Keskellä kasvomerta näen jotain, jotain joka saa sydämeni tykyttämään kurkussa asti, koko pääni sekaisin ja jalkani vapisemaan. Siellähän sinä. Kerrot kavereillesi jotain hauskaa juttua.
Lähden kävelemään vaistomaisesti kohti sinua. Jalkani vievät, sydämeni vetää, mutta aivoni sanovat että ei kannata. Sinä jänistät. Et ole ennenkään uskaltanut. Olet hullu, älä tee sitä!
Ajattelen sydämelläni ja kävelen sinua kohti.
Pian olen vierelläsi. Päät kääntyvät katsomaan minua. Joku epäuskoinen nauraa. Minulle. Toinen osoittaa sormellaan, ja kolmas katsoo hiljaa vetäytyen taaksepäin.
Sinä jäät katsomaan minua. Otan hellästi niskasi takaa kiinni ja suutelen sinua. Hämmentyneenä vastaat suudelmaan varovasti. Enää ei epäuskoinenkaan naura. Aivotkin pysyvät hiljaa.
Sitten yhtäkkiä vetäydymme toisistamme ja huomaamme kaikki muut. Tuijottavat ihmiset.
Lähden juoksemaan äkkiä pois paikalta. Juoksen niin kovaa kuin jaksan. Kuulen huutoja takaani ja jonkun seuraavat askeleet. Kohta nekin hiljenevät. Kasvot hävisivät takanani.
Saavuin pienen lammen rantaan hengästyneenä. Juoksin veden ääreen ja näin kasvoni, hehkuvat kasvoni.
Sitten kuva äkkiä sumeni ja paikalle tulivat toiset kasvot. Sinun kasvosi. Ne hymyilivät minulle suloisesti ja katosivat sitten.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.