Mä olen yksin. ja se on suurimmaksi osaksi omaa syytäni. Mulla ei ole poikaystävää eikä kunnon ystävää jolle voi puhua kaikesta.
Tänään tapahtui viimeinen tikki jolloin tajusin että olen ihan yksin.
Mä jätin mun jätkäkaverin viime viikonloppuna ja musta se oli oikea ratkaisu. Tänään mun yksi kaveri soitti raivoissaan että olin haukkunut sitä ja kertonut sen asioita eteenpäin. Mun parhaat kaverit oli sen tukena ihan täysillä ja samalla toinen heistä kertoi että ei voida olla enää ystäviä koska he tuntevat itsensä niin alahisiksi seurassani ja me kuulemma ollaan niin erilaisia. Toi oli musta todella inhottavaa koska he voivat luopua ystävyydestäni noin vain, vaikka olemme olleet parhaita ystäviä koko elämämme ajan (17vuotta). Moni noista muijakavereista on mulle kateellinen ja he näyttävät sen minulle ihan suoraan. Olen yrittänyt tehdä kaikkeni ystävieni eteen mutta ei se enää auta. En haluaisi välillemme mitään eripuraa ja pitkävihaisuutta mutta ne kaikki kaverini ovat valitettavasti luonteeltaan sellaisia...
Samalla kun jätin poikaystäväni kävi myös ikävä temppu. Oltiin ruisrockissa ja löysin sieltä täydellisen miehen. Lopulta (4päivän päästä) kävi kuitenkin ilmi etten voi saada häntä koskaan omakseni. Se sattui koska olin todella ihastunut jo häneen.
Mun oli pakko saada kirjoittaa nämä ylös jonnekkin ja selvittää ajatuksia.. En tiedä mitä minun pitäisi seuraavaksi tehdä ihmisuhteilleni. Ehkä pitää antaa ajan kulua ja antaa elämän itse näyttää minne se on menossa.
En kyllä olisi ikinä uskonut että MINÄ, itse seuraihminen voisin olla joskus näin yksin.
Tänään tapahtui viimeinen tikki jolloin tajusin että olen ihan yksin.
Mä jätin mun jätkäkaverin viime viikonloppuna ja musta se oli oikea ratkaisu. Tänään mun yksi kaveri soitti raivoissaan että olin haukkunut sitä ja kertonut sen asioita eteenpäin. Mun parhaat kaverit oli sen tukena ihan täysillä ja samalla toinen heistä kertoi että ei voida olla enää ystäviä koska he tuntevat itsensä niin alahisiksi seurassani ja me kuulemma ollaan niin erilaisia. Toi oli musta todella inhottavaa koska he voivat luopua ystävyydestäni noin vain, vaikka olemme olleet parhaita ystäviä koko elämämme ajan (17vuotta). Moni noista muijakavereista on mulle kateellinen ja he näyttävät sen minulle ihan suoraan. Olen yrittänyt tehdä kaikkeni ystävieni eteen mutta ei se enää auta. En haluaisi välillemme mitään eripuraa ja pitkävihaisuutta mutta ne kaikki kaverini ovat valitettavasti luonteeltaan sellaisia...
Samalla kun jätin poikaystäväni kävi myös ikävä temppu. Oltiin ruisrockissa ja löysin sieltä täydellisen miehen. Lopulta (4päivän päästä) kävi kuitenkin ilmi etten voi saada häntä koskaan omakseni. Se sattui koska olin todella ihastunut jo häneen.
Mun oli pakko saada kirjoittaa nämä ylös jonnekkin ja selvittää ajatuksia.. En tiedä mitä minun pitäisi seuraavaksi tehdä ihmisuhteilleni. Ehkä pitää antaa ajan kulua ja antaa elämän itse näyttää minne se on menossa.
En kyllä olisi ikinä uskonut että MINÄ, itse seuraihminen voisin olla joskus näin yksin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Etpä ole ainut joka yksinäisytee joutuu yhtäkkiseltää totuuttelee..
Noh itselleni kävi taas sitten näin:
Eka itselläni oli hyvä ystävä ja n.10 kaveria joille voi puhuu näitä normaaleit päivän tapahtumii..
Noh sit kaikki vaan katos ja sain kaikkialla vaan vihasia mulkauksia..
noh sitten tuli taas n.15 kaveria ja elämä hymyili ja mulla oli älyttömän mahtavaa joka viikoloppu..
Sitten löysin itselleni poikaystävän ja vietin yhä enemmän ja enemmän ja enemmän aikaani hänen kanssaan... Sitten poikaystäväni sanoi että pidetään vähän aikaa sillees et saadaan frendi suhteet kuntoon...
Noh sitten pidettiin frendei enemmän silmällä mutta vietettiin myös aikaa yhdessä.. mutta oman ystäväni eivät enää ollutkaan ystäviäni... Sain kuulla huutoja VITUN HUORA jne jne jne...
Noh siinä vietin sitten yksinäis eloa vain poikaystävä seuranani... olin syvä masentunut ja en jaksanut mitään... ja poikaystäväni kyllä siitä huolestuin kun olin vain yleensä sängyllä makasin ja huokailin ja silmäni olivat aivan kuolleet.
Noh sitten löysin yhden ystävän ja elämä hymyili... vappuna tuli tietenkin kännipäissään jotain riitaa mikä jatkui jatkui 4ever..
Silloin vappuna olin saanut aivan uuden frendi porukan ja silloin oli 10 hyvää kaveria ja nautein elämästäni täysillä...
Kesän alussa... kaikki muuttui taas.. sain puhelin soiton ja minut haukuttiin paska luuseriksi.. Nyt koko kesän olen viettänyt KIRJAIMELLISESTI yksin... poikaystäväni on töissä tuolla 400-600km päässä ja kuukausi nyt ollaan oltu ilman toistemme näkemistä.. muta elämä jatkuu.. ainakin niin kauan kun minulla on poikaystäväni...
Mutta anna ajan kulua ja naura elämälle...