Minulla on ollut kanarialintu n. 4 viikkoa ja lähdimme kahdeksi yöksi reissuun. Lintu jäi kotiin. Laitoimme sille paljon ruokaa ja juomaa. Kun tulimme kotiin lintu huojui orrella ja putosi häkin pohjalle. Se ei edes ottanut jaloilleen. Otin sen käteen ja annoin sille vettä. N. 10 minuutin kuluttua lintu hyppäsi orrelle ja pudisteli itseään ja alkoi syödä. Voiko siis lintu ikävöidä näin nopeasti jo omistajaansa, eihän sairas lintu olisi toipunut niin nopesti. Lintu on ollut sen jälkeen ihan pirteä ja terve. Onko teillä kanarianlintuomistajilla vastaavanlaisia kokemuksia?
Voiko kanarialintu kuolla ikävään?
2
583
Vastaukset
- Sandee
Kyllä linnut ikävöivät, ovat hyvin seurankipeitä otuksia. Voi myös johtua sinun tapauksessasi siitä, että pikku kaveri oli niinkin uudessa ympäristössä, että sitä pelotti. Itse huomannut oman tipun kanssa, että ei tarvitse olla kuin työpäivän ajan poissa, niin ryntäys ruoka-ja juomakupeille on kauhea kun kotiin tulen. Linnut siinä missä muutkin eläimet saattavat oikeasti luulla että heidät on hylätty kun ketään ei vähään aikaan näy...Ehkä sinun tipusesi ymmärtää jatkossa, että kyllä sieltä kotiin tullaan, kyse oli varmaankin juuri vieraasta ympäristöstä ja yksin jäämisestä "heti" alkuun. (Itselläni hölömö kakadu...)
- Eeku
Kyllä olet oikeassa, se on täysin mahdollista, olen tehnyt saman havainnon usein.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad971625- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4201041- 166962
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126762- 51698
- 81689
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38665- 57661