

        Yli puolenvälin viestiäsi luettelet asioita jotka ovat syntiä: eroaminen, rakkaudettomuus, väkivalta, mutta myös avioliittossa pysymiseen pakottaminen, kuten ilmaiset vl-seurakunnan ohjaavan. Tässä olet kuitenkin hakoteilla ja aivan väärässä. Vl-seurakunta ja usko EI hyväksy väkivaltaa, eikä pakota ketään olemaan liitossaan terveyden/turvallisuuden uhalla. Erilleen muuttaminen on käytännön ratkaisu! Jumalan edessä solmittu liitto ei perustu niin huteralle pohjalle, että pelkkä erilleen muutto sen purkaisi.

        Outoa epäloogisuutta ajattelusi sisälsi viestin loppuun saakka, kuten esim. seuraava lause/ajatus: "Eron mahdollisuus näet pakottaa vastuuttoman osapuolen ottamaan vastuun tekemisistään."


    • Aviol

      Tietyiltä osin sinun aviollinen historiikkisi on hyvin tyypillinen naisen tarina. Katsoppa kun miehesi on rakastavinaan sinua ja perhettään tekemällä kovasti töitä perheen eteen. Se ei vain mene miehen kaaliin, että nainen kaipaisi paljon puhekaveria sekä hellyyttä ja läheisyyttä.
      Kai sinustakin tuntuu yhtä hullulta, kun hän haluaisi yhdyntää vähintään kerran päivässä joka päivä.

      No naisen puhumisesta se tilanne ei kyllä parane.

      Eikä se uskoakseni parane myöskään miestä vaihtamalla, koska miehet ovat aina miehiä miehisine tarpeineen.

      Vasta sitten (onnellisessa tapauksessa), kun avioliittokmouluttaja, sukupuoleltaan mies, kertoo hänelle sinun tärkeistä tarpeistasi.

    • Aviol

      "Nyt olen ihan loppu.. Olen pettänyt miestäni.
      Olen rakastunut toiseen mieheen."

      Luuletko tämän miehen täyttävän kaikki toiveesi?

      Mehän sanomme sitä rakastumiseksi sitä, kun asetamme kaikki positiiviset toiveemme ja mielikuvamme johonkin vastakkaista sukupuolta olevaan ihmiseen.

      On sanomattakin selvää, että viimeistään kahden vuoden kuluttua moni toiveemme, jonka olemme asetttaneet tuohon toiseen ihmiseen, on kokenut kovan kolauksen. Tulee arki eteen, jolloin pitäisi opetella oikeasti rakastamaan toista, niin kovin erilaista ihmistä.

      Tulee hyvin monien pettymysten aika eteen.

      Siinä on silloin, joko "me kaksi rinnakkain" katse yhdessä eteenpäin.
      Taikka sitten siinä on "sinä ja sinä", koko ajan vastakkain, vaatimassa itsekkäästi vain omien tarpeidemme täyttämistä toiselta.

      • Emmalia

        ...jos ajattelet rakkauden muodostuvan tästä kuinka sanot, niin se on ihastumista ei rakkautta?

        ******Mehän sanomme sitä rakastumiseksi sitä, kun asetamme kaikki positiiviset toiveemme ja mielikuvamme johonkin vastakkaista sukupuolta olevaan ihmiseen.

        On sanomattakin selvää, että viimeistään kahden vuoden kuluttua moni toiveemme, jonka olemme asetttaneet tuohon toiseen ihmiseen, on kokenut kovan kolauksen. Tulee arki eteen, jolloin pitäisi opetella oikeasti rakastamaan toista, niin kovin erilaista ihmistä*****

        On hyvin ikävää jos ihmiset solmivat avioliiton ajatellen näin, sillä silloin avioliitto ei perustu todelliseen rakkauteen. Avioliitto kun solmitaan, niin siinä vaiheessa pitäisi olla jo selvää, että tuo ihminen juuri täyttää ne minun vajeeni ja täydentää niitä, ja päinvastoin.

        Mehän emme voi valita rakkautemme kohdetta, ihastumisen kohteemme voimme taas valita, ja jos häneen asetamme jotain toiveita, niin ne toiveet eivät täytykkään, koska se todellinen rakkaus väliltä puuttuu. Tällöin myös ihastuminen poistuu, ja jäljelle ei välttämättä jää mitään tunteita.

        Jos ihmiset ovat solmineet avioliiton tällaisesta ihastumisesta, niin sellainen liitto voi muodostua kärsimykseksi kaikille, sillä siitä liitosta puuttuu tärkein, rakkaus. Rakkauden kohdettamme emme voi valita, sillä se on yksin Jumalan käsissä.

        Jos rakkausliitossa tulee kriisejä, niin niistä selvitään juuri sillä yhdistävällä rakkaudella, ja toinen toistensa tukena. Rakkaus kun ei mihkään katoa, vaan on ikuista ja voittaa kaiken.

        Voimia aloittajalle, ja jos välillänne on rakkautta niin aika parantaa ne, ja vain siten että molemmat haluavat rakastaa ja parantaa tilanteen. Hakekaa yhdessä apua, näin se kriisi voitetaan. Molempien pitää tajuta, että nyt kaikki ei ole kunnossa, ei auta että vain toinen hakee apua, vaan senkin on tapahduttava yhdessä.


      • ma_ria
        Emmalia kirjoitti:

        ...jos ajattelet rakkauden muodostuvan tästä kuinka sanot, niin se on ihastumista ei rakkautta?

        ******Mehän sanomme sitä rakastumiseksi sitä, kun asetamme kaikki positiiviset toiveemme ja mielikuvamme johonkin vastakkaista sukupuolta olevaan ihmiseen.

        On sanomattakin selvää, että viimeistään kahden vuoden kuluttua moni toiveemme, jonka olemme asetttaneet tuohon toiseen ihmiseen, on kokenut kovan kolauksen. Tulee arki eteen, jolloin pitäisi opetella oikeasti rakastamaan toista, niin kovin erilaista ihmistä*****

        On hyvin ikävää jos ihmiset solmivat avioliiton ajatellen näin, sillä silloin avioliitto ei perustu todelliseen rakkauteen. Avioliitto kun solmitaan, niin siinä vaiheessa pitäisi olla jo selvää, että tuo ihminen juuri täyttää ne minun vajeeni ja täydentää niitä, ja päinvastoin.

        Mehän emme voi valita rakkautemme kohdetta, ihastumisen kohteemme voimme taas valita, ja jos häneen asetamme jotain toiveita, niin ne toiveet eivät täytykkään, koska se todellinen rakkaus väliltä puuttuu. Tällöin myös ihastuminen poistuu, ja jäljelle ei välttämättä jää mitään tunteita.

        Jos ihmiset ovat solmineet avioliiton tällaisesta ihastumisesta, niin sellainen liitto voi muodostua kärsimykseksi kaikille, sillä siitä liitosta puuttuu tärkein, rakkaus. Rakkauden kohdettamme emme voi valita, sillä se on yksin Jumalan käsissä.

        Jos rakkausliitossa tulee kriisejä, niin niistä selvitään juuri sillä yhdistävällä rakkaudella, ja toinen toistensa tukena. Rakkaus kun ei mihkään katoa, vaan on ikuista ja voittaa kaiken.

        Voimia aloittajalle, ja jos välillänne on rakkautta niin aika parantaa ne, ja vain siten että molemmat haluavat rakastaa ja parantaa tilanteen. Hakekaa yhdessä apua, näin se kriisi voitetaan. Molempien pitää tajuta, että nyt kaikki ei ole kunnossa, ei auta että vain toinen hakee apua, vaan senkin on tapahduttava yhdessä.

        Minä uskon, että suurin osa avioliitoista solmitaan ihastuksen, ei rakastamisen tilassa. Tämä yksinkertaisesti siitä syystä, että tarvitaan aikaa ja toiseen tutustumista jotta ihastuminen voi syvetä rakkaudeksi.

        Enkä usko, että ihminen oikeasti valitsee ihastuksensa kohdetta. Se, että iskee silmänsä johonkin, perustuu monimutkaisiin psykologisiin ja intuitiivisiin kuvioihin. Tämän tietää siitäkin, että moni hämmästyy ihastuessaan aina samanlaisiin tyyppeihin, jotka lisäksi eivät välttämättä ole omien ihanteiden mukaisia.

        On myös yleisesti tunnettua ja monen oma kokemus, että nuoripari putoaa arkeen yleensä parin vuoden yhteiselon jälkeen. Se on eräänlainen unelmien ja realiteettien riittävästä loittonimisesta johtuva sisäinen törmäys, eikä välttämättä ollenkaan tarkoita sitä, että suhteesta puuttuisi rakkauspotentiaali. Ihastumisvaiheessa me jokainen sijoitamme toiseemme myös omiin erityistarpeisiimme liittyviä, ehkä tiedostamattomiakin unelmia, eivätkä ne välttämättä toteudu.

        Se ahdistaa ja toinen voi näyttää siltä, ettei hänessä ole MITÄÄN itselle merkityksellistä. Puolisoaan kohtaan voi tuntea syviäkin vastenmielisyyden tunteita ilman, että se tarkoittaisi suhteen olevan huonoennusteinen tai että rakkautta ei alunalkaenkaan olisi ollut.

        Eivät ne kaikki tunteet todellisuudessa kohdistu siihen toiseen ihmiseen vaan ovat myös omia sisäisiä tunteita, käsittelemättömiä kipupisteitä.

        Symbioosin ja sulautumisen jättäminen taakseen on aivan välttämätöntä jotta voisi alkaa tervehenkinen itsenäistyminen, omaksi itsekseen tuleminen. Vasta siinä vaiheessa on edellytykset nähdä toinen ja oppia rakastamaan häntä sinä ihmisenä, mikä hän oikeasti on.

        On suuri vahinko, jos pari eroaa tässä kivuliaassa törmäysvaiheessa, sillä silloin he todellakaan eivät ole kykeneväisiä tilannetta arvioimaan. He eivät tiedä, mitä menettävät.

        Rakkaus on asia, joka ainakin minut on yllättänyt. Miten sitkeästi ja ennakoimatta se aina punkee esiin avioliiton kaurapuurontuoksuisessa arjessa! Vaikkei mitään tunteen paloa olisi edes kaivannut, vaan olisi ihan tyytyväinen seesteiseen elämäänsä, niin sieltä se vyöryy ja saa puolison näyttämään täydellisen rakkaalta.

        Tämä näky kuitenkin vaan vilahtaa pienen hetken jonka jälkeen suomukset putoavat kyllä aina silmistä. Mutta se, että se vilahtaa, osoittaa, että rakkaus on totta, on aina ollut.


      • Aviol
        Emmalia kirjoitti:

        ...jos ajattelet rakkauden muodostuvan tästä kuinka sanot, niin se on ihastumista ei rakkautta?

        ******Mehän sanomme sitä rakastumiseksi sitä, kun asetamme kaikki positiiviset toiveemme ja mielikuvamme johonkin vastakkaista sukupuolta olevaan ihmiseen.

        On sanomattakin selvää, että viimeistään kahden vuoden kuluttua moni toiveemme, jonka olemme asetttaneet tuohon toiseen ihmiseen, on kokenut kovan kolauksen. Tulee arki eteen, jolloin pitäisi opetella oikeasti rakastamaan toista, niin kovin erilaista ihmistä*****

        On hyvin ikävää jos ihmiset solmivat avioliiton ajatellen näin, sillä silloin avioliitto ei perustu todelliseen rakkauteen. Avioliitto kun solmitaan, niin siinä vaiheessa pitäisi olla jo selvää, että tuo ihminen juuri täyttää ne minun vajeeni ja täydentää niitä, ja päinvastoin.

        Mehän emme voi valita rakkautemme kohdetta, ihastumisen kohteemme voimme taas valita, ja jos häneen asetamme jotain toiveita, niin ne toiveet eivät täytykkään, koska se todellinen rakkaus väliltä puuttuu. Tällöin myös ihastuminen poistuu, ja jäljelle ei välttämättä jää mitään tunteita.

        Jos ihmiset ovat solmineet avioliiton tällaisesta ihastumisesta, niin sellainen liitto voi muodostua kärsimykseksi kaikille, sillä siitä liitosta puuttuu tärkein, rakkaus. Rakkauden kohdettamme emme voi valita, sillä se on yksin Jumalan käsissä.

        Jos rakkausliitossa tulee kriisejä, niin niistä selvitään juuri sillä yhdistävällä rakkaudella, ja toinen toistensa tukena. Rakkaus kun ei mihkään katoa, vaan on ikuista ja voittaa kaiken.

        Voimia aloittajalle, ja jos välillänne on rakkautta niin aika parantaa ne, ja vain siten että molemmat haluavat rakastaa ja parantaa tilanteen. Hakekaa yhdessä apua, näin se kriisi voitetaan. Molempien pitää tajuta, että nyt kaikki ei ole kunnossa, ei auta että vain toinen hakee apua, vaan senkin on tapahduttava yhdessä.

        "On hyvin ikävää jos ihmiset solmivat avioliiton ajatellen näin, sillä silloin avioliitto ei perustu todelliseen rakkauteen."

        Valitettavasti se vaan on näin, tämä tutkittu tosiasia. Ja jos sitä miettii näin useita vuosikymmeniä avioliitossa olleena, niin eihän se ole mitenkään mahdollistakaan tuntea toista ihmistä vielä tuossa vaiheessa. "Sika säkissä"
        on otettava. Useimmiten avioliittoon mennäänkin siksi että tultaisiin itse onnelliseksi. Alitajuisena oletusarvona on että tuo puoliso tekee minut onnelliseksi ja on mahdollisimman pieni uhka minun muuttumiselleni. Tämä onkin alitajuinen asia, ihmiset eivät tiedosta sitä tällaiseksi.


      • emäntä
        Aviol kirjoitti:

        "On hyvin ikävää jos ihmiset solmivat avioliiton ajatellen näin, sillä silloin avioliitto ei perustu todelliseen rakkauteen."

        Valitettavasti se vaan on näin, tämä tutkittu tosiasia. Ja jos sitä miettii näin useita vuosikymmeniä avioliitossa olleena, niin eihän se ole mitenkään mahdollistakaan tuntea toista ihmistä vielä tuossa vaiheessa. "Sika säkissä"
        on otettava. Useimmiten avioliittoon mennäänkin siksi että tultaisiin itse onnelliseksi. Alitajuisena oletusarvona on että tuo puoliso tekee minut onnelliseksi ja on mahdollisimman pieni uhka minun muuttumiselleni. Tämä onkin alitajuinen asia, ihmiset eivät tiedosta sitä tällaiseksi.

        Minun mielipide tähän..
        Me menimme naimisiin 3vuoden tutustumisen jälkeen.
        Tunnettiin toisiamme aika hyvin, mutta ei kokonaan. Toisen tuntemiseen menee kauan aikaa ja ei varmaan koskaan tunne toista liian hyvin.
        Voin myös sanoa, että rakkaudesta me menimme naimisiin. Meidän liitto vain muuttui ensimmäisen lapsen myötä.
        Mieheni alkoi silloin tekee niitä pitkiä työpäiviä ja minä nuori äiti jäin lapsen kanssa kotiin.
        Heti laitokselta saapuessa olin yksin lapsen kanssa kotona ja elämäni koki suurimman muutoksen yksin. Silloin yritin hakea kontaktia mieheeni, että tämä on myös sinun lapsesi ja joka tarvitsee myös sinun rakkauttasi.
        lapseni, kun oppi puhumaan tuntui todella nololta kun, lapsemme näki mies puolison henkilön kadulla tai muualla kertoi häntä isäksi. Vaikka yritin lapselle opettaa kuka hänen isänsä on silti hän varmaan ei sitä tajunut mitä se isä sana tarkoittaa entiedä sitä.. mieheni on ollu niin vähän kotona ja antanut huomiota että lapsi on vasta nyt tajunut että tämä mies on hänen isänsä.

        Se että, miksi petin miestäni niin on varmaan syy siihen, että hain rakkauden tunnetta muualta. tarkoitan sillä myös hellyyttä en pelkkää sexiä. halauksia, sanoja, toisen oloa vaan vieressä. se tunne kans kuinka toinen välittää minusta edes hetken.

        Tuntuu vaan niin silt,että meidän suhteessa olen ollut niin yksin.
        Mieheni ei halua edes halata lasten edessä. Minusta taas ei haittaa vaikka lapset näkisivät vanhempien halaavan. Minusta lapsilla on todella tärkeää nähä myös se, että äidillä ja isällä on ihanaa olla yhdessä.
        Monesti kun mieheni tulee töistä olen sanonut ihanaa kun tulit kotia olemme odottaneet sinua. kuinka siinä olisi ihanaa vaikka halata edes josus.
        Tai edes sanoin kertoa toiselle kuinka ajattelin sinua juuritänään kuinka ihana ihminen olet. meilä oli tuota alussa avioliitossa. Itse olen vieläkin yrittänyt kehua ja kertoa mutta itse saan vaan kiitokseksi negatiivistä palautetta.
        Tuntuu, että tämä kotiäidin työkin on arvokasta ja kuinka ihanaa olisi jos mieheni edes joskus kysyisi töistä tullessa kuinka sinä jaksat, kuinka päivänne on mennyt..entä se että ovesta sisään päästyä katsoo kotia ja näkee vaan ne tekemöttömät työt. olisi edes kiitollinen siitä, että ruoka kattilassa odottaa hänelle lämmin ruoka.
        Tiedän kyllä että miehen kotona ei ole koskaan näytetty lasten edessä edes halauksin äidin ja isin rakkautta.
        Minun mielestäni se on kuitenkin vanhan aikaista, että illalla sitten peiton alla kun lapset nukkuvat on äiti ja isi vierekkäin ja siinä rakkautensa osottavat. En tarkoita sitäkään että asten edessä tarvitsisi mitään kauheita reaktioita näyttää mutta, edes hali tai kädestä pitäminen ja ne sanat.
        Olen kyllä sanonut ja kertonut ja myös teoin yrittänyt halata lasten edessä. Ei minusta siinä ole mitään väärää. Mieheni sanoo vaan mene pois, lapsikattoo"!! eikö lapsi saa nähä, että äiti ja isä välittävät toisistaan ja näyttävät sen halauksin?

        Voin sanoa itsekkin, että rakastan sinua sanat on nyt olleet moempien puolelta liian kaukana.
        Ei varmaan ole edes molemmilla olleet halua sanoa.


      • Emmalia
        Aviol kirjoitti:

        "On hyvin ikävää jos ihmiset solmivat avioliiton ajatellen näin, sillä silloin avioliitto ei perustu todelliseen rakkauteen."

        Valitettavasti se vaan on näin, tämä tutkittu tosiasia. Ja jos sitä miettii näin useita vuosikymmeniä avioliitossa olleena, niin eihän se ole mitenkään mahdollistakaan tuntea toista ihmistä vielä tuossa vaiheessa. "Sika säkissä"
        on otettava. Useimmiten avioliittoon mennäänkin siksi että tultaisiin itse onnelliseksi. Alitajuisena oletusarvona on että tuo puoliso tekee minut onnelliseksi ja on mahdollisimman pieni uhka minun muuttumiselleni. Tämä onkin alitajuinen asia, ihmiset eivät tiedosta sitä tällaiseksi.

        kyllä on, liian moni avioliitto solmitaan siinä ihastuksissa sydän pamppaillen, ja otetaan sitten se "sikä säkissä" tuntematta ihmistä tarpeeksi hyvin. Ja kun sydän pomppailee, niin ne tärkeät asiat sitten siivuteetaan, jotka saattavat ratkaista sen avioliiton onnellisuuden.

        Liian usein saamme lukea miten avioerojen määrä lisääntyy kun niitä solmitaan liian löyhin perustein, ja sitten ei jakseta odottaa josko se rakkaus löytyisi. Ja aina se ei tosiaankaan voi löytyä edes jos kahta ihmistä ei ole koskaan tarkoitettukaan toisilleen. Ja jos taas ei erota, niin avioliitto ei ole onnellinen, vaan onneton sitten loppuajan.

        Monestihan me saatamme jopa kieltää sen kohdalle osuneen rakkauden, jos kumppani ei mitenkään ulkoisesti herätä ihastuksen tunteita. Vaikka kuinka taistelisimme, niin se sisäinen rakkaus kohtaa, ja se on sitä aitoa rakkautta.

        Monestihan, me ihastumme ihmisen ulkoiseen olemukseen, ja toivomme että hän täyttäisi meidän muutkin toiveemme, mutta näi ei ikävä kyllä aina läheskään ole, vaikka ulkoinen olemus miellyttää, niin ihminen on sitten sisältä aivan väärä ihminen itselle. Se mitä ihminen on sisäisesti ratkaisee kaiken.

        Joskus se ihastuminen saattaa heti olla sitä rakkautta, mutta ei läheskään aina. Jos hiemankin tuntuu ettei tuo ehkä olekkaan se oikea, niin silloin pitää heti uhohtaa ne avioliittoajatukset, sillä rakkaudessa näitä ajatuksia ei tule, vaan tunne että tuo on juuri se itselleni tarkoitettu.

        Ennen avioliiton solmimista täytyy kuunnella itseään todella hyvin, sillä ihastus voi olla katoavaista. Sillä ihastumisen tunne on petollisen voimakas, ja moni erehtyy luulemaan sitä rakkaudeksi.


      • Emmalia
        ma_ria kirjoitti:

        Minä uskon, että suurin osa avioliitoista solmitaan ihastuksen, ei rakastamisen tilassa. Tämä yksinkertaisesti siitä syystä, että tarvitaan aikaa ja toiseen tutustumista jotta ihastuminen voi syvetä rakkaudeksi.

        Enkä usko, että ihminen oikeasti valitsee ihastuksensa kohdetta. Se, että iskee silmänsä johonkin, perustuu monimutkaisiin psykologisiin ja intuitiivisiin kuvioihin. Tämän tietää siitäkin, että moni hämmästyy ihastuessaan aina samanlaisiin tyyppeihin, jotka lisäksi eivät välttämättä ole omien ihanteiden mukaisia.

        On myös yleisesti tunnettua ja monen oma kokemus, että nuoripari putoaa arkeen yleensä parin vuoden yhteiselon jälkeen. Se on eräänlainen unelmien ja realiteettien riittävästä loittonimisesta johtuva sisäinen törmäys, eikä välttämättä ollenkaan tarkoita sitä, että suhteesta puuttuisi rakkauspotentiaali. Ihastumisvaiheessa me jokainen sijoitamme toiseemme myös omiin erityistarpeisiimme liittyviä, ehkä tiedostamattomiakin unelmia, eivätkä ne välttämättä toteudu.

        Se ahdistaa ja toinen voi näyttää siltä, ettei hänessä ole MITÄÄN itselle merkityksellistä. Puolisoaan kohtaan voi tuntea syviäkin vastenmielisyyden tunteita ilman, että se tarkoittaisi suhteen olevan huonoennusteinen tai että rakkautta ei alunalkaenkaan olisi ollut.

        Eivät ne kaikki tunteet todellisuudessa kohdistu siihen toiseen ihmiseen vaan ovat myös omia sisäisiä tunteita, käsittelemättömiä kipupisteitä.

        Symbioosin ja sulautumisen jättäminen taakseen on aivan välttämätöntä jotta voisi alkaa tervehenkinen itsenäistyminen, omaksi itsekseen tuleminen. Vasta siinä vaiheessa on edellytykset nähdä toinen ja oppia rakastamaan häntä sinä ihmisenä, mikä hän oikeasti on.

        On suuri vahinko, jos pari eroaa tässä kivuliaassa törmäysvaiheessa, sillä silloin he todellakaan eivät ole kykeneväisiä tilannetta arvioimaan. He eivät tiedä, mitä menettävät.

        Rakkaus on asia, joka ainakin minut on yllättänyt. Miten sitkeästi ja ennakoimatta se aina punkee esiin avioliiton kaurapuurontuoksuisessa arjessa! Vaikkei mitään tunteen paloa olisi edes kaivannut, vaan olisi ihan tyytyväinen seesteiseen elämäänsä, niin sieltä se vyöryy ja saa puolison näyttämään täydellisen rakkaalta.

        Tämä näky kuitenkin vaan vilahtaa pienen hetken jonka jälkeen suomukset putoavat kyllä aina silmistä. Mutta se, että se vilahtaa, osoittaa, että rakkaus on totta, on aina ollut.

        ja ihastuminen joka sisältää jo orastavaa rakkautta ovat kaksi eri asiaa. Rakkushan aina vain voimistuu, mutta jos se oli vain ihastumista ihmisen ulkokuoreen, niin jäljelle ei jää mitää, koska tunteita ei ollu mukana.

        Yleensä ihimenen ihastuu toiseen jos tämän ulkoinen olemus miellyttää silmää, tällainen ihminen ei sitten huomaa katsoa sinne ihmisen sisälle joka olisi kaikista tärkeintä.

        Rakkaus varmasti onkin omia sisäisiä tunteita, koska juuri se toinen täydentää sen oman tyhjiön ja toisinpäin. Silloin kun vajaat yhdistävät toisiansa täydellisesti, niin silloin kahdesta tulee yksi täydellinen.

        Toivottavasti kukaan ei eroa liian löyhin perustein siinä törmäysvaiheessa, mutta jos ihastuminen on ollut vain ihastumista, niin itseään on mahdoton pakottaa rakastamaan toista. Mielestäni rakkus ei ole meidän päätettävissämme, sillä se meille annetaan ja jokaiselle on tarkoitettu vain yksi oikea rakkauden kohde.


      • ma_ria
        Emmalia kirjoitti:

        ja ihastuminen joka sisältää jo orastavaa rakkautta ovat kaksi eri asiaa. Rakkushan aina vain voimistuu, mutta jos se oli vain ihastumista ihmisen ulkokuoreen, niin jäljelle ei jää mitää, koska tunteita ei ollu mukana.

        Yleensä ihimenen ihastuu toiseen jos tämän ulkoinen olemus miellyttää silmää, tällainen ihminen ei sitten huomaa katsoa sinne ihmisen sisälle joka olisi kaikista tärkeintä.

        Rakkaus varmasti onkin omia sisäisiä tunteita, koska juuri se toinen täydentää sen oman tyhjiön ja toisinpäin. Silloin kun vajaat yhdistävät toisiansa täydellisesti, niin silloin kahdesta tulee yksi täydellinen.

        Toivottavasti kukaan ei eroa liian löyhin perustein siinä törmäysvaiheessa, mutta jos ihastuminen on ollut vain ihastumista, niin itseään on mahdoton pakottaa rakastamaan toista. Mielestäni rakkus ei ole meidän päätettävissämme, sillä se meille annetaan ja jokaiselle on tarkoitettu vain yksi oikea rakkauden kohde.

        Minä en oikein usko, että kukaan helposti rakastuu pelkkään ulkokuoreen. Ajattelen, että ihmisellä on tosi kehittynyt kyky intuitiivisesti tajuta toisen persoonasta oleellisia asioita. Usein tämä tapahtuu muutaman ensimmäisen sekunnin aikana.

        Ihastuessaan tavoittaa toisessa jotain erityistä.

        Tässä on tietysti yksilöllisiäkin eroja. Ja onhan jokaisella kokemusta siitäkin, että on tullut ihastuttua henkilöön ja paremmin tutustuttuaan ei ole enää voinut ymmärtää, mitä toisessa näki :)

        Silti minä pidän parinmuodostusta hienona osoituksena ihmisen vaistonvaraisesta kyvystä tunnistaa lajitoverinsa persoonan ydinolemus. Annan intuitiolle tuossa suuren merkityksen ja arvon.

        Ja toisaalta, uskovaisena ihmisenä ajattelen, että Jumala johdattaa puolisot toisilleen. Olemme oikeita toisillemme, vaikkei aina siltä näyttäisikään. On aika vieras ajatus että avioliitossa pohdiskelisi, onko toinen minulle "se oikea".


      • Emmalia
        ma_ria kirjoitti:

        Minä en oikein usko, että kukaan helposti rakastuu pelkkään ulkokuoreen. Ajattelen, että ihmisellä on tosi kehittynyt kyky intuitiivisesti tajuta toisen persoonasta oleellisia asioita. Usein tämä tapahtuu muutaman ensimmäisen sekunnin aikana.

        Ihastuessaan tavoittaa toisessa jotain erityistä.

        Tässä on tietysti yksilöllisiäkin eroja. Ja onhan jokaisella kokemusta siitäkin, että on tullut ihastuttua henkilöön ja paremmin tutustuttuaan ei ole enää voinut ymmärtää, mitä toisessa näki :)

        Silti minä pidän parinmuodostusta hienona osoituksena ihmisen vaistonvaraisesta kyvystä tunnistaa lajitoverinsa persoonan ydinolemus. Annan intuitiolle tuossa suuren merkityksen ja arvon.

        Ja toisaalta, uskovaisena ihmisenä ajattelen, että Jumala johdattaa puolisot toisilleen. Olemme oikeita toisillemme, vaikkei aina siltä näyttäisikään. On aika vieras ajatus että avioliitossa pohdiskelisi, onko toinen minulle "se oikea".

        Tuolla ulkokuorella tarkoitin sitäkin, että ihminen voi erehtyä toisen luonteesta, sillä jollain saattaa olla se todellinen luonne siellä syvemmällä piilossa. Ymmärtänet mitä tarkoitan?

        Eli ihminen yksinkertaisesti erehtyy luulemaan toisin kuin todellisuudessa on, ja se syvin tulee esiin vasta myöhemmin. Siksi olisi hyvä saada ihmisestä myös se selville onko hänen luonteensa vain pinnallista teeskentelyä, kaikkihan eivät tietoisesti esitä vaan osaavat olla "lipeviä.

        *****Tässä on tietysti yksilöllisiäkin eroja. Ja onhan jokaisella kokemusta siitäkin, että on tullut ihastuttua henkilöön ja paremmin tutustuttuaan ei ole enää voinut ymmärtää, mitä toisessa näki :)***** Tämä on juuri näinkun kirjoitat, toiset huomaa sen piankin, ja joillain saattaa mennä tosi kauan, ennenkuin havahtuu todellisuuteen.

        ******Ja toisaalta, uskovaisena ihmisenä ajattelen, että Jumala johdattaa puolisot toisilleen. Olemme oikeita toisillemme, vaikkei aina siltä näyttäisikään. On aika vieras ajatus että avioliitossa pohdiskelisi, onko toinen minulle "se oikea".****** Näin minäkin uskon vaikken vl-uskovainen olekkaan, että Jumala johdattaa oikeat ihmiset toisilleen, sillä Hän ei erehdy, ihminen taas voi erehtyä jos valitsee väärin kuuntelematta Jumalaa. Silloin jos avioliitossa pohtii, onko toinen mahdollisesti minulle se oikea, niin silloin kaikki ei ole kohdillaan, tämän pohdinnan täytyy tapahtua enennen avioliittoa, ei missään tapauksessa avioliitossa. Avioliitto pitää perustua siihen aitoon tunteeseen missä ei ole epäilyjä.


      • Aviol
        emäntä kirjoitti:

        Minun mielipide tähän..
        Me menimme naimisiin 3vuoden tutustumisen jälkeen.
        Tunnettiin toisiamme aika hyvin, mutta ei kokonaan. Toisen tuntemiseen menee kauan aikaa ja ei varmaan koskaan tunne toista liian hyvin.
        Voin myös sanoa, että rakkaudesta me menimme naimisiin. Meidän liitto vain muuttui ensimmäisen lapsen myötä.
        Mieheni alkoi silloin tekee niitä pitkiä työpäiviä ja minä nuori äiti jäin lapsen kanssa kotiin.
        Heti laitokselta saapuessa olin yksin lapsen kanssa kotona ja elämäni koki suurimman muutoksen yksin. Silloin yritin hakea kontaktia mieheeni, että tämä on myös sinun lapsesi ja joka tarvitsee myös sinun rakkauttasi.
        lapseni, kun oppi puhumaan tuntui todella nololta kun, lapsemme näki mies puolison henkilön kadulla tai muualla kertoi häntä isäksi. Vaikka yritin lapselle opettaa kuka hänen isänsä on silti hän varmaan ei sitä tajunut mitä se isä sana tarkoittaa entiedä sitä.. mieheni on ollu niin vähän kotona ja antanut huomiota että lapsi on vasta nyt tajunut että tämä mies on hänen isänsä.

        Se että, miksi petin miestäni niin on varmaan syy siihen, että hain rakkauden tunnetta muualta. tarkoitan sillä myös hellyyttä en pelkkää sexiä. halauksia, sanoja, toisen oloa vaan vieressä. se tunne kans kuinka toinen välittää minusta edes hetken.

        Tuntuu vaan niin silt,että meidän suhteessa olen ollut niin yksin.
        Mieheni ei halua edes halata lasten edessä. Minusta taas ei haittaa vaikka lapset näkisivät vanhempien halaavan. Minusta lapsilla on todella tärkeää nähä myös se, että äidillä ja isällä on ihanaa olla yhdessä.
        Monesti kun mieheni tulee töistä olen sanonut ihanaa kun tulit kotia olemme odottaneet sinua. kuinka siinä olisi ihanaa vaikka halata edes josus.
        Tai edes sanoin kertoa toiselle kuinka ajattelin sinua juuritänään kuinka ihana ihminen olet. meilä oli tuota alussa avioliitossa. Itse olen vieläkin yrittänyt kehua ja kertoa mutta itse saan vaan kiitokseksi negatiivistä palautetta.
        Tuntuu, että tämä kotiäidin työkin on arvokasta ja kuinka ihanaa olisi jos mieheni edes joskus kysyisi töistä tullessa kuinka sinä jaksat, kuinka päivänne on mennyt..entä se että ovesta sisään päästyä katsoo kotia ja näkee vaan ne tekemöttömät työt. olisi edes kiitollinen siitä, että ruoka kattilassa odottaa hänelle lämmin ruoka.
        Tiedän kyllä että miehen kotona ei ole koskaan näytetty lasten edessä edes halauksin äidin ja isin rakkautta.
        Minun mielestäni se on kuitenkin vanhan aikaista, että illalla sitten peiton alla kun lapset nukkuvat on äiti ja isi vierekkäin ja siinä rakkautensa osottavat. En tarkoita sitäkään että asten edessä tarvitsisi mitään kauheita reaktioita näyttää mutta, edes hali tai kädestä pitäminen ja ne sanat.
        Olen kyllä sanonut ja kertonut ja myös teoin yrittänyt halata lasten edessä. Ei minusta siinä ole mitään väärää. Mieheni sanoo vaan mene pois, lapsikattoo"!! eikö lapsi saa nähä, että äiti ja isä välittävät toisistaan ja näyttävät sen halauksin?

        Voin sanoa itsekkin, että rakastan sinua sanat on nyt olleet moempien puolelta liian kaukana.
        Ei varmaan ole edes molemmilla olleet halua sanoa.

        "Meidän liitto vain muuttui ensimmäisen lapsen myötä."

        Etkä ole ensimmäinen ihminen jonka avioliitto on muuttunut nimenomaan ensimmäisen lapsen myötä.

        Tämä on hyvin monisyinen vaiva miehellä, ja vaatii parantuakseen seksuaaliterapeuttia.


      • Aviol
        Emmalia kirjoitti:

        kyllä on, liian moni avioliitto solmitaan siinä ihastuksissa sydän pamppaillen, ja otetaan sitten se "sikä säkissä" tuntematta ihmistä tarpeeksi hyvin. Ja kun sydän pomppailee, niin ne tärkeät asiat sitten siivuteetaan, jotka saattavat ratkaista sen avioliiton onnellisuuden.

        Liian usein saamme lukea miten avioerojen määrä lisääntyy kun niitä solmitaan liian löyhin perustein, ja sitten ei jakseta odottaa josko se rakkaus löytyisi. Ja aina se ei tosiaankaan voi löytyä edes jos kahta ihmistä ei ole koskaan tarkoitettukaan toisilleen. Ja jos taas ei erota, niin avioliitto ei ole onnellinen, vaan onneton sitten loppuajan.

        Monestihan me saatamme jopa kieltää sen kohdalle osuneen rakkauden, jos kumppani ei mitenkään ulkoisesti herätä ihastuksen tunteita. Vaikka kuinka taistelisimme, niin se sisäinen rakkaus kohtaa, ja se on sitä aitoa rakkautta.

        Monestihan, me ihastumme ihmisen ulkoiseen olemukseen, ja toivomme että hän täyttäisi meidän muutkin toiveemme, mutta näi ei ikävä kyllä aina läheskään ole, vaikka ulkoinen olemus miellyttää, niin ihminen on sitten sisältä aivan väärä ihminen itselle. Se mitä ihminen on sisäisesti ratkaisee kaiken.

        Joskus se ihastuminen saattaa heti olla sitä rakkautta, mutta ei läheskään aina. Jos hiemankin tuntuu ettei tuo ehkä olekkaan se oikea, niin silloin pitää heti uhohtaa ne avioliittoajatukset, sillä rakkaudessa näitä ajatuksia ei tule, vaan tunne että tuo on juuri se itselleni tarkoitettu.

        Ennen avioliiton solmimista täytyy kuunnella itseään todella hyvin, sillä ihastus voi olla katoavaista. Sillä ihastumisen tunne on petollisen voimakas, ja moni erehtyy luulemaan sitä rakkaudeksi.

        Kyllähän tämä tulinen ihastuminen kuuluu osana parisuhteen syntymiseen. Siihen kun voisi palata takaisin, se on hyvä tavoite. Siinä ei ole mitään väärää. Selkäydinjatkeessamme on hieno "tutka", joka rekisteröi toisesta tiettyjä ominaisuuksia, ja tekee puolisovalinnan alitajuisesti. Valinta ei siis tapahdu rationaalisella tasolla.

        Me uskovina uskomme vakaasti niin, että kun me olemme Jumalalta puolisoa rukoilleet, niin hän antaa meille puolison hyvin kaukokatseisesti.

        Omasta kokemuksestani tiedän tämän.

        En olisi itse koskaan osannut valita niin ihanaa ihmistä vaimokseni. Sydämeni sykkii edelleen kiitollisena riemulaulua 33 avioliittovuoden jälkeen. Nyt avioliittomme on vaan paljon ihanampaa kun alussa, jolloin oli iso perhe ja pienet lapset. Mutta ei tämä ilmaiseksi ole tullut, prosessia se on ollut, ja nöyrtymistä tarvitaan edelleen.

        Mitäkö haluan viestiä?

        Sitä että koettelemukset ovat nimenomaan Jumalan johdattama mahdollisuus kasvuun meille, eikä suinkaan kaiken loppu.

        Kun joudumme kahnauksiin puolisomme kanssa, niin se on merkki siitä, että asialle pitääsilloin tehdä jotakin. Ja kun me olemme suostuneet koettelemukseen kärsivällisyydellä, niin Jumalan valmistaa myöskin lapselleen pääsyn siitä.

        Älkää ysyävät rakkaat koskaan luovuttako koettelemusten tullessa. Missä hätä on suuri, niin apukin on lähellä.

        Ongelma on siinä että me ajaudumme avioliitossamme alitajuisesti kuin ajopuu.
        Kannattaa aina tutkia sitä, ketä kaikkia meidän kodissamme "asuu".


      • Emmalia
        Aviol kirjoitti:

        Kyllähän tämä tulinen ihastuminen kuuluu osana parisuhteen syntymiseen. Siihen kun voisi palata takaisin, se on hyvä tavoite. Siinä ei ole mitään väärää. Selkäydinjatkeessamme on hieno "tutka", joka rekisteröi toisesta tiettyjä ominaisuuksia, ja tekee puolisovalinnan alitajuisesti. Valinta ei siis tapahdu rationaalisella tasolla.

        Me uskovina uskomme vakaasti niin, että kun me olemme Jumalalta puolisoa rukoilleet, niin hän antaa meille puolison hyvin kaukokatseisesti.

        Omasta kokemuksestani tiedän tämän.

        En olisi itse koskaan osannut valita niin ihanaa ihmistä vaimokseni. Sydämeni sykkii edelleen kiitollisena riemulaulua 33 avioliittovuoden jälkeen. Nyt avioliittomme on vaan paljon ihanampaa kun alussa, jolloin oli iso perhe ja pienet lapset. Mutta ei tämä ilmaiseksi ole tullut, prosessia se on ollut, ja nöyrtymistä tarvitaan edelleen.

        Mitäkö haluan viestiä?

        Sitä että koettelemukset ovat nimenomaan Jumalan johdattama mahdollisuus kasvuun meille, eikä suinkaan kaiken loppu.

        Kun joudumme kahnauksiin puolisomme kanssa, niin se on merkki siitä, että asialle pitääsilloin tehdä jotakin. Ja kun me olemme suostuneet koettelemukseen kärsivällisyydellä, niin Jumalan valmistaa myöskin lapselleen pääsyn siitä.

        Älkää ysyävät rakkaat koskaan luovuttako koettelemusten tullessa. Missä hätä on suuri, niin apukin on lähellä.

        Ongelma on siinä että me ajaudumme avioliitossamme alitajuisesti kuin ajopuu.
        Kannattaa aina tutkia sitä, ketä kaikkia meidän kodissamme "asuu".

        Jumala oli mielestäni vähän liiankin kaukokatseinen, mutta kiitos siitä Hänelle.

        Ei ollut tie helppo todelliseen rakkutteen. Monta kertaa tulisesti ihastuin, ja aina ajattelin tuo on se oikea varmasti, mutta, mutta aina se ihastuminen kuihtui pois eikä johtanut pidemmälle. Sitten ajattelin, että en koskaa avioliittoa tule varmaan solmimaankaan.

        Kunnnes koitti päivä, kuin salama kirkkaalta taivaalta hän oli edessä jonka sydän tiesi heti oikeaksi, kuitenkin yritti sen kieltää, monien mutkien kautta, vaikeiden aikojen, se pienen, pieni ihastus vaihtui todelliseen rakkauteen, ja päivä päivältä, vuosi vuodelta se vain vahvistuu.

        Kaikki ei pääse sen todellisen rakkauden alkuunkaan niin helposti:)


      • wanahapiika
        Emmalia kirjoitti:

        Jumala oli mielestäni vähän liiankin kaukokatseinen, mutta kiitos siitä Hänelle.

        Ei ollut tie helppo todelliseen rakkutteen. Monta kertaa tulisesti ihastuin, ja aina ajattelin tuo on se oikea varmasti, mutta, mutta aina se ihastuminen kuihtui pois eikä johtanut pidemmälle. Sitten ajattelin, että en koskaa avioliittoa tule varmaan solmimaankaan.

        Kunnnes koitti päivä, kuin salama kirkkaalta taivaalta hän oli edessä jonka sydän tiesi heti oikeaksi, kuitenkin yritti sen kieltää, monien mutkien kautta, vaikeiden aikojen, se pienen, pieni ihastus vaihtui todelliseen rakkauteen, ja päivä päivältä, vuosi vuodelta se vain vahvistuu.

        Kaikki ei pääse sen todellisen rakkauden alkuunkaan niin helposti:)

        Ei pääse kaikki alkuunkaan minkään lajisessa rakkaudessa. Parempi päästä edes alkuun, toiset useitakin kertoja, vielä parempi.


      • Aviol
        wanahapiika kirjoitti:

        Ei pääse kaikki alkuunkaan minkään lajisessa rakkaudessa. Parempi päästä edes alkuun, toiset useitakin kertoja, vielä parempi.

        Olisitko sinä halunnut perustaa perheen?


      • wanahapiika
        Aviol kirjoitti:

        Olisitko sinä halunnut perustaa perheen?

        Ainakin puolison olisin halunnut, lapsia en välttämättä itsestäänselvyytenä.


      • Emmalia
        wanahapiika kirjoitti:

        Ainakin puolison olisin halunnut, lapsia en välttämättä itsestäänselvyytenä.

        luovuta:) Ei kannata sanoa "olisin" halunnut puolison. Sinähän elät vielä, ja et koskaan voi tietää milloin se oikea tulla tupsahtaa elämääsi, ja se on sitten menoa.

        Monihan solmii avioliiton vielä vanhemmallakin iällä (ikääsi en tiedä) mutta tuskin mikään poikkeus olet. Joku sinulle on tarkoitettu, ja kun Jumala toiveesi tietää, niin johdattaa kohdallesi sitten heti sen oikean. Kohdallesi ei ole vain osunnut vielä hän, ja ei ehkä kukaan, sinua on varjeltu ettet vahingossa erehdy valitsemaan väärin. Mutta kun se sitten kohdalle osuu, niin se on sitäkin suurempaa rakkautta. Toivotaan näin tapahtuvan:)


    • salko

      Vaikuttaa siltä, että syyllistät miestäsi kaikista asioista. Sinusta jopa sekin oli miehesi syy, että petit häntä. Todellisuudessa sinulla ei ollut lupaa pettää miestäsi, kenelläkään meillä ei ole lupa pettää puolisoamme, ei millään syyllä. Se on lähes aina toiselle osapuolelle hirvittävän raskas koettelemus, jota on vaikea antaa anteeksi.

      Kirjoitat, että haluaisit miehesi muuttuvan. Kerrot, että olet tehnyt kaikkesi sen eteen. Minä puolestani epäilen, että et ole tehnyt kaikkea.

      Kerroit keskustelleesi ja keskustelleesi, mitä muuta olet tehnyt? Kuinka usein näytät arvostavasi miestäsi? Miten sen näytät? Kehutko miehesi saavutuksia ja osaamista koskaan? Nimittäin aviomiehet kaipaavat vaimonsa arvostusta ja ihailua ja sitä kun he saavat, niin miehet pystyvät osoittamaan rakkautta vaimolleen. Valitettavasti se menee juuri näin päin, ensiksi vaimo osoittakoon arvostuksensa miehelleen ja sen jälkeen mies osoittaa rakkautensa. Ellei vaimo osoita arvostustansa, hänen on turha odottaa rakkauden osoituksia itselleen.

      Sain kirjoituksestasi sellaisen kuvan, että keskustelunne on sitä, että syytät miestäsi ja sinä sanot miehellesi, kuinka miehesi tulisi toimia. Tuo kaava ei tule koskaan kenenkään avioliitossa tuomaan onnea, ei sinunkaan avioliitossasi. Ehkäpä siksi miehesi juuri on paljon töissä ja kavereittensa kanssa, koska siellä hänet hyväksytään paremmin. Nytkin olet saanut syyttelyilläsi sen aikaiseksi, että miehesi on alkanut itsekin syyttelemään itseään. Depressio saattaa olla kulman takana, otatko vastuun siitä?

      Pysähdy ja mieti!

      • emäntä

        Ajattelin itsekin, että syytän liikaa miestäni, kun luen tekstejäni.
        En ehkä ole itekkään ollut miehelleni kelpo vaimo.
        Olen vaan miettinyt omassa mielessäni millaisen miehen haluan ja ytittänyt sitä kertoa miehelleni ja samalla olen syylistänyt häntä. Olen ollut siinä väärässä.
        Mietinkin sitä, että varmaan minun pitäisi pystyä näyttämään miehelleni omia tunteita ja niiden kautta näyttämään miehelleni millasta elämää hänen kanssaan haluan.
        Olen kyllä yrittänyt mutta varmaan olen sitten luovuttanut yritykseni liian nopeaa, kun olen huomannut ettei sekään auta.

        En syytä miestäni siinä, että petin häntä. Mutta voin myös sanoa sen ettei kukaan tee mitään tollasta jos omassa suhteessa on hyvä olla. mutta siihen hyvään olon saavuttamiseen tarvitaan molempia.


      • Aviol
        emäntä kirjoitti:

        Ajattelin itsekin, että syytän liikaa miestäni, kun luen tekstejäni.
        En ehkä ole itekkään ollut miehelleni kelpo vaimo.
        Olen vaan miettinyt omassa mielessäni millaisen miehen haluan ja ytittänyt sitä kertoa miehelleni ja samalla olen syylistänyt häntä. Olen ollut siinä väärässä.
        Mietinkin sitä, että varmaan minun pitäisi pystyä näyttämään miehelleni omia tunteita ja niiden kautta näyttämään miehelleni millasta elämää hänen kanssaan haluan.
        Olen kyllä yrittänyt mutta varmaan olen sitten luovuttanut yritykseni liian nopeaa, kun olen huomannut ettei sekään auta.

        En syytä miestäni siinä, että petin häntä. Mutta voin myös sanoa sen ettei kukaan tee mitään tollasta jos omassa suhteessa on hyvä olla. mutta siihen hyvään olon saavuttamiseen tarvitaan molempia.

        Kerro miehellesi tarpeistasi lyhyesti, minä- muodossa. "Minä tahtoisin että olisit hellä mies minulle ja ottaisit minua joskus syliinkin."
        Kerro nimenomaan sillä tavalla että sinä tarvitset miestäsi tullaksesi onnelliseksi.
        Ei auta sekään, että sinä syyttelet itseäsi, vapaudu hyväksymään omat tarpeesi. Tarpeetonta ihmistä ei olekaan.


      • emäntä
        Aviol kirjoitti:

        Kerro miehellesi tarpeistasi lyhyesti, minä- muodossa. "Minä tahtoisin että olisit hellä mies minulle ja ottaisit minua joskus syliinkin."
        Kerro nimenomaan sillä tavalla että sinä tarvitset miestäsi tullaksesi onnelliseksi.
        Ei auta sekään, että sinä syyttelet itseäsi, vapaudu hyväksymään omat tarpeesi. Tarpeetonta ihmistä ei olekaan.

        niin olen sen tehnyt ja siitä juuri kirjoitin tuohon
        edelliseen vastaukseen.
        Olen kertonut kuinka haluan että edes sanoisi minulle joskus edes hyviä sanoja negatiivisen siasta. Itse olen yrittänyt kertoa hänelle kuinka se on hyvä, ihana jne. ,mutta nyt oon niin loppu ettei jaksa tuntuu, että olen niin paljon tehnyt suhteemme eteen ja en ole saanu tulosta vaikka olen sitä avoimin näyttänyt. nyt odotan kai toiselta osapuolelta sitä aloitetta!! Ei ihminen loputtomiin jaksa yrittää..


      • Aviol
        emäntä kirjoitti:

        niin olen sen tehnyt ja siitä juuri kirjoitin tuohon
        edelliseen vastaukseen.
        Olen kertonut kuinka haluan että edes sanoisi minulle joskus edes hyviä sanoja negatiivisen siasta. Itse olen yrittänyt kertoa hänelle kuinka se on hyvä, ihana jne. ,mutta nyt oon niin loppu ettei jaksa tuntuu, että olen niin paljon tehnyt suhteemme eteen ja en ole saanu tulosta vaikka olen sitä avoimin näyttänyt. nyt odotan kai toiselta osapuolelta sitä aloitetta!! Ei ihminen loputtomiin jaksa yrittää..

        On tärkeätä että lopetat vaatimukset ja aktiivisen "siehottamisen, ja nöyrryt miehesi palveltavaksi, eli raamatulliseen alamaisuuteen vaimona. Aivan kuten Kristus on seurakunnnan pää ja siinä ominaisuudessaan sen Vapahtaja ja palvelija, samoin miehen pitää olla vaimon pää ja hänen palvelijansa.

        Vaativa aktiivinen ja syyttelevä vaimo viestittää miehelle tiedostamattaan sen, että tämä on huono mies.

        Ja huono mies masentuu. Hän pakenee kiusallista tilannetta, esimerkiksi juuri työhön.

        Minähän en tiedä tässä vaiheessa sitäkään jos sinulle on sattunut sellainenkin erehdys, että priorisoit lapset ja heidän tarpeensa kaikessa miehesi edelle. Taikka sitten ydinperheesi, yhteisösi tms. Tämä väärä priorisointi on hyvin tavanomaista huonosti toimivissa avioliitoissa.

        Mies on vaimolle heti Jumalan jälkeen seuraava tärkeysjärjestuksessä, samoin vaimo miehelle.

        Jos tästä Jumalan asettamasta järjestyksestä poiketaan, niin se tietää aina pahoinvointia.

        Esimerkkinä tästä on hyvin tavanomainen kuvio, jossa mies sitoutuukin iäkkäisiin vanhempiinsa ja heidän neuvoonsa, hyljäten näin puolisonsa.

        Puoliso on siis Jumalan jälkeen seuraava.
        Usein saattavat lähisukulaisten lisäksi myöskin työ, raha, muut ystävät ja harrastukset ohittaa puolison.


      • Aviol
        Aviol kirjoitti:

        On tärkeätä että lopetat vaatimukset ja aktiivisen "siehottamisen, ja nöyrryt miehesi palveltavaksi, eli raamatulliseen alamaisuuteen vaimona. Aivan kuten Kristus on seurakunnnan pää ja siinä ominaisuudessaan sen Vapahtaja ja palvelija, samoin miehen pitää olla vaimon pää ja hänen palvelijansa.

        Vaativa aktiivinen ja syyttelevä vaimo viestittää miehelle tiedostamattaan sen, että tämä on huono mies.

        Ja huono mies masentuu. Hän pakenee kiusallista tilannetta, esimerkiksi juuri työhön.

        Minähän en tiedä tässä vaiheessa sitäkään jos sinulle on sattunut sellainenkin erehdys, että priorisoit lapset ja heidän tarpeensa kaikessa miehesi edelle. Taikka sitten ydinperheesi, yhteisösi tms. Tämä väärä priorisointi on hyvin tavanomaista huonosti toimivissa avioliitoissa.

        Mies on vaimolle heti Jumalan jälkeen seuraava tärkeysjärjestuksessä, samoin vaimo miehelle.

        Jos tästä Jumalan asettamasta järjestyksestä poiketaan, niin se tietää aina pahoinvointia.

        Esimerkkinä tästä on hyvin tavanomainen kuvio, jossa mies sitoutuukin iäkkäisiin vanhempiinsa ja heidän neuvoonsa, hyljäten näin puolisonsa.

        Puoliso on siis Jumalan jälkeen seuraava.
        Usein saattavat lähisukulaisten lisäksi myöskin työ, raha, muut ystävät ja harrastukset ohittaa puolison.

        Sitten.. Kun näitä asioita käsitellään, niin on tärkeätä, että olette molemmat läsnä. Lapset hoidossa ja sukulaiset mahdollisimman kaukana.

        Te kaksin JUMALAN EDESSÄ olette se "työpari", joka työstää teidän suhdettanne, ja vertaisryhmä teidän kanssanne tukee oikeita pyrkimyksiänne, kuuntelemalla teitä molempia tasapuolisesti ja rukoilevat Jumalalta apua ja neuvoja tähän tilanteeseenne.

        Mahdotonta avioliittoa ei ole, tämä on hyvä muistaa. Nyt olette tulleet siihen tilanteeseen josta voi tulla alku hedelmälliselle kasvulle.

        Pakkolisääntyminen on kuitenkin jätettävä mooseksenuskoisten vanhoillisten huoleksi ja otatte kiitollisina Jumalalta vastaan ne lapset joita juuri te jaksatte rakkaudella hoitaa ja kasvattaa.


      • emäntä
        Aviol kirjoitti:

        Sitten.. Kun näitä asioita käsitellään, niin on tärkeätä, että olette molemmat läsnä. Lapset hoidossa ja sukulaiset mahdollisimman kaukana.

        Te kaksin JUMALAN EDESSÄ olette se "työpari", joka työstää teidän suhdettanne, ja vertaisryhmä teidän kanssanne tukee oikeita pyrkimyksiänne, kuuntelemalla teitä molempia tasapuolisesti ja rukoilevat Jumalalta apua ja neuvoja tähän tilanteeseenne.

        Mahdotonta avioliittoa ei ole, tämä on hyvä muistaa. Nyt olette tulleet siihen tilanteeseen josta voi tulla alku hedelmälliselle kasvulle.

        Pakkolisääntyminen on kuitenkin jätettävä mooseksenuskoisten vanhoillisten huoleksi ja otatte kiitollisina Jumalalta vastaan ne lapset joita juuri te jaksatte rakkaudella hoitaa ja kasvattaa.

        en ole kylä tarkoittanut syyttää vaan miestäni.. mutta me olemme syyttäneet toinen toistamme.
        kun menee huonosti molemmat etsivät toisista vain negatiiviset palautteet.
        tosta sun tekstistä saa kuvan että syytät mua yksistään tähän mutta ei avioliitos voi yksin riidellä.. molemmissa on omat vikamme.. ja en todellakaan ole yrittänyt lapsia mitenkään miestäni kohtaan syyttää.. olen yrittänyt rakkaudella lasten kanssa odottaa miestäni muttei mies ole niitä huomannut!!!!!!


      • emäntä
        emäntä kirjoitti:

        en ole kylä tarkoittanut syyttää vaan miestäni.. mutta me olemme syyttäneet toinen toistamme.
        kun menee huonosti molemmat etsivät toisista vain negatiiviset palautteet.
        tosta sun tekstistä saa kuvan että syytät mua yksistään tähän mutta ei avioliitos voi yksin riidellä.. molemmissa on omat vikamme.. ja en todellakaan ole yrittänyt lapsia mitenkään miestäni kohtaan syyttää.. olen yrittänyt rakkaudella lasten kanssa odottaa miestäni muttei mies ole niitä huomannut!!!!!!

        Kun, minä olen omasta mielestä yrittänyt mieheni kaikin voimin ottaa syliini ja sanoa hänelle minä rakastan sinua ja yrittää kaikkesa. niin silloin mies vaan sanoo mene pois lapset katsovat. ei toikaan ole mielestäni oikeen..

        tosissaankin tässä meinaa alkaa olla itse voimaton, kaikkesa tehnyt ja yrittänyt, entiedä kai ei sitten pitäis sitä toivokaan vielä' menettää..

        Kädet ristiin monesti olen painanut ja jumalalta apua anellut!!


      • Justiina

        "ensiksi vaimo osoittakoon arvostuksensa miehelleen ja sen jälkeen mies osoittaa rakkautensa"

        Toi lauseesi on kyllä syvältä!

        Jos mies ei kykene arvostamaan ja tukemaan vaimoa, on varmaa, että silloin hajoaa joko avioliitto tai sitten se vaimo. Toivon mukaan avioliitto, sillä onhan ihminen arvokkaampi kuin jokin liitto


      • Emmalia
        emäntä kirjoitti:

        Kun, minä olen omasta mielestä yrittänyt mieheni kaikin voimin ottaa syliini ja sanoa hänelle minä rakastan sinua ja yrittää kaikkesa. niin silloin mies vaan sanoo mene pois lapset katsovat. ei toikaan ole mielestäni oikeen..

        tosissaankin tässä meinaa alkaa olla itse voimaton, kaikkesa tehnyt ja yrittänyt, entiedä kai ei sitten pitäis sitä toivokaan vielä' menettää..

        Kädet ristiin monesti olen painanut ja jumalalta apua anellut!!

        miehesi kanssa ihan avoimesti siitä millaisen kasvatuksen hän on omassa kodissaan saannut?

        Jospa onkin saannut niin vanhollisen kasvatuksen, että pitää kaikenlaista hellyyden osoitusta vääränä jos lapset ovat näköetäisyydellä?

        Teillä saattaa olla niin erilaiset lähtökohdat elämälle, ja sille mitä rakkaus oikeasti on, ja siitä nämä ongelmat ovat lähtöisin. Sinä ajattelet rakkauden tunteella, ja toinen ei ajattelekkaan rakkutta siten.

        Toivotaan, että kaikki kääntyy parhain päin, ja miehesikin tajuaa mitä arvokasta hänelle on annettu. Mutta, vaikea on tilanne jos miehesi ei herää unestaan.

        Yksi pikkujuttu tuossa pettämisessä. Älä missään tapauksessa petä miestäsi, sillä se avioliitto kuolee siihen. Jos vain ajattelet toista miestä, niin älä mene pidemmälle. Aika näyttää miten on tarkoitettu.


      • ...
        Aviol kirjoitti:

        On tärkeätä että lopetat vaatimukset ja aktiivisen "siehottamisen, ja nöyrryt miehesi palveltavaksi, eli raamatulliseen alamaisuuteen vaimona. Aivan kuten Kristus on seurakunnnan pää ja siinä ominaisuudessaan sen Vapahtaja ja palvelija, samoin miehen pitää olla vaimon pää ja hänen palvelijansa.

        Vaativa aktiivinen ja syyttelevä vaimo viestittää miehelle tiedostamattaan sen, että tämä on huono mies.

        Ja huono mies masentuu. Hän pakenee kiusallista tilannetta, esimerkiksi juuri työhön.

        Minähän en tiedä tässä vaiheessa sitäkään jos sinulle on sattunut sellainenkin erehdys, että priorisoit lapset ja heidän tarpeensa kaikessa miehesi edelle. Taikka sitten ydinperheesi, yhteisösi tms. Tämä väärä priorisointi on hyvin tavanomaista huonosti toimivissa avioliitoissa.

        Mies on vaimolle heti Jumalan jälkeen seuraava tärkeysjärjestuksessä, samoin vaimo miehelle.

        Jos tästä Jumalan asettamasta järjestyksestä poiketaan, niin se tietää aina pahoinvointia.

        Esimerkkinä tästä on hyvin tavanomainen kuvio, jossa mies sitoutuukin iäkkäisiin vanhempiinsa ja heidän neuvoonsa, hyljäten näin puolisonsa.

        Puoliso on siis Jumalan jälkeen seuraava.
        Usein saattavat lähisukulaisten lisäksi myöskin työ, raha, muut ystävät ja harrastukset ohittaa puolison.

        "siehottamisen, ja nöyrryt miehesi palveltavaksi, eli raamatulliseen alamaisuuteen vaimona"

        Jos nyt olet lukenut tätä avausta tarkemmin, niin tämä nainen miettii jättävänsä miehensä ja uskonsa. Miten luulet tuollaisen kommentin auttavan tätä tapausta?

        Jos nainen ei avioliitossa saa huomiota, positiivisia kommentteja ja rakkautta, niin ei siinä kukaan jaksa enää nöyrtyä ja nöyristellä tälläistä aviomiestä.


      • Aviol
        emäntä kirjoitti:

        en ole kylä tarkoittanut syyttää vaan miestäni.. mutta me olemme syyttäneet toinen toistamme.
        kun menee huonosti molemmat etsivät toisista vain negatiiviset palautteet.
        tosta sun tekstistä saa kuvan että syytät mua yksistään tähän mutta ei avioliitos voi yksin riidellä.. molemmissa on omat vikamme.. ja en todellakaan ole yrittänyt lapsia mitenkään miestäni kohtaan syyttää.. olen yrittänyt rakkaudella lasten kanssa odottaa miestäni muttei mies ole niitä huomannut!!!!!!

        Armo on teidänkin liitossanne kaiken positiivisen muutoksen alku. Ainoa mahdollisuus sanoisin.

        Mutta toivottavasti ymmärrät sen, että muutoksen voi aloittaa anoastaan itsestään, koska toista ei voi muuttaa, ja vaatimukset eivät muuta mitään ainoastaan estävät muutoksen.

        JOTTA AVIOLIITTONNEN MUUTTUISI ONNELLISEKSI, NIIN TEIDÄN KUMMANKIN ON MUUTUTTAVA.

        Armo tarkoittaa kaikista syytöksistä luopumista, anteeksiantoa Jeesuksen nimessä ja veressä.

        Tarkoitin priorisoinnilla sitä, että joku muukin kuin Jumala, menee arvoasteikossa puolison edelle. Naisella ne ovat usein lapset.


      • Aviol
        emäntä kirjoitti:

        Kun, minä olen omasta mielestä yrittänyt mieheni kaikin voimin ottaa syliini ja sanoa hänelle minä rakastan sinua ja yrittää kaikkesa. niin silloin mies vaan sanoo mene pois lapset katsovat. ei toikaan ole mielestäni oikeen..

        tosissaankin tässä meinaa alkaa olla itse voimaton, kaikkesa tehnyt ja yrittänyt, entiedä kai ei sitten pitäis sitä toivokaan vielä' menettää..

        Kädet ristiin monesti olen painanut ja jumalalta apua anellut!!

        Ei siis toisinpäin.

        Katsos kun sinun puolisosi ei ole nainen vaan mies, siksi hänelle sanat "minä rakastan sinua" eivät merkitse käytännössä mitään. Koska hän itsekin miehenä rakastaa tekemällä, eikä puhumalla.

        Tämä sinun oma ahkera yrittämisesi (naisellista kyllä) on, yllätys yllätys, just se pointti teidän liitossanne, mieheltä loppuu "tila" olla mies.

        Meijän täytyy nyt seuraavaksi hiljentyä ja kuunnella sinun miestäsi. Kysy häneltä itseltään, miten hän haluaisi jatkaa?


      • Aviol
        Emmalia kirjoitti:

        miehesi kanssa ihan avoimesti siitä millaisen kasvatuksen hän on omassa kodissaan saannut?

        Jospa onkin saannut niin vanhollisen kasvatuksen, että pitää kaikenlaista hellyyden osoitusta vääränä jos lapset ovat näköetäisyydellä?

        Teillä saattaa olla niin erilaiset lähtökohdat elämälle, ja sille mitä rakkaus oikeasti on, ja siitä nämä ongelmat ovat lähtöisin. Sinä ajattelet rakkauden tunteella, ja toinen ei ajattelekkaan rakkutta siten.

        Toivotaan, että kaikki kääntyy parhain päin, ja miehesikin tajuaa mitä arvokasta hänelle on annettu. Mutta, vaikea on tilanne jos miehesi ei herää unestaan.

        Yksi pikkujuttu tuossa pettämisessä. Älä missään tapauksessa petä miestäsi, sillä se avioliitto kuolee siihen. Jos vain ajattelet toista miestä, niin älä mene pidemmälle. Aika näyttää miten on tarkoitettu.

        "Mutta, vaikea on tilanne jos miehesi ei herää unestaan."

        Pienenä vinkkinä voisin mainita ettei tämä mies suinkaan missään unessa ole, vaan hän on mies.

        Miehellä on miehiset tarpeet ja naisella on naisen tarpeet.

        Toinen toistaan vastaan tuleminen on se taitolaji, ja avain lukkoihin, kyllähän jokainen osaa odottaa vaativana paikoillaan toisen muuttumista omien toiveidensa mukaiseksi.


      • sanoa
        Justiina kirjoitti:

        "ensiksi vaimo osoittakoon arvostuksensa miehelleen ja sen jälkeen mies osoittaa rakkautensa"

        Toi lauseesi on kyllä syvältä!

        Jos mies ei kykene arvostamaan ja tukemaan vaimoa, on varmaa, että silloin hajoaa joko avioliitto tai sitten se vaimo. Toivon mukaan avioliitto, sillä onhan ihminen arvokkaampi kuin jokin liitto

        sinulle myös yhden asian asian joka on hyvin tärkeä ainakin oman jaksamisen kannalta.Älä syyllistä itseäsi liikaan älä koko ajan mieti miten minä voisin vielä tehdä paremmin,se ei onnistu.Siihen tarvitaan kaksi eli keskustelua ja taas keskustelua,miksi miehesi tekee pitkää päivää miltä se sinusta tuntuu ym ym...
        Toinen asia on tietenkin se onko teillä erilaiset perhetaustat kumpikinhan tuo lapsuudenkodistaan käyttäytymismalleja malleja jota ei voi siirtää omaan aviliittoon sellaisenaan.Sekin vaatii kasvamista avioliitossa löytää linjat jotka teille kahdelle sopii vaikka ne olisivat aivan toiset kun kummankaan lapsuudenkodissa.
        Ongelmahan on siinä jos toinen ei halua kuunnella puolisoaan jolla on hätä,hänellähän voi mielestään olla kaikki niinkuin pitääkin,sekin vaatii herkkää korvaa ja rakastavaa sydäntä.
        Toivon todella että löydätte yhteisen sävelen.Ei turhaan puhuta keskustelun tärkeydestä unohtaen kaikki syyttelyt,voit sanoa että yksin et tämän enempää jaksa avioliitton eteen tehdä,siihen tarvit toisenkin.


      • Emmalia
        Aviol kirjoitti:

        "Mutta, vaikea on tilanne jos miehesi ei herää unestaan."

        Pienenä vinkkinä voisin mainita ettei tämä mies suinkaan missään unessa ole, vaan hän on mies.

        Miehellä on miehiset tarpeet ja naisella on naisen tarpeet.

        Toinen toistaan vastaan tuleminen on se taitolaji, ja avain lukkoihin, kyllähän jokainen osaa odottaa vaativana paikoillaan toisen muuttumista omien toiveidensa mukaiseksi.

        on sanottu, että "miehellä miehiset tarpeet ja naisilla naisen tarpeet"???? Tuntuu ihan uskomattomalle ajettelulle. Avioliitossa molemmilla on aivan samanlaiset tarpeet, ja toinen täydentää toistaan, rakastaa ja kunnioittaa.

        Raamatun tärkein opetus on, kohtele lähinmäisiäsi niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan. Jos vaimo halii miestään, niin hän toivoo silloin myös miheltään hellyyden osoituksia. Ja mies suhtautuu vaimoon kylmästi ja yrittää pitää vaimonsa nöyränä itselleen, niin silloin hän haluaa kohdalleen kylmää kohtelua. Ja tuskin kukaan vaimo haluaa olla miehlle tuntooton, jos itse haluaa saada sitä rakkutta jota on itsekkin valmis antamaan.

        Jos puolisoiden toiveet ja halut eivät avioliitossa kohtaa, niin silloin se puoliso on auttamatta valittu väärin, ja hän ei ole se itselle tarkoitettu alkuunkaan.

        Meillä ainakin mieskin tulee usein suukottelemaan ja halimaan, sitä minä arvostan miehessä että hän minua rakastaa, ja minulle on hänet annettu, ja lapsilleni isäksi, ja saan häntä rakastaa täydestä sydänmestäni.


      • Aviol
        ... kirjoitti:

        "siehottamisen, ja nöyrryt miehesi palveltavaksi, eli raamatulliseen alamaisuuteen vaimona"

        Jos nyt olet lukenut tätä avausta tarkemmin, niin tämä nainen miettii jättävänsä miehensä ja uskonsa. Miten luulet tuollaisen kommentin auttavan tätä tapausta?

        Jos nainen ei avioliitossa saa huomiota, positiivisia kommentteja ja rakkautta, niin ei siinä kukaan jaksa enää nöyrtyä ja nöyristellä tälläistä aviomiestä.

        Raamatun alamaisuus on todellakin sitä että mies rakastaa vaimoaan, samoin kun Kristuskin rakasti seurakuntaa.

        Luepa nyt seuraava kohta Raamatusta, Jumalalta viisautta rukoillen:

        Ef. 5:22   Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle;

        Ef. 5:23   sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja.

        Ef. 5:24   Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä ...

        ... kaikessa alamaiset.

        Ef. 5:25   Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,
        Ef. 5:26   että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta,
        Ef. 5:27   saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.

        Ef. 5:28   Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa ...

        .. niinkuin omia ruumiitaan; ...

        *) ... joka rakastaa vaimoansa,
        *)... hän rakastaa itseänsä.

        Ef. 5:29   Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niinkuin Kristuskin seurakuntaa,

        Ef. 5:30   sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä.

        Ef. 5:31   "Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."

        Ef. 5:32   Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.
        ----------------------------------------
        Ef. 5:33   Mutta myös teistä kukin kohdaltaan ...

        - rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä;
        - mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä.


      • Aviol
        Emmalia kirjoitti:

        on sanottu, että "miehellä miehiset tarpeet ja naisilla naisen tarpeet"???? Tuntuu ihan uskomattomalle ajettelulle. Avioliitossa molemmilla on aivan samanlaiset tarpeet, ja toinen täydentää toistaan, rakastaa ja kunnioittaa.

        Raamatun tärkein opetus on, kohtele lähinmäisiäsi niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan. Jos vaimo halii miestään, niin hän toivoo silloin myös miheltään hellyyden osoituksia. Ja mies suhtautuu vaimoon kylmästi ja yrittää pitää vaimonsa nöyränä itselleen, niin silloin hän haluaa kohdalleen kylmää kohtelua. Ja tuskin kukaan vaimo haluaa olla miehlle tuntooton, jos itse haluaa saada sitä rakkutta jota on itsekkin valmis antamaan.

        Jos puolisoiden toiveet ja halut eivät avioliitossa kohtaa, niin silloin se puoliso on auttamatta valittu väärin, ja hän ei ole se itselle tarkoitettu alkuunkaan.

        Meillä ainakin mieskin tulee usein suukottelemaan ja halimaan, sitä minä arvostan miehessä että hän minua rakastaa, ja minulle on hänet annettu, ja lapsilleni isäksi, ja saan häntä rakastaa täydestä sydänmestäni.

        Tyttö on tyttö, ja poika on poika \;-)
        Minä olen poika, oikeasti olen jo pappakin.


      • Emmalia
        Aviol kirjoitti:

        Raamatun alamaisuus on todellakin sitä että mies rakastaa vaimoaan, samoin kun Kristuskin rakasti seurakuntaa.

        Luepa nyt seuraava kohta Raamatusta, Jumalalta viisautta rukoillen:

        Ef. 5:22   Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle;

        Ef. 5:23   sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja.

        Ef. 5:24   Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä ...

        ... kaikessa alamaiset.

        Ef. 5:25   Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,
        Ef. 5:26   että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta,
        Ef. 5:27   saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.

        Ef. 5:28   Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa ...

        .. niinkuin omia ruumiitaan; ...

        *) ... joka rakastaa vaimoansa,
        *)... hän rakastaa itseänsä.

        Ef. 5:29   Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niinkuin Kristuskin seurakuntaa,

        Ef. 5:30   sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä.

        Ef. 5:31   "Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."

        Ef. 5:32   Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.
        ----------------------------------------
        Ef. 5:33   Mutta myös teistä kukin kohdaltaan ...

        - rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä;
        - mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä.

        Raamatun kohdasta saa sen käsityksen, että mies ja nainen ovat aivan samanarvoisia avioliitossaan.

        Kumpikaan ei ole tosistansa parempi, vaan myös miehen pitää nöyrtyä vaimonsa edessä, sillä rakkaudella millä Jeesuskin rakasti seurakuntaa. Ja Jeesuksen rakkaus on ylitse kaiken muun rakkauden.


      • Aviol
        Emmalia kirjoitti:

        on sanottu, että "miehellä miehiset tarpeet ja naisilla naisen tarpeet"???? Tuntuu ihan uskomattomalle ajettelulle. Avioliitossa molemmilla on aivan samanlaiset tarpeet, ja toinen täydentää toistaan, rakastaa ja kunnioittaa.

        Raamatun tärkein opetus on, kohtele lähinmäisiäsi niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan. Jos vaimo halii miestään, niin hän toivoo silloin myös miheltään hellyyden osoituksia. Ja mies suhtautuu vaimoon kylmästi ja yrittää pitää vaimonsa nöyränä itselleen, niin silloin hän haluaa kohdalleen kylmää kohtelua. Ja tuskin kukaan vaimo haluaa olla miehlle tuntooton, jos itse haluaa saada sitä rakkutta jota on itsekkin valmis antamaan.

        Jos puolisoiden toiveet ja halut eivät avioliitossa kohtaa, niin silloin se puoliso on auttamatta valittu väärin, ja hän ei ole se itselle tarkoitettu alkuunkaan.

        Meillä ainakin mieskin tulee usein suukottelemaan ja halimaan, sitä minä arvostan miehessä että hän minua rakastaa, ja minulle on hänet annettu, ja lapsilleni isäksi, ja saan häntä rakastaa täydestä sydänmestäni.

        Mies pitää vain itsensä nöyränä, siinähän sitä onkin kylliksi.

        Ja kyllähän nöyrän miehen vaimollakin on sitten kissan päivät, ja hän vain nauttii, saadessaan olla nöyrän miehen alamaisena, eikö totta Emmalia?


      • Emmalia
        Aviol kirjoitti:

        Mies pitää vain itsensä nöyränä, siinähän sitä onkin kylliksi.

        Ja kyllähän nöyrän miehen vaimollakin on sitten kissan päivät, ja hän vain nauttii, saadessaan olla nöyrän miehen alamaisena, eikö totta Emmalia?

        puolison ei kuulu nörtyä toisensa edessä, sillä rakkaus ei tunne nörtymistä, vain kunnioitusta ja halua rakastaa.


      • Aviol
        Emmalia kirjoitti:

        Raamatun kohdasta saa sen käsityksen, että mies ja nainen ovat aivan samanarvoisia avioliitossaan.

        Kumpikaan ei ole tosistansa parempi, vaan myös miehen pitää nöyrtyä vaimonsa edessä, sillä rakkaudella millä Jeesuskin rakasti seurakuntaa. Ja Jeesuksen rakkaus on ylitse kaiken muun rakkauden.

        Ilman muuta mies ja nainen ovat samanarvoisia, kuinkas muutoinkaan, mies ja miehetär.

        Sehän siitä puuttuisi että avioliitossa kilpailtaisiin siitä kumpi määrää kaapin paikan.

        Vai kuinkahan on Emmalia? En tiedä kuinka kokenut olet avioliitto- työssä?

        No Jumalan sanan mukaisesti mies ja nainen kilpailevat oikein, kilpaillessaan toinen toisensa tarpeiden täyttämisessä.


      • Emmalia
        Aviol kirjoitti:

        Ilman muuta mies ja nainen ovat samanarvoisia, kuinkas muutoinkaan, mies ja miehetär.

        Sehän siitä puuttuisi että avioliitossa kilpailtaisiin siitä kumpi määrää kaapin paikan.

        Vai kuinkahan on Emmalia? En tiedä kuinka kokenut olet avioliitto- työssä?

        No Jumalan sanan mukaisesti mies ja nainen kilpailevat oikein, kilpaillessaan toinen toisensa tarpeiden täyttämisessä.

        yleensä ei tarvitse paljon "kilpailla kaapin paikasta", yleensä ajatus on molemmilla sama. Toinen ehdottaa, niin ihan samoin olisi itse päättänyt:)

        Kaikki on on ollut jotenkin itsestään selvää. Sitten jos tulee jotain, niin niistä keskustellaan mikä on hyvästä ja mikä ei, kuitenkaan mitään ei tehdä ilman toisen suostumusta, ettei sitten pahoita toisen mieltä, ja se olisi väärinkin ja saisi vain pahanmielen itselle. Yleensä aina se yhteisymmärrys löytyy aika pian.

        Mieheni kunnioituksesta voisin taas ajatella kilpailevani siten, etten koskaan tietoisesti hakeutusi tilanteeseen josta hänelle saattaisi tulla mielipahaa.


      • Aviol
        Emmalia kirjoitti:

        puolison ei kuulu nörtyä toisensa edessä, sillä rakkaus ei tunne nörtymistä, vain kunnioitusta ja halua rakastaa.

        En tiedä miksi sinulla on mielestäni vääristynyt kuva nöyryydestä.

        Ehkä sinulle on opetettu väärin tai tehty väärin nöyryyden nimissä.

        Näyttäisi nimittäin siltä että sinä miellät nöyrtymisen alistamiseksi, ja sitä seuraavaksi pakonomaiseksi alistumiseksi.

        Legalismissa eli hengellisessä lakihenkisyydessä tapahtuukin juuri näin, mutta sillä ei ole Kristuksen rakkauden kanssa itään tekemistä, se on vain yksi tapa tehdä henkistä väkivaltaa uskonnon etiketin alla.

        Nöyryys tarkoittaa tosiasioiden huomioon ottamista, sekä toimimista näiden tosiasioiden edellyttämällä tavalla.


      • Emmalia
        Aviol kirjoitti:

        En tiedä miksi sinulla on mielestäni vääristynyt kuva nöyryydestä.

        Ehkä sinulle on opetettu väärin tai tehty väärin nöyryyden nimissä.

        Näyttäisi nimittäin siltä että sinä miellät nöyrtymisen alistamiseksi, ja sitä seuraavaksi pakonomaiseksi alistumiseksi.

        Legalismissa eli hengellisessä lakihenkisyydessä tapahtuukin juuri näin, mutta sillä ei ole Kristuksen rakkauden kanssa itään tekemistä, se on vain yksi tapa tehdä henkistä väkivaltaa uskonnon etiketin alla.

        Nöyryys tarkoittaa tosiasioiden huomioon ottamista, sekä toimimista näiden tosiasioiden edellyttämällä tavalla.

        minä juuri tarkoitin sellaista vääränläista nöyrtymistä puolison edessä, ja vääränlaista nöyryyttämistä.

        On aivan totta, että avioliitossa joutuu monestikkin nöyrtymään puolison edessä, mutta se on enemmäkin lähinmäisen rakaautta, mikä on tervettä nöyrtymistä. Mitään ei tehdä vasten puolison tahtoa.

        Ymmärrät ehkä mitä tarkoitan?


      • Aviol
        Aviol kirjoitti:

        En tiedä miksi sinulla on mielestäni vääristynyt kuva nöyryydestä.

        Ehkä sinulle on opetettu väärin tai tehty väärin nöyryyden nimissä.

        Näyttäisi nimittäin siltä että sinä miellät nöyrtymisen alistamiseksi, ja sitä seuraavaksi pakonomaiseksi alistumiseksi.

        Legalismissa eli hengellisessä lakihenkisyydessä tapahtuukin juuri näin, mutta sillä ei ole Kristuksen rakkauden kanssa itään tekemistä, se on vain yksi tapa tehdä henkistä väkivaltaa uskonnon etiketin alla.

        Nöyryys tarkoittaa tosiasioiden huomioon ottamista, sekä toimimista näiden tosiasioiden edellyttämällä tavalla.

        - Ei ole kahta samanlaista ihmistä, ehkä joitakin idettisiä kaksosia lukuunottamatta. He eivät ole kuitenkaan avioliitossa keskenään.

        Tosiasia 2

        Mies on mies, ja nainen on nainen.

        Jo pelkkä ulkoisen olemuksen, vartalon katseleminen ulkoa päin osoittaa sen, että he ovat erilaisia. Hormonitoiminta on erilaista.
        Sukupuolielimet ovat erilaiset, miehellä ulkoiset ja naisella sisäiset. Naisella on munasarjat ja kohtu, jossa sikiö kehittyy ja kasvaa, syntyy emättimen kautta maailmaan valmiina ihmisenä. Miehellä on kivekset ja penis jolla hän vie simenet emättimeen josta ne kulkeutuvat hedelmöitettäväksi.

        Minä ihmettelen, enkä edes kovin vähän ihmettele sitä, minkä vuoksi sinä ihmettelet sitä, miksi mies ja nainen ovat kovin erilaisia myöskin tarpeiltaan????

        Nainen kaipaa enemmän kuin mies hellyyttä ja turvallisuutta, mies viuhtoo pesän rakentamisessa ja puolistamisessa, sekä uusien lapsien siittämisessä, ja useimmiten myös leivän hankkimisessa. etc. etc.

        Mistä mies ja nainen sitten tietävät toistensa erilaisista tarpeista? Eivät mistään elleivät he kerro niistä selkokielellä toisilleen.Ja tässä on taas yksi koukku.

        Esimerkiksi nainen, taikka yhtä hyvin mies, olettaa että tuo vaimoni tai mieheni kyllä hyvin tietää minun tarpeeni, vaan eipä tahdo täyttää niitä senkin rontti.

        Esimerkkinä voin mainita itseni:

        Olin ollut 25 vuotta aviossa, kunnes eräs avioliittokouluttaja, mies huom. kertoi minulle vaimoni tärkeistä tarpeista.

        Vaimoni oli kyllä puhunut minulle niistä tuon neljännes- vuosisadan, mutta en minä niiden merkistystä tajunnut, ennen kun tuo mies kertoi minulle.

        Että silleen, enkä taatusti ole ainoa mies, niitä on miljoonia samanlaisia, uskallan sanoa!!!

        Ja sitten naiset ihmettelevät suu auki mista
        kummajaista. Siinähän ihmettelevät!

        Veisivät ne miehensä avioliittokurssille, se on minun neuvoni. Ja niin päättyisi, tai ainakin lievenisi moni tuska. Kokemuksesta voin sanoa sen, minkä sanon, kiitos Herralle!


      • Aviol
        Emmalia kirjoitti:

        minä juuri tarkoitin sellaista vääränläista nöyrtymistä puolison edessä, ja vääränlaista nöyryyttämistä.

        On aivan totta, että avioliitossa joutuu monestikkin nöyrtymään puolison edessä, mutta se on enemmäkin lähinmäisen rakaautta, mikä on tervettä nöyrtymistä. Mitään ei tehdä vasten puolison tahtoa.

        Ymmärrät ehkä mitä tarkoitan?

        --------


      • Aviol
        Emmalia kirjoitti:

        yleensä ei tarvitse paljon "kilpailla kaapin paikasta", yleensä ajatus on molemmilla sama. Toinen ehdottaa, niin ihan samoin olisi itse päättänyt:)

        Kaikki on on ollut jotenkin itsestään selvää. Sitten jos tulee jotain, niin niistä keskustellaan mikä on hyvästä ja mikä ei, kuitenkaan mitään ei tehdä ilman toisen suostumusta, ettei sitten pahoita toisen mieltä, ja se olisi väärinkin ja saisi vain pahanmielen itselle. Yleensä aina se yhteisymmärrys löytyy aika pian.

        Mieheni kunnioituksesta voisin taas ajatella kilpailevani siten, etten koskaan tietoisesti hakeutusi tilanteeseen josta hänelle saattaisi tulla mielipahaa.

        Nuo kirjoittamasi sanat, "niistä keskustelleen" ovat merkittävät. Niin pitääkin keskustella.

        Usein merkityksellisempiä ovat ristiriita- tilanteisiin liittyvät tunteet, kun itse asia.
        Siksi onkin tärkeätä opetella paitsi asioista viestimistä, myös keskinästä tunneviestintää, sellaista jota kumpikin ymmärtää.

        Harmi vaan tunneviestinnän ja tunneyhtyden kannalta, jos jommalla kummalla, tai kenties kummallakaan puolisolla ei ole nimiä omille tunteilleen.

        Silloin ei voi sanoa vaikkapa niin, että "olen kovin pettynyt ja vihainen, kun et ottanut minun näkökantaani huomioon päätöstä tehdessäsi",
        "tunnen nyt itseni hylätyksi, ja häpeän itseäni".
        "Toivoisin että ottaisit nämä minun tunteeni huomioon, ja ottaisit minua vaikka syliisi ja hyväilisit minua hellästi, se tekisi hyvää minun itsetunnolleni".

        Huomasitko Emmalia? Ei mitään toisen syyttelyä, tai moitetta. Rakentava minä- visti ja perille meni, niin että hupsahti. Ja ehkäpä vielä ilman pettymyksen karvaita kyyneliäkin.

        Kukaan mies ei kieltäydy silloin ottamasta rakasta puolisoaan syliinsä, ja vääntää suustaan vaikka väkisin, että "anna rakkaani anteeksi", taaskaan minä moukka en osannut ottaa sinun tunteitasi huomioon".

        JA TAAS ELÄMÄ HYMYILEE, JA NÄMÄ KAKSI ONNELISTA ihmistä ELÄMÄN MUKANA!

        Me kaksi onnellista yhdessä ja nenät menosuuntaan!


      • ~?~
        Aviol kirjoitti:

        - Ei ole kahta samanlaista ihmistä, ehkä joitakin idettisiä kaksosia lukuunottamatta. He eivät ole kuitenkaan avioliitossa keskenään.

        Tosiasia 2

        Mies on mies, ja nainen on nainen.

        Jo pelkkä ulkoisen olemuksen, vartalon katseleminen ulkoa päin osoittaa sen, että he ovat erilaisia. Hormonitoiminta on erilaista.
        Sukupuolielimet ovat erilaiset, miehellä ulkoiset ja naisella sisäiset. Naisella on munasarjat ja kohtu, jossa sikiö kehittyy ja kasvaa, syntyy emättimen kautta maailmaan valmiina ihmisenä. Miehellä on kivekset ja penis jolla hän vie simenet emättimeen josta ne kulkeutuvat hedelmöitettäväksi.

        Minä ihmettelen, enkä edes kovin vähän ihmettele sitä, minkä vuoksi sinä ihmettelet sitä, miksi mies ja nainen ovat kovin erilaisia myöskin tarpeiltaan????

        Nainen kaipaa enemmän kuin mies hellyyttä ja turvallisuutta, mies viuhtoo pesän rakentamisessa ja puolistamisessa, sekä uusien lapsien siittämisessä, ja useimmiten myös leivän hankkimisessa. etc. etc.

        Mistä mies ja nainen sitten tietävät toistensa erilaisista tarpeista? Eivät mistään elleivät he kerro niistä selkokielellä toisilleen.Ja tässä on taas yksi koukku.

        Esimerkiksi nainen, taikka yhtä hyvin mies, olettaa että tuo vaimoni tai mieheni kyllä hyvin tietää minun tarpeeni, vaan eipä tahdo täyttää niitä senkin rontti.

        Esimerkkinä voin mainita itseni:

        Olin ollut 25 vuotta aviossa, kunnes eräs avioliittokouluttaja, mies huom. kertoi minulle vaimoni tärkeistä tarpeista.

        Vaimoni oli kyllä puhunut minulle niistä tuon neljännes- vuosisadan, mutta en minä niiden merkistystä tajunnut, ennen kun tuo mies kertoi minulle.

        Että silleen, enkä taatusti ole ainoa mies, niitä on miljoonia samanlaisia, uskallan sanoa!!!

        Ja sitten naiset ihmettelevät suu auki mista
        kummajaista. Siinähän ihmettelevät!

        Veisivät ne miehensä avioliittokurssille, se on minun neuvoni. Ja niin päättyisi, tai ainakin lievenisi moni tuska. Kokemuksesta voin sanoa sen, minkä sanon, kiitos Herralle!

        Eikö tämä ole ristiriidassa aikaisempien viestiesi
        kanssa siitä, että nainen ei saisi liikaa siehotella vai mitä se oli, eikä liikaa yrittää eikä olla aktiivinen tai mieheltä loppuu tila?
        Ja sen kanssa, mitä yleisesti aihetta käsittelevissä kirjoituksissa ym. kehoitetaan, että tärkeintä on keskusteleminen puolisoiten välillä.

        Mitäpä juuri kannattaa yrittääkään keskustella, jos ymmärrys on mahdotonta ilman kursseja. Tuntuu aika toivottomalta, jos aina pitää olla joku asiantuntija välissä tulkkaamassa miehen ja naisen välillä.
        Kaikki kunnia a-leireille ja -kursseille, mutta uskallan väittää että ennen ja ilman niitäkin on eletty "onnellisesti" ja yhteisymmärryksessä. Elämäntaitoa voi oppia muutenkin, jos on opiakseen.


      • Aviol
        ~?~ kirjoitti:

        Eikö tämä ole ristiriidassa aikaisempien viestiesi
        kanssa siitä, että nainen ei saisi liikaa siehotella vai mitä se oli, eikä liikaa yrittää eikä olla aktiivinen tai mieheltä loppuu tila?
        Ja sen kanssa, mitä yleisesti aihetta käsittelevissä kirjoituksissa ym. kehoitetaan, että tärkeintä on keskusteleminen puolisoiten välillä.

        Mitäpä juuri kannattaa yrittääkään keskustella, jos ymmärrys on mahdotonta ilman kursseja. Tuntuu aika toivottomalta, jos aina pitää olla joku asiantuntija välissä tulkkaamassa miehen ja naisen välillä.
        Kaikki kunnia a-leireille ja -kursseille, mutta uskallan väittää että ennen ja ilman niitäkin on eletty "onnellisesti" ja yhteisymmärryksessä. Elämäntaitoa voi oppia muutenkin, jos on opiakseen.

        Niin.. kyse oli sellaisesta aktiivisuudesta parisuhteessa, joka aiheuttaa aviopuolison "yli kävelemisen".

        Voihan se "ylitse kävelijä" olla olla yhtä hyvin mieskin. Tämän keskustelun avaaja on kuitenkin nainen, eikä hänen miestään ole päästy ilmeisesti kuulemaan lainkaan.

        Prosessit ottavat aina aikaa, eivätkä puolisot useinkaan "kasva" samassa tahdissa, siitä oli kysymys.

        Jos kokee jo nyt elävänsä valmiissa onnellisessa parisuhteessa, niin ei silloin ole erityistä syytä lähteä hoitamaan parisuhdettaan.

        Mutta monien kokemus on osoittanut sen, ettei avioliittokursseista mitään haittaakaan ole ollut paremmallekaan suhteelle. He hyötyvät usein jo yhdestäkin kurssista enemmän, kun oikein rikkinäiset ihmiset. Mutta mitään velvollisuutta saati pakkoa ei tietenkään ole.


      • Aviol
        ~?~ kirjoitti:

        Eikö tämä ole ristiriidassa aikaisempien viestiesi
        kanssa siitä, että nainen ei saisi liikaa siehotella vai mitä se oli, eikä liikaa yrittää eikä olla aktiivinen tai mieheltä loppuu tila?
        Ja sen kanssa, mitä yleisesti aihetta käsittelevissä kirjoituksissa ym. kehoitetaan, että tärkeintä on keskusteleminen puolisoiten välillä.

        Mitäpä juuri kannattaa yrittääkään keskustella, jos ymmärrys on mahdotonta ilman kursseja. Tuntuu aika toivottomalta, jos aina pitää olla joku asiantuntija välissä tulkkaamassa miehen ja naisen välillä.
        Kaikki kunnia a-leireille ja -kursseille, mutta uskallan väittää että ennen ja ilman niitäkin on eletty "onnellisesti" ja yhteisymmärryksessä. Elämäntaitoa voi oppia muutenkin, jos on opiakseen.

        Luin viestisi tarkemmin uudelleen. Siitä heräsi vielä joitakin ajatuksia lisää.

        Yrittää kannatta aina, kunhan vain huomioi toisenkin tunteet ja tarpeet niissä yrityksissään.

        On totta että usein juuri miehiä on hyvin vaikeata saada avioliittokursseille. Miehillä on paljon pelkoja ja ennakkoluuloja. He luulevat usein avioliittokursseja jopa vaarallisiksi
        "naisten jutuiksi".

        On oikein kehitellä sellaisia hienovaraisia keinoja, joilla mies saadaan lähtemään näin pelottavalle tielle.

        Eräs mies kertoi oman leirille tuloon liittyvän tarinansa. Hän meni loppujuhlassa eteen ja hänen vaimonsa seisoi siinä hänen rinnallaan.

        Hän oli ajatellut niin, että hänen vaimonsa vie hänet nyt sellaiselle kurssille, jossa hänelle laitetaan vielä varmuudeksi kaulapanta, kuin hyvälle palveluskoiralle ikään.

        Toisin kuitenkin kävi.

        Vaimo tunnustikin julkisesti, että vähän tämän tapaisia ajatuksia hänellä oli ollutkin miehensä suhteen. Nyt hän kuitenkin pyysi jukisesti mieheltään anteeksi näitä pyrkimyksiään.

        Hän oli oppinut leirillä itse jotakin siitä, mitä tarkoittaa naisen vääränlainen vahvuus, ja mihin se lopulta voi johtaa avioliitossa.


      • Emmalia
        Aviol kirjoitti:

        Nuo kirjoittamasi sanat, "niistä keskustelleen" ovat merkittävät. Niin pitääkin keskustella.

        Usein merkityksellisempiä ovat ristiriita- tilanteisiin liittyvät tunteet, kun itse asia.
        Siksi onkin tärkeätä opetella paitsi asioista viestimistä, myös keskinästä tunneviestintää, sellaista jota kumpikin ymmärtää.

        Harmi vaan tunneviestinnän ja tunneyhtyden kannalta, jos jommalla kummalla, tai kenties kummallakaan puolisolla ei ole nimiä omille tunteilleen.

        Silloin ei voi sanoa vaikkapa niin, että "olen kovin pettynyt ja vihainen, kun et ottanut minun näkökantaani huomioon päätöstä tehdessäsi",
        "tunnen nyt itseni hylätyksi, ja häpeän itseäni".
        "Toivoisin että ottaisit nämä minun tunteeni huomioon, ja ottaisit minua vaikka syliisi ja hyväilisit minua hellästi, se tekisi hyvää minun itsetunnolleni".

        Huomasitko Emmalia? Ei mitään toisen syyttelyä, tai moitetta. Rakentava minä- visti ja perille meni, niin että hupsahti. Ja ehkäpä vielä ilman pettymyksen karvaita kyyneliäkin.

        Kukaan mies ei kieltäydy silloin ottamasta rakasta puolisoaan syliinsä, ja vääntää suustaan vaikka väkisin, että "anna rakkaani anteeksi", taaskaan minä moukka en osannut ottaa sinun tunteitasi huomioon".

        JA TAAS ELÄMÄ HYMYILEE, JA NÄMÄ KAKSI ONNELISTA ihmistä ELÄMÄN MUKANA!

        Me kaksi onnellista yhdessä ja nenät menosuuntaan!

        avioliitossa on merkittävässä osassa se myös kasvattaa itseä, ja niitä pettymyksenkin tunteita voi tulla, mutta se on ihan ymmärrettävää.

        Voisin kertoa yhden jutun mikä viimeksi tapahtui, se on vähän lepsu juttu:))) Mutta kokonaisuudessaan tarina olisi kertomisen arvoinen, miten kaikki päättyi onnellisesti lopuksi vaikka suruakin mahtui mukaan.

        Tässä vähän aika sitten aloin puhumaan miehelleni, että koiralle olisi kiva saada kaveri, ja itselläni oli kutakuinkin jo selvillä millaisen kaverin suunnilleen haluan jos joskus tulee se sydänmenvaltaaja vastaan.

        No mieheni sitten sanoi, että katsotaan parin vuoden päästä. Katselin kuitenkin koira ilmoituksia, tietäen että ei koiraa kuitenkaan vielä tule. Sitten törmäsin koiran pennun kuvaan, ja siitä koirasta tuli heti tunne että meidän koira. No, sitten ihan mielnkiinnosta sain luvan kysyä, että onko koira vielä vapaana? No tietysti se pentu oli heti myyty.

        Olin pettynyt, siitä ja sanoin mihellenikin, että arvasin sen että on myyty, ja ei sitä meille muutenkaan olisi vielä saatu. Sanoin, että nyt joudutaan odottelemaan varmasti se pari vuotta kun tuskin sellsista koiraa tulee heti vastaan. Koska juuri tästä koirasta tuli se tunne, että on meidän koira, ja ihmettelin että miten se koira voi olla edes muilla kuin meillä, kun on meille tarkoitettu koiraksi.

        Sitten parin päivän päästä aivan sattumalta, aloin epäilemään jostain syystä yhtä ilmoitusta, että kyseessä olisi sama koira. Ja niinhän se oli kun asiaa selvittelin.

        Sitten viestitin miehelleni tästä asiasta, koska muuten en saannut kiinni koska oli työjutussa. Sielä tuli vastaus, "keskustellaan sitten illalla". No olin vähän pettynyt, mutta laitoin hänelle puhelin numeron mihin voi soittaa jos haluaisi tuoda koiran kotiin, koska sattumoisin oli juuri samassa kaupungissa, vaikka alunperin koira paljon pidemällä. Annoin mihelleni päätäntävallan tässä asiassa, ja se mitä hän päättää on sitten hyväksyttävä.

        No mieheni tuli kotiin, ja huomasin ettei koiraa ollut mukana. Mieleeni tuli pettymyksen tunne, ja päätin etten enään puhu asiasta, puhutaan siitä sitten myöhemmin parin vuoden kuluttua kun hän on valmis. Pettymys oli suuri kun se koira oli juuri tuntunut oikealle ja meille kuuluvaksi. Sekä myös siitä ettei toiveemme kohdanneetkaan tässä asiassa.

        Mieheni tuli siihen viereeni hieman vaivautuneena, ja ihmettelin kun pitää kädessään jotain lappua, ja oli muutekin surkean oloinen. Sitten sanoi, että olisi tuonnut koiran, mutta se oli sairastunut. No siitä itselleni ilo ja suru samanaikaisesti, että ei voi olla enään totta!

        Hän oli aivan yhtä surullinen ja pettynyt kuin minäkin. Hän oli töiden jälkeen asiaa miettinyt, ja päättänyt koiran hakea, ja ajatellut iloisesti yllättää eikä ilmoita etukäteen aikeistaan, ja se sitten päättyi koiran sairauteen.

        Kuitenkin sitten monien soittojen jälkeen päätimme hakea sairaan koiran kotiin, silläkin uhalla että kuolee. Vielä saman iltana koko perheen voimilla haimme sen sitten. Hyvin koira alkoi siitä toipumaan ja on nyt meidän kaikkien ilona ja ketään ei kaduta että sen kotiimme saimme:)

        Tuiskimpa mökötyksellä ja riitelyllä olisimme päässeet näin hyvään lopputulokseen.


      • Kokenutmyös
        emäntä kirjoitti:

        en ole kylä tarkoittanut syyttää vaan miestäni.. mutta me olemme syyttäneet toinen toistamme.
        kun menee huonosti molemmat etsivät toisista vain negatiiviset palautteet.
        tosta sun tekstistä saa kuvan että syytät mua yksistään tähän mutta ei avioliitos voi yksin riidellä.. molemmissa on omat vikamme.. ja en todellakaan ole yrittänyt lapsia mitenkään miestäni kohtaan syyttää.. olen yrittänyt rakkaudella lasten kanssa odottaa miestäni muttei mies ole niitä huomannut!!!!!!

        siihen sanot, jos miehesikin pettää sinua. Ei olekaan töissä niinkuin antaa ymmärtää. Jokin mättää kotona, jos toinen ei viihdy.Oletko varma, ettet tarvitsisi jotain hoitoa,jos oletkin masentunut ja näät vain huonot puolet kaikesta. Voisitko mennä töihin ja lapset hoitoon. Saisit hiukan etäisyyttä tavalliseen arkeen ja muutakin ajateltavaa.


    • Sivusta seurannut vaikka os...

      Tein sen tietämättäni. Siis tämän pettämisen. Tämä nainen onnistui avioliiton minulta salaamaan ja paljon muitakin asioita. Nyt kuitenkin tiedän totuuden. Totuuden tietää kaikki kolme. Ja muutama muukin läheinen.

      Se on toinen asia, että kannattaako tästä puhua täällä. Vaiko pitäisikö asia pystyä hoitamaan keskenään. Silti ihmisen on helpompi kirjoittaa tänne. Purkaa tuntojaan kirjoittamalla. Ja siinä sivussa saada tuntemattomana kuulla muiden mielipiteitä. Mielipiteitä siitä, miten muut ajattelee asian. Asia on loppuenlopuksi niin vaikea kaikille.

      Kirjoitan kuitenkin purkaakseni tuntoja. Kerron oman näkemykseni asiasta.

      Tämä nainen, joka avasi tämän aiheen on siis naimisissa miehensä kanssa. Näillä ei ole kovinkaan hyvin mennyt suhteessa, koska tämä nainen on tunteellinen ja haluaa näyttää tunteensa. Mutta mies ei ole tottunut näyttämään tunteitaan. Ei etes vaimolleen. Tämä nainen on sitä yrittänyt monesti ilman vastakaikua, joten siis päätynyt etsimään sitä muualta. Sitä turvallisuuden ja uskollisuuden tunnetetta, jota nainen ja oikeastaan kaikkia haluavat. Tämän jälkeen nainen löysi minut.

      Itsestäni kerron sen verran, että olen syntynyt vl-perheeseen, mutta kieltänyt nuoruudessani uskoni. Syitä en ala tässä nyt kertomaan. Olen rehellinen ja rakkaudenhaluinen ihminen. Tahdon parisuhteen, jossa rakastetaan toisia, näytetään se ja ollaan avoimia kaikissa asioissa.

      Tilanne on tämän pettämistapauksen jälkeen mennyt siihen, että olen jutellut molempien kanssa. Omalta mieleltäni avoimesti. Enemmän tämän naisen kanssa, mutta silti tämän miehen kanssa myös. Kumpikin tietää minun taustani ja minä tiedän kummankin taustat. Puhelimitse kaikki, kun eri paikkakunnilla asutaan.

      Se mitä tästä seuraa. Sitä minä en loppuen lopuksi tiedä. Rakastan tätä naista sellaisena kuin hän on. Mutta silti en sitä painosta. Olen monesti sanonut, että jos perheestä lähdet minun takiani, niin sitä en tule hyväksymään. Ehkä olen kuitenkin se "viimeinen hyvä syy" lähteä pois. Sitä en tiedä. Itse en halua olla hajottamassa perhettä, mutta se näyttäisi olevan väistämätöntä. Ilman minuakin.

      Toivosin lopulta kuitenkin, että me kaikki kolme mentäisiin saman pöydän ääreen ja puhuisimme kaikki asiat läpi. En tiedä tuleeko se toteutumaan, mutta silti uskon ja toivon niin. Tämän naisen kanssa alustavasti juttelin, että se tapahtuisi ensi viikonloppuna, mutta haluan siihen kaikkien kolmen suostumuksen.

      Tässä on vain nopeasti kerrottuna kaikki, eli en pysty enkä viitsi kaikkea kirjoittaa. Siitä tulisi nopeasti kirja. Mielummin vastaan kirjoituksiin ja mielummin kaikki muutkin osapuolet vastaavat. Siihen kun nyt on mahdollisuus.

      Loppuenlopuksi kerron vielä joitain asioita.

      Olen tietänyt/tuntenut tämän naisen 10kk.. Todellisuus on paljastunut minulle 2viikkoa sitten. Yhteydenotot ovat tämän totuuden paljastumisen jälkeen tiiviitä. Olen siis jutellut rehellisesti tämän miehen kanssa ja tämän naisen kanssa.

      • emäntä

        Tämän miehen kanssa ollaan juteltu tänään viimeksi..
        Todellakin valehtelin hänelle elämän tilanteeni. ja kadun sitä suunattomasti.
        Kun kerran lähtee valehtelee jotain siihen kierteeseen jää koukkuun.. Onneksi nyt olen saanut sanottua hänelle kaikki rehellisesti.
        Kuitenkin olen loukannut sinun sieluasi kuin salama iskisi..
        Lähin hakemaan rakkautta muualta mitä en omalta mieheltäni saa.
        Rakastuin ja ihastuin olemukseesi, sinun olemuksesi on niin ihana. niinkuin joku sano, että se on sitä ensi huumaa ei nää pahoja piirteitä toisesta, mutta tuntuu että sinä olet henkilö ketä varten elän.. Se on tunne ja se tunne kasvaa..
        Olen kertonut tästä miehellenikin.
        Ymmärrän, että sinulla on todella vaikea luottaa minuun nytten kun olen ennen niin paljon vaehelu.
        mutten enään halua sinua valheilla satuttaa.. haluan olla rehellinen.
        Tule tänne niin jutellaan kolmin nämä asiat.
        Ei meilä ole sinun kanssaan nyt molemmilla helppo olla.
        Tiedän mitä haluan elämässäni mutta kaikki painostavat minua kuin pikku lastaan. Silti minä olen itseni pää ja minä päätän mitä minä elämästäni haluan. ja siitä olen kertonutkin..

        Sinulla on ollut todella paljon vahvuutta tässä jutussa. Olet jaksanut ja tiedän sinunkin voimasi ovat lopussa niin, kuin minunkin..

        Pyydän sinulta nöyrin mielin kaiken anteeksi!!
        Sinä tiedät sen ketä varten olen olemassa!


      • Se "pettäjä"

        Jutellaan tosiaan keskenään puhelimella. Turha niistä keskinäisistä viesteistä tätä forumia täyttää.


      • Aviol
        Se "pettäjä" kirjoitti:

        Jutellaan tosiaan keskenään puhelimella. Turha niistä keskinäisistä viesteistä tätä forumia täyttää.

        Jos Jumalan sanan jälkeen mennään, niin emännän suhde sinuun pitää ehdottomasti katkaista heti.
        Olet nyt täysin väärällä asialla, hajoittamassa toisen periskunnan avioliittoa. Tiedät sydämessäsi saaneesi emännän koukkuun ja riippuvuussuhteeseen sinusta, käytät hänen täyttymättömiä tarpeitaan hyväksi.

        Nyt jos emäntä heikkoudessaan tähän puhelin-syöttiin tarttuu, niin se on menoa.

        Uskotteko todella että voisitte saada siunauksen Jumalalta avirikoksen kautta?

        Tämä mies se "pettäjä" siis
        on tehnyt myös aviorikoksen tulevaa avioliittoaan vastaan, silloin tietämättään ja nyt hän jo ruokkii emännän uskottomuutta tietoisesti, se on raskas synti!.

        Todella häpeällinen synti-tarjous tämä puhelintarjous, ja täynnä kataluutta. Emäntä hyvä, jos olet kiinnostunut omasta onnestasi, niin rukoile nyt Jumalaa irroittamaan nämä huoruuden siteet tuosta se"pettäjä" kaverista.


      • emämäntä
        Aviol kirjoitti:

        Jos Jumalan sanan jälkeen mennään, niin emännän suhde sinuun pitää ehdottomasti katkaista heti.
        Olet nyt täysin väärällä asialla, hajoittamassa toisen periskunnan avioliittoa. Tiedät sydämessäsi saaneesi emännän koukkuun ja riippuvuussuhteeseen sinusta, käytät hänen täyttymättömiä tarpeitaan hyväksi.

        Nyt jos emäntä heikkoudessaan tähän puhelin-syöttiin tarttuu, niin se on menoa.

        Uskotteko todella että voisitte saada siunauksen Jumalalta avirikoksen kautta?

        Tämä mies se "pettäjä" siis
        on tehnyt myös aviorikoksen tulevaa avioliittoaan vastaan, silloin tietämättään ja nyt hän jo ruokkii emännän uskottomuutta tietoisesti, se on raskas synti!.

        Todella häpeällinen synti-tarjous tämä puhelintarjous, ja täynnä kataluutta. Emäntä hyvä, jos olet kiinnostunut omasta onnestasi, niin rukoile nyt Jumalaa irroittamaan nämä huoruuden siteet tuosta se"pettäjä" kaverista.

        Ei oo näin..
        Ennen tätä henkilö tapaamatta meidän suhde meni samanlailla.. ja vaikka tätä henkilöä ei olisi tullut nytten lähtisin siltikin..
        Ei missään syyssä tämä henkilö oo rikkomassa suhdettamme..
        Suhteemme rikkoutumiseen on muu syy, "suhde ei vaan toimi"!! En saa rakkautta mitä tarvitsen ja on mennyt maku jo yrittämiseen ja yrittämiseen!!
        Rakkautta lähtee etsimään muualta, ei pelkkää sexiä vaan sellasta rakkautta että, minusta välitetään sellaisena, kuin olen. Kuuntelee, auttaa ja tukee. ottaa syliin ja antaa pusun kun siltä tuntuu.. ja itse haluan tehdä samoin.. mutta tässä suhteessa se on mahdotonta ei ole löytynyt sitä yhteistä kultaista pistettä/tietä aviomieheni kanssa yrityksistä ja rukouksienkin myötä!


      • Se "pettäjä"
        Aviol kirjoitti:

        Jos Jumalan sanan jälkeen mennään, niin emännän suhde sinuun pitää ehdottomasti katkaista heti.
        Olet nyt täysin väärällä asialla, hajoittamassa toisen periskunnan avioliittoa. Tiedät sydämessäsi saaneesi emännän koukkuun ja riippuvuussuhteeseen sinusta, käytät hänen täyttymättömiä tarpeitaan hyväksi.

        Nyt jos emäntä heikkoudessaan tähän puhelin-syöttiin tarttuu, niin se on menoa.

        Uskotteko todella että voisitte saada siunauksen Jumalalta avirikoksen kautta?

        Tämä mies se "pettäjä" siis
        on tehnyt myös aviorikoksen tulevaa avioliittoaan vastaan, silloin tietämättään ja nyt hän jo ruokkii emännän uskottomuutta tietoisesti, se on raskas synti!.

        Todella häpeällinen synti-tarjous tämä puhelintarjous, ja täynnä kataluutta. Emäntä hyvä, jos olet kiinnostunut omasta onnestasi, niin rukoile nyt Jumalaa irroittamaan nämä huoruuden siteet tuosta se"pettäjä" kaverista.

        Olet kova tuomitsemaan. Sen ymmärrän toisaalta, koska oma uskosi on sitä.

        Kannattaa muistaa, että kaikki (tässä tapauksessa minä) en usko samoin, kun sinä. Siispä jätän sinun syytöksesi minun syntisyydestä omaan arvoonsa.

        Perhettä en halua olla rikkomassa ja olen siitä keskustellut emännän ja tämän aviomiehen kanssa. Aika kovaa tekstiä tuo, että "käytän hänen täyttymättömiä tarpeita hyväkseni". Mitä tuolla haet? Olenko todella paha ihminen, kun välitän tästä ihmisestä?

        Teksteistä näkee, että puolustelet tätä aviomiestä. Vaikka loppuenlopuksi kaikki tämä rumba on lähtenyt hänestä tai siis hänen käytöksestään. Tuo on siis minun mielipiteeni ja minun näkemykseni asiasta.

        Kun täällä syylistät ihmisiä, niin muista, että se on vain sinun ja sinun uskomasi Jumalan näkemys. Ei minun.


      • Aviol
        emämäntä kirjoitti:

        Ei oo näin..
        Ennen tätä henkilö tapaamatta meidän suhde meni samanlailla.. ja vaikka tätä henkilöä ei olisi tullut nytten lähtisin siltikin..
        Ei missään syyssä tämä henkilö oo rikkomassa suhdettamme..
        Suhteemme rikkoutumiseen on muu syy, "suhde ei vaan toimi"!! En saa rakkautta mitä tarvitsen ja on mennyt maku jo yrittämiseen ja yrittämiseen!!
        Rakkautta lähtee etsimään muualta, ei pelkkää sexiä vaan sellasta rakkautta että, minusta välitetään sellaisena, kuin olen. Kuuntelee, auttaa ja tukee. ottaa syliin ja antaa pusun kun siltä tuntuu.. ja itse haluan tehdä samoin.. mutta tässä suhteessa se on mahdotonta ei ole löytynyt sitä yhteistä kultaista pistettä/tietä aviomieheni kanssa yrityksistä ja rukouksienkin myötä!

        "...muu syy, "suhde ei vaan toimi"!!"
        --------------------------------------

        Olet oikeassa siinä, että suhde ei toimi. Ja siinä, että tuo mainittu henkilö ei ole se varsinainen syypää tähän ongelmaasi.

        Se mikä tässä on oleellisinta ja samalla tragikoomista, on se että sinä kieltäydyt tiedostamasta sellaista seikkaa että tämän suhteen muodostaa kaksi ihmistä, joista toinen olet sinä. Tiedostamaton "virheettömyss ja vastuuttomuus omista valinnoista on sangen yleinen syy siihen miksi avioliittoja ei useinkaan lähdetä hoitamaan.

        Kutsumukseni mukaisesti haluan kuitenkin kertoa että on olemassa toinen, nimittäin se parempi ja oikea vaihtoehto.

        On tosiasioiden pakenemista ajatella kaiken korjaantuvan kuntoon muuttumatta itse, ja vain
        - niksnaks - puolison vaihtamisella.

        Vanha suomalainen sanonta kuuluu, että minkä taakseen jättää sen edestään löytää, ja se pitää edelleen paikkansa.

        Sinulla oli sisäsyntyinen syy, miksi rakastuit nykyiseen mieheesi. Ja sinusta lähti myöskin liikkeelle uskottomuutesi, ja puolisosi pettäminen. Itse et siis ole sitoutunut ja luotettava puoliso, tämä on fakta.

        Mistä sinä tiedät sen, ettei tuo nykyinen ihastuksesi ole vielä miestäsikin vammaisempi sisikunnaltaan? Et mistään. Outoja hän ainakin kirjoitti ja vielä julkisesti, avioliitossa olevalle naiselle. Siitä syystä en missään tapauksessa luottasi häneen tippaakaan. Ainoastaan antaisin hänelle tästä "hyvästä" remmiä persuuksille.


      • Aviol
        Se "pettäjä" kirjoitti:

        Olet kova tuomitsemaan. Sen ymmärrän toisaalta, koska oma uskosi on sitä.

        Kannattaa muistaa, että kaikki (tässä tapauksessa minä) en usko samoin, kun sinä. Siispä jätän sinun syytöksesi minun syntisyydestä omaan arvoonsa.

        Perhettä en halua olla rikkomassa ja olen siitä keskustellut emännän ja tämän aviomiehen kanssa. Aika kovaa tekstiä tuo, että "käytän hänen täyttymättömiä tarpeita hyväkseni". Mitä tuolla haet? Olenko todella paha ihminen, kun välitän tästä ihmisestä?

        Teksteistä näkee, että puolustelet tätä aviomiestä. Vaikka loppuenlopuksi kaikki tämä rumba on lähtenyt hänestä tai siis hänen käytöksestään. Tuo on siis minun mielipiteeni ja minun näkemykseni asiasta.

        Kun täällä syylistät ihmisiä, niin muista, että se on vain sinun ja sinun uskomasi Jumalan näkemys. Ei minun.

        Jumalahan synnin tuomitsee, enkä minä.
        Ja sinä olet se mies, joka lankesit huoruuden syntiin, ota nyt vastuu itsestäsi, äläkä yritä pelastautua etusormesi avulla (osoittelemalla).

        Katuvaisille kuuluu armo, mutta huorintekijän ruumis on Jumalan sanan mukaisesti annettava saatanan haltuun, että hänen sielunsa pelastuisi.
        Jos sinä et suostu Jumalan sanan tuomittavaksi ja kadu syntejäsi, niin sinun ei käy hyvin.


      • Se "pettäjä"
        Aviol kirjoitti:

        Jumalahan synnin tuomitsee, enkä minä.
        Ja sinä olet se mies, joka lankesit huoruuden syntiin, ota nyt vastuu itsestäsi, äläkä yritä pelastautua etusormesi avulla (osoittelemalla).

        Katuvaisille kuuluu armo, mutta huorintekijän ruumis on Jumalan sanan mukaisesti annettava saatanan haltuun, että hänen sielunsa pelastuisi.
        Jos sinä et suostu Jumalan sanan tuomittavaksi ja kadu syntejäsi, niin sinun ei käy hyvin.

        Se on sinun näkemyksesi asiasta. Ja saat vapaasti olla tuota mieltä.


      • emäntä
        Aviol kirjoitti:

        "...muu syy, "suhde ei vaan toimi"!!"
        --------------------------------------

        Olet oikeassa siinä, että suhde ei toimi. Ja siinä, että tuo mainittu henkilö ei ole se varsinainen syypää tähän ongelmaasi.

        Se mikä tässä on oleellisinta ja samalla tragikoomista, on se että sinä kieltäydyt tiedostamasta sellaista seikkaa että tämän suhteen muodostaa kaksi ihmistä, joista toinen olet sinä. Tiedostamaton "virheettömyss ja vastuuttomuus omista valinnoista on sangen yleinen syy siihen miksi avioliittoja ei useinkaan lähdetä hoitamaan.

        Kutsumukseni mukaisesti haluan kuitenkin kertoa että on olemassa toinen, nimittäin se parempi ja oikea vaihtoehto.

        On tosiasioiden pakenemista ajatella kaiken korjaantuvan kuntoon muuttumatta itse, ja vain
        - niksnaks - puolison vaihtamisella.

        Vanha suomalainen sanonta kuuluu, että minkä taakseen jättää sen edestään löytää, ja se pitää edelleen paikkansa.

        Sinulla oli sisäsyntyinen syy, miksi rakastuit nykyiseen mieheesi. Ja sinusta lähti myöskin liikkeelle uskottomuutesi, ja puolisosi pettäminen. Itse et siis ole sitoutunut ja luotettava puoliso, tämä on fakta.

        Mistä sinä tiedät sen, ettei tuo nykyinen ihastuksesi ole vielä miestäsikin vammaisempi sisikunnaltaan? Et mistään. Outoja hän ainakin kirjoitti ja vielä julkisesti, avioliitossa olevalle naiselle. Siitä syystä en missään tapauksessa luottasi häneen tippaakaan. Ainoastaan antaisin hänelle tästä "hyvästä" remmiä persuuksille.

        tein sen jo aijemminkin!


      • Aviol
        Se "pettäjä" kirjoitti:

        Se on sinun näkemyksesi asiasta. Ja saat vapaasti olla tuota mieltä.

        Parempaa olisi sinullekin tarjolla, siksi kirjoitin.

        Minä itse elän onnellisessa avioliitossa ihanan puolison kanssa, minulle se on samantekevää miten sinä elät elämääsi.

        Minulla on kuitenkin sellainen vakaumus jonka velvoittamana kerron kysyville mahdollisuudesta tulla avioliitossa onnelliseksi.

        Omat kokemukseni todistavat opetukseni todeksi.


      • elämää kokenut
        emäntä kirjoitti:

        tein sen jo aijemminkin!

        Valitettavasti minusta tuntuu siltä, että tulet pettämään mahdollisen tulevan kumppanisikin, ellei sinussa itsessäsi tapahdu muutosta.


      • emäntä
        elämää kokenut kirjoitti:

        Valitettavasti minusta tuntuu siltä, että tulet pettämään mahdollisen tulevan kumppanisikin, ellei sinussa itsessäsi tapahdu muutosta.

        omalta asiopuilsolta saa aitoa rakkautta..
        Elämässä on meitä ihmisiä jokalähtöön.. kaikki ei vaan sovi toisilleen!! ja sitä rakkautta lähtee etsii muualta ja sitä että tuntee itsensä olon hyväksi ja että edes joku arvostaa minua tälläisenä..
        ei voi sanoa jos pettää pettää muulonkin..
        hyvässä parisuhteessa ei käy edes ajatus pettämisestä!


      • Aviol
        emäntä kirjoitti:

        omalta asiopuilsolta saa aitoa rakkautta..
        Elämässä on meitä ihmisiä jokalähtöön.. kaikki ei vaan sovi toisilleen!! ja sitä rakkautta lähtee etsii muualta ja sitä että tuntee itsensä olon hyväksi ja että edes joku arvostaa minua tälläisenä..
        ei voi sanoa jos pettää pettää muulonkin..
        hyvässä parisuhteessa ei käy edes ajatus pettämisestä!

        Pettämisen mekanismi ei ole näin yksioikoinen.
        Sinun elämässäsi on menneisyydess jokin prosessi tapahtumasarja, jonka vaikutuksesta sinä ajaudut etsimään lohdutusta uudesta suhteesta.

        On hyvin tiedossa se, että alkuihastus kestää tapauksesta riippuen noin kaksi vuotta, monilla ei tosin niinkään pitkään. Silloin tulevat pettymykset, kun huomaa ettei aviopuolisoni vastannutkaan sitä mielikuvaa, joka minulla oli hänestä. Hän ei olekaan enää se mies taikka vaimo johon minä rakastuin.

        Jos nyt hylkäät entisen ja nait toisen, niin sinä säilyt uudessakin liitossa ihan entisenä.
        Ja uusi puolisosikin osoittautuu vallan erilaiseksi, mikä kuva sinulla nyt on hänestä.
        Entäs sitten? Sinä alat pettymystesi kierteen nyt ihan alusta, nyt vain toisen miehen kanssa.

        Entisen kanssa olit päässyt kuitenkin jo hyvään alkuun, et vain suostunut itse tarvittavaan käyttäytymisen muutokseen keskinäisessä suhteessanne. Uudessa suhteessasi sama prosessi on edessä, jonka luulit jo jättäneesi parinvaihdossa kauas taaksesi.


      • todella
        Aviol kirjoitti:

        Pettämisen mekanismi ei ole näin yksioikoinen.
        Sinun elämässäsi on menneisyydess jokin prosessi tapahtumasarja, jonka vaikutuksesta sinä ajaudut etsimään lohdutusta uudesta suhteesta.

        On hyvin tiedossa se, että alkuihastus kestää tapauksesta riippuen noin kaksi vuotta, monilla ei tosin niinkään pitkään. Silloin tulevat pettymykset, kun huomaa ettei aviopuolisoni vastannutkaan sitä mielikuvaa, joka minulla oli hänestä. Hän ei olekaan enää se mies taikka vaimo johon minä rakastuin.

        Jos nyt hylkäät entisen ja nait toisen, niin sinä säilyt uudessakin liitossa ihan entisenä.
        Ja uusi puolisosikin osoittautuu vallan erilaiseksi, mikä kuva sinulla nyt on hänestä.
        Entäs sitten? Sinä alat pettymystesi kierteen nyt ihan alusta, nyt vain toisen miehen kanssa.

        Entisen kanssa olit päässyt kuitenkin jo hyvään alkuun, et vain suostunut itse tarvittavaan käyttäytymisen muutokseen keskinäisessä suhteessanne. Uudessa suhteessasi sama prosessi on edessä, jonka luulit jo jättäneesi parinvaihdossa kauas taaksesi.

        miettinyt mitä vastaat entäpä jos siinä miehessäkin olisi jotain syytä pohdippa sitä eli tämä emännän aviomiehessä


      • Aviol
        todella kirjoitti:

        miettinyt mitä vastaat entäpä jos siinä miehessäkin olisi jotain syytä pohdippa sitä eli tämä emännän aviomiehessä

        Avioliittotyössä ei koskaan etsitä syyllistä, koska se on jo tiedossa että niitä on kaksi.

        Avioliittotyössä ei myöskään voi lähteä siitä, että joku toinen ihminen muuttaa toista ihmistä
        mieleisekseen ylhäältä käsin, käskemällä kiukuttelemalla taikka vaatimalla, sellainen käytös kuuluu lapsen maailmaan, mutta ei enää aikuisen maailmaan.

        Vain Jumala voi muuttaa ihmisen ylhäältäkin päin.
        Mutta ihminen voi muuttaa ainoastaan itseään omilla tahdon- valinnoillaan, ja ennen kaikkea rukoilemalla Jumalalta voimaa ja viisautta toimintaansa.

        Jokainen kasvu vaatii aina otollisen ja ravinnerikkaan hedelmällisen maaperän. Oikea kasvu vaatii myös oikean siemenen, joka itää hyvässä mullassa. Kaikki sen mitä me voimme voittaa, se tapahtuu rakkaudella.


      • Se "pettäjä"
        Aviol kirjoitti:

        Parempaa olisi sinullekin tarjolla, siksi kirjoitin.

        Minä itse elän onnellisessa avioliitossa ihanan puolison kanssa, minulle se on samantekevää miten sinä elät elämääsi.

        Minulla on kuitenkin sellainen vakaumus jonka velvoittamana kerron kysyville mahdollisuudesta tulla avioliitossa onnelliseksi.

        Omat kokemukseni todistavat opetukseni todeksi.

        Olet itse löytänyt aviopuolison, jonka kanssa elätte samalla aaltopituudella. Ajattelette uskostanne samanlailla. Elätte kaikin muun puolin samanlailla. Tulette hyvin toimeen keskenään. Miksi en uskoisi, että teillä menisi hyvin ja olisitte molemma tyytyväisiä.

        Kieltämättä mieleeni tulee väkisin kuva, että elät onnellisessa avioliitossa, jossa kaikki on hyvin. Sitä en tiedä haluatko "näytellä" sitä, vaiko onko teidän avioliittonne oikeasti sitä. Hienoa elämää.

        En tiedä myöskään, että osaatko oikeasti ajatella tämän "emännän" tilannetta, vaiko kuvitteletko sen vain oman avioliittosi kannalta. Sitä en voi sanoa, mutta väkisin tulee sellainen kuva, että elät omassa avioliitossasi sitä hyvää elämää, jota toivoisit kaikille muillekin.

        Silti! Kaikki avioliitot eivät ole samaa, kuin omasi on. Ehkä omassasi on riitoja ja niin uskonkin. Ehkä teillä on vakavia riitoja, mutta kumpikin lopulta uskoo samoin, mutta tämä tapaus, josta kaikki tämä keskustelu on lähtenyt. Mitä se on?

        Se on yhden ihmisen puhetta. Ilman, että se toinen osapuoli osallistuu keskusteluun. Mutta et varmaankaan ajattele, että tämä ihminen puhuu totta. ENTÄ JOS PUHUU? Hänellä on paha olla avioliitossa. Yrittää selvittää asiat ilman vastakaikua. Yrittää.. Yrittää ja yrittää. Tullut tiensä päähän. Ja haluaa erota..

        Itse et varmasti ole kokenut vastaavaa ja en usko, että voit itse "astua tämän naisen saappaisiin"? Eli ymmärtää mistä on kysymys.

        Ajattelen itse mielessäni "umpi sokeasti" uskoosi, joka ei hyväksy tällaista. Ja tämän takia puhut mitä puhut.

        Loppuen lopuksi tiedän aivan liian vähän sinusta, että voisin sanoa mitä oikeasti olet. Sanon tämän vain sen perusteella, miten täällä käyttäydyt.

        Lopuksi pieni kysymys.
        Meneekö missä raja? Tehdä aviopuolisoaan vastaan syntiä rakastamatta tätä niin kuin itseään. Vaiko rakastaa toisen aviopuolisoa rakastaen tätä niin kuin itseään. Kumpi on se "vakavampi" synti? Rikkoa aviolupaus vaiko puuttua tähän aviolupauksen rikkomiseen ja tarjota sitä oikeaa rakastamista? Voiko "syntejä" laittaa järjestyseen? Mielestäni ei voi. Pitääkö toisen kärsiä toisen synneistä. Mielestäni ei pidä. Missä menee se raja, jossa toisen on PAKKO EROTA?

        Vaikeita asioita nämä ovat molemmille. Se myönnän ja uskon.

        No. Tiedän, että ajattet (tai sinun pitäisi ajatella, että synti on synti, jonka voi saada anteeksi), mutta jos tämä aviomies ei tajua tätä tilannetta, eikä osaa pyytää anteeksi, niin mitä silloin tehdä?? Kerro minulle!


      • Se "pettäjä"
        Aviol kirjoitti:

        Parempaa olisi sinullekin tarjolla, siksi kirjoitin.

        Minä itse elän onnellisessa avioliitossa ihanan puolison kanssa, minulle se on samantekevää miten sinä elät elämääsi.

        Minulla on kuitenkin sellainen vakaumus jonka velvoittamana kerron kysyville mahdollisuudesta tulla avioliitossa onnelliseksi.

        Omat kokemukseni todistavat opetukseni todeksi.

        TÄMÄ ON MIELIKUVITUS JUTTUA, MUTTA VOISI OLLA TOTTAKIN. TÄMÄ EI LIITY TÄHÄN TAPAUKSEEN, MUUTOINKUN AJATUKSENA, JOKA ON MIELESTÄNI SAMA.

        Entä jos parisuhteessa mies on kieltänyt uskonsa teoillan ja käyttää aviopuolison uskoa hyväkseen. Eli vaikka raiskaa ja pahoinpitellee vaimoaan. Onko tämän jälkeen oikein uskon kannalta jatkaa tätä avioliittoa? Ihan sen takia, että avioliitto on sovittu "Jumalan edessä" ja kumpikin on luvannut rakastaa toista niin myötä kuin vastoinkäymisissäkin.

        Eli jos toinen pettää tämän lupauksen, niin onko oikein toisen sen jälkeen puolustautua ja jättää liitto? Tunnut tietävän asiasta ja toivon että vastaat myös.

        Oman mielipiteen varmasti tiedät, mutta haluan sinun näkemyksesi myös. Aviol.


      • Se "pettäjä"
        Se "pettäjä" kirjoitti:

        Olet itse löytänyt aviopuolison, jonka kanssa elätte samalla aaltopituudella. Ajattelette uskostanne samanlailla. Elätte kaikin muun puolin samanlailla. Tulette hyvin toimeen keskenään. Miksi en uskoisi, että teillä menisi hyvin ja olisitte molemma tyytyväisiä.

        Kieltämättä mieleeni tulee väkisin kuva, että elät onnellisessa avioliitossa, jossa kaikki on hyvin. Sitä en tiedä haluatko "näytellä" sitä, vaiko onko teidän avioliittonne oikeasti sitä. Hienoa elämää.

        En tiedä myöskään, että osaatko oikeasti ajatella tämän "emännän" tilannetta, vaiko kuvitteletko sen vain oman avioliittosi kannalta. Sitä en voi sanoa, mutta väkisin tulee sellainen kuva, että elät omassa avioliitossasi sitä hyvää elämää, jota toivoisit kaikille muillekin.

        Silti! Kaikki avioliitot eivät ole samaa, kuin omasi on. Ehkä omassasi on riitoja ja niin uskonkin. Ehkä teillä on vakavia riitoja, mutta kumpikin lopulta uskoo samoin, mutta tämä tapaus, josta kaikki tämä keskustelu on lähtenyt. Mitä se on?

        Se on yhden ihmisen puhetta. Ilman, että se toinen osapuoli osallistuu keskusteluun. Mutta et varmaankaan ajattele, että tämä ihminen puhuu totta. ENTÄ JOS PUHUU? Hänellä on paha olla avioliitossa. Yrittää selvittää asiat ilman vastakaikua. Yrittää.. Yrittää ja yrittää. Tullut tiensä päähän. Ja haluaa erota..

        Itse et varmasti ole kokenut vastaavaa ja en usko, että voit itse "astua tämän naisen saappaisiin"? Eli ymmärtää mistä on kysymys.

        Ajattelen itse mielessäni "umpi sokeasti" uskoosi, joka ei hyväksy tällaista. Ja tämän takia puhut mitä puhut.

        Loppuen lopuksi tiedän aivan liian vähän sinusta, että voisin sanoa mitä oikeasti olet. Sanon tämän vain sen perusteella, miten täällä käyttäydyt.

        Lopuksi pieni kysymys.
        Meneekö missä raja? Tehdä aviopuolisoaan vastaan syntiä rakastamatta tätä niin kuin itseään. Vaiko rakastaa toisen aviopuolisoa rakastaen tätä niin kuin itseään. Kumpi on se "vakavampi" synti? Rikkoa aviolupaus vaiko puuttua tähän aviolupauksen rikkomiseen ja tarjota sitä oikeaa rakastamista? Voiko "syntejä" laittaa järjestyseen? Mielestäni ei voi. Pitääkö toisen kärsiä toisen synneistä. Mielestäni ei pidä. Missä menee se raja, jossa toisen on PAKKO EROTA?

        Vaikeita asioita nämä ovat molemmille. Se myönnän ja uskon.

        No. Tiedän, että ajattet (tai sinun pitäisi ajatella, että synti on synti, jonka voi saada anteeksi), mutta jos tämä aviomies ei tajua tätä tilannetta, eikä osaa pyytää anteeksi, niin mitä silloin tehdä?? Kerro minulle!

        "Ajattelen itse mielessäni "umpi sokeasti" uskoosi, joka ei hyväksy tällaista. Ja tämän takia puhut mitä puhut."

        Oli tarkoitus sanoa:
        "Ajattelen itse mielessäni, että uskot "umpi sokeasti" uskoosi, joka ei hyväksy tällaista. Ja tämän takia puhut mitä puhut."


      • emäntä
        Se "pettäjä" kirjoitti:

        TÄMÄ ON MIELIKUVITUS JUTTUA, MUTTA VOISI OLLA TOTTAKIN. TÄMÄ EI LIITY TÄHÄN TAPAUKSEEN, MUUTOINKUN AJATUKSENA, JOKA ON MIELESTÄNI SAMA.

        Entä jos parisuhteessa mies on kieltänyt uskonsa teoillan ja käyttää aviopuolison uskoa hyväkseen. Eli vaikka raiskaa ja pahoinpitellee vaimoaan. Onko tämän jälkeen oikein uskon kannalta jatkaa tätä avioliittoa? Ihan sen takia, että avioliitto on sovittu "Jumalan edessä" ja kumpikin on luvannut rakastaa toista niin myötä kuin vastoinkäymisissäkin.

        Eli jos toinen pettää tämän lupauksen, niin onko oikein toisen sen jälkeen puolustautua ja jättää liitto? Tunnut tietävän asiasta ja toivon että vastaat myös.

        Oman mielipiteen varmasti tiedät, mutta haluan sinun näkemyksesi myös. Aviol.

        "Entä jos parisuhteessa mies on kieltänyt uskonsa teoillan ja käyttää aviopuolison uskoa hyväkseen"
        tähän haluan vastauksen, tätäkin on meijän suhtees tapahtunut!


      • elämää kokenut
        emäntä kirjoitti:

        "Entä jos parisuhteessa mies on kieltänyt uskonsa teoillan ja käyttää aviopuolison uskoa hyväkseen"
        tähän haluan vastauksen, tätäkin on meijän suhtees tapahtunut!

        Vastaan, vaikka et minulta kysynytkään.

        Teoilla uskonsa kieltäminen on sitä, että elää jatkuvassa synnin luvallisuudessa haluamatta tehdä synnistä parannusta ja luopua synnistä. Eivät yksittäiset syntiin lankeamiset ole uskonsa teoillaan kieltämistä. Syntiin lankeamisia tulee meille jokaiselle, päivittäin.

        Toisen hyväksikäyttö, kaikenlainen hyväksikäyttö, on aina kielletty. Sellainen on aina syntiä.

        Jos suhde on väkivaltainen henkisesti tai fyysisesti, niin sen väkivallan tulee aina jotenkin katkaista. Viimeisenä keinona tietenkin on erilleen muutto. Kenenkään ei tule tehdä väkivaltaa, eikä alistua väkivaltaan. Hengen ja terveyden suojeleminen, oman ja sekä muiden, on raamatun neuvon jälkeen elämistä.

        Erilleen muutto ei anna lupaa solmia uutta suhdetta. Erilleen muuttamisen jälkeenkin pitää toivoa ja ennen kaikkea rukoilla toisen puolesta, jotta tämä parantuisi ja voisi jälleen asua yhdessä hänen kanssaan.


      • pakkula
        elämää kokenut kirjoitti:

        Vastaan, vaikka et minulta kysynytkään.

        Teoilla uskonsa kieltäminen on sitä, että elää jatkuvassa synnin luvallisuudessa haluamatta tehdä synnistä parannusta ja luopua synnistä. Eivät yksittäiset syntiin lankeamiset ole uskonsa teoillaan kieltämistä. Syntiin lankeamisia tulee meille jokaiselle, päivittäin.

        Toisen hyväksikäyttö, kaikenlainen hyväksikäyttö, on aina kielletty. Sellainen on aina syntiä.

        Jos suhde on väkivaltainen henkisesti tai fyysisesti, niin sen väkivallan tulee aina jotenkin katkaista. Viimeisenä keinona tietenkin on erilleen muutto. Kenenkään ei tule tehdä väkivaltaa, eikä alistua väkivaltaan. Hengen ja terveyden suojeleminen, oman ja sekä muiden, on raamatun neuvon jälkeen elämistä.

        Erilleen muutto ei anna lupaa solmia uutta suhdetta. Erilleen muuttamisen jälkeenkin pitää toivoa ja ennen kaikkea rukoilla toisen puolesta, jotta tämä parantuisi ja voisi jälleen asua yhdessä hänen kanssaan.

        Kirjauduin, vastatakseni kysymykseen. Sillä välin oli tullut tuo edellinen väliin. Hyvä niin, samaa ajattelin ilmaista. Vahvistan tekstin, olen samaamieltä "elämää kokeneen" kanssa.


      • pakkula
        pakkula kirjoitti:

        Kirjauduin, vastatakseni kysymykseen. Sillä välin oli tullut tuo edellinen väliin. Hyvä niin, samaa ajattelin ilmaista. Vahvistan tekstin, olen samaamieltä "elämää kokeneen" kanssa.

        Langenneelle, syntiään katuvalle on aina Jumalan armo tarjona. Armossa on varaa ja Jeesuksen veressä on voimaa, oli enne yksi usein kuultu sanonta. Hyvä muituttaa siitä vieläkin.


      • emäntä
        pakkula kirjoitti:

        Langenneelle, syntiään katuvalle on aina Jumalan armo tarjona. Armossa on varaa ja Jeesuksen veressä on voimaa, oli enne yksi usein kuultu sanonta. Hyvä muituttaa siitä vieläkin.

        jos hän on ollut paha minua kohtaan.?
        ihmiseen kun lähtee luottamus niin sitä ei herkästi saa takas..
        tänään heräsin tavallista aikasemmin, että saan aloittaa aamun rauhassa ennen lapsien heräämistä.
        aamu kahvia juodessa mietin asioita..
        tuntuu, että nyt en todellakaan sais miettii mitään tai hulluksihan sitä tulee.
        eihän uskon asiat ole jären asioita.
        mutta aamulla taas mietin järellä.. ajattelin miksi olen mennyt naimisiin kai mie siloin ajattelin Jumalan johdatukseen.
        aamulla kun esikoiseni heräs.. hän alkoi itkemään.. nostin hänet syliin ja kysyin mikä sinulla on.. hän sanoi joulupukki.. eli hän pelkäsi joulupukki kun häntä on siitä peloiteltu..
        tui vaan mieleen siinä ajatus, että kuinka herkällä sitä ihminen uskoo vaikka joulupukkiin vaikka sitä ei ole olemassa..
        eli kai minäkin uskoin vaan että tämä ihminen tässä on minua varten luotu.. mutta kappas..
        miksi Jumala olisi luonut minulle ihmisen kenen kanssaan on paha olla? joka on väkivaltainen? jne.. en viitsi tässä ihan kaikkea alkaa kertoo sillä taas mut leimataan täälä että syytän miestä..


      • emöntä
        emäntä kirjoitti:

        jos hän on ollut paha minua kohtaan.?
        ihmiseen kun lähtee luottamus niin sitä ei herkästi saa takas..
        tänään heräsin tavallista aikasemmin, että saan aloittaa aamun rauhassa ennen lapsien heräämistä.
        aamu kahvia juodessa mietin asioita..
        tuntuu, että nyt en todellakaan sais miettii mitään tai hulluksihan sitä tulee.
        eihän uskon asiat ole jären asioita.
        mutta aamulla taas mietin järellä.. ajattelin miksi olen mennyt naimisiin kai mie siloin ajattelin Jumalan johdatukseen.
        aamulla kun esikoiseni heräs.. hän alkoi itkemään.. nostin hänet syliin ja kysyin mikä sinulla on.. hän sanoi joulupukki.. eli hän pelkäsi joulupukki kun häntä on siitä peloiteltu..
        tui vaan mieleen siinä ajatus, että kuinka herkällä sitä ihminen uskoo vaikka joulupukkiin vaikka sitä ei ole olemassa..
        eli kai minäkin uskoin vaan että tämä ihminen tässä on minua varten luotu.. mutta kappas..
        miksi Jumala olisi luonut minulle ihmisen kenen kanssaan on paha olla? joka on väkivaltainen? jne.. en viitsi tässä ihan kaikkea alkaa kertoo sillä taas mut leimataan täälä että syytän miestä..

        ja se, että ei yksistään luottamuksesta ole kyse siinä, että mieheni on minua pahasti kohdellu mutta siitä jää niin kamalat arvetki sitä henkilöä kohtaan että sitähän alkaa pelkäämään..
        Vaikka anteeksi saa.. no minusta se menee kans jos muuttaa erilleen että se on sama kuin ero.. en mie vaan jaksa tässä suhtees enää olla..
        näin eilenkin kuinka hön kohtelee mua kuin roskakoria..

        Luottamuksenhan saa asioista monesti takasin muttei näin vakavista!! NIISTÄ JÄÄ ISOT ARVET!!


      • Aviol
        emäntä kirjoitti:

        "Entä jos parisuhteessa mies on kieltänyt uskonsa teoillan ja käyttää aviopuolison uskoa hyväkseen"
        tähän haluan vastauksen, tätäkin on meijän suhtees tapahtunut!

        Tuo otsikko on isävainaan noin 30-40 luvulla saama oikea lestadiolainen neuvo.

        Itse olen originaali lestadiolainen neljännessä polvessa, joka alkaa 1800 luvun loppuvuosilta.

        Lestadiolaisuutta ei ole ollenkaan tuo puhe uskon kieltämisestä omilla teoilla, koska uskoa ei voi myöskään saavuttaa omilla teoillaan.

        Usko on nimenomaan se käsivarsi jolla syntinen tarttuu hädissään Kristukseen, AINOAAN PELASTAJAAN. Usko ei ole siis mukään näyttö kelvollisuuden mitat täyttävästä kristitystä.

        Vikaan ihminen voi joutua ja usein joutuukin. Tärkeintä on ettei KOSKAAN luovu uskosta Kristukseen, koska nimenomaan Hän on ainut tie totuus ja elämä. Kristus on AINUT tie synnistä anteeksiantamukseen, ja syyllisyydesta sekä häpeästä vapauteen, iloon ja rauhaan Jeesuksessa Kristuksessa.

        Se on, kuulkaa ystävät niin, että oman vanhurskauden perkele, enkelin haamuun verhoutuneena, neuvoo meitä syntiin jouduttuamme kieltämään Kristuksen, tuon ainoan joka voisi nostaa hänet ylös sontaisesta loasta ja asettaa jalkamme kalliolle.

        Mikä meiltä puuttuu se USKOSTA puuttuu. Ja asia ei parane yhtään sillä, että me hylkäämme viimeisetkin uskonrippeet ja luovumme pois toivostakin.

        Tekin taakoitetut ja epäilevät ystävät, jotka olette jo menettämässä toivonnekin, älkää suostuko saatanan valheisiin, kieltämällä Kristuksen joka on meidän - ainoa toivomme.

        Room. 5:1   Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
        Room. 5:2   jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.

        Room. 5:3   Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä,

        Room. 5:4   mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa;

        Room. 5:5   mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.

        Room. 5:6   Sillä meidän vielä ollessamme *heikot* ....

        ...kuoli Kristus oikeaan aikaan
        - jumalattomien edestä.
        Room. 5:7   Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla.

        Room. 5:8   Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.
        Room. 5:9   Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta.

        Room. 5:10   Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut;

        Room. 5:11   emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet.


      • Aviol
        emäntä kirjoitti:

        "Entä jos parisuhteessa mies on kieltänyt uskonsa teoillan ja käyttää aviopuolison uskoa hyväkseen"
        tähän haluan vastauksen, tätäkin on meijän suhtees tapahtunut!

        "...käyttää aviopuolison uskoa hyväkseen..."


      • pakkula
        emöntä kirjoitti:

        ja se, että ei yksistään luottamuksesta ole kyse siinä, että mieheni on minua pahasti kohdellu mutta siitä jää niin kamalat arvetki sitä henkilöä kohtaan että sitähän alkaa pelkäämään..
        Vaikka anteeksi saa.. no minusta se menee kans jos muuttaa erilleen että se on sama kuin ero.. en mie vaan jaksa tässä suhtees enää olla..
        näin eilenkin kuinka hön kohtelee mua kuin roskakoria..

        Luottamuksenhan saa asioista monesti takasin muttei näin vakavista!! NIISTÄ JÄÄ ISOT ARVET!!

        kenties paremmin, kuin arvaatkaan. Tässä pystyy vain yleiselä tasolla vastaamaan, mitään yksityiskohtia ei voi kirjottaa, eikä neuvoja antaa. Ei voi edes kuunnella, vaikka se olisi sinulle nyt tarpeen. Tiedän, ja ennen muuta tunnen kaikki sanat köyhiksi, mitä sinulle voisi sanoa. Kuuntelijaa tarvitset, toistan vieläkin, hiljaista kuuntelijaa, joka voisi myös niitä hiljaisia huokauksia ja sanattomia sanoja kuulla. Haavasi ovat syvät, arvet vaikeat, elämä tuntuu pysähtyneen. Mitäpä minä täältä siihen voisin antaa tai sanoa. Kuitenkin yritän jotakin sopertaa. Katso tuonne ylemmäksi, kun ja jos haluat ja lupaat uskoa, voin vieläkin toistaa: Niinkuin on päiväsi, niin on voimasikin oleva. Et sinä omilla voimillasi selviä, mutta on ylhäällä auttaja. Apua olet etsinyt, monelta suunnalta, täältäkin. Joitakin kaltaisiasi tapauksia olen joskus kohdannut. Julkisesti en kirjoita, mitä sinun on tehtävä. Ehkä ero, vaikka tilapäinenkin, selvittää asiaa. Mitään vaatimusta ei sinulla voi asetella, en halua siihen syyllistyä. Kunhan neuvottomana hiukan pohdiskelen. Kirjoiteli yksi sinulle tuntematon ystävä.


      • Aviol
        Se "pettäjä" kirjoitti:

        Olet itse löytänyt aviopuolison, jonka kanssa elätte samalla aaltopituudella. Ajattelette uskostanne samanlailla. Elätte kaikin muun puolin samanlailla. Tulette hyvin toimeen keskenään. Miksi en uskoisi, että teillä menisi hyvin ja olisitte molemma tyytyväisiä.

        Kieltämättä mieleeni tulee väkisin kuva, että elät onnellisessa avioliitossa, jossa kaikki on hyvin. Sitä en tiedä haluatko "näytellä" sitä, vaiko onko teidän avioliittonne oikeasti sitä. Hienoa elämää.

        En tiedä myöskään, että osaatko oikeasti ajatella tämän "emännän" tilannetta, vaiko kuvitteletko sen vain oman avioliittosi kannalta. Sitä en voi sanoa, mutta väkisin tulee sellainen kuva, että elät omassa avioliitossasi sitä hyvää elämää, jota toivoisit kaikille muillekin.

        Silti! Kaikki avioliitot eivät ole samaa, kuin omasi on. Ehkä omassasi on riitoja ja niin uskonkin. Ehkä teillä on vakavia riitoja, mutta kumpikin lopulta uskoo samoin, mutta tämä tapaus, josta kaikki tämä keskustelu on lähtenyt. Mitä se on?

        Se on yhden ihmisen puhetta. Ilman, että se toinen osapuoli osallistuu keskusteluun. Mutta et varmaankaan ajattele, että tämä ihminen puhuu totta. ENTÄ JOS PUHUU? Hänellä on paha olla avioliitossa. Yrittää selvittää asiat ilman vastakaikua. Yrittää.. Yrittää ja yrittää. Tullut tiensä päähän. Ja haluaa erota..

        Itse et varmasti ole kokenut vastaavaa ja en usko, että voit itse "astua tämän naisen saappaisiin"? Eli ymmärtää mistä on kysymys.

        Ajattelen itse mielessäni "umpi sokeasti" uskoosi, joka ei hyväksy tällaista. Ja tämän takia puhut mitä puhut.

        Loppuen lopuksi tiedän aivan liian vähän sinusta, että voisin sanoa mitä oikeasti olet. Sanon tämän vain sen perusteella, miten täällä käyttäydyt.

        Lopuksi pieni kysymys.
        Meneekö missä raja? Tehdä aviopuolisoaan vastaan syntiä rakastamatta tätä niin kuin itseään. Vaiko rakastaa toisen aviopuolisoa rakastaen tätä niin kuin itseään. Kumpi on se "vakavampi" synti? Rikkoa aviolupaus vaiko puuttua tähän aviolupauksen rikkomiseen ja tarjota sitä oikeaa rakastamista? Voiko "syntejä" laittaa järjestyseen? Mielestäni ei voi. Pitääkö toisen kärsiä toisen synneistä. Mielestäni ei pidä. Missä menee se raja, jossa toisen on PAKKO EROTA?

        Vaikeita asioita nämä ovat molemmille. Se myönnän ja uskon.

        No. Tiedän, että ajattet (tai sinun pitäisi ajatella, että synti on synti, jonka voi saada anteeksi), mutta jos tämä aviomies ei tajua tätä tilannetta, eikä osaa pyytää anteeksi, niin mitä silloin tehdä?? Kerro minulle!

        "En tiedä myöskään, että osaatko oikeasti ajatella tämän "emännän" tilannetta, vaiko kuvitteletko sen vain oman avioliittosi kannalta."
        -------------------------------------------

        Vain emäntä itse kokee tilanteensa kaikkine tunteineen subjktiivisesti. Senverran tiedän että se on kuin ajallinen helvetti.

        Hänen tilanteensa on itse asiassa enemmän kuin tuttu, (siis tyypillinen), ei omassa avioliitossani, mutta jopa läheisillä ystävilläni, mutta erityisesti avioliittotyössä.

        Naisen psyykkinen mekanismi toimii toisin päin kun miehen.

        Nimittäin kun miehen tarpeet eivät enää avioliitossa täyty kun ehkä osittain, (ja nekin mukinan kanssa) niin hän aivan kuin laskee rimaa. Tyytyy siis entistä vähempään ja vetäytyy pois sen läheisyydestä, jolta odottaa tarpeidensa täyttämistä.

        Juuri näin on käynyt myös Emannän tapauksessa, mies ei enää odota suuria häneltä vaan on vetäytyneenä siellä luolassaan. Hän on hyvin pettynyt ja vihainen koska ei kyennyt tekemään vaimoaan onnelliseksi, ja pelkää nyt kuollakseen että tämä lähtee lopullisesti pois hänen luotaan. Tämä pelko on aiheellinen, sillä häneltä katoaa kaikki onnelliseksitekevä huolehtiva vertaansa vailla oleva talouskone. (Hän on pojalle äidin korvike eli kotitalouskone, joka pesee pyykit, silittää paidat, valmistaa ruuat, siivoaa kodin, hoitaa lapset, rakastelee, etc.. On kova paikka elää kaiken tämän menettämisen pelossa.

        Naiseuteen sen sijaan kuuluu sellainen piirre, että hän pettyy ja tuskastuu aina vain enemmän, mitä vähemmän hänen tarpeensa täyttyvät. Hän siis nostaa tuota rimaa jota mies laskee. Mies tyytyy ja nainen tulee yhä tyytymättömämmäksi.

        KYSYTTE KENELTÄ AVOIMIHELTÄ HYVÄNSÄ, KUINKA HEIDÄN AVIOLIITTONSA SUJUU, NIIN HE VASTAAVAT MENETTELEE JOTAKUINKIN, EI OLE VALITTAMISTA.
        Mutta jos kysyt saman kysymyksen hänen vaimoltaan, niin valittamista on vaikka kuinka paljon. Kuitenkin he ovat keskenään samassa avioliitossa, heillä on kovin eriolainen käsitys sen sujumisesta. Ainoastaan sitä mies valittaa kun vaimo pihtailee seksin kanssa. Hän kysyykin ihmeissään että:"Mitä siitä säästää, kun sitä jää vielä hevoskuorma hautaankin".

        Tarpeet, mitä ne sitten ovat? Miten käsitätte sanan tarpeet?


      • emäntä
        Aviol kirjoitti:

        "...käyttää aviopuolison uskoa hyväkseen..."

        mielikuvitusta juttu sitä tarkotan.. miten se on siinä kertonut.. meil on sattunut tuolasta.


      • Aviol
        emäntä kirjoitti:

        mielikuvitusta juttu sitä tarkotan.. miten se on siinä kertonut.. meil on sattunut tuolasta.

        Silloin SINUN ajatuksesi tulevat aitoina esille.

        On selviö että jos tästä tilanteesta lähdetään paremman avioliiton tavoitteluun, niin nämä tulee käydä läpi yhdessä miehesi kanssa ja siinä pitää olla läsnä asiansa osaava aviopari, ohjaamassa keskinäistä keskusteluanne.

        On nimittäin melko selvää se, ettei keskinäinen kommunikaationne toimi sillä tavalla, että ymmärtäisitte toinen toisianne.
        Ja silloin kun ihminen ei ymmärrä toisen puhetta, niin hän tulkitsee. Ja kuten tiedämme, niin luulo ei ole koskaan tiedon väärtti.
        Puhumattakaan siitä, mikä vyyhti syntyy silloin kun avioliitto toimii pelkästään luulosta luuloon ja tulkinnasta tulkintaan. "Minä luulen että hän luulee", ja "hän luulee, että minä luulen".


      • Aviol
        Se "pettäjä" kirjoitti:

        TÄMÄ ON MIELIKUVITUS JUTTUA, MUTTA VOISI OLLA TOTTAKIN. TÄMÄ EI LIITY TÄHÄN TAPAUKSEEN, MUUTOINKUN AJATUKSENA, JOKA ON MIELESTÄNI SAMA.

        Entä jos parisuhteessa mies on kieltänyt uskonsa teoillan ja käyttää aviopuolison uskoa hyväkseen. Eli vaikka raiskaa ja pahoinpitellee vaimoaan. Onko tämän jälkeen oikein uskon kannalta jatkaa tätä avioliittoa? Ihan sen takia, että avioliitto on sovittu "Jumalan edessä" ja kumpikin on luvannut rakastaa toista niin myötä kuin vastoinkäymisissäkin.

        Eli jos toinen pettää tämän lupauksen, niin onko oikein toisen sen jälkeen puolustautua ja jättää liitto? Tunnut tietävän asiasta ja toivon että vastaat myös.

        Oman mielipiteen varmasti tiedät, mutta haluan sinun näkemyksesi myös. Aviol.

        Tavoitteena ei ole suinkaan ratkaista fiktiivisiä ongelmia, tai spekuloida virtuaalisyyllisillä. Samaan aikaan todellinen syyllinen jaarittelee netissä nyt joutavia!!!

        Avioliittotyöhön lähdetään aina avoimin mielin, nimenomaan ITSE, ja siten että kasvettaisiin naamarin takaa siksi ihmiseksi, joita oikeasti ollaan.

        Naamarin takana ei voi muuta kun hapantua vain lisää. Muhia omassa liemessään taikka jonkun muun keittämässä liemessä.

        Teatteri-ihmisiä meiltä ei puutu, ihminen on etevä näyttelijä ja totuuden väistelijä, nimittäin silloin kun totuus tulee kohti omaatuntoa ja tuomitsee synniksi ne teot jotka MINÄ TEIN.

        *) Sinun tehtäväsi ei ole toimia enää hetkeäkään täällä emännän äänitorvena, eikä myöskään hänen tulkkinaan.

        Sinusta, joka lankesit huoruuden syntiin, teit huoruuden synnin toisen miehen puolison kanssa ja ulkopuolella avioliiton. Sinulla on oma lehmä ojassa eikä sinusta ole nyt tulkiksi.

        Sinun pitää tunnustaa OMAT syntisi ja tehdä parannus, eikä enää ehdottaa uhrisi kanssa mitään lisäneuvotteluja puhelimitse.

        Olet komas pyörä tässä liitossa ja kaikkea muuta kuin siunaukseksi heille.


      • emäntä
        Aviol kirjoitti:

        Tavoitteena ei ole suinkaan ratkaista fiktiivisiä ongelmia, tai spekuloida virtuaalisyyllisillä. Samaan aikaan todellinen syyllinen jaarittelee netissä nyt joutavia!!!

        Avioliittotyöhön lähdetään aina avoimin mielin, nimenomaan ITSE, ja siten että kasvettaisiin naamarin takaa siksi ihmiseksi, joita oikeasti ollaan.

        Naamarin takana ei voi muuta kun hapantua vain lisää. Muhia omassa liemessään taikka jonkun muun keittämässä liemessä.

        Teatteri-ihmisiä meiltä ei puutu, ihminen on etevä näyttelijä ja totuuden väistelijä, nimittäin silloin kun totuus tulee kohti omaatuntoa ja tuomitsee synniksi ne teot jotka MINÄ TEIN.

        *) Sinun tehtäväsi ei ole toimia enää hetkeäkään täällä emännän äänitorvena, eikä myöskään hänen tulkkinaan.

        Sinusta, joka lankesit huoruuden syntiin, teit huoruuden synnin toisen miehen puolison kanssa ja ulkopuolella avioliiton. Sinulla on oma lehmä ojassa eikä sinusta ole nyt tulkiksi.

        Sinun pitää tunnustaa OMAT syntisi ja tehdä parannus, eikä enää ehdottaa uhrisi kanssa mitään lisäneuvotteluja puhelimitse.

        Olet komas pyörä tässä liitossa ja kaikkea muuta kuin siunaukseksi heille.

        ollaan välit lopetettu.. mut kiva vaan jos sille viel täs lasta ootan.. siltä tää ainaki nyt tuntuu..
        Huoh.. mut toivottavasti en!! Enenpää en tästä asiasta tässä puhu.. mut sit jos ootan niin ootan!!


      • emäntä
        Aviol kirjoitti:

        Silloin SINUN ajatuksesi tulevat aitoina esille.

        On selviö että jos tästä tilanteesta lähdetään paremman avioliiton tavoitteluun, niin nämä tulee käydä läpi yhdessä miehesi kanssa ja siinä pitää olla läsnä asiansa osaava aviopari, ohjaamassa keskinäistä keskusteluanne.

        On nimittäin melko selvää se, ettei keskinäinen kommunikaationne toimi sillä tavalla, että ymmärtäisitte toinen toisianne.
        Ja silloin kun ihminen ei ymmärrä toisen puhetta, niin hän tulkitsee. Ja kuten tiedämme, niin luulo ei ole koskaan tiedon väärtti.
        Puhumattakaan siitä, mikä vyyhti syntyy silloin kun avioliitto toimii pelkästään luulosta luuloon ja tulkinnasta tulkintaan. "Minä luulen että hän luulee", ja "hän luulee, että minä luulen".

        jos mieheni oisi minut raiskannu niin tavalaan se uskoo sit anteeks sen vaikka se on tehnyt siinä Jumalaa vastaan ja silti saa siitä paranuksen tai jos vaikka on väkivaltanen..
        Uskon asiat ei oo jären asioita mut miksi voi saaha anteeksi todella pahat rikkomukset?
        esim.. minusta tuntuu että minä oon tehnyt niin pahasti mun miehelle, kun oon pettänyt sitä ja ei se oo vaan se että anteeks antaa.. tuntuu vaan etten mä voi sitä hyväksyä mitä oon sille tehnyt.. ja vaikka oon sanonut tahdon hänelle.. niin on vaikeaa rakastaa kun ei ole rakkautta.. niin uskonko mie sit sen vuoksi kun oon sanonut sen tahdon.. vaikka on ollut kauheita asioita molemmilla takana..?


      • emäntä
        emäntä kirjoitti:

        ollaan välit lopetettu.. mut kiva vaan jos sille viel täs lasta ootan.. siltä tää ainaki nyt tuntuu..
        Huoh.. mut toivottavasti en!! Enenpää en tästä asiasta tässä puhu.. mut sit jos ootan niin ootan!!

        jos ootan lasta hänelle niin se on Jumalan rangaistus mulle.. Siihen en usko en!


      • Aviol
        emäntä kirjoitti:

        jos ootan lasta hänelle niin se on Jumalan rangaistus mulle.. Siihen en usko en!

        Häneen ei saa sijoittaa mitään seurauksia sinun synneistäsi. Hän on Jumalan lahja ja arvokas ihminen. Muista se!!!


      • emäntä
        Aviol kirjoitti:

        Häneen ei saa sijoittaa mitään seurauksia sinun synneistäsi. Hän on Jumalan lahja ja arvokas ihminen. Muista se!!!

        niin on.. en mä sitä tarkoita ettei se ois jumalan lahja.. mut sisko tarkotti sitä että jos ootan tuole pettäjälle niin se rangasee mua!! eikä muita vaihtoehtoja oo kuin toi pettäjä.. mut sen kans ei olla väleis ja eihän halua uskoa että ootan.. lääkäriinki tuntuu nyt niin vaikeelta lähtä..


      • Aviol
        emäntä kirjoitti:

        niin on.. en mä sitä tarkoita ettei se ois jumalan lahja.. mut sisko tarkotti sitä että jos ootan tuole pettäjälle niin se rangasee mua!! eikä muita vaihtoehtoja oo kuin toi pettäjä.. mut sen kans ei olla väleis ja eihän halua uskoa että ootan.. lääkäriinki tuntuu nyt niin vaikeelta lähtä..

        Nyt jätämme siskosikin ja sinä menet ITSE suuren parantajan Kristuksen eteen sellaisena kun olet.


      • voikamalaaa
        emämäntä kirjoitti:

        Ei oo näin..
        Ennen tätä henkilö tapaamatta meidän suhde meni samanlailla.. ja vaikka tätä henkilöä ei olisi tullut nytten lähtisin siltikin..
        Ei missään syyssä tämä henkilö oo rikkomassa suhdettamme..
        Suhteemme rikkoutumiseen on muu syy, "suhde ei vaan toimi"!! En saa rakkautta mitä tarvitsen ja on mennyt maku jo yrittämiseen ja yrittämiseen!!
        Rakkautta lähtee etsimään muualta, ei pelkkää sexiä vaan sellasta rakkautta että, minusta välitetään sellaisena, kuin olen. Kuuntelee, auttaa ja tukee. ottaa syliin ja antaa pusun kun siltä tuntuu.. ja itse haluan tehdä samoin.. mutta tässä suhteessa se on mahdotonta ei ole löytynyt sitä yhteistä kultaista pistettä/tietä aviomieheni kanssa yrityksistä ja rukouksienkin myötä!

        en ikipäivänä ottaisi itselleni tuollaista naista.


    • emäntä

      Lueskelin nuita juttuja. Laidasta laitaan on tullut vastauksia..

      Minä itse olen kasvanut sellaisessa perheessä jossa on ollut avoimet välit vanhempiin..
      Ja itsestäni on ollu tosi turvallista kasvaa perheessä, jossa on voinut avoimesti puhua omista tunteista. Halata äitiä jos on siltä tuntunut. On pystynyt vapaasti näyttämään omia tunteitaan.
      Muistan lapsuudessani, kun olin pieni tyttö meilä kävi silloin nuoria ihmisi kylässä ja monesti myös purkamassa äidilleni murheita. Sillä ne uskovaiset nuoret eivät voineet avautua omassa kotonaan ja heistä oli helppo kertoa asioistaan äidilleni.
      Itse en osanut silloin arvostaa oman perheeni hyvyyttä. Nytten kun ajattelen se on tosi suuri lahja. Tietenkin ongelmissa pitää pystyä selviytymään monesti ilman sanomatta, mutta se että tietää jos on todella raskasta niin minun äitini ottaa minut syliin ja kuuntelee ja haluaa auttaa.

      Mieheni on taas kasvanut perheessä jossa ei ole pystynyt kertomaan vanhemmille omista tunteistaan ja pahasta olostaan. Sielä kodissa ei ole ollut tunnetta.
      En tarkoita ettenkö arvostaisi mieheni perhettä mutta olen itse kasvanut niin erilaisessa perheessä entä mieheni, aluksi oli vaikeaa sopeutua niilä käymäänkin sillä sielä peitetään tunteet ja itse olen niin tunteikas.
      Kerran tuli pieni riitakin anopin kanssa ja silloinkaan hän ei pystynyt pyytämään minulta anteeksi vaan toi seuraavana päivänä kupin anteeksipyynön korvikkeena.
      Meilä kotona on taas opetettu kuinka pitää pyytää anteeksi jos on tehnyt väärin.

      Olemme mieheni kanssa keskustelleet erilaisuudesta.. ja olemme huomanneet vaikka 3vuotta tunnettiin toisemme ennen naimisiin menoa. Muttei seurustelu aikana voi huomata lopullisia ja syvällisimpiä tunteita toisestaan. helpommin toista oppii tuntemaan kun asuu yhdessä. Luulin mieheni olevani sellainen kenen syliin saan mennä kun siltä tuntuu ja hän tulee syliini kun siltä tuntuu.
      Uskovaisina ihmisinä kuitenkin on vaikea huomata tuolaisia asioita seurustelu aikana. Niinkuin tiedätte avioliitossa me uskovaiset vasta näytetään se todellinen rakkaus.

      Tuntuu vaan niin pahalta, kuinka minut on lapsena kasvateetu hellyyvessä ja sitä kaipaisin vieläkin ja nyt en sitä avioliitossa saakkaan.
      Haluaisin myös omiin apsiini tuoda sitä kasvatusta ja avoimutta, että niilä olisi helppo tulla minun syliini ja purkaa murheeni ja mielen asiat kun siltä tuntuu..

      Mutta tää meijän avioiitto on sitä, että tuntuu kuin tekisin koko ajan turhaa työtä.. yritän piristää miestäni ja kaikkea.. mutta ei tuu vasta kaikua vaikka kuinka odottaa!!

    • Emäntä

      Nyt tuntuu siltä, etten mitenkään jaksa tätä enään olen niin loppu tähän kaikkeen.
      Tekisi varmasti hyvää lähteä jonnekkin ja tänään oli tarkoitus, mutta oli niin huono olo.. "sairaaks kai tulossa"
      Kaikki ihmiset painostavat minua, tuntuu kuin olisin pieni lapsi joka ei osaisi tehdä mitään kaikki vaan lyövät pääleni. Pysy siinä suhteessa, muuten emme tunne enään sua jne.. kuulen läheisten sanovan.. tuntuu kuin minulla ei olisi mitään arvoa. tuntuu kuin minun pitäisi tähän tyytyä kert naimisissa olen..
      Nyt tuntuu just siltä että en jaksa enään en mitään.. on pakko lähtiä en jaksa, tuun muuten hulluksi..
      Mies vaan kuuntelee kuin läheiseni tuputtavat mulle ja mieheni vaan sanoo et sinä minnekkään lähe.. ei kukaan halua ymmärtää kuinka paha olla tässä on, ei kukaan halua ymmärtää kuinka kärsinyt tässä oon..
      Itken itseni uneen!! Elämä on...

      • utelias ulla

        Onko todella nimimerkki "se pettäjä" tuossa pari viestiä ylempänä se toinen mies, jonka kanssa petit miestäsi? Sellainen käsitys ainakin mulle tuli.

        Jos on, miksi et mitenkään reagoi hänen kirjoitukseensa? koskeehan se kuiteski sua aina paljon!


      • emäntä
        utelias ulla kirjoitti:

        Onko todella nimimerkki "se pettäjä" tuossa pari viestiä ylempänä se toinen mies, jonka kanssa petit miestäsi? Sellainen käsitys ainakin mulle tuli.

        Jos on, miksi et mitenkään reagoi hänen kirjoitukseensa? koskeehan se kuiteski sua aina paljon!

        olemme juteleet tästä muualla niin paljon!


      • tiedä

        luetko emäntä vielä näitä viestejä,mutta sanon kumminkin.
        Tiedän tasan tarkkaan miltä sinusta tuntuu,minä olin samanlaisessa tilanteessa jokunen vuosi sitten,paitsi mulla ei ollut suhdetta muualle.Mutta tiedän tunteen kun kukaan ei ymmärrä sitä pahaa oloa minkä joku toinen voi käytöksellään ja tunteettomalla läsnäolollaan saada aikaan.
        Pahinta oli ne kannanottajat jotka sanoivat yritä nyt kestää ja se epäily oletkohan nyt tehnyt kuitenkaan kaikkea se oli suorataan nöyryttävää.
        Kuinka voi tehdä mitään kun mies töistä tultuaan haukkui ruuat valitti kun ei ole siivottu just sitä jotain määrättyä paikkaa,jos jotain yritti sanoa puolustuksekseen haukkuminen alkoi eli paras oli olla hiljaa.
        Ilmeisesti tälläisiä miehiä on sitten muillakin toivottavasti kuitenkin harvassa,mutta sen tiedän kokemuksesta jos ihminen on tarpeeksi tunneköyhä tai muuten luonnevikainen elämä on äärettömän raskasta,kukaan ulkopuolinen ei tiedä sitä käytöstä mitä kotona on silloin on turha yrittää neuvoa vaimoparkaa miten pitäisi elää.
        Ainut ohje on kuunnella ja myötäelää jos joku edes rohkenee näin raskaista asioista edes puhua,minä ainakaan en enää puhu,yritin kyllä huonoin tuloksin.
        Samansuuntaisia neuvoja sain kun sinä emantä,kohdallani ne oli kyllä aivan turhia.


      • mielenkiinnolla
        tiedä kirjoitti:

        luetko emäntä vielä näitä viestejä,mutta sanon kumminkin.
        Tiedän tasan tarkkaan miltä sinusta tuntuu,minä olin samanlaisessa tilanteessa jokunen vuosi sitten,paitsi mulla ei ollut suhdetta muualle.Mutta tiedän tunteen kun kukaan ei ymmärrä sitä pahaa oloa minkä joku toinen voi käytöksellään ja tunteettomalla läsnäolollaan saada aikaan.
        Pahinta oli ne kannanottajat jotka sanoivat yritä nyt kestää ja se epäily oletkohan nyt tehnyt kuitenkaan kaikkea se oli suorataan nöyryttävää.
        Kuinka voi tehdä mitään kun mies töistä tultuaan haukkui ruuat valitti kun ei ole siivottu just sitä jotain määrättyä paikkaa,jos jotain yritti sanoa puolustuksekseen haukkuminen alkoi eli paras oli olla hiljaa.
        Ilmeisesti tälläisiä miehiä on sitten muillakin toivottavasti kuitenkin harvassa,mutta sen tiedän kokemuksesta jos ihminen on tarpeeksi tunneköyhä tai muuten luonnevikainen elämä on äärettömän raskasta,kukaan ulkopuolinen ei tiedä sitä käytöstä mitä kotona on silloin on turha yrittää neuvoa vaimoparkaa miten pitäisi elää.
        Ainut ohje on kuunnella ja myötäelää jos joku edes rohkenee näin raskaista asioista edes puhua,minä ainakaan en enää puhu,yritin kyllä huonoin tuloksin.
        Samansuuntaisia neuvoja sain kun sinä emantä,kohdallani ne oli kyllä aivan turhia.

        seurannut tätä ketjua,ihmettelen aidosti kuinka tämä saa olla hiukan aikaisemmin oli samantyylinen viesti joka sai tylyn vastaanoton VL avioliitossa ei kuulemma voida näin käyttäytyä,ottipa joku esiin että se on niin harvinaista että ei keskustelunakaan kuulu tälle palstalle,joku käski kirjoittaa terveyspalstalle joku veti jonkun moottoripyöräjutun jota en ehtinyt lukea kun ketju poistettiin.


      • emäntä
        tiedä kirjoitti:

        luetko emäntä vielä näitä viestejä,mutta sanon kumminkin.
        Tiedän tasan tarkkaan miltä sinusta tuntuu,minä olin samanlaisessa tilanteessa jokunen vuosi sitten,paitsi mulla ei ollut suhdetta muualle.Mutta tiedän tunteen kun kukaan ei ymmärrä sitä pahaa oloa minkä joku toinen voi käytöksellään ja tunteettomalla läsnäolollaan saada aikaan.
        Pahinta oli ne kannanottajat jotka sanoivat yritä nyt kestää ja se epäily oletkohan nyt tehnyt kuitenkaan kaikkea se oli suorataan nöyryttävää.
        Kuinka voi tehdä mitään kun mies töistä tultuaan haukkui ruuat valitti kun ei ole siivottu just sitä jotain määrättyä paikkaa,jos jotain yritti sanoa puolustuksekseen haukkuminen alkoi eli paras oli olla hiljaa.
        Ilmeisesti tälläisiä miehiä on sitten muillakin toivottavasti kuitenkin harvassa,mutta sen tiedän kokemuksesta jos ihminen on tarpeeksi tunneköyhä tai muuten luonnevikainen elämä on äärettömän raskasta,kukaan ulkopuolinen ei tiedä sitä käytöstä mitä kotona on silloin on turha yrittää neuvoa vaimoparkaa miten pitäisi elää.
        Ainut ohje on kuunnella ja myötäelää jos joku edes rohkenee näin raskaista asioista edes puhua,minä ainakaan en enää puhu,yritin kyllä huonoin tuloksin.
        Samansuuntaisia neuvoja sain kun sinä emantä,kohdallani ne oli kyllä aivan turhia.

        Luen minä kaikki viestit.. Yritän parhaani mukaan vastailakki..
        Niin tosiaan tuntuu että minun pitäisi vaan jaksaa tätä toisten mielestä ja mukautua tähän suhteeseen.
        Mutta en minäkään ole kone tai roskis jota voi miten vaan käsitellä, joka tekee niinku sanotaan.. Ei mielestäni kenenkään tarvitse kärsiä suhteessa vaikka kuinka olisi lapsia. Mieheni kyllä nyt on parantanut tapoja kun olen jo alkanut pakkaa tavaroita.
        Näin on ennenkin käynyt ja olen varma vaikka mieheni käytös on nyt parempi niin se on sen vuoksi etten lähtisi.. kyllä ne miehet osaa olla velemuja.. ja olen varma jos vielä jäisin niin kohta mieheni käytös on samanlainen kuin ennenkin olen sen ennenkin huomannut ja nyt en jaksa edes ajatella, että tämä tästä johonki muuttus.
        Vaikka sivulliset ihmiset nyt sanovat, että sitten unohan sinut jos teet tämän tai muuta vastaavaa niin tiiän että joka oikeesti välittää minusta ystävänä ei välit eroa vaikka mitä tapahtuisi!!
        saattaa ihmiset kattoa mua kauanki kieroon mutta olen valmistautunut siihen olen vastuussa teoistani ja olen valmis kertomaan ihmisille tämän rehellisesti!


      • peilistä-
        emäntä kirjoitti:

        Luen minä kaikki viestit.. Yritän parhaani mukaan vastailakki..
        Niin tosiaan tuntuu että minun pitäisi vaan jaksaa tätä toisten mielestä ja mukautua tähän suhteeseen.
        Mutta en minäkään ole kone tai roskis jota voi miten vaan käsitellä, joka tekee niinku sanotaan.. Ei mielestäni kenenkään tarvitse kärsiä suhteessa vaikka kuinka olisi lapsia. Mieheni kyllä nyt on parantanut tapoja kun olen jo alkanut pakkaa tavaroita.
        Näin on ennenkin käynyt ja olen varma vaikka mieheni käytös on nyt parempi niin se on sen vuoksi etten lähtisi.. kyllä ne miehet osaa olla velemuja.. ja olen varma jos vielä jäisin niin kohta mieheni käytös on samanlainen kuin ennenkin olen sen ennenkin huomannut ja nyt en jaksa edes ajatella, että tämä tästä johonki muuttus.
        Vaikka sivulliset ihmiset nyt sanovat, että sitten unohan sinut jos teet tämän tai muuta vastaavaa niin tiiän että joka oikeesti välittää minusta ystävänä ei välit eroa vaikka mitä tapahtuisi!!
        saattaa ihmiset kattoa mua kauanki kieroon mutta olen valmistautunut siihen olen vastuussa teoistani ja olen valmis kertomaan ihmisille tämän rehellisesti!

        Ja näe onko sinulla nyt se mitä tarvitset.Vai onko miehelläsi nyt se mitä hän tarvitsee?


      • emäntä
        peilistä- kirjoitti:

        Ja näe onko sinulla nyt se mitä tarvitset.Vai onko miehelläsi nyt se mitä hän tarvitsee?

        tunnen niin ettei minulla ole sitä mitä tarvitsen, mutta miehelleni riittää pelkät lapset, että suhde toimii.. minusta se ei ole näin..
        Suhde ei toimi pelkkien lapsien myötä suhteessa tarvitsee myös rakkautta ja sitä että molemmat aviopuolisot tuntevat, että tämä ihminen tässä on minua varten ja haluan tehdä hänen eteen kaikkesa, että meilä on onnellista.. minä olen koittanut yrittää mutta, kun toiselta puolelta ei tule millaistakaan vasta kaikua niin tuntuu, kuin yrittämiseni teen tyhjälle seinälle.. tää syö itteäni henkisesti ja fyysisesti.. ei kukaan jaksa.. voin sanoa, että tuntuu miksi meidät on johdatettu naimisiin, kun tuntuu että tämä ihminen tässä ei ole minua varten.. se tunne ei ole aina ollut sama mutta se tunne vahvistuu nyt päivä päivältä, että lähtö koittaa ja ero!


      • elämää kokenut
        emäntä kirjoitti:

        tunnen niin ettei minulla ole sitä mitä tarvitsen, mutta miehelleni riittää pelkät lapset, että suhde toimii.. minusta se ei ole näin..
        Suhde ei toimi pelkkien lapsien myötä suhteessa tarvitsee myös rakkautta ja sitä että molemmat aviopuolisot tuntevat, että tämä ihminen tässä on minua varten ja haluan tehdä hänen eteen kaikkesa, että meilä on onnellista.. minä olen koittanut yrittää mutta, kun toiselta puolelta ei tule millaistakaan vasta kaikua niin tuntuu, kuin yrittämiseni teen tyhjälle seinälle.. tää syö itteäni henkisesti ja fyysisesti.. ei kukaan jaksa.. voin sanoa, että tuntuu miksi meidät on johdatettu naimisiin, kun tuntuu että tämä ihminen tässä ei ole minua varten.. se tunne ei ole aina ollut sama mutta se tunne vahvistuu nyt päivä päivältä, että lähtö koittaa ja ero!

        Sellainen vaikutelma minulle on tullut näistä kirjoituksistasi, että sinä itse et halua muuttua mihinkään suuntaan, tosin olet vaatinut muuttumista mieheltäsi. Eikö se aika itsekästä?

        Jos oikein ymmärsin, niin aloitit tämän ketjun pyytämällä neuvoja. Niitä kun olet saanut, niin ne eivät sinulle kelpaa, koska ne eivät ole sinun mielesi mukaisia. Siis sinä et ole valmis antamaan tuumaakaan periksi omista ajatuksistasi ja toiveistasi. Muut sopeutukoon niihin.

        Olen täysin vakuuttunut, että tuollaisella asenteella kenenkä tahansa parisuhde kärsii ja joutuu kriisiin. On vaikeaa osoittaa rakkautta tuollaiselle.

        Jos nyt päädyt omasta itsekkäistä haluistasi johtuen uuteen suhteeseen, muutaman vuoden, ehkäpä vain muutaman kuukauden päästä, olet samojen ongelmien edessä ja mahdollisesti haet uutta taas syliä mihin istahtaa.

        Sääli edes omia lapsiasi, äläkä vie niitä suhteesta toiseen mielihalujesi mukaan. Todennäköisesti kylläkin, itsekkäänä ihmisenä, vähät välität siitä, kuinka lapsesi kärsivät, pääasia sinulle on alhaisten viettiesi toteuttaminen.

        Olisi korkea aika sinunkin nyt aikuistua! Ymmärrätkö?


      • Aviol
        elämää kokenut kirjoitti:

        Sellainen vaikutelma minulle on tullut näistä kirjoituksistasi, että sinä itse et halua muuttua mihinkään suuntaan, tosin olet vaatinut muuttumista mieheltäsi. Eikö se aika itsekästä?

        Jos oikein ymmärsin, niin aloitit tämän ketjun pyytämällä neuvoja. Niitä kun olet saanut, niin ne eivät sinulle kelpaa, koska ne eivät ole sinun mielesi mukaisia. Siis sinä et ole valmis antamaan tuumaakaan periksi omista ajatuksistasi ja toiveistasi. Muut sopeutukoon niihin.

        Olen täysin vakuuttunut, että tuollaisella asenteella kenenkä tahansa parisuhde kärsii ja joutuu kriisiin. On vaikeaa osoittaa rakkautta tuollaiselle.

        Jos nyt päädyt omasta itsekkäistä haluistasi johtuen uuteen suhteeseen, muutaman vuoden, ehkäpä vain muutaman kuukauden päästä, olet samojen ongelmien edessä ja mahdollisesti haet uutta taas syliä mihin istahtaa.

        Sääli edes omia lapsiasi, äläkä vie niitä suhteesta toiseen mielihalujesi mukaan. Todennäköisesti kylläkin, itsekkäänä ihmisenä, vähät välität siitä, kuinka lapsesi kärsivät, pääasia sinulle on alhaisten viettiesi toteuttaminen.

        Olisi korkea aika sinunkin nyt aikuistua! Ymmärrätkö?

        Hyvin sinä kiteytit tämän ongelman. Tällainen "minä valmis" asenne on useimmiten syynä siihen, ettei nöyrrytä hakemaan keskenään solmitulle avioliitolle apua, vaan koetaan toinen syylliseksi epäonnistumiseen.

        Emäntä- ressukka vaikuttaa (ainakin tällä hetkellä) aika lailla myydyltä ihmiseltä. Hän tuntuu etsivän vain hyväksyntää väärälle ratkaisulleen, eikä mikään apu kelpaa.

        Se puolestaan tietää hänelle jatkossa paljon lisää pettymyksen kyyneliä.


      • emäntä
        Aviol kirjoitti:

        Hyvin sinä kiteytit tämän ongelman. Tällainen "minä valmis" asenne on useimmiten syynä siihen, ettei nöyrrytä hakemaan keskenään solmitulle avioliitolle apua, vaan koetaan toinen syylliseksi epäonnistumiseen.

        Emäntä- ressukka vaikuttaa (ainakin tällä hetkellä) aika lailla myydyltä ihmiseltä. Hän tuntuu etsivän vain hyväksyntää väärälle ratkaisulleen, eikä mikään apu kelpaa.

        Se puolestaan tietää hänelle jatkossa paljon lisää pettymyksen kyyneliä.

        se on tässä teillä rakkaat ihmiset tajuta minun ongelmani.. en syylistä aviomiestäni, en tarkoita sitä!
        Apu on otettu kunnialla vastaan ja on tehty sen eteen paljon työtä..
        voittako te ihmiset rakkaat ymmärtää ettei loputtomiin jaksa katsoa ihmistä jos hän ei OIKEASTI halua pahemmin vaivautua parantamaan??
        Loppu ja raja tulee jossain ihmisellä vastaan ja siinä voi hieman tulla itsekkääksi vuoden yrittämisen jälkeen kun ei missään näy sitä tulosta..
        käytiin lomalla, miehellä kiinosti vaan autoliikkeet jne.. yritin sanoa, että tehtäs jotain yhdessä.. mutta ei mut jätti sit kaupungille..
        en minä halua syylistää, onhan minussakin vikaa..
        ja miksi kukaan ei tajua sitä, että mulla on myös paha olla siksikin suhteessa kun oon pettänyt.. ei sitä ymmärrä muut kuin se tekijä.. ja sivusta seuranneilta se on vaan asia jonka saa anteeksi ja jota ei voi hyväksyä ja sen ymmärrän se on jumalan vastasta.. mutta ei sitä unoha.. eikö se kuvasta ettei oo rakkautta jos lähtee muualle??
        en hae täältä hyväksyntää, otan avut vastaan.. luen jokaisen tekstin..


      • Aviol
        emäntä kirjoitti:

        se on tässä teillä rakkaat ihmiset tajuta minun ongelmani.. en syylistä aviomiestäni, en tarkoita sitä!
        Apu on otettu kunnialla vastaan ja on tehty sen eteen paljon työtä..
        voittako te ihmiset rakkaat ymmärtää ettei loputtomiin jaksa katsoa ihmistä jos hän ei OIKEASTI halua pahemmin vaivautua parantamaan??
        Loppu ja raja tulee jossain ihmisellä vastaan ja siinä voi hieman tulla itsekkääksi vuoden yrittämisen jälkeen kun ei missään näy sitä tulosta..
        käytiin lomalla, miehellä kiinosti vaan autoliikkeet jne.. yritin sanoa, että tehtäs jotain yhdessä.. mutta ei mut jätti sit kaupungille..
        en minä halua syylistää, onhan minussakin vikaa..
        ja miksi kukaan ei tajua sitä, että mulla on myös paha olla siksikin suhteessa kun oon pettänyt.. ei sitä ymmärrä muut kuin se tekijä.. ja sivusta seuranneilta se on vaan asia jonka saa anteeksi ja jota ei voi hyväksyä ja sen ymmärrän se on jumalan vastasta.. mutta ei sitä unoha.. eikö se kuvasta ettei oo rakkautta jos lähtee muualle??
        en hae täältä hyväksyntää, otan avut vastaan.. luen jokaisen tekstin..

        Kyse olikin siitä että nimenomaan sinä elät kipeänä, tiedostamatta omaa todellista tilannettasi. Suhteessanne on kaksi ihmistä, jotka kumpikin vaikuttavat siihen, miten keskinäinen suhteenne toimii.

        Voit ainoastaan itse muuttua, mutta et voi muuttaa toista muutoin kun muuttamalla omaa käyttäytymistäsi ensin.

        Eihän siitä mitään valmista tule, että projisoit kipusi miehesi syyksi ja sitten hoidat kiivaasti häntä.

        Parantaaksesi suhdettasi, sinun pitäisi nöyrtyä näkemään totuus omasta tilastasi ja sinun käyttäytymiseesi vaikuttavista tekijöistä omassa menneisyydessäsi.


      • elämää kokenut
        emäntä kirjoitti:

        se on tässä teillä rakkaat ihmiset tajuta minun ongelmani.. en syylistä aviomiestäni, en tarkoita sitä!
        Apu on otettu kunnialla vastaan ja on tehty sen eteen paljon työtä..
        voittako te ihmiset rakkaat ymmärtää ettei loputtomiin jaksa katsoa ihmistä jos hän ei OIKEASTI halua pahemmin vaivautua parantamaan??
        Loppu ja raja tulee jossain ihmisellä vastaan ja siinä voi hieman tulla itsekkääksi vuoden yrittämisen jälkeen kun ei missään näy sitä tulosta..
        käytiin lomalla, miehellä kiinosti vaan autoliikkeet jne.. yritin sanoa, että tehtäs jotain yhdessä.. mutta ei mut jätti sit kaupungille..
        en minä halua syylistää, onhan minussakin vikaa..
        ja miksi kukaan ei tajua sitä, että mulla on myös paha olla siksikin suhteessa kun oon pettänyt.. ei sitä ymmärrä muut kuin se tekijä.. ja sivusta seuranneilta se on vaan asia jonka saa anteeksi ja jota ei voi hyväksyä ja sen ymmärrän se on jumalan vastasta.. mutta ei sitä unoha.. eikö se kuvasta ettei oo rakkautta jos lähtee muualle??
        en hae täältä hyväksyntää, otan avut vastaan.. luen jokaisen tekstin..

        Kerroit esimerkin lomamatkastanne. Hyvä.
        Mikset sinä voinut olla miehesi kanssa katselemassa autoliikkeissä autoja, siis YHDESSÄ miehesi kanssa?
        Aidosti miehesi tukena ja kumppanina, kertoen hänelle minkälainen auto sinua nyt kiinnostaisi. Koskeehan auton hankinta koko perhettä.
        Tämän jälkeen miehesi olisi varmaankin ollut valmis tulemaan sinne minne sinä halusit ja tekemään sitä mitä sinä toivoit ja taas TE YHDESSÄ.

        Ilmeisesti lomamatkalle lähtiessänne teillä oli valmiiksi eri suunnitelma. Olisi ollut tietenkin paikallaan vähän keskustella edeltä käsin siitä, mitä lomalta kumpikin odottaa. Ja tehdä YHTEISEN suunnitelman.

        Nyt kun lomanne ei onnistunut, niin mielestäni siihen ei ollut miehesi sen syyllisempi kuin sinäkään.
        Todennäköisesti mielessäsi loman epäonnistumisesta kuitenkin syytät miestäsi. Mutta tosin nyt ehkä vastaatkin taas: ”En syytä miestäni mutta…”. Todellisuudessa juuri miehesi syyllistämistä teet koko ajan, se tulee aivan hyvin esille kirjoituksistasi, myönnä edes se.

        Katso nyt hyvä nuori vaimo peiliin ja aloita muutos itsestäsi. Sen jälkeen voit paremmalla syyllä odottaa miehesikin muuttuvan. Muutos ei kylläkään tapahdu päivässä, vuoden päästä, taaksepäin katsoen, saattaa jo jotakin huomatakin.


      • vastauksessa
        elämää kokenut kirjoitti:

        Kerroit esimerkin lomamatkastanne. Hyvä.
        Mikset sinä voinut olla miehesi kanssa katselemassa autoliikkeissä autoja, siis YHDESSÄ miehesi kanssa?
        Aidosti miehesi tukena ja kumppanina, kertoen hänelle minkälainen auto sinua nyt kiinnostaisi. Koskeehan auton hankinta koko perhettä.
        Tämän jälkeen miehesi olisi varmaankin ollut valmis tulemaan sinne minne sinä halusit ja tekemään sitä mitä sinä toivoit ja taas TE YHDESSÄ.

        Ilmeisesti lomamatkalle lähtiessänne teillä oli valmiiksi eri suunnitelma. Olisi ollut tietenkin paikallaan vähän keskustella edeltä käsin siitä, mitä lomalta kumpikin odottaa. Ja tehdä YHTEISEN suunnitelman.

        Nyt kun lomanne ei onnistunut, niin mielestäni siihen ei ollut miehesi sen syyllisempi kuin sinäkään.
        Todennäköisesti mielessäsi loman epäonnistumisesta kuitenkin syytät miestäsi. Mutta tosin nyt ehkä vastaatkin taas: ”En syytä miestäni mutta…”. Todellisuudessa juuri miehesi syyllistämistä teet koko ajan, se tulee aivan hyvin esille kirjoituksistasi, myönnä edes se.

        Katso nyt hyvä nuori vaimo peiliin ja aloita muutos itsestäsi. Sen jälkeen voit paremmalla syyllä odottaa miehesikin muuttuvan. Muutos ei kylläkään tapahdu päivässä, vuoden päästä, taaksepäin katsoen, saattaa jo jotakin huomatakin.

        tulee valitettavan hyvin esille se kuinka yksipuolisia nämä neuvot loppujenlopuksi on.En kiellä että neuvot olisivat mitenkään vääriä,mutta yksipuolisia.Ilmeisesti emännän kohdalle on todella sattunut mies joka ei yksinkertaisesti ymmärrä että naisellakin on toiveita em lomasta.
        Nyt puhun jo vuosien kokemuksesta tiedän tasan tarkkaan millaista on elää kyseisenlaisen miehen rinnalla. Jos ihmisellä ei ole edes halua tai kykyä keskustella mitä tehtäis yhdessä silloin juokset kuin koira sinne mihin miehesi haluaa ja käyt yksin niissä paikoissa jotka sinua kiinnostaa.Ilmeisesti tämän tyyppisiä miehiä on harvassa mutta kenen kohdalle se osuu niin se todella on sitä et mies ei kykene tai halua yhteisistä asioista keskustella.
        Siksi toivoisin hiukan myötätuntoa myös emäntää kohtaan.Varsinkin kun toisen osapuolen kantaa kukaan ei tiedä hänellä voi mielestään olla kaikki niinkuin pitääkin,eikä tarvi mitään keskustelua joka hänen mielestään on turhaa.Riittää kun mies tietää mitä tehdään ja vaimo toimii sen mukaan.


      • Emäntä
        elämää kokenut kirjoitti:

        Kerroit esimerkin lomamatkastanne. Hyvä.
        Mikset sinä voinut olla miehesi kanssa katselemassa autoliikkeissä autoja, siis YHDESSÄ miehesi kanssa?
        Aidosti miehesi tukena ja kumppanina, kertoen hänelle minkälainen auto sinua nyt kiinnostaisi. Koskeehan auton hankinta koko perhettä.
        Tämän jälkeen miehesi olisi varmaankin ollut valmis tulemaan sinne minne sinä halusit ja tekemään sitä mitä sinä toivoit ja taas TE YHDESSÄ.

        Ilmeisesti lomamatkalle lähtiessänne teillä oli valmiiksi eri suunnitelma. Olisi ollut tietenkin paikallaan vähän keskustella edeltä käsin siitä, mitä lomalta kumpikin odottaa. Ja tehdä YHTEISEN suunnitelman.

        Nyt kun lomanne ei onnistunut, niin mielestäni siihen ei ollut miehesi sen syyllisempi kuin sinäkään.
        Todennäköisesti mielessäsi loman epäonnistumisesta kuitenkin syytät miestäsi. Mutta tosin nyt ehkä vastaatkin taas: ”En syytä miestäni mutta…”. Todellisuudessa juuri miehesi syyllistämistä teet koko ajan, se tulee aivan hyvin esille kirjoituksistasi, myönnä edes se.

        Katso nyt hyvä nuori vaimo peiliin ja aloita muutos itsestäsi. Sen jälkeen voit paremmalla syyllä odottaa miehesikin muuttuvan. Muutos ei kylläkään tapahdu päivässä, vuoden päästä, taaksepäin katsoen, saattaa jo jotakin huomatakin.

        Ehdotin miehelleni, että pidettäs yhdessä hauskaa, kun lapsetkin olivat hoidossa..
        noo miehelle soitti kaveri ja hänen kaverinsa oli menossa katsoo autoja.. noo mies lupasi mennä hänen kaverikseen.. ja muuta vaihtoehtoa ei ollu kun lähteä kaupunkiin yksin..
        olemme puhuneet miehen kanssa elämän arvoista nyt paljon..
        hänelle on todella tärkeää kaverit, oma perhe,lapset.. meilä molemmilla on kai lähtenyt se rakastamisen halu pois..
        kai se löytys mut en tosiaan tiiä miten minun pitäisi muuttua.. olen yrittänyt tehdä kynttilä illallisia, että siinä saatan jutella, pyytää häntä lenkille kaveriksi.. mutta ei hän jaksa lenkkeillä.. kuinka sekin jo piristäs jos yhdessä ulkoilis, olen siitäkin puhunut.. ja häntä ei kiinosta ei ollenkaan romanttiset kynttiläillalliset ei ulkona syömiset.. minusta se taas olisi vaihtelua ja piristystä.. pitäähän sitä elämäs joskus keksii jotain vaihtelua, niiden kautta saisi lisää voimaa.. mut aina on ei.. yritin vasta, että oltais lähdetty kylpylään tuohon lähelle mut kaveri ois sinneki pitänyt saaha mukaan..
        lastenhoitajia meilä riittää niin olisi mahollisuus rentoutua yhdessä.. tietysti perheen kanssakki rentoutuminen yhdessä perheen voimin onnistuu..
        mut mieheni haluaa aina olla kotona.. en syylistä mut tää on totta..
        en mie häntä painosta, mut kai tuntuu et syylistän oon vaan niin voimaton kaiken tämän jälkeen..
        jokaisessa meissä on ne omat huonoudet ja vaikea on ihmistä muuttaa mut, voi itseä muuttaa jos halu löytyy sydämessä ja näkee ne omat virheensä..
        itse olen sellainen luone pohjimmiltaan etten halua kenellekkään pahaa ja haluan auttaa ihmisiä elämän vaikeuksissa..
        mutta huomaan, että olen itse ollu miehelleni aika tyly, mutta kun en itsekkään saa häneltä muuta kun tylyyttä niin eikai sit loputtomiin jaksa yrittää olla vaan niinuin ei ois mitään.. väkisin häntäkin kohtaan tulee tyly kun samoin hän on minulle!!

        ja se vielä, että tässä olisi enään mahdollisuus jutella toistemme kanssa ja lähteä vaikka jonnekki yhdessä.. kai miehelläni on sit voimat jo minuunki loppunut kun ei hänellä ole tahtoa!!


      • emäntä
        vastauksessa kirjoitti:

        tulee valitettavan hyvin esille se kuinka yksipuolisia nämä neuvot loppujenlopuksi on.En kiellä että neuvot olisivat mitenkään vääriä,mutta yksipuolisia.Ilmeisesti emännän kohdalle on todella sattunut mies joka ei yksinkertaisesti ymmärrä että naisellakin on toiveita em lomasta.
        Nyt puhun jo vuosien kokemuksesta tiedän tasan tarkkaan millaista on elää kyseisenlaisen miehen rinnalla. Jos ihmisellä ei ole edes halua tai kykyä keskustella mitä tehtäis yhdessä silloin juokset kuin koira sinne mihin miehesi haluaa ja käyt yksin niissä paikoissa jotka sinua kiinnostaa.Ilmeisesti tämän tyyppisiä miehiä on harvassa mutta kenen kohdalle se osuu niin se todella on sitä et mies ei kykene tai halua yhteisistä asioista keskustella.
        Siksi toivoisin hiukan myötätuntoa myös emäntää kohtaan.Varsinkin kun toisen osapuolen kantaa kukaan ei tiedä hänellä voi mielestään olla kaikki niinkuin pitääkin,eikä tarvi mitään keskustelua joka hänen mielestään on turhaa.Riittää kun mies tietää mitä tehdään ja vaimo toimii sen mukaan.

        toivoisin niin, että joku pääsisi kärpäseksi katsomaan elämäämme.. silloin ymmärtäisivät myös minua..
        tuntuu kuin rautalangasta vääntää ja ei sekään tepsi..
        Tuttavani sanoi minulle, eä ihmeessä pilaa sinun ihnaa sydämelistä luonetta tunteettoman miehen kanssa..
        Tuntuu niin pahalta, kun oikeesti kaikkeja keinoja oon tehnyt, mutta joka päivä saan alottaa itkulla ja lopettaa sen myös kyyneleillä..
        EI KUKAAN LOPUTTOMIIN JAKSA JOS EI OIKESTI SAA SITÄ MITÄÄN AVIOPUOLISOLTA, MUUTAKUIN TUOMITSEMISTA!!!


      • ymmärrän
        Emäntä kirjoitti:

        Ehdotin miehelleni, että pidettäs yhdessä hauskaa, kun lapsetkin olivat hoidossa..
        noo miehelle soitti kaveri ja hänen kaverinsa oli menossa katsoo autoja.. noo mies lupasi mennä hänen kaverikseen.. ja muuta vaihtoehtoa ei ollu kun lähteä kaupunkiin yksin..
        olemme puhuneet miehen kanssa elämän arvoista nyt paljon..
        hänelle on todella tärkeää kaverit, oma perhe,lapset.. meilä molemmilla on kai lähtenyt se rakastamisen halu pois..
        kai se löytys mut en tosiaan tiiä miten minun pitäisi muuttua.. olen yrittänyt tehdä kynttilä illallisia, että siinä saatan jutella, pyytää häntä lenkille kaveriksi.. mutta ei hän jaksa lenkkeillä.. kuinka sekin jo piristäs jos yhdessä ulkoilis, olen siitäkin puhunut.. ja häntä ei kiinosta ei ollenkaan romanttiset kynttiläillalliset ei ulkona syömiset.. minusta se taas olisi vaihtelua ja piristystä.. pitäähän sitä elämäs joskus keksii jotain vaihtelua, niiden kautta saisi lisää voimaa.. mut aina on ei.. yritin vasta, että oltais lähdetty kylpylään tuohon lähelle mut kaveri ois sinneki pitänyt saaha mukaan..
        lastenhoitajia meilä riittää niin olisi mahollisuus rentoutua yhdessä.. tietysti perheen kanssakki rentoutuminen yhdessä perheen voimin onnistuu..
        mut mieheni haluaa aina olla kotona.. en syylistä mut tää on totta..
        en mie häntä painosta, mut kai tuntuu et syylistän oon vaan niin voimaton kaiken tämän jälkeen..
        jokaisessa meissä on ne omat huonoudet ja vaikea on ihmistä muuttaa mut, voi itseä muuttaa jos halu löytyy sydämessä ja näkee ne omat virheensä..
        itse olen sellainen luone pohjimmiltaan etten halua kenellekkään pahaa ja haluan auttaa ihmisiä elämän vaikeuksissa..
        mutta huomaan, että olen itse ollu miehelleni aika tyly, mutta kun en itsekkään saa häneltä muuta kun tylyyttä niin eikai sit loputtomiin jaksa yrittää olla vaan niinuin ei ois mitään.. väkisin häntäkin kohtaan tulee tyly kun samoin hän on minulle!!

        ja se vielä, että tässä olisi enään mahdollisuus jutella toistemme kanssa ja lähteä vaikka jonnekki yhdessä.. kai miehelläni on sit voimat jo minuunki loppunut kun ei hänellä ole tahtoa!!

        sinua emäntä valitettavan hyvin ilmeisesti nämä jotka täällä neuvovat eivä todellakaan voi samaistu osaasi,minulla siihen on kokemuksen kipeästi tuoma tausta. Tiedän tunteen kun sanotaan oletko tehnyt parhaasi jos toinen ei tee yhtään mitään,jos toisella on näkemys olen tällainen kelpaan tai en.
        Ei avioliitossa mielestäni naisen yksipuolinen tehtävä ole muuttua miehensä toiveiden mukaiseksi jos sitä samaa muuttumista ei vaadita mieheltäkin.
        Tietenkin kuulematta miehesi kantaa asioihin on vaikeaa yksipuolisesti häntä tuomitakaan,mutta siltä tuntuu että hiukan sais miehesikin kunnioittaa niitä tunteita joita sinulla on ja niitä asioita joita sinä pidät tärkeänä.
        Tuosta aloituksestasi aisti kyllä sellaisen hädän että luultavasti olet yrittänyt muuttua,yksipuolisestihan sitäkään ei voi loputtomasti tehdä.
        Virheen teit kyllä kieltämättä siinä kun hait lohtua muualta.


      • Aviol
        emäntä kirjoitti:

        toivoisin niin, että joku pääsisi kärpäseksi katsomaan elämäämme.. silloin ymmärtäisivät myös minua..
        tuntuu kuin rautalangasta vääntää ja ei sekään tepsi..
        Tuttavani sanoi minulle, eä ihmeessä pilaa sinun ihnaa sydämelistä luonetta tunteettoman miehen kanssa..
        Tuntuu niin pahalta, kun oikeesti kaikkeja keinoja oon tehnyt, mutta joka päivä saan alottaa itkulla ja lopettaa sen myös kyyneleillä..
        EI KUKAAN LOPUTTOMIIN JAKSA JOS EI OIKESTI SAA SITÄ MITÄÄN AVIOPUOLISOLTA, MUUTAKUIN TUOMITSEMISTA!!!

        Tuskasi on täysin ymmärrettävää, eihän kukaan jaksa, elleivät tärkeät tarpeet tule täytetyiksi. Mutta et ota lainkaan huomioon sitä, että myös miehesi kärsii, on suunnattoman peloissaan, ristiriitaisin tuntein ja ahdistunut, ihan samoista syistä kun sinäkin.

        Sinulla ei ole kykyä asettua miehesi asemaan, eikä myöskään kykyä sitoutua.

        Sinulla on takaporttina tuo vieras suhde, joka roikkuu miehesi kurkun päällä kuin Damokseen miekka, leikatakseen hänen päänsä irti. Eikö sinulla tule muuta nyt mieleen, kun jatkaa etusormi pystyssä syyttämistäsi.

        Miten miehesi voisi siinä tilassa, kauhun kangistamana, edes yrittää mitään rakentavaa?
        Ei mitenkään.

        Ensimmäinen ehto onnistumiselle onkin sitoutua, sanoutua ehdottomasti Jeesuksen nimessä ja veressä irti tästä huoruuden perkeleen asettamasta ikeestäsi, uskottomuudesta.
        Siinä on ainut OIKEA lähtökohta nykyiselle, mutta onnelliselle parisuhteellenne.


      • emäntä
        Aviol kirjoitti:

        Tuskasi on täysin ymmärrettävää, eihän kukaan jaksa, elleivät tärkeät tarpeet tule täytetyiksi. Mutta et ota lainkaan huomioon sitä, että myös miehesi kärsii, on suunnattoman peloissaan, ristiriitaisin tuntein ja ahdistunut, ihan samoista syistä kun sinäkin.

        Sinulla ei ole kykyä asettua miehesi asemaan, eikä myöskään kykyä sitoutua.

        Sinulla on takaporttina tuo vieras suhde, joka roikkuu miehesi kurkun päällä kuin Damokseen miekka, leikatakseen hänen päänsä irti. Eikö sinulla tule muuta nyt mieleen, kun jatkaa etusormi pystyssä syyttämistäsi.

        Miten miehesi voisi siinä tilassa, kauhun kangistamana, edes yrittää mitään rakentavaa?
        Ei mitenkään.

        Ensimmäinen ehto onnistumiselle onkin sitoutua, sanoutua ehdottomasti Jeesuksen nimessä ja veressä irti tästä huoruuden perkeleen asettamasta ikeestäsi, uskottomuudesta.
        Siinä on ainut OIKEA lähtökohta nykyiselle, mutta onnelliselle parisuhteellenne.

        jos lähden en lähde kenenkään vuoksi lähden yksin lasten kanssa tästä..
        vieras suhde on nyt lopetettu!!


      • Aviol
        Emäntä kirjoitti:

        Ehdotin miehelleni, että pidettäs yhdessä hauskaa, kun lapsetkin olivat hoidossa..
        noo miehelle soitti kaveri ja hänen kaverinsa oli menossa katsoo autoja.. noo mies lupasi mennä hänen kaverikseen.. ja muuta vaihtoehtoa ei ollu kun lähteä kaupunkiin yksin..
        olemme puhuneet miehen kanssa elämän arvoista nyt paljon..
        hänelle on todella tärkeää kaverit, oma perhe,lapset.. meilä molemmilla on kai lähtenyt se rakastamisen halu pois..
        kai se löytys mut en tosiaan tiiä miten minun pitäisi muuttua.. olen yrittänyt tehdä kynttilä illallisia, että siinä saatan jutella, pyytää häntä lenkille kaveriksi.. mutta ei hän jaksa lenkkeillä.. kuinka sekin jo piristäs jos yhdessä ulkoilis, olen siitäkin puhunut.. ja häntä ei kiinosta ei ollenkaan romanttiset kynttiläillalliset ei ulkona syömiset.. minusta se taas olisi vaihtelua ja piristystä.. pitäähän sitä elämäs joskus keksii jotain vaihtelua, niiden kautta saisi lisää voimaa.. mut aina on ei.. yritin vasta, että oltais lähdetty kylpylään tuohon lähelle mut kaveri ois sinneki pitänyt saaha mukaan..
        lastenhoitajia meilä riittää niin olisi mahollisuus rentoutua yhdessä.. tietysti perheen kanssakki rentoutuminen yhdessä perheen voimin onnistuu..
        mut mieheni haluaa aina olla kotona.. en syylistä mut tää on totta..
        en mie häntä painosta, mut kai tuntuu et syylistän oon vaan niin voimaton kaiken tämän jälkeen..
        jokaisessa meissä on ne omat huonoudet ja vaikea on ihmistä muuttaa mut, voi itseä muuttaa jos halu löytyy sydämessä ja näkee ne omat virheensä..
        itse olen sellainen luone pohjimmiltaan etten halua kenellekkään pahaa ja haluan auttaa ihmisiä elämän vaikeuksissa..
        mutta huomaan, että olen itse ollu miehelleni aika tyly, mutta kun en itsekkään saa häneltä muuta kun tylyyttä niin eikai sit loputtomiin jaksa yrittää olla vaan niinuin ei ois mitään.. väkisin häntäkin kohtaan tulee tyly kun samoin hän on minulle!!

        ja se vielä, että tässä olisi enään mahdollisuus jutella toistemme kanssa ja lähteä vaikka jonnekki yhdessä.. kai miehelläni on sit voimat jo minuunki loppunut kun ei hänellä ole tahtoa!!

        Suhteessa on kaksi ihmistä, molempien pitää muuttua. Nyt on vain niin, että TOISTA ei voi muuttaa, siksi puhumme nyt sinusta sinulle.
        Ota heti lepoasento, nyt emme todellakaan etsi syyllisiä. Syyllisiä me olemme kaikki.

        Kertomuksesi on kuvaava esimerkki väärästä priorisoinnista, jossa ystävät asettuvat tärkeysjärjestyksessä aviopuolison edelle, se on ehdottomasti väärin ja syntiä.

        Vain Jumala on tärkeysjärjestyksessä (prioriteetti) ennen aviopuolisoa.

        Puolison tarpeet ovat aina ensimmäisenä ja sitten tulevat lapset .
        Sen jälkeen tulee työ, seurakunta ja muut harrastukset. Kuten mainittu autokauppareissu esimerkiksi.

        Kyllähän miehesi käyttäytyy avioliitossanne hyvin tuhoavasti, se on kiistaton tosiasia, olet siinä avan oikeassa.

        Mutta sitten kun lähdetään parantamaan tätä asiaa, niin se ei tapahdu vaatimalla, siitä on kysymys!!!! Miehesi pitää ensimmäiseksi tajuta, se (tulla tietoiseksi siitä) mistä on kysymys.


      • Aviol
        emäntä kirjoitti:

        jos lähden en lähde kenenkään vuoksi lähden yksin lasten kanssa tästä..
        vieras suhde on nyt lopetettu!!

        Tei aivan oikein! Seuraava paikkanne onkin sitten avioliittoleiri. Onnea ja siunausta matkaan!!!


      • elämää kokenut
        Emäntä kirjoitti:

        Ehdotin miehelleni, että pidettäs yhdessä hauskaa, kun lapsetkin olivat hoidossa..
        noo miehelle soitti kaveri ja hänen kaverinsa oli menossa katsoo autoja.. noo mies lupasi mennä hänen kaverikseen.. ja muuta vaihtoehtoa ei ollu kun lähteä kaupunkiin yksin..
        olemme puhuneet miehen kanssa elämän arvoista nyt paljon..
        hänelle on todella tärkeää kaverit, oma perhe,lapset.. meilä molemmilla on kai lähtenyt se rakastamisen halu pois..
        kai se löytys mut en tosiaan tiiä miten minun pitäisi muuttua.. olen yrittänyt tehdä kynttilä illallisia, että siinä saatan jutella, pyytää häntä lenkille kaveriksi.. mutta ei hän jaksa lenkkeillä.. kuinka sekin jo piristäs jos yhdessä ulkoilis, olen siitäkin puhunut.. ja häntä ei kiinosta ei ollenkaan romanttiset kynttiläillalliset ei ulkona syömiset.. minusta se taas olisi vaihtelua ja piristystä.. pitäähän sitä elämäs joskus keksii jotain vaihtelua, niiden kautta saisi lisää voimaa.. mut aina on ei.. yritin vasta, että oltais lähdetty kylpylään tuohon lähelle mut kaveri ois sinneki pitänyt saaha mukaan..
        lastenhoitajia meilä riittää niin olisi mahollisuus rentoutua yhdessä.. tietysti perheen kanssakki rentoutuminen yhdessä perheen voimin onnistuu..
        mut mieheni haluaa aina olla kotona.. en syylistä mut tää on totta..
        en mie häntä painosta, mut kai tuntuu et syylistän oon vaan niin voimaton kaiken tämän jälkeen..
        jokaisessa meissä on ne omat huonoudet ja vaikea on ihmistä muuttaa mut, voi itseä muuttaa jos halu löytyy sydämessä ja näkee ne omat virheensä..
        itse olen sellainen luone pohjimmiltaan etten halua kenellekkään pahaa ja haluan auttaa ihmisiä elämän vaikeuksissa..
        mutta huomaan, että olen itse ollu miehelleni aika tyly, mutta kun en itsekkään saa häneltä muuta kun tylyyttä niin eikai sit loputtomiin jaksa yrittää olla vaan niinuin ei ois mitään.. väkisin häntäkin kohtaan tulee tyly kun samoin hän on minulle!!

        ja se vielä, että tässä olisi enään mahdollisuus jutella toistemme kanssa ja lähteä vaikka jonnekki yhdessä.. kai miehelläni on sit voimat jo minuunki loppunut kun ei hänellä ole tahtoa!!

        No nyt ymmärsin, mitä olet halunnut tehdä.
        Valitettavasti kynttiläillalliset ovat monelle miehelle vain kärsimystä. Syömään ulos ei välttämättä mies halua lähteä. Sinusta ne olisivat mielekästä vaihtelua, miehestäsi vain mahdollisesti ajanhukkaa. Olet siis suunnitellut ja järjestellyt mielestäsi jotain mukavaa, jolloin voisi myös keskustella sinulle tärkeistä asioista. Miehesi hylkäsi järjestelysi ja se loukkasi sinua syvältä. Lomamatkalla olisit halunnut kulkea miehesi kanssa käsi kädessä tai jopa miehesi kainalossa mutta miestäsi ei tuollainen kiinnostanut. Menikö teillä jotenkin näin?

        Jos meni, niin olette aivan tavallinen pari. Sanoisin vain, että sinä olet noilla toiveillasi tavallinen naisellinen nainen. Ja miehesi on tavallinen mies, hän nimittäin ajattelee jotenkin niin, että häntä ei ”tuollaiset kotkotukset ja hömppä” kiinnosta. Ei hän ajattele niin siksi, että ne ovat sinun toiveitasi, vaan hän ajattelee niin siksi, koska hän on mies. Miehet ajattelevat vain noin suoraviivaisesti noista asioista.

        Nyt vain teidän pitäisi yrittää ymmärtää toistenne ajatuksia ja toiveita.
        Miehellesi, joku muu kuin sinä, tulisi kertoa siitä mistä naiset yleensä pitävät ja mikä naisille, siis sinulle on tärkeää.
        Samoin sinun pitäisi ymmärtää se, mikä on miehellesi tärkeää. Ja parempi olisi, että sinäkin kuulisit sen joltakin muulta kuin mieheltäsi. Vinkkinä voin jo valmiiksi kertoa sen, että miehet haluavat olla vaimolleen ja perheelleen tärkeitä. Sinun tulee käytökselläsi ja puheillasi sen myös miehellesi osoittaa. Siis pyydä miehesi tekemään sellaisia asioita, joihin vain hän perheessänne pystyy ja myöskin osoitat arvostusta hänelle noista suorituksista.. Vältä peri naisellista ”nalkutusta”. Roskapussien ulos vieminenkin mieheltäsi voi sen jälkeen käydä paljon helpommin.

        On todella vaarallista koko perheellesi jos päästät ihastuksesi sotkemaan teidän asioitanne. Siitä ei ainakaan tule mitään, usko pois. Ehdottoman tärkeää olisi, että katkaiset kokonaan kaikenlaisen yhteydenpidon häneen. Ajattele, vaikkapa tässä yhteydessä niitä pieniä lapsianne.

        Jos miehesi todellakin on tunteeton (jota en usko), niin sellaisenkin analyysin tekeminen kuuluu jollekin muulle kuin sinulle.

        Hakekaa siis yhdessä joltakin kunnalliselta tai seurakunnalliselta parisuhdeneuvojalta apua tilanteeseenne! Älkää päästäkö asiantuntemattomia, ehkä muuten oikein hyviäkin, ystäviänne väliinne!

        Aikaisemmat kirjoitukseni olivat tarkoituksellisesti kärjekkäitä. Tavoitteena oli vain ”herätellä” sinua todellisuuteen haavemaailmastasi. Ihastuksesi ei todellakaan tuo sinulle toivomaasi onnea, ei varmasti. Olen aivan vakuuttunut siitä, että enemmän kyyneleitä tulet vuodattamaan siinä mahdollisessa suhteessa. Usko sinulle annettuja neuvoja!


      • siinäpäse

        tänne aloit valittaa . Aivan kuin hakisit hyväksyntää teollesi ja mahdolliselle erolle. Lähde jos ei kerran oma mies huvita. Mutta ajattele lapsiasi ja elämääsi eteenpäinkin.


    • Siskosi

      Ajattele: Teillä on kaksi ihanaa lasta. Teillä on pajon ihaniakin hetkiä yhdessä. Varmasti ne ihanat hetket unohtuvat juuri nyt, kun mietit vaan lähtöäsi.

      Ajattele: sinulla on myös, ihanat välit olleet omiin sisauksiisi ja vanhempiisi.
      Mieti vielä jos sinä lähdet emme voi kukaan hyväksyä tekojasi sillä tekosi ovat jumalan vastaista.
      Meillä huononee sen tähden välit.
      Usko jos sinä vielä jaksat edes vähän miettiä kyllä se taas tästä. Olethan sinä jaksanut tähänkin päivään miksi et jaksaisi tulevissa päivissä.

      Ymmärrän kyllä, että olet mennyt nuorena naimisiin ja heti aloit oottamaan ensimmäistä ja toista melkein myös ensimmäisen synnyttyä.
      Sinun elämässäsi on ollut isoja muutoksia lähivuosina.

      Ymmärrän myös sen, että olet todella paljon ollu yksin kotona ja hoitanut perhettä. Ajattele sinä olet kuitenkin jaksanut, Jumala on antanut sinulle voimia. Varmasti sinusta tuntuu juuri nyt, että et enään jaksa, mutta kyllä se Jumala ne voimat sinulle antaa. Luota Jumalaan RAKAS SISKO.

      Mieti, kun menet nukkumaan illalla onko sinulla hyvä mieli mennä nukkumaan, ajattele jos sinä kuoisit ensiyönä minne sinä joutuisit?

      Ymmärrän hyvin, että teilä molemmilla on out nyt raskasta aikaa ja miehesi ei ole antanut sinulle sitä mitä aina haluaisit, mutta en minäkään saa aina sitä mitä haluan. Ei aina ole aikaa, mutta kun on aikaa niin silloin pitää keskustella ja pitää toisia hyvänä.
      Ja vielä mieti kuinka ihania lapset ovat kyllä sinä jaksat jos niitä on tullakseen ei kaikki niitä saa, ne ovat Jumalan lahjoja sinulle/teille.

      Emme voi kukaan käänyttää sinua ja itse teet päätöksesi, mutta myöhemmin älä niitä kadu.

      Jos sinä nyt lähdet ja aloitat uuden suhteen. Tietenkin sinä ajattelet siitä suhteesta pelkkää positiivista, mutta ajattele kuinka helppoa sinun uudella miehellä on jättää myös sinut yksin. Hän voi mennä milloin huvittaa ja tehdä mitä huvittaa ja silloin vielä vähemmän sinä rakkautta ja omaa/yhteisiä aikoja. Sillä uudella miehellä näin jären kannalta on todella helppoa vetoutua siihen, että sinun nämä lapsesi ovat ja nämä ei minua koske!!
      Ja sitten myöhemmin tajuat, että ei mies vaihtamalla parane!
      MIETI VIELÄ!!

      • emämäntä

        siskoni kirjoitti tämän minulle kirjeenä.. kirjoitin sen tänne.. tuntuu miksi sisarukseni ovat näin ahdasmielisä..
        Niidenkö takia minun pitäisi kärsiä, niidenkö takia minun pitäisi olla naimisissa vaikken jaksa, niidenkö takia minun pitäisi uskoa vaikkei ole halua..
        niidenkö takia siksi että en tuota niile surua..

        Mutta minähän elän omaa elämääni ja kenenkään vuoksi ei voi uskoa tai olla naimisissa jos ei oe sitä tunnetta!


      • pakkula
        emämäntä kirjoitti:

        siskoni kirjoitti tämän minulle kirjeenä.. kirjoitin sen tänne.. tuntuu miksi sisarukseni ovat näin ahdasmielisä..
        Niidenkö takia minun pitäisi kärsiä, niidenkö takia minun pitäisi olla naimisissa vaikken jaksa, niidenkö takia minun pitäisi uskoa vaikkei ole halua..
        niidenkö takia siksi että en tuota niile surua..

        Mutta minähän elän omaa elämääni ja kenenkään vuoksi ei voi uskoa tai olla naimisissa jos ei oe sitä tunnetta!

        niin ovat voimasikin. Ohimennen olen tähän keskusteluun vilkaissut, nyt katsoin vähän tarkemmin, kahlasin sieltä täältä läpi vain. Voisin kirjoitaa paljonkin, luultavasti sen aivan turhaan. Paljot sanani eivät tilanneta muuta. Olette asiaa kuitenkin miettineet, emäntä on etsinyt vastauksia, netistäkin. Tiedät ja tunnet asian vakavaksi. Voisin joitakin neuvoja antaa, pyytämättä en sitä tee. Totean vain raamatun sanoin: Niinkuin ovat päiväsi, niin ovat voimasikin.

        Siis, vain Jumalan voiman avulla tällaisesta selviää. Omat voimat eivät riitä, eivät vahvimmallakaan ihmisellä. Eivät!


    • Tyhmä kysyjä?

      Jos aina olet ollut vain kotona ja raatanut vain perheesi eteen, niin missä välissä olet ehtinyt tavata ”uutta miestäsi”? Kuka silloin on lapsiasi katsonut? Vai jätitkö lapsesi miehellesi ja lähdin jonkun valheen turvin tapaamaan uutta miestä/miehiä?

      • Se "pettäjä"

        Internet. Kaiken pahan alku ja juuri! =)


      • Tyhmä kysyjä?
        Se "pettäjä" kirjoitti:

        Internet. Kaiken pahan alku ja juuri! =)

        Internetissä kirjeenvaihto ei vielä kovin suuri petos ole.

        On aivan toista olla fyysisesti lähekkäin, siinä ei silloin itkeviä lapsia ympärillä varmaankaan ole. Eli ne on silloin jonkun hoitoon jätetty ja itse lähdetty ”toteuttamaan itseään”.

        Vielä pahempaa, ellei lapsille ole silloin edes hoitajaa järjestetty, vaan jätetty keskenään, niin kuin emännän kirjoituksesta saattaa myös ymmärtää.


      • emäntä
        Tyhmä kysyjä? kirjoitti:

        Internetissä kirjeenvaihto ei vielä kovin suuri petos ole.

        On aivan toista olla fyysisesti lähekkäin, siinä ei silloin itkeviä lapsia ympärillä varmaankaan ole. Eli ne on silloin jonkun hoitoon jätetty ja itse lähdetty ”toteuttamaan itseään”.

        Vielä pahempaa, ellei lapsille ole silloin edes hoitajaa järjestetty, vaan jätetty keskenään, niin kuin emännän kirjoituksesta saattaa myös ymmärtää.

        sinulle kiinostunut..
        se oli jo ilta kun mies tuli ja lapset oli jo nukkumassa.. aviomies oli muualla ja ei tieny asiasta! nyt tietää.
        se oli työmatkalla sillo..
        aina mie oon lasten kanssa melkein yksin kotona ja en mie niitä yksin kotia jätä.. lapsista piän hyvän huolen


      • Aviol
        emäntä kirjoitti:

        sinulle kiinostunut..
        se oli jo ilta kun mies tuli ja lapset oli jo nukkumassa.. aviomies oli muualla ja ei tieny asiasta! nyt tietää.
        se oli työmatkalla sillo..
        aina mie oon lasten kanssa melkein yksin kotona ja en mie niitä yksin kotia jätä.. lapsista piän hyvän huolen

        Pitäisikö meidän itkeä vai nauraa, mitäs luulet?

        Turha täällä on synnin yksityiskohtia pohtia. Sen sijaan sinun motiivejasi kylläkin.


      • emäntä
        Aviol kirjoitti:

        Pitäisikö meidän itkeä vai nauraa, mitäs luulet?

        Turha täällä on synnin yksityiskohtia pohtia. Sen sijaan sinun motiivejasi kylläkin.

        jotkut haluu udella niin antaa udella!


      • Aviol
        emäntä kirjoitti:

        jotkut haluu udella niin antaa udella!

        Kyllähän niitä kyselijöitä riittää, mutta miksi vastata tuollaiseen, kun tarkoituksena piti olla rakentuminen kypsempää ja parempaan avioliittoa silmällä pitäen.


      • vieläkin
        Aviol kirjoitti:

        Kyllähän niitä kyselijöitä riittää, mutta miksi vastata tuollaiseen, kun tarkoituksena piti olla rakentuminen kypsempää ja parempaan avioliittoa silmällä pitäen.

        kerran,en tiedä mitä odotit täältä vastaukseksi,sen aistin että ole päätöksesi tehnyt parantaako se mitään sen aika näyttää.
        Nyt haluaisinkin laajemminkin ajatella tälläisten kinkkisien ihmissuhteiden ongelmaa.aVIOLIITTOHAN SOLMITAAN RAKKAUDESTA,ON TOTTA ETTÄ VASTA AVIOLIITOSSA OLLESSA SAATAT HUOMATA IHMISESSÄ PIIRTEITÄ JOIHIN ET MISSÄÄN TAPAUKSESSSA OLISI RAKASTUNUT,SIKSI ON TÄRKEÄÄ OLLA AVOIN JO SEURUSTELUAIKANA,näin yksipuolisesti kuultuna eli vain toisen osapuolen kertomana,ei voine tätä emäntä poloistakaan suhteen epäonnistumisesta tuomita.Avioliittohan on kahden ihmisen liitto,silloin myös sen rikkoutumiseen tarvitaan kaksi.
        Voin kuvitella miltä tuntuu kun yrittää toiselle puhua tuntojaan ja vastaanottaja on kuin kuuro ei mitään vastakaikua.Kuinka siinä voi itseään muuttaa,jos ei tiedä mitä toinen odottaa jos ei saa edes viestä onko tullut ymmärretyksi.Joten täällä on turha antaa moisia neuvoja tälle emännälle että muutu muutu,jos hän yrittää kertoa että mies ei välitä.Pitäisi tietää myös se mitä mies tilanteesta ajattelee.


    • EMÄNTÄ

      Kun avioliiton alussa enoni sanoi minulle, että piä huoli ettet liikaa anna periksi tai älä liikaa lelli miestäsi oppii liian hyvälle ja joskus olet sen takia vielä pulassa..
      niin.. kai minä olen sitten liikaa antanut periksi ja tehnyt kaikkeni..
      mieheni kun ei saa edes omaa lautasta astiapesukoneeseen saati sitten vaatteita kaappiin..
      EN SYYLISTÄ, mutta kahden lapsen äitinä on muutakin tekemistä kun vielä miehen sotkut siivota.. oon sanonu ja jättänykki sen tavarat lattialle mut ei ne siitä katoa jos minä en niitä nosta..
      kai oon liian herkä nöyrtymään!!

      • tähänkin

        ei sinun poloinen tarvi joka käänteessä muistuttaa en syyllistä miestäni,sitä saa syyllistää niin itseään kuin toistakin silloin jos asiat ei mene mielestäsi niinkuin pitäisi,jos et syyllistäisi et myöskään voi odottaa muutosta.
        Oletteko hakeneet apua tilanteeseen joltain ulkopuoliselta,missä kumpikin voisi omia tuntojaan purkaa ja naäin löytää yhteisen sävelen.
        En tiedä haluaako miehesi edes keskustella vai onko hänellä mielestään kaikki hyvin,sitten asia onkin mutkikkaampi


      • EMÄNTÄ
        tähänkin kirjoitti:

        ei sinun poloinen tarvi joka käänteessä muistuttaa en syyllistä miestäni,sitä saa syyllistää niin itseään kuin toistakin silloin jos asiat ei mene mielestäsi niinkuin pitäisi,jos et syyllistäisi et myöskään voi odottaa muutosta.
        Oletteko hakeneet apua tilanteeseen joltain ulkopuoliselta,missä kumpikin voisi omia tuntojaan purkaa ja naäin löytää yhteisen sävelen.
        En tiedä haluaako miehesi edes keskustella vai onko hänellä mielestään kaikki hyvin,sitten asia onkin mutkikkaampi

        Ollaan puhuttu ihan psygologinkin kanssa.. ja lähipiirissä.. mut ei hänestä hänessä ole muutoksen tekoa.. eikä mussakaan tää kuulemma on hyvä näin mut minulla tässä ei oo hyvä olla!

        Tuntuu että haluaisin erakoitua jonnekki kauas pois, miksi elämä pitääkin olla näin vaikeaa...


      • Keittäjä
        tähänkin kirjoitti:

        ei sinun poloinen tarvi joka käänteessä muistuttaa en syyllistä miestäni,sitä saa syyllistää niin itseään kuin toistakin silloin jos asiat ei mene mielestäsi niinkuin pitäisi,jos et syyllistäisi et myöskään voi odottaa muutosta.
        Oletteko hakeneet apua tilanteeseen joltain ulkopuoliselta,missä kumpikin voisi omia tuntojaan purkaa ja naäin löytää yhteisen sävelen.
        En tiedä haluaako miehesi edes keskustella vai onko hänellä mielestään kaikki hyvin,sitten asia onkin mutkikkaampi

        minäkin lusikkani tähän pöperöön.
        Luin koko viestiketjun ja tosiaan hämmästelin samaa asiaa kun joku tuossa aiemminkin aika lynkaus mieliala on ihmisillä.Nythän on niin että aloittaja kokee aivan selvästi jotain pahaa oloa avioliitossaan se ei korjaannu niillä neuvoilla yritä nyt vain olla mieliksi miehellesi koska se ei selvästikään onnistu.
        Pitäähän se nyt hyvät ihmiset uskoa jos hän sanoo että on kaikkensa yrittänyt,mutta tuloksetta,mitä se enää hyödyttää olla tuputtamassa niitä tee niin tai näin neuvoja.
        Onkohan miehelläsi jonkunlainen kriisi puolisona ja isänä olemisen kanssa. Äidille tulla äidiksi on paljon helpompaa kuin miehelle tulla isäksi etenkin jos itsenäistyminen ei ole tapahtunut niinkuin pitäisi,se johtaa juuri mainitsemanlaiseen käyttäytymiseen.
        Jos haluat liittoasi jatkaa neuvoisin sinua kääntymään aivan asiantuntian puoleen josko puolisosi tarvitsisi aivan keskusteluapua ammatti ihmisen kanssa.
        Miehelläsi saattaa olla samanlainen myllerrys päässään mutta ei osaa tai halua sitä sinulle ilmoittaa.
        Älä sinä yritä liikaa tehdä kaikkeasi sen ymmärrän että olet sen tehnyt, jos sinä uuvut turhaan yrittämiseen se on vaikeampi juttu lapsesi tarvitsevat sinua,jossain kulkee se raja minkä yli ei voi yrittää.


      • Aviol

        Kasvu aikuiseksi mieheksi on jostakin syystä
        pysähtynyt. Unohdamme nyt sen enosi ja menemme suoraan miehesi juttusille.

        Ensinnäkin tuo huoleton malli taitaakin tulla kotoa, huolehtivasta äidistä, ja hänen laillaan samoin huolehditusta pojan isästä. Se on ollut hänen elämäänsä pikkulapsesta asti. Ainut malli toimivasta perheestä jonka hän tuntee, ja siksi se on nytkin vielä hyvin integroitunut ja tiedostamaton osa häntä.


      • sinulla
        EMÄNTÄ kirjoitti:

        Ollaan puhuttu ihan psygologinkin kanssa.. ja lähipiirissä.. mut ei hänestä hänessä ole muutoksen tekoa.. eikä mussakaan tää kuulemma on hyvä näin mut minulla tässä ei oo hyvä olla!

        Tuntuu että haluaisin erakoitua jonnekki kauas pois, miksi elämä pitääkin olla näin vaikeaa...

        on tasan kaksi vaihtoehtoa elää siinä suhteessa niillä eväillä joita nyt on tai lähteä pois ihmetyttää tietenkin se jos miehesi käyttäytyi jo seurusteluaikana kuvaamallasi tavalla mihin häneen rakastuit. Luulisin että sinulla oli jo silloin samat toiveet joista puhuit.Vastasiko miehesi silloin niihin toiveisiin jos vastasi niin miksi hän muuttui.Siihen voi ollla syynä se että seurustelukumppanina hänen mielestään sopi hellyys mutta se on avioliitossa turhaa.Siihenhän sinun on varmaan vaikea soputua.Joillekin miehille vain on sellainen mieskuva jota he ihan oikeasti pitävät ainoana oikeana,juuri sellainen ei hellyyttä ei turhaa keskustelua hyvin suoraviivaista elämää.
        Sitä tapaa voi olla mahdotonta muuttaa.Jospa hän ihailee em isänsä käytöstä ja pitää sitä ainoana oikeana.


      • Aviol
        sinulla kirjoitti:

        on tasan kaksi vaihtoehtoa elää siinä suhteessa niillä eväillä joita nyt on tai lähteä pois ihmetyttää tietenkin se jos miehesi käyttäytyi jo seurusteluaikana kuvaamallasi tavalla mihin häneen rakastuit. Luulisin että sinulla oli jo silloin samat toiveet joista puhuit.Vastasiko miehesi silloin niihin toiveisiin jos vastasi niin miksi hän muuttui.Siihen voi ollla syynä se että seurustelukumppanina hänen mielestään sopi hellyys mutta se on avioliitossa turhaa.Siihenhän sinun on varmaan vaikea soputua.Joillekin miehille vain on sellainen mieskuva jota he ihan oikeasti pitävät ainoana oikeana,juuri sellainen ei hellyyttä ei turhaa keskustelua hyvin suoraviivaista elämää.
        Sitä tapaa voi olla mahdotonta muuttaa.Jospa hän ihailee em isänsä käytöstä ja pitää sitä ainoana oikeana.

        Tämähän on tuttu tilanne seurusteluaikana, että kuvitellaan paljon sellaista mitä ei toisessa ole, ja uskotaan vahvasti toisen muuttuvan sitten avioliitossa oman mielikuvani kaltaiseksi.
        Rakastuminen on tällaista "hullantumista" joka
        uskoo realistisesti mahdottoman toteutuneeksi.

        Mutta nyt ollaan tässä ja tästä on lähdettävä liikkeelle, missä realistisesti ollaan. Pienin askelin, se on tärkeätä. Nyt on arki tullut eteen, ja se sisältää ainakin yhden tärkeän pointin. SE ON, KASVUN MAHDOLLISUUDEN.

        Sitä mahdollisuutta ei saisi missata naivismilla, joka ilmenee kiukutteluna, hallitsemattomina vihan purkauksina, halveksivana kritiikkinä, liian suurina odotuksina toiselta ihmiseltä, etc.


    • ei auta sellaset asiat

      jos joku kehuu miten hyvä itsellä tai jollakin toisella on avioliitossa.

      Minusta tuntuu, että hän tarvitsee sitä, että joku huomaa hänet, osaa oikealla tavalla lähestyä häntä ja keventää hänen taakkaa.

      Ja nimenomaan ajatella asioita hänen näkökulmasta käsin ja astua hänen saappaisiin.

      Hän voi pitää tätä viestiä täällä viimeisenä oljenkortena.

      • Aviol

        Sellaisten opastajien jotka näkevät avioliitossa vain yhden osapuolen, ja asettuvat sitten tiukasti hänen puolelleen, ei kannata vaivautua ollenkaan. Samoin on niiden auttajien laita, jotka etsivät syyllistä taikka syyllisiä.

        Kyllähän näitä opastajia riittää joilta puuttuu peruskoulutus ja työkokemus avioliittotyöstä.
        Silloin on mahdotonta muodostaa kokonaiskuvaa tilanteesta. Lisäksi tarvitaan kumpikin osapuoli
        paikalla.

        Kuuntelijaa toki tarvitsevat molemmat osapuolet, ja nimenomaan sellaista kuuntelijaa, joka ymmärtää asiaa vähän laajemmasta perspektiivistä.


    • emäntä

      purkaakseni tunteita, mietteitä toisilta ja tiedän etten ole ainut ihminen kellä parisuhde menee huonosti niin jos joku ihminen sattuu lukee tään niin huomaa ettei ole yksin..

      tuntuu vaan, että tulee ihan liikaa mietittä asioita.. Lähen nytten lomalle lastenkanssa.. mies jää yksin kotia viikonlopuksi niin saa miettiä asioita ja saan minäkin miettii asioita.. ei erokaan oo helppo mut ei avioliittokaan oo helppo jos se on niin PAKKOPAITAA!!

      Lasten kans oon ihmeen hyvin jaksanut tuntuu, että niistä minä sen voiman oon jaksanut..
      oma lapseni tuli tänään syliini ja minulla tuli kyynel silmään niin esikoiseni sano lakat äiti.. mikä sen rikkaanpaa voisi enään tässä olla..
      tuntuu kuinka haluisin välillä, paeta pois ja kauas. mut teoista olen aina vastuussa ja fiksusti haluan hommani hoitaa.kävi sit miten kävi..

      Mieheni, un tuli tänään töistä tuntu siltä, että huoh, mutta silti menin eteiseen pitkästä aikaa häntä vastaan ja sanoin et ihanaa kun tulit kotia lapsetin ovat sua oottaneet.. niin se vaan tuumas mee pois eestä pitää soittaa puhelu..
      onko kaikki miehet samanlaisia??
      ei tollanen käytös paranna tätä tilannetta.

      kysyin mieheltäni haluaako se kirjottaa tänne niin ei halunut mutta käski sanoa.. että suomi on vapaa maa ja elämäs ei oo muuta pakko tehä ku kuola..

      • emäntä

        lähen tästä ulos juoksemaan rattaitten kans jospa se taas piristäs..
        miks mul pitää olla aina niin vaikeaa..


      • Aviol

        Et todellakaan ole yksin tämän asian kanssa.
        Mutta kun miehesi tietää(?) uskottomuudestasi, niin se on kova paikka hänelle käsitellä ja kohdata se. Hän on toden näköisesti lukossa.

        Uskottomuuden käsittely on aina hyvin vaikea ja pitkällinen prosessi. Toisaalta petetyllä on myös oikeus lähteä siitä paikasta ja solmia uusi avioliitto jonkun toisen kanssa.

        Nimittäin se osapuoli joka on yhtynyt avioliiton ulkopuolella, on tullut yhdeksi lihaksi tuon yhtymänsä henkilön kanssa. Hän on siis erottanut sen minkä Jumala yhdisti, on hyvin raskaasta rikoksesta kysymys. Luottamuksen palauttaminen ei ole helppo. Ilman avioliittoleiriä ja siellä
        tehtyä irtisanoutumista tuosta ulkopuolisesta suhteesta, se tuskin onnistuukaan.


      • Aviol
        emäntä kirjoitti:

        lähen tästä ulos juoksemaan rattaitten kans jospa se taas piristäs..
        miks mul pitää olla aina niin vaikeaa..

        Kamalaahan se on sinun elämäsi. Tiedän useita pareja joissa vaimo on etsinyt apua miehelleen, tajuamatta sitä että tarvitsisi kipeästi itse apua.

        Näen kyllä hyvin sen millaisen syyllisyyden ja häpeän ja itseinhon keskellä sinä elät tällä hetkellä. Tunnet itsesi varmaan hyvin likaiseksi ja saastaiseksi. Mutta kehoitan sinua menemään polvillesi nyt tänä iltana, ja huudat tuskasi
        Herralle. "Herra Jeesus Kristus Jumalan Poika, auta minua".

        Hän kuulee sinun rukouksesi ja auttaa koska hän on luvannut kuulla hätääntyneiden syntisten rukoukset.

        Luovu nyt kokonaan miehesi muuttamisyrityksistä ja huuda apua, nimenomaan itsellesi. Juuri Sinä olet nyt se nainen, joka tarvitset sen ihanan evankeliumin, jonka Naatan julisti Daavidille:
        "Sinun ei tarvitse kuolla". Lopeta siis miehesi sormellaosoittelu ja tee parannus, kääntymällä Jumalan puoleen tässä tuskassasi.

        Sanot sydämessäsi - minä olen se nainen, joka tuhosin avioliittomme, lankeamalla huoruuden syntiin. Herra armahda minua!


      • emäntä
        Aviol kirjoitti:

        Et todellakaan ole yksin tämän asian kanssa.
        Mutta kun miehesi tietää(?) uskottomuudestasi, niin se on kova paikka hänelle käsitellä ja kohdata se. Hän on toden näköisesti lukossa.

        Uskottomuuden käsittely on aina hyvin vaikea ja pitkällinen prosessi. Toisaalta petetyllä on myös oikeus lähteä siitä paikasta ja solmia uusi avioliitto jonkun toisen kanssa.

        Nimittäin se osapuoli joka on yhtynyt avioliiton ulkopuolella, on tullut yhdeksi lihaksi tuon yhtymänsä henkilön kanssa. Hän on siis erottanut sen minkä Jumala yhdisti, on hyvin raskaasta rikoksesta kysymys. Luottamuksen palauttaminen ei ole helppo. Ilman avioliittoleiriä ja siellä
        tehtyä irtisanoutumista tuosta ulkopuolisesta suhteesta, se tuskin onnistuukaan.

        luimme yhdessä juuri nuita viestejä tässä..
        mieheni käski laittaa, että väkivaltaisuus on myös todella väärin minua kohtaan..
        molemmat me olemme tässä suhteessa tehneet väärin..
        ja se juuri, että mitenkä se on vaikea molemmilla hyväksyä toistemme vääryydet. en minä hyväksy mieheni lyöntejä eikä mieheni hyväksy pettämistä..
        anteeksiannolla tuntuu ettei se siitä parane ja avioliittoreileille emme osaa lähtä. nyt kuitenkin päädyin siihen, että lähen lomalle ja saahaan miettiä järkevästi ilman toistemme näkemistä.. mitä oikeasti ajattelemme toisistamme.

        luin juuri kaksplussan lehteä sieä oli hyvin kuvailtu lapsiperheestä. näin:
        "perhe on joukkue ja joukkueella johtaja. Ole johtaja. Muista, että johtaja saa aina suurimmat valitukset ja hankalimmat asiakkaat. se kuuluu luontaisetuihin."
        minusta toi on aika osuva. minä oon varmaan ollu liian vaativa, mutta kyllä mieheni myönsi ettei sillä oo edes ollu halua antaa mulle rakkautta..

        aika näyttää.. tuntuu vaan mihin tämä tästä muuttusi.. voiko se onni enään koskaan tulla risukasaan vaikka välil se aurinko sinne paistaaki.
        Mieheni sanoi, että yritä ensin tätä suhetta ja jos tämä ei sitten toimi lähde sitten pois. Sanoi, että yritetään nyt molemmat täysillä..
        Tuntuu että voiko se enään muuttua.. hullulta tuntuu mutta totta se on että tuntuu vaan niin turhanpäiväseltä yrittää on niin yritetty.. ja toi on niin turha sana "yrittää".
        Tuntuu, että tietenki toi mies nyt hauaa yrittää kun oon lähössä, ennen ei oo yrittämistäkään löytynyt.. tuleehan silläkin paniikki..
        onneks en nyt odota.. ei siinä, ettei lapset ole ihania mutta kun en ole "pettäjän" kans enään tekemisis niin näin on hyvä, kun lapsi olisi ollut hänelle.


      • emäntä
        emäntä kirjoitti:

        luimme yhdessä juuri nuita viestejä tässä..
        mieheni käski laittaa, että väkivaltaisuus on myös todella väärin minua kohtaan..
        molemmat me olemme tässä suhteessa tehneet väärin..
        ja se juuri, että mitenkä se on vaikea molemmilla hyväksyä toistemme vääryydet. en minä hyväksy mieheni lyöntejä eikä mieheni hyväksy pettämistä..
        anteeksiannolla tuntuu ettei se siitä parane ja avioliittoreileille emme osaa lähtä. nyt kuitenkin päädyin siihen, että lähen lomalle ja saahaan miettiä järkevästi ilman toistemme näkemistä.. mitä oikeasti ajattelemme toisistamme.

        luin juuri kaksplussan lehteä sieä oli hyvin kuvailtu lapsiperheestä. näin:
        "perhe on joukkue ja joukkueella johtaja. Ole johtaja. Muista, että johtaja saa aina suurimmat valitukset ja hankalimmat asiakkaat. se kuuluu luontaisetuihin."
        minusta toi on aika osuva. minä oon varmaan ollu liian vaativa, mutta kyllä mieheni myönsi ettei sillä oo edes ollu halua antaa mulle rakkautta..

        aika näyttää.. tuntuu vaan mihin tämä tästä muuttusi.. voiko se onni enään koskaan tulla risukasaan vaikka välil se aurinko sinne paistaaki.
        Mieheni sanoi, että yritä ensin tätä suhetta ja jos tämä ei sitten toimi lähde sitten pois. Sanoi, että yritetään nyt molemmat täysillä..
        Tuntuu että voiko se enään muuttua.. hullulta tuntuu mutta totta se on että tuntuu vaan niin turhanpäiväseltä yrittää on niin yritetty.. ja toi on niin turha sana "yrittää".
        Tuntuu, että tietenki toi mies nyt hauaa yrittää kun oon lähössä, ennen ei oo yrittämistäkään löytynyt.. tuleehan silläkin paniikki..
        onneks en nyt odota.. ei siinä, ettei lapset ole ihania mutta kun en ole "pettäjän" kans enään tekemisis niin näin on hyvä, kun lapsi olisi ollut hänelle.

        ei oo enään voimia jaksaa..
        tuntuu ettei kukaan sitä ymmärrä että kyllä se luottamus ja toivo lähtee..
        nyt vaan puunataan mun pettämistä.. ja kuinka minä oon oikeesti kärsinyt..
        ei naisen tarvitse kokea väkivalta ei missään nimessä..
        jos kerran pystyy lyömään pystyy toistekki..


      • emäntä
        emäntä kirjoitti:

        ei oo enään voimia jaksaa..
        tuntuu ettei kukaan sitä ymmärrä että kyllä se luottamus ja toivo lähtee..
        nyt vaan puunataan mun pettämistä.. ja kuinka minä oon oikeesti kärsinyt..
        ei naisen tarvitse kokea väkivalta ei missään nimessä..
        jos kerran pystyy lyömään pystyy toistekki..

        rakkautta antava ihminen ei jaksa jos ei saa suhteesta mitään irti,.. ei edes fiksua käytöstä..

        voi aviol kuinka sinä pääsisit kärpäseksi tähän niin sinä tajuisit minuakin..
        ei oo helppoo elää paineessa, kun mies tulee töistä aina mietin monesti lyökötaas, apua onko täälä liian sotkusta saanko valitusta.. tuntuu kuin elän vankilassa tee työ tee mutta mitään et saa palkaks et edes hymyä,halia,kiitosta ei mitään muuta kuin närkästäviä katseita..
        myönän etten minäkään oo mikään enkeli..
        mut jos molemmilla olisi molemmin puolinen halu niin menis hyvin..
        vaikka mieheni sanoi yritetään nyt kunnolla niin sen jälkeen taas motkotti..
        eikö oo sellasta päivää että sais kiitollisin mielin mennä nukkuu..
        ei oo kai tässä suhtees ainakaan..
        tää on niin yh äitin elämää aamusta iltaan..
        mielialaki täs vaihtuu laidasta laitaan koko ajan!!


      • Aviol
        emäntä kirjoitti:

        rakkautta antava ihminen ei jaksa jos ei saa suhteesta mitään irti,.. ei edes fiksua käytöstä..

        voi aviol kuinka sinä pääsisit kärpäseksi tähän niin sinä tajuisit minuakin..
        ei oo helppoo elää paineessa, kun mies tulee töistä aina mietin monesti lyökötaas, apua onko täälä liian sotkusta saanko valitusta.. tuntuu kuin elän vankilassa tee työ tee mutta mitään et saa palkaks et edes hymyä,halia,kiitosta ei mitään muuta kuin närkästäviä katseita..
        myönän etten minäkään oo mikään enkeli..
        mut jos molemmilla olisi molemmin puolinen halu niin menis hyvin..
        vaikka mieheni sanoi yritetään nyt kunnolla niin sen jälkeen taas motkotti..
        eikö oo sellasta päivää että sais kiitollisin mielin mennä nukkuu..
        ei oo kai tässä suhtees ainakaan..
        tää on niin yh äitin elämää aamusta iltaan..
        mielialaki täs vaihtuu laidasta laitaan koko ajan!!

        Olen lukenut viestejäsi. Hellyyden ja läheisyyden puutos sinulla on, ja suorastaan kuolettava onkin. Tämä onkin yksi naisen tärkeimmistä tarpeista. Nyt vain pitäisi päästä miehesi käyttäytymisen juurisyihin. Siihen miksi hän käyttäytyy kuvaamallasi tavalla. Waatimalla tai naakimalla me emme voita nyt yhtään mitään. Ainoastaan sen, että miehesi ahdistuu lisää.

        Jos luet minun kaikki viestini, niin niissä on jo käsitelty monia sellaisia asioita, joita ei ole tarvis uudelleen kerrata.

        Ensinnäkin... väkivalta ei kuulu hyvään parisuhteeseen lainkaan. Väkivaltaa on sekä fyysistä että henkistä.

        Tietenkin on tärkeätä sulkea myös mahdolliset mielen sairaudet pois.

        Hallitsemattomat raivonpurkaukset, halveksiva kritiikki nimittelyt etc. (ne ovat melko tavallisia hoitamattomassa ns. alitajuisissa parisuhteessa) ne osoittavat sen, että ihmisen sisikunnassa on silloin joku tai joitakin kohtaamaton/kohtaamattomia kipu/kipuja. Ne ovat kuin miinakenttiä. Kun siellä toisen sisikunnassa kulkee, niin saattaa astua miinaan, ja silloin se räjähtää. Ihminen ei usein itsekään jälkeenpäin ymmärrä, miksi hän tuollaisesta niin kovasti suuttui. Puhumattakaan että tuon räjähdyksen aikaansaanut ymmärtäisi mistä on kysymys.

        Nämä purkaukset eivät lopu niitä paheksumalla, tai kovasti yrittämällä luopua niistä, vaan sillä että tuo kivun lähde paikallistetaan ja
        "juuri hoidetaan".

        Nämä syyt ovat syvällä. Esim. Poika voi tiedostamattaan kostaa vaimolleen sen, kun äiti aikanaan hylkäsi hänet, tai jotenkin muuten laiminlöi, taikka moitti ja halveksi häntä.

        Sivukylillä oli ennen tapana että lapset lähtivät jo hyvin pieninä pois kotoa koulun asuntoloihin, tämä oli monelle hyvin kohtalokas hylkääminen. Vanhemmat eivät osanneet lastaan oikein kohdella. Eivät osanneet tunnistaa, valmentaa ja kohdata heidän tunteitaan.

        On myös olemassa sairaus, misogynia eli naisviha. Järkyttävintä sellainen on naisessa itsessään. Silloin hän vihaa ja halveksii omaa naiseuttaan. Miehellä tällainen sairaus tietenkin aiheuttaa sen, että hän hylkää naisensa, siis vaimonsa hyvin moniulotteisesti.

        Harhainen mustasukkaisuus on hyvin vakava tauti.
        Se on hylätyksi tulemisen pelon, suorastaan huipentuma, ja aiheuttaa sairaan takertumisen puolisoon. Harhaisuus ja epäluulot tekevät siitä täysin hallitsemattoman, suorastaan hengenvaarallisen. Ja potilaalla ei ole näissä tapauksissa sairauden tuntoa lainkaan. Nämä taudit johtuvat vakavasta perusturvattomuudesta, joka synty ajoittuu jo kohdusta alkaen, syntymään ja lapsen varhaisimpaan elämään.


      • vahvaa
        Aviol kirjoitti:

        Et todellakaan ole yksin tämän asian kanssa.
        Mutta kun miehesi tietää(?) uskottomuudestasi, niin se on kova paikka hänelle käsitellä ja kohdata se. Hän on toden näköisesti lukossa.

        Uskottomuuden käsittely on aina hyvin vaikea ja pitkällinen prosessi. Toisaalta petetyllä on myös oikeus lähteä siitä paikasta ja solmia uusi avioliitto jonkun toisen kanssa.

        Nimittäin se osapuoli joka on yhtynyt avioliiton ulkopuolella, on tullut yhdeksi lihaksi tuon yhtymänsä henkilön kanssa. Hän on siis erottanut sen minkä Jumala yhdisti, on hyvin raskaasta rikoksesta kysymys. Luottamuksen palauttaminen ei ole helppo. Ilman avioliittoleiriä ja siellä
        tehtyä irtisanoutumista tuosta ulkopuolisesta suhteesta, se tuskin onnistuukaan.

        Tekstiä jao olet VL mikään syntihän ei ole suurempi toista eli ei niin että sitä ei voi anteeksi katuvalle antaa.Eli jos pyydät ja saat anteeksi siitä muistuttaminen jää vastapuolen omalle tunnolle,eli ei ole oikein vetää esiin jo anteeksi annettuja syntejä se ei oikeuta kiostamaan käyttäytymällä törkeästi.Jos avioliittoleirin teheävä on muistuttaa jatkuvasti kuinka hirveän synnin oletkaan tehnyt se on turha leiri.


      • sanotaanhan
        vahvaa kirjoitti:

        Tekstiä jao olet VL mikään syntihän ei ole suurempi toista eli ei niin että sitä ei voi anteeksi katuvalle antaa.Eli jos pyydät ja saat anteeksi siitä muistuttaminen jää vastapuolen omalle tunnolle,eli ei ole oikein vetää esiin jo anteeksi annettuja syntejä se ei oikeuta kiostamaan käyttäytymällä törkeästi.Jos avioliittoleirin teheävä on muistuttaa jatkuvasti kuinka hirveän synnin oletkaan tehnyt se on turha leiri.

        joka vaimoansa himoiten katsoo tekee huorin hänen kanssaan,lyhykäisyydessään se tarkoittaa sitä jos raiskaan vaimoni oman mielihyvän tavoittelemiseksi teen huorin,se ei ole sen pienenpää huoruutta kuin ventovieraan kanssa se on yksinkertaisesti huoruutta.
        En tiedä onko emännän kohdalla näin käynyt mutta rivien välistä tulkitsin.Raiskaus naista kohtaan etenkin oman puolison tekemänä on aina niin traumatisoiva tapahtuma sitä ei sovi vähätellä.Se jättää syvät arvet,ehkä pysyvät.


      • tähänkin
        sanotaanhan kirjoitti:

        joka vaimoansa himoiten katsoo tekee huorin hänen kanssaan,lyhykäisyydessään se tarkoittaa sitä jos raiskaan vaimoni oman mielihyvän tavoittelemiseksi teen huorin,se ei ole sen pienenpää huoruutta kuin ventovieraan kanssa se on yksinkertaisesti huoruutta.
        En tiedä onko emännän kohdalla näin käynyt mutta rivien välistä tulkitsin.Raiskaus naista kohtaan etenkin oman puolison tekemänä on aina niin traumatisoiva tapahtuma sitä ei sovi vähätellä.Se jättää syvät arvet,ehkä pysyvät.

        viestiketjuun,hämmästyttävän hyvin tulee tässä ketjussa ihmisten luontainen käyttäytymismalli.
        Alkupäässä joku aloitti neuvot emännälle miksi et tee niin tai näin.Kunnes joku huomasi että voisi emäntäkin saada hiukan myötätuntoa osakseen jolloin alkoi kilvan neuvominen toisinpäin,tämä on osoitus siitä kuinka me kilpailemme joka asiassa.niin hyvässä kuin pahassakin,etenkin parin nimimerkin kohdalla oli selvä muutos linjassa.
        Siksipä haluaisin sanoa sinulle emäntä hyvä,älä liikaa tuijota näitä viestejä,kehoitan sinua joko yksin tai puolisosi kanssa hakeutumaan aivan ammatti ihmisen eli psykiatrin puheille,Missään tapauksessa ainakaan kirjoituksistasi päätellen psyykessäsi ei ole vikaa,mutta siihen voi herkästi tulla jos näiden asioiden kanssa liikaa painiskelet,etenkin jos et saa tukea mieheltäsi,jos häneen asenteensa on vähättelevä.
        Tosiasiahan melkein poikkeuksetta on se että parisuhteessa enemmin oireilee huonolla ololla se jolla on vähiten syytä olla huolissaan mielenterveydestään,myös niin että se joka huonon olon aiheuttaa on enemminkin avun tarpeessa sitä itse edes tunnistamatta.
        En tiedä miehesi perhetaustaa,mutta olisiko mahdollista että hänen perheessään isä on käyttäytynyt hänen äitiään kohtaan samalla lailla,
        jossain vaiheessa pieni poika ei ole kokenut sitä oikeana,mutta isän auktoriteetin takia ei ole uskaltanut puuttua asiaan,silloin alkaa se kierre lapsi rupeaa säälimään äitiään,ja myös käyttäytyy siten,se on monimutkainen kierre jonka tuloksena saataa olla ns mammanpoika.Omassa avioliitossaan hän tavallaan kostaa äidin pahan olon vaimolleen,
        en tosiaan tiedä onko kohdallanne näin,mutta jos on niin tämän kaltaiset asiat on niin vaikeita täällä käydä että se on turhaa,väsytät vain itsesi ja psyykesi todella kärsii.Siksi toivon että keskustelette mieluummin kasvotusten ihmisen kanssa jolla on kokonaiskuva asioihin eikä ne poikkoule puolelta toiselle.


      • Aviol
        vahvaa kirjoitti:

        Tekstiä jao olet VL mikään syntihän ei ole suurempi toista eli ei niin että sitä ei voi anteeksi katuvalle antaa.Eli jos pyydät ja saat anteeksi siitä muistuttaminen jää vastapuolen omalle tunnolle,eli ei ole oikein vetää esiin jo anteeksi annettuja syntejä se ei oikeuta kiostamaan käyttäytymällä törkeästi.Jos avioliittoleirin teheävä on muistuttaa jatkuvasti kuinka hirveän synnin oletkaan tehnyt se on turha leiri.

        Et nyt ymmärtänyt mistä on kysymys, etkä ole ainoa. Kirjoituksessasi on niin paljon vääriä tulkintoja, etten ala sitä spekuloimaan sen enempää.

        Senverran voin kuitenkin sanoa, että jos Jumala antaisi sinulle anteeksi vain ne synnit, joita sinä pyydät, niin huonosti kävisi. Ihminen ei nimittäin tiedosta edes 10% tekemistään synneistä.

        Harvalle tulee edes mieleen, että esimerkiksi itsensä hylkääminen ja vähättely on raskas synti.

        Samoin lähimmäisensä hylkääminen. Pahat ilkeät sanat ja vihjailut, ylpeys, kateus, ahneus, katkeruus, pahansuopaisuus, tuomitseminen, etc.
        Näistä tulisi todella pitkä luettelo. Sinulla on ihan oma synti- ja armooppisi, sille en voi mitään, itse sinä siitä eniten kärsit.


      • kyllä
        Aviol kirjoitti:

        Et nyt ymmärtänyt mistä on kysymys, etkä ole ainoa. Kirjoituksessasi on niin paljon vääriä tulkintoja, etten ala sitä spekuloimaan sen enempää.

        Senverran voin kuitenkin sanoa, että jos Jumala antaisi sinulle anteeksi vain ne synnit, joita sinä pyydät, niin huonosti kävisi. Ihminen ei nimittäin tiedosta edes 10% tekemistään synneistä.

        Harvalle tulee edes mieleen, että esimerkiksi itsensä hylkääminen ja vähättely on raskas synti.

        Samoin lähimmäisensä hylkääminen. Pahat ilkeät sanat ja vihjailut, ylpeys, kateus, ahneus, katkeruus, pahansuopaisuus, tuomitseminen, etc.
        Näistä tulisi todella pitkä luettelo. Sinulla on ihan oma synti- ja armooppisi, sille en voi mitään, itse sinä siitä eniten kärsit.

        mistä puhuin puhuin anteeksi pyydetyistä ja anteeksi annetuista ja synnistä ylipäänsä Eli yksinkertaistettuna mikään synti ei ole jotain toista syntiä raskaampaa on vain yksinkertaisesti SYNTI.Voiko se tuon selkeämmin ilmaista,anteeksi annettuja syntejä ei ole kenenkään lupa tuoda esille ei missään tilanteessa silloin yksinkertaisesti ei ole sydämestään antanut anteeksi.Vai olenko mielestäsi tosiaan väärässä. Yleensä ne jotka eivät ole huoruuden syntiä jaksaneet antaa anteeksi ovat juuri niitä jotka ovat puolisonsa jättäneet mutta jos avioliitto jatkuu anteeksi annon jälkeen on synti tuoda se jatkuvasti esille,jos olet eri mieltä sille en voi mitään


      • Aviol
        tähänkin kirjoitti:

        viestiketjuun,hämmästyttävän hyvin tulee tässä ketjussa ihmisten luontainen käyttäytymismalli.
        Alkupäässä joku aloitti neuvot emännälle miksi et tee niin tai näin.Kunnes joku huomasi että voisi emäntäkin saada hiukan myötätuntoa osakseen jolloin alkoi kilvan neuvominen toisinpäin,tämä on osoitus siitä kuinka me kilpailemme joka asiassa.niin hyvässä kuin pahassakin,etenkin parin nimimerkin kohdalla oli selvä muutos linjassa.
        Siksipä haluaisin sanoa sinulle emäntä hyvä,älä liikaa tuijota näitä viestejä,kehoitan sinua joko yksin tai puolisosi kanssa hakeutumaan aivan ammatti ihmisen eli psykiatrin puheille,Missään tapauksessa ainakaan kirjoituksistasi päätellen psyykessäsi ei ole vikaa,mutta siihen voi herkästi tulla jos näiden asioiden kanssa liikaa painiskelet,etenkin jos et saa tukea mieheltäsi,jos häneen asenteensa on vähättelevä.
        Tosiasiahan melkein poikkeuksetta on se että parisuhteessa enemmin oireilee huonolla ololla se jolla on vähiten syytä olla huolissaan mielenterveydestään,myös niin että se joka huonon olon aiheuttaa on enemminkin avun tarpeessa sitä itse edes tunnistamatta.
        En tiedä miehesi perhetaustaa,mutta olisiko mahdollista että hänen perheessään isä on käyttäytynyt hänen äitiään kohtaan samalla lailla,
        jossain vaiheessa pieni poika ei ole kokenut sitä oikeana,mutta isän auktoriteetin takia ei ole uskaltanut puuttua asiaan,silloin alkaa se kierre lapsi rupeaa säälimään äitiään,ja myös käyttäytyy siten,se on monimutkainen kierre jonka tuloksena saataa olla ns mammanpoika.Omassa avioliitossaan hän tavallaan kostaa äidin pahan olon vaimolleen,
        en tosiaan tiedä onko kohdallanne näin,mutta jos on niin tämän kaltaiset asiat on niin vaikeita täällä käydä että se on turhaa,väsytät vain itsesi ja psyykesi todella kärsii.Siksi toivon että keskustelette mieluummin kasvotusten ihmisen kanssa jolla on kokonaiskuva asioihin eikä ne poikkoule puolelta toiselle.

        "...kuinka me kilpailemme joka asiassa.niin hyvässä kuin pahassakin,etenkin parin nimimerkin kohdalla oli selvä muutos linjassa."
        - Kirjoittaa kurkistelija, juuri näin,
        *)kurkistelija!

        Nimenomaan sinä itse kilpailet, halveksimalla, vääristelemällä, tulkitsemalla ja mustamaalaamalla muiden neuvoja!!!

        Eli sinun väärästä käyttäytymismallistasi on nyt kyse! Ovela veto, mutta ei mene tuollaisena lävitse!
        --------------------------------------

        Avioliiton kysymyksissä nimenomaan avioliittoseminaarit ja vertaisryhmät on se oikea paikka eikä mikään psykiatri. Minäkin olen tavannut monia psykiatreja avioliittoleirillä oppimassa.

        Avioliiton ongelmia ei paranneta myötätunnolla, sellainen opetus on satua.

        Ainut keino parantaa avioliittoaan, on *KÄYTTÄYTYMISEN MUUTOS KERTAKAIKKIAAN*, ja sen on tapahduttava kummankin aviopuolison kohdalla.

        Ilmaista ja helppoa reseptiä ei ole olemassa.

        Ja juuri tähän proplematiikkaan avioliittoleireillä syvennytään, että miten voisimme parantua niistä menneisyyden haavoista, joiden vuoksi me käyttäydymme väärällä tavalla parisuhteessamme.

        PARANTAJA Jeesus Kristus on kantanut syntiemme taakan ja kärsinyt niiden rangaistuksen omassa ruumiissaan.

        KRISTUKSEN HAAVOJEN KAUTTA MEKIN TULEMME PARANNETUIKSI HAAVOISTAMME, jos me uskomme häneen, ja häneltä haavoihimme parantavaa
        apua rukoilemme.

        AVIOLIITTOTYÖ ON AINA HYVIN NÖYRÄÄ TYÖTÄ.

        Ne jotka siinä työssä ovat, he tietävät sen että pienikin askel kärsivälle parille on riemu heille.

        Loistamaan, saati sitten kilpailemaan loistossa,
        ei avioliittotyössä pääse ollenkaan. Sellainen puhe on hyvin vahingollista valhetta.


      • on en
        Aviol kirjoitti:

        "...kuinka me kilpailemme joka asiassa.niin hyvässä kuin pahassakin,etenkin parin nimimerkin kohdalla oli selvä muutos linjassa."
        - Kirjoittaa kurkistelija, juuri näin,
        *)kurkistelija!

        Nimenomaan sinä itse kilpailet, halveksimalla, vääristelemällä, tulkitsemalla ja mustamaalaamalla muiden neuvoja!!!

        Eli sinun väärästä käyttäytymismallistasi on nyt kyse! Ovela veto, mutta ei mene tuollaisena lävitse!
        --------------------------------------

        Avioliiton kysymyksissä nimenomaan avioliittoseminaarit ja vertaisryhmät on se oikea paikka eikä mikään psykiatri. Minäkin olen tavannut monia psykiatreja avioliittoleirillä oppimassa.

        Avioliiton ongelmia ei paranneta myötätunnolla, sellainen opetus on satua.

        Ainut keino parantaa avioliittoaan, on *KÄYTTÄYTYMISEN MUUTOS KERTAKAIKKIAAN*, ja sen on tapahduttava kummankin aviopuolison kohdalla.

        Ilmaista ja helppoa reseptiä ei ole olemassa.

        Ja juuri tähän proplematiikkaan avioliittoleireillä syvennytään, että miten voisimme parantua niistä menneisyyden haavoista, joiden vuoksi me käyttäydymme väärällä tavalla parisuhteessamme.

        PARANTAJA Jeesus Kristus on kantanut syntiemme taakan ja kärsinyt niiden rangaistuksen omassa ruumiissaan.

        KRISTUKSEN HAAVOJEN KAUTTA MEKIN TULEMME PARANNETUIKSI HAAVOISTAMME, jos me uskomme häneen, ja häneltä haavoihimme parantavaa
        apua rukoilemme.

        AVIOLIITTOTYÖ ON AINA HYVIN NÖYRÄÄ TYÖTÄ.

        Ne jotka siinä työssä ovat, he tietävät sen että pienikin askel kärsivälle parille on riemu heille.

        Loistamaan, saati sitten kilpailemaan loistossa,
        ei avioliittotyössä pääse ollenkaan. Sellainen puhe on hyvin vahingollista valhetta.

        tosiaan kiellä että avioliitoleirit tai vertaisryhmät ei olis hyviä ne varmasti on sitä olenpa osallistunutkin. Mutta tässä huomioni kiinnitti nimenomaan siihen tosiasiaan että vaikeudet alkoivat jo avioliiton alkupuolella silloin kyseeseen saataa tulla nimenomaa kotoa opittu käyttäytymismalli,sitä ei yksinomaan korjata parisude terapialla,jos jo lapsuudessa on asioita jotka myös pitäisi korjata. Jo pitempään avioliitossa olleet kohtaavat vastoinkäymisiä ja ristiriitoja niitähän kaikilla on silloin mainitsemasi paikat on aivan varmasti oikeita.
        Eli tarkoitan nimenomaan sitä että jo naimisiin mennessä on jotain ongelmatilanteita niitä ei korjata puolisoiden kesken jos syyt on jossain muualla vaikka lapsuudessa koettu trauma.


      • edelliseen
        Aviol kirjoitti:

        "...kuinka me kilpailemme joka asiassa.niin hyvässä kuin pahassakin,etenkin parin nimimerkin kohdalla oli selvä muutos linjassa."
        - Kirjoittaa kurkistelija, juuri näin,
        *)kurkistelija!

        Nimenomaan sinä itse kilpailet, halveksimalla, vääristelemällä, tulkitsemalla ja mustamaalaamalla muiden neuvoja!!!

        Eli sinun väärästä käyttäytymismallistasi on nyt kyse! Ovela veto, mutta ei mene tuollaisena lävitse!
        --------------------------------------

        Avioliiton kysymyksissä nimenomaan avioliittoseminaarit ja vertaisryhmät on se oikea paikka eikä mikään psykiatri. Minäkin olen tavannut monia psykiatreja avioliittoleirillä oppimassa.

        Avioliiton ongelmia ei paranneta myötätunnolla, sellainen opetus on satua.

        Ainut keino parantaa avioliittoaan, on *KÄYTTÄYTYMISEN MUUTOS KERTAKAIKKIAAN*, ja sen on tapahduttava kummankin aviopuolison kohdalla.

        Ilmaista ja helppoa reseptiä ei ole olemassa.

        Ja juuri tähän proplematiikkaan avioliittoleireillä syvennytään, että miten voisimme parantua niistä menneisyyden haavoista, joiden vuoksi me käyttäydymme väärällä tavalla parisuhteessamme.

        PARANTAJA Jeesus Kristus on kantanut syntiemme taakan ja kärsinyt niiden rangaistuksen omassa ruumiissaan.

        KRISTUKSEN HAAVOJEN KAUTTA MEKIN TULEMME PARANNETUIKSI HAAVOISTAMME, jos me uskomme häneen, ja häneltä haavoihimme parantavaa
        apua rukoilemme.

        AVIOLIITTOTYÖ ON AINA HYVIN NÖYRÄÄ TYÖTÄ.

        Ne jotka siinä työssä ovat, he tietävät sen että pienikin askel kärsivälle parille on riemu heille.

        Loistamaan, saati sitten kilpailemaan loistossa,
        ei avioliittotyössä pääse ollenkaan. Sellainen puhe on hyvin vahingollista valhetta.

        muuhun mainitsemaasi en ota kantaa ne jääkööt omaan arvoonsa mielipiteenäsi.


      • Aviol
        on en kirjoitti:

        tosiaan kiellä että avioliitoleirit tai vertaisryhmät ei olis hyviä ne varmasti on sitä olenpa osallistunutkin. Mutta tässä huomioni kiinnitti nimenomaan siihen tosiasiaan että vaikeudet alkoivat jo avioliiton alkupuolella silloin kyseeseen saataa tulla nimenomaa kotoa opittu käyttäytymismalli,sitä ei yksinomaan korjata parisude terapialla,jos jo lapsuudessa on asioita jotka myös pitäisi korjata. Jo pitempään avioliitossa olleet kohtaavat vastoinkäymisiä ja ristiriitoja niitähän kaikilla on silloin mainitsemasi paikat on aivan varmasti oikeita.
        Eli tarkoitan nimenomaan sitä että jo naimisiin mennessä on jotain ongelmatilanteita niitä ei korjata puolisoiden kesken jos syyt on jossain muualla vaikka lapsuudessa koettu trauma.

        Aiempi viestisi ei ollut kyllä yhtään tämän veroinen, jos sama henkilö olet?

        Ilman muuta kyse on juuri siitä, että me olemme sen kuvan kaltaiset, jonka ydinperheestä olemme saaneet. Sieltähän ne mallit tulevat "juuresta".

        Ja todellakin, meistä ei ole toinen toisemme parantajiksi, kuin tiettyyn rajaan saakka. Ja sekin vain sillä edellytyksellä, että kumpikin suostuu OMALTA kohdaltaan rukoilemaan Jumalaa muuttamaan ja eheyttämään juuri minun OMAA elämääni.

        Silloin kun nämä kaksi omalla tahollaan eheytyvät, silloin myöskin näiden kahden liitto tulee siunatuksi runsaammalla ilolla ja tyytyväisyydellä.


      • Aviol
        kyllä kirjoitti:

        mistä puhuin puhuin anteeksi pyydetyistä ja anteeksi annetuista ja synnistä ylipäänsä Eli yksinkertaistettuna mikään synti ei ole jotain toista syntiä raskaampaa on vain yksinkertaisesti SYNTI.Voiko se tuon selkeämmin ilmaista,anteeksi annettuja syntejä ei ole kenenkään lupa tuoda esille ei missään tilanteessa silloin yksinkertaisesti ei ole sydämestään antanut anteeksi.Vai olenko mielestäsi tosiaan väärässä. Yleensä ne jotka eivät ole huoruuden syntiä jaksaneet antaa anteeksi ovat juuri niitä jotka ovat puolisonsa jättäneet mutta jos avioliitto jatkuu anteeksi annon jälkeen on synti tuoda se jatkuvasti esille,jos olet eri mieltä sille en voi mitään

        Minä tarkoitan sitä, että et ollenkaan tajua sitä millainen prosessi on todellinen sydämestä lähtevä anteeksianto, jossa ovat myös kaikki tunteet mukana ja rauhoittuvat. Kun tällainen anteeksianto on tapahtunut, niin silloin haava on kiinni, eikä tarvitse enää käsittelyä.

        Uskottomuus- tapauksissa luottamuksen palautuminen voi viedä jopa vuosikymmeniä. Ja tämä edellyttää sitä, että anteeksiannoin prosessi on käyty yksissä tuumin ymmäertämis- palautetta käyttäen yhdessä loppuun.

        Mutta niin kauan kun asia tunteita kaihertaa, kumman hyvänsä, niin se on käsiteltävä uudelleen. Vaikka sata kertaa, jos tarvitaan.


      • käsitä
        Aviol kirjoitti:

        Aiempi viestisi ei ollut kyllä yhtään tämän veroinen, jos sama henkilö olet?

        Ilman muuta kyse on juuri siitä, että me olemme sen kuvan kaltaiset, jonka ydinperheestä olemme saaneet. Sieltähän ne mallit tulevat "juuresta".

        Ja todellakin, meistä ei ole toinen toisemme parantajiksi, kuin tiettyyn rajaan saakka. Ja sekin vain sillä edellytyksellä, että kumpikin suostuu OMALTA kohdaltaan rukoilemaan Jumalaa muuttamaan ja eheyttämään juuri minun OMAA elämääni.

        Silloin kun nämä kaksi omalla tahollaan eheytyvät, silloin myöskin näiden kahden liitto tulee siunatuksi runsaammalla ilolla ja tyytyväisyydellä.

        miksi epäilit etten ole sama kirjoittaja.Siitäkö että otin kantaa koko ketjuun,jos kriittisesti itse katsot huomaat saman asian,eli sen yksi aloittaa sillätavalla että oletko tehnyt niin toinen panee paremmaksi ja kysyy oletko nehnyt näin,emäntä yrittää joka väliin pistää olen tehnyt kaikkeni.Kunnes joku hoksaa jospa tämä emäntä onkin aivan tosissaan,ja hänellä on oikeasti hätä.Jos et ole huomannut toivon että sen huomaat.
        Toinen asia johon nyt laitan hiukan selvennystä,ilmeisesti sinä toimit jossain
        avioliitto työn parissa kuten sanoin se on arvokasta työtä,missään tapauksessa en vähättele.Mutta oletko ajatellut että työhösi liittyy jo se oikea mahdollisuus,tarkoitan sitä että sinne tullessaan pareilla on jo halu tehdä jotain asioiden parantamiseksi.
        Mutta oletko ajatellut,on paljon niitä jotka eivät mielestään tarvi mitään neuvoja,heillä mielestään on kaikki hyvin.Ääritapauksessa jos joku puoliväkisin painostamalla lähtee,tulos saattaa olla aivan kielteinen,vääristynyt,noin minäkin toimisin jos olisi parempi puoliso.
        Jos rehellisesti ajattelet et voi kieltää että neuvoni olla lukematta loputtomiin näitä viestejä
        olisi väärä ihmisen psyyke on niin herkkä alue,se järkkyy vähästäkin,jos saa kamppailla itsesyytösten ja syyttelyiden noidankehässä,silloin on parempi keskittää avun hakeminen jostain aivan muualta.
        Lisäksi haluan sanoa senkin joskus on tapauksia että syy ei ole molemmissa em vaikean luonnehäirioisen kumppani on hyvin monta kertaa täysin syytön tilanteeseen,on pelkästään sijaiskärsiä,pahimmassa tapauksessa saattaa sairastua itsekin.En tarkoita kyseessä olevaa tapausta,mutta näin joissain tapauksissa on,se on hyvä muistaa.
        Älä siis sano että psykiatreista ei ole mitään hyötyä voin vaikka loukkaantua.


      • Aviol
        käsitä kirjoitti:

        miksi epäilit etten ole sama kirjoittaja.Siitäkö että otin kantaa koko ketjuun,jos kriittisesti itse katsot huomaat saman asian,eli sen yksi aloittaa sillätavalla että oletko tehnyt niin toinen panee paremmaksi ja kysyy oletko nehnyt näin,emäntä yrittää joka väliin pistää olen tehnyt kaikkeni.Kunnes joku hoksaa jospa tämä emäntä onkin aivan tosissaan,ja hänellä on oikeasti hätä.Jos et ole huomannut toivon että sen huomaat.
        Toinen asia johon nyt laitan hiukan selvennystä,ilmeisesti sinä toimit jossain
        avioliitto työn parissa kuten sanoin se on arvokasta työtä,missään tapauksessa en vähättele.Mutta oletko ajatellut että työhösi liittyy jo se oikea mahdollisuus,tarkoitan sitä että sinne tullessaan pareilla on jo halu tehdä jotain asioiden parantamiseksi.
        Mutta oletko ajatellut,on paljon niitä jotka eivät mielestään tarvi mitään neuvoja,heillä mielestään on kaikki hyvin.Ääritapauksessa jos joku puoliväkisin painostamalla lähtee,tulos saattaa olla aivan kielteinen,vääristynyt,noin minäkin toimisin jos olisi parempi puoliso.
        Jos rehellisesti ajattelet et voi kieltää että neuvoni olla lukematta loputtomiin näitä viestejä
        olisi väärä ihmisen psyyke on niin herkkä alue,se järkkyy vähästäkin,jos saa kamppailla itsesyytösten ja syyttelyiden noidankehässä,silloin on parempi keskittää avun hakeminen jostain aivan muualta.
        Lisäksi haluan sanoa senkin joskus on tapauksia että syy ei ole molemmissa em vaikean luonnehäirioisen kumppani on hyvin monta kertaa täysin syytön tilanteeseen,on pelkästään sijaiskärsiä,pahimmassa tapauksessa saattaa sairastua itsekin.En tarkoita kyseessä olevaa tapausta,mutta näin joissain tapauksissa on,se on hyvä muistaa.
        Älä siis sano että psykiatreista ei ole mitään hyötyä voin vaikka loukkaantua.

        Anna sinä omat neuvosi kyseessä olevaan asiaan, jos nuutä sinulla on, mutta älä ryhdy halveksien arvostelemaan muita neuvojia.

        Psykiatri ei ole kolutettu avioliittotyöhön vaan on mielenterveyspuolen laillistettu lääkäri. Ja sinä et ole se henkilö joka kirjoittaa lähetteitä psykiatrille.

        Olisikin ihan oikein että loukkaantuisit niin kunnolla, että oppisit antamaan tilaa muille arvioida asioita heidän omalta kannaltaan ja antaa omat neuvonsa. Ei ole sinun tehtäväsi hallita muita ihmisiä ja tilanteita.


      • emäntä
        Aviol kirjoitti:

        Minä tarkoitan sitä, että et ollenkaan tajua sitä millainen prosessi on todellinen sydämestä lähtevä anteeksianto, jossa ovat myös kaikki tunteet mukana ja rauhoittuvat. Kun tällainen anteeksianto on tapahtunut, niin silloin haava on kiinni, eikä tarvitse enää käsittelyä.

        Uskottomuus- tapauksissa luottamuksen palautuminen voi viedä jopa vuosikymmeniä. Ja tämä edellyttää sitä, että anteeksiannoin prosessi on käyty yksissä tuumin ymmäertämis- palautetta käyttäen yhdessä loppuun.

        Mutta niin kauan kun asia tunteita kaihertaa, kumman hyvänsä, niin se on käsiteltävä uudelleen. Vaikka sata kertaa, jos tarvitaan.

        tänään tapahtu viimenen kolaus.. en vaan enää jaksa..
        olin lähdössä ystäväni luo lomalle.. oltiin sovittu siitä.. kello alkoi näyttää, että olisi jo aika lähteä juna-asemalle..
        Just.. mieheni soitti et voi lähtä kerta hänellä on huomenna sittenkin TÖITÄ..
        Kuinka se suututtaa minua.. aina ihan aina minä joudun pettymään..
        mieheni ollessa töissä pakkasin lastenki tavarat ja lähin tänne ystävän luo..
        jätin lapun pöydälle lähin sitten lastenkans kun et antanut muutakaan mahdollisuutta.
        Oltiin koko viikko puhuttu siitä, että ollaan viikonloppu erossa niin saahaan miettiä asioita kun ei näköjään puhumallakaan selviä.
        mieheni oikeen viikolla sano, että tehdään nyt kaikkemme suhteen eteen.. voin kyllä sanoa etten itekkään oo ollu parhaassa yrittämisessä mutta silti..
        nyt ei vaan tämä mieheni tunnu rakkaalta ei vaan tunnu rakkautta.. ei vaikka kuinka kävisi bsygologilla ja vaikka missä..
        oon niin paljo kärsinyt ja oon sen myötä tehnyt itekki kärsimystä miehelleni..
        Raja on ihmiselläkin ei loputtomiin jaksa..
        ihmettelen itsekkin miten oon tämän kanssa naimisiin menny kai sitä sillon teininä oli niin rakkaudesta sokee ja luulin, että ihminen on helppo muuttaa..

        Tuntuu et jos tähän suhteeseen jään niin mun arvet on liian syvät kaikesta että voisin jäädä.. ja jos ei oo rakkauden tunnetta vaikeaa se on!! TODELLA VAIKEAA!!


      • heijakkaa
        Aviol kirjoitti:

        Anna sinä omat neuvosi kyseessä olevaan asiaan, jos nuutä sinulla on, mutta älä ryhdy halveksien arvostelemaan muita neuvojia.

        Psykiatri ei ole kolutettu avioliittotyöhön vaan on mielenterveyspuolen laillistettu lääkäri. Ja sinä et ole se henkilö joka kirjoittaa lähetteitä psykiatrille.

        Olisikin ihan oikein että loukkaantuisit niin kunnolla, että oppisit antamaan tilaa muille arvioida asioita heidän omalta kannaltaan ja antaa omat neuvonsa. Ei ole sinun tehtäväsi hallita muita ihmisiä ja tilanteita.

        mitä tekstiä en loukkaantunut kylläkään.Enkä toisten neuvoja halveksinut muuta kuin siltä osin että pitää uskoa jos kysyjä sanoo että hän on kaikkensa yrittäny mutta tuloksetta silloin on turha jatkaa kysymällä ja epäilemällä oletkoha tehnyt vielä jotain.
        Psykiatri ei ole avioliitto neuvoja mutta psykiatreilla käy avioliitossa olevia psyykkinen sairaus heijastuu koko perheeseen myös puolisoon.
        Lisäksi en kirjoita lähetteitä psykiatreille siitä yksinkertaisesta syystä minun ei tarvi sitä tehdä.


      • VEDIT
        Aviol kirjoitti:

        Anna sinä omat neuvosi kyseessä olevaan asiaan, jos nuutä sinulla on, mutta älä ryhdy halveksien arvostelemaan muita neuvojia.

        Psykiatri ei ole kolutettu avioliittotyöhön vaan on mielenterveyspuolen laillistettu lääkäri. Ja sinä et ole se henkilö joka kirjoittaa lähetteitä psykiatrille.

        Olisikin ihan oikein että loukkaantuisit niin kunnolla, että oppisit antamaan tilaa muille arvioida asioita heidän omalta kannaltaan ja antaa omat neuvonsa. Ei ole sinun tehtäväsi hallita muita ihmisiä ja tilanteita.

        HERNEEN NOKKAASI HYVÄ AVIOL.Ihan asiallista asiaa kirjoitti tuo edellinen ihminen ei näiltä palstoilta sitä oikeaa apua löydä.ei ollut mitenkään halveksiva vaan kantaaottava eneminkin sinun kommenttisi oli halveksiva.


      • pakkula
        emäntä kirjoitti:

        tänään tapahtu viimenen kolaus.. en vaan enää jaksa..
        olin lähdössä ystäväni luo lomalle.. oltiin sovittu siitä.. kello alkoi näyttää, että olisi jo aika lähteä juna-asemalle..
        Just.. mieheni soitti et voi lähtä kerta hänellä on huomenna sittenkin TÖITÄ..
        Kuinka se suututtaa minua.. aina ihan aina minä joudun pettymään..
        mieheni ollessa töissä pakkasin lastenki tavarat ja lähin tänne ystävän luo..
        jätin lapun pöydälle lähin sitten lastenkans kun et antanut muutakaan mahdollisuutta.
        Oltiin koko viikko puhuttu siitä, että ollaan viikonloppu erossa niin saahaan miettiä asioita kun ei näköjään puhumallakaan selviä.
        mieheni oikeen viikolla sano, että tehdään nyt kaikkemme suhteen eteen.. voin kyllä sanoa etten itekkään oo ollu parhaassa yrittämisessä mutta silti..
        nyt ei vaan tämä mieheni tunnu rakkaalta ei vaan tunnu rakkautta.. ei vaikka kuinka kävisi bsygologilla ja vaikka missä..
        oon niin paljo kärsinyt ja oon sen myötä tehnyt itekki kärsimystä miehelleni..
        Raja on ihmiselläkin ei loputtomiin jaksa..
        ihmettelen itsekkin miten oon tämän kanssa naimisiin menny kai sitä sillon teininä oli niin rakkaudesta sokee ja luulin, että ihminen on helppo muuttaa..

        Tuntuu et jos tähän suhteeseen jään niin mun arvet on liian syvät kaikesta että voisin jäädä.. ja jos ei oo rakkauden tunnetta vaikeaa se on!! TODELLA VAIKEAA!!

        Mahtaako kukaan uskoa, kun väitän sinun tehneen hyvän ratkaisun. Toivottavasti saat levätä, toivottavasti miehesi saa aiheen miettiä asiaa. Ylempänä kirjoitin, että tarvitset ennen muuta ymmärtävää kuulijaa, saman toistan vieläkin. Tarvitset kuuntelijan, joka uskaltaa ja osaa rohkaista ja auttaa sinua purkamaan sisintäsi. Jospa löytäisitte sitten yhteisenkin mahdollisuuden, vaikka se tuntuukin toivottomalta tällä hetksllä. Jumalan voima on kyllä sellainen, että se voi avata tien vaikka kallioon, jos meillä on nöyrää mieltä se kulkemaan.

        Ehkä väität, ettei miehesi voi muuttua. Ei voikiaan, ellei Jumalan voima häntä muuta. Jos ja kun se voima vaikuttaa, voi mahdotonkin muuttua todeksi. Kun sanoin, että tavitset kuuntelijaa, saman sanon myös miehellesi. Kuuntelijan hänkin tarvitsee, ehkä voisi sitten ottaa vastaan myös sellaisia rakkaudesta lähteviä neuvon sanoja. Jos sattuu miehesi lukemaan kotonaan tätä keskustelua, toivon hänen alkavan tosissaan miettiä asiaa, mitä tällainen arvaamaton shokki merkitsee. Toivottavasti se vaikuttaa vakavan kaiken uudelleen arvioinnin.

        Eniten tarvitsette vapaaksi ja puhtaaksi tekevää Jumalan armoa. Tässä on ollut monipuolinen, polveileva keskustelu. En aivan kaikkia ole lukenut, mutta olen vakuuttunut, että kaikki puheenvuorot ovat tarpeeseen. Jos kaikki eivät parana tilannetta, antavat kuitenkin aihetta ajatteluun.

        Onnea ja menestystä matkallenne, kävi miten kävi.


      • Aviol
        pakkula kirjoitti:

        Mahtaako kukaan uskoa, kun väitän sinun tehneen hyvän ratkaisun. Toivottavasti saat levätä, toivottavasti miehesi saa aiheen miettiä asiaa. Ylempänä kirjoitin, että tarvitset ennen muuta ymmärtävää kuulijaa, saman toistan vieläkin. Tarvitset kuuntelijan, joka uskaltaa ja osaa rohkaista ja auttaa sinua purkamaan sisintäsi. Jospa löytäisitte sitten yhteisenkin mahdollisuuden, vaikka se tuntuukin toivottomalta tällä hetksllä. Jumalan voima on kyllä sellainen, että se voi avata tien vaikka kallioon, jos meillä on nöyrää mieltä se kulkemaan.

        Ehkä väität, ettei miehesi voi muuttua. Ei voikiaan, ellei Jumalan voima häntä muuta. Jos ja kun se voima vaikuttaa, voi mahdotonkin muuttua todeksi. Kun sanoin, että tavitset kuuntelijaa, saman sanon myös miehellesi. Kuuntelijan hänkin tarvitsee, ehkä voisi sitten ottaa vastaan myös sellaisia rakkaudesta lähteviä neuvon sanoja. Jos sattuu miehesi lukemaan kotonaan tätä keskustelua, toivon hänen alkavan tosissaan miettiä asiaa, mitä tällainen arvaamaton shokki merkitsee. Toivottavasti se vaikuttaa vakavan kaiken uudelleen arvioinnin.

        Eniten tarvitsette vapaaksi ja puhtaaksi tekevää Jumalan armoa. Tässä on ollut monipuolinen, polveileva keskustelu. En aivan kaikkia ole lukenut, mutta olen vakuuttunut, että kaikki puheenvuorot ovat tarpeeseen. Jos kaikki eivät parana tilannetta, antavat kuitenkin aihetta ajatteluun.

        Onnea ja menestystä matkallenne, kävi miten kävi.

        Avioliitossa on kaksi osapuolta ja molempien käyttäytymisen muutos tarvitaan, jotta siitä tulisi jotakin.

        Saattaa olla niin että miehesi ei kestä vieraan henkilön tunkeutumista puolisoonsa, enkä pidä sitä minään ihmeenä. Hän ei ehkä kykene kohtaamaan sitä.

        Hän on vapaa lähtemään liitostanne, koska sinä olet sen jo purkanut yhtymällä toiseen ihmiseen, ja miehesi on oikeutettu perustamaan uuden perheen.


      • jo tuo
        Aviol kirjoitti:

        Avioliitossa on kaksi osapuolta ja molempien käyttäytymisen muutos tarvitaan, jotta siitä tulisi jotakin.

        Saattaa olla niin että miehesi ei kestä vieraan henkilön tunkeutumista puolisoonsa, enkä pidä sitä minään ihmeenä. Hän ei ehkä kykene kohtaamaan sitä.

        Hän on vapaa lähtemään liitostanne, koska sinä olet sen jo purkanut yhtymällä toiseen ihmiseen, ja miehesi on oikeutettu perustamaan uuden perheen.

        molempien pitää muuttua jos emäntä onkin luullut menevänsä naimisiin miehen kanssa ja saanut äitin paapoman pikkupojan jota pitää hyysätä ja lelliä kuin pahaosta kakaraa,ei ole ihme että ei jaksa.
        Se vain on niin että miehelläkin pitäisi olla aivot kasvaa mieheksi kaikki akat ei usko että mies on ainainen pikkupoika.


      • oksettaa
        Aviol kirjoitti:

        Avioliitossa on kaksi osapuolta ja molempien käyttäytymisen muutos tarvitaan, jotta siitä tulisi jotakin.

        Saattaa olla niin että miehesi ei kestä vieraan henkilön tunkeutumista puolisoonsa, enkä pidä sitä minään ihmeenä. Hän ei ehkä kykene kohtaamaan sitä.

        Hän on vapaa lähtemään liitostanne, koska sinä olet sen jo purkanut yhtymällä toiseen ihmiseen, ja miehesi on oikeutettu perustamaan uuden perheen.

        tuo eestaas vatkaaminen ja huitominen.
        Tunkeutuminen....(!) - ilmeisesti oli aika tiukkaa ja vastahakoista....


      • Aviol
        oksettaa kirjoitti:

        tuo eestaas vatkaaminen ja huitominen.
        Tunkeutuminen....(!) - ilmeisesti oli aika tiukkaa ja vastahakoista....

        Sitähän se huoruuden synti on aina, yök yök.
        Te vain haukutte väärää puuta, huoruuteen langenneen naisen aviomistä.

        Sillä konstilla te ette tule voittamaan yhtään mitään, korkeintaan kaksi onnetonta ihmistä lisää.


    • myös täälläpäin

      Monessa vl-perheessä mies on se, jolla on oikeus käydä työssä, harrastamassa ja kavereiden kanssa. Kokemuksesta tiedän.

    • Olen kasvanut lestaatiolaisessa perheessä jossa isä ei ollut uskovainen.
      Kaikki lapset kuitenkin ovat pysyneet uskovaisina. * sekoitatkohan sinä nyt lestadiolaiset ja uskovaiset samaksi ryhmäksi,,, tarkista nyt hieman.

      Sitten kun tuli vuoro miettiä mitä elämältä hauluan. Lähdin opiskelemaan uudelle paikka kunnalle ja löysin sieltä rakkaan uskovaisen aviopuolison. ** Eli puhutko vielä lestadiolaisesta???? Vaan Kristukseen uskovatsa, kristitystä?

      mies alkoi tehä pitenpää päivää töissä ja minä hoidin lastamme yksin. Parhaimillaan mies oli monta vuorokautta putkeen töissä.** Nyt alan vakuuttua, että nait lestadiolaisen, kotona ollaan vain nainnin ja ruoan aikaan.

      Nyt olen sitten ihan loppu uskontoon ja avioliittoon.
      En jaksa ajatella kuinka niitä lapsia tulee ja tulee.. Haluan tehdä elämässäni muutakin kuin hoitaa lapsia.. tientenkin niinhän sitä pitäisi ajatella, että lapsi on jumalan lahja mutta se käsitys tuntuu minusta todella tuskaiselta.** Näinhän se on lestadiolaisella, kuten kirjoitat - että lapsi on jumalan lahja?? Jumala pienellä j;llä. eli SRK;N lahja, tehden sinusta vangin ja orjan heille.

      En jaksa enään mitenkään ajatella, että elämä tästä jotenki muuttuisi. En voi antaa miehelleni syvällistä rakkautta, kun pelkään lapsien tuloa. Ja jos minä käytän ehkäisyä teen syntiä, enkä halua elää kaksois maailmassa.** Mistä sinä synniksi ehkäisyn löydät, pane joku Raamatun kohta, se auttaa meitä niin paljon?

      Muutenkin minusta tuntuu, ettei tämä uskonto ole minun juttuni ja varmaan olisin kieltänyt uskoni jo aijemmin muttei ole ennen löytynyt rohkeutta.** Uskosi, mikä se on?? kerro tarkemmin, niin saat vastauksen, MIHIN USKOT?

      Itse olen pohjimmiltani todella tunteelinen ja mieheni tosi tunteeton. Tuntuu ettei meidän parisuhteessa ole koskaan edes ollut sitä yhteistä tietä. ** Eli teillä ei ole rakkaus- avioliitto? Parempi häipyä, kenelle sinä tätä liittoa jatkat? SRK;llekko

      Olemme tavallaan erkaantuneet toisistamme ja molemmilla on omat menonsa. jos mies ei ole töissä sitten se on kavereiden luona tai harrastamassa. ** Suomessa saa tehdä töitä vain tietyn määrän päivässä, se on noin 10 tuntia, muun ajan Hän käyttää juotteluun ja huoraamiseen. Älä ole sinisilmäinen.

      Nyt olen ihan loppu.. Olen pettänyt miestäni. ** Hän sinua sata kertaa enemmän.

      Olen rakastunut toiseen mieheen. ** Onneksi, jokainen tarvitsee sylin ja se löytyy harvoin VL piireistä, ei EDES ENTISISTÄ VL;STÄ USEINKAAN OLE SIIHEN?

      Aijon lähteä tästä parisuhteesta nyt pois.** Amen.

      Olen monet kerrat yrittänyt ja yrittänyt parantaa suhdettamme mutta yksin sitä on vaikea parantaa, kun toinen ei tee sen eteen yhtään mitään.** Miten Hän voi tehdä, kun on SRK suitset kaulassa ja rakkaus kohtaasi kuollut.

      Tiedän sen, että kauan lestaatiolaiset katsovat minua kieroon ja ei varmastikkaan syytä siitä miestäni. ** Oletko sinä naimisissa lestadiolaisten vai miehesi kanssa. Käytä nyt hieman päätäsi. Mitä se heille kuuluu.

      Tämä on minun ratkaisuni ja päätökseni. En halua enään elää pakkopaitaisessa suhteessa. Haluan vapautua tunteitteni kammiosta ja alottaa elämäni uudelta pohjalta ja uusin purjein..** Siunausta siihen, mutta älä ota VL,ää, se on sama kierre, valheen kierre.

      ps. anteeksi kirjoitus virheeni!¨ * tulee niitä, mutta suurempi virhe oli se VL avioliitto.

      Kes.

    • ////

      ...

    • 901

      678

      • 345

        234


      • onhan niitä
        345 kirjoitti:

        234

        kaikenlaisia elämäntarinoita.


    • Pulppi

      Olet kirjoittanut rehellisesti ja koskettavasti elämäntilanteestasi. Luin ketjun läpi ja päätin osallistua keskusteluun. Miksikö? Siksi että halusin tuoda täysin erilaisen näkökulman esiin, sekulaarisen, ei-uskovaisen ihmisen näkökulman.

      Kohdallasi on ymmärtääkseni kyse Jaakobin painista kahden asian välillä, omien tarpeittesi ja uskon. Tiedän, että edustat erilaista maailmankatsomusta kuin minä, mutta toivoisin sinun kuitenkin miettivän, mitä on tuo usko, jonka annat jarruttaa oman onnellisen tulevaisuutesi rakentamista. Se usko ei ole rakkautta, välittämistä, ymmärtämistä. Se on valtajärjestelmä jossa on kaksi osapuolta: vallanhimoiset ja herkkäuskoiset. Nuo vallanhimoiset ovat oivaltaneet että herkkäuskoisia ihmisiä voidaan kontrolloida taikauskolla (tiede on osoittanut kaikki keskeiset raamatun kohdat paikkansapitämättömiksi, esim. luomiskertomuksen).

      Sinä mietit elämässäsi, onko oikein erota. Miksi ei olisi? Se on sinun valintasi. Mikä voima maailmassa voi sanoa vastaan? Ne jotka eivät hyväksy valintaasi ovat uskovaisia. Pyytäisin sinua miettimään, millaista maailmankatsomusta he edustavat. He edustavat ajattelua jossa uskotaan että käärmeet voivat puhua, että orjia saa pitää, että homot pitää kivittää kuoliaaksi, että maailma luotiin 6000 vuotta sitten jne - kaikki tuo löytyy raamatusta. Eli siis he uskovat satuihin, taikauskoon.

      Sinulla on oma kaunis elämäsi. Kukaan ei voi, eikä saa sanoa että sinun pitää sopeutua elämään ilman rakkautta, hyväksymään väkivalta. Olet ihminen, et orja!

      Pahoittelen jos olen kärjekäs, mutta maallisena, tieteeseen ja tosiasioihin nojaavana ihmisenä minua suututtaa tavattomasti että ihmisten tärkeimmissä valinnoissa ulkopuoliset tulevat väliin - ja vieläpä vedoten satukirjaan ja ihmisiä huijaavaan valtajärjestelmään!

      Kaikkea hyvää.

      ps. Jeesus sanoi "helpompi on kamelin päästä neulansilmän läpi, kuin rikkaan päästä taivaaseen"...mietipä kuinka lestadiolaiset palvovat mammonaa ja bisneksiä.

      • olkaapa tarkempia

        tämä keskustelu on käyty jo vuonna 2005, eli ovat avioliiton osapuolet jo varmasti ratkaisunsa tehneet.


      • mielenkiintoista..
        olkaapa tarkempia kirjoitti:

        tämä keskustelu on käyty jo vuonna 2005, eli ovat avioliiton osapuolet jo varmasti ratkaisunsa tehneet.

        kuulla, miten osapuolet ovat selviytyneet ja saaneet tukea eron tai aviokriisin jälkeen. Toivottavasti kaikilla on nyt asiat paremmin.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      1976
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1702
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1326
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1150
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1145
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      931
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      914
    Aihe