Minulla on 4,5 vuotias leikattu tyttökissa (maatiaiskissa). Aluksi sen oli tarkoitus olla sisäkissana, mutta loppujen lopuksi se on nyt pari vuotta ulkoillut vapaasti (asumme rauhallisella omakotitaloalueella ja oli sekä kissan että meidän mielestä parempi ratkaisu päästä kisu ulos kuin yrittää pitää se sisällä). Nyt kuitenkin näyttää kovasti siltä, että kissani täytyisi vajaan vuoden päästä opetella taas sisäkissaksi, mikä huolestuttaa minua kovasti. Olen itse mitä todennäköisemmin lähdössä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, mutta varsinainen ongelma on se, että myös perheeni suunnittelee muuttoa kerrostaloasuntoon - eli kissamme pitäisi tottua sisäelämään lähti se sitten minun mukaani tai jäisi perheelleni.
Kissamme on aina ollut aika erakko. Vieraita ihmisiä se vihaa, omaa perhettä sietää. Minusta ja nuorimmasta siskostani se jollain lailla pitää. Ulkona se pysyy enimmäkseen pihapiirissä ja oikeastaan se ulkoilee lähinnä öisin ja iltaisin. Päivät se nukkuu sisällä jossain piilossa ja joskus harvoin on jollain lailla seurallinen.
Onko vapauteen tottuneella kissalla mitään mahdollisuuksia sopeutua takaisin sisäelämään? Ja olisiko kissan kannalta paras ratkaisu, jos se saisi asua kaksin kanssani ja saisi näin varmasti niin paljon omaa rauhaa kuin haluaa (joskin asunto olisi pieni yksiö) vai pitäisiköhän se enemmän, jos jäisi asumaan muun perheen kanssa huomattavasti tilavampaan asuntoon? Perheellämme on myös koira ja vaikka eläimet tulevat ihan hyvin toimeen keskenään, epäilen kuitenkin että kissamme olisi onnellisempi ilman koiraamme.
Millä tavoin kissan sopeutumista sisäelämään voisi helpottaa?
Ulkokissasta sisäkissaksi?
5
270
Vastaukset
- rontti
Heips
Kyselin samaa aikaisemmin joten lue vastaukset samalla aiheella aikaisemmista viesteistä - Antero..
Linkki keskusteluun:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=627&posting=22000000011080432
jossa aihetta on käsitelty aiemmin. - pöllö
Vanhempikin kissa voi oppia valjaisiin, kun rauhassa totutetellaan ja ulkoilman nuuhkiminen lasitetulla/verkotetulla parvekkeella olisi varmaankin mieluisaa. Kannattaa ainakin kokeilla:) Jos kisulla on virikkeitä niin kyllä se sisälläkin voi olla. Jos se innostuisi leikkimään? Itsellä ei kokemusta samanlaisesta tilanteesta, mutta niin..kokeilemalla se selviää.
- Tikrus
Huusi ja mourusi repi tapetit ja sitä meteliä oltiin kaikki tulla hulluksi, varsinkin yöt oli kamalia.
2 vuotias leikattu kolli, toinen 4v leikatttu kolli taas sopeutui eikä ollut moksiskaan muutosta tyytyi parvekkeesen.
pakko oli päästää maalle asumaan tai oltaisiin kaikki saatu hermoromahdus 2 viikkoa jaksettiin kuunnella:(( - pöllö
Tikrus kirjoitti:
Huusi ja mourusi repi tapetit ja sitä meteliä oltiin kaikki tulla hulluksi, varsinkin yöt oli kamalia.
2 vuotias leikattu kolli, toinen 4v leikatttu kolli taas sopeutui eikä ollut moksiskaan muutosta tyytyi parvekkeesen.
pakko oli päästää maalle asumaan tai oltaisiin kaikki saatu hermoromahdus 2 viikkoa jaksettiin kuunnella:((Voi harmi :( mutta kisulle oli parempi päästä maalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762099Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361741Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101441Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2311228Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu601212Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161060Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58972- 60969