Auttakaa

Koirani on n. 7 kk ja painaa n. 7 kg. Ei kuulema kasva juurikaan enää. Olenko ymmärtänyt ollenkaan oikein, että Eukanubaa, penturuokaa täytyy siis vähentää iän myötä.Näin ainakin pussin taulukosta ymmärtäisi. Pentu ei enää haluakaan syödä samoja annoksia kuin vielä pari kk sitten.Onko se kolme ateriaa oikein vai riittäisikö 2 ateriaa vuorokaudessa.Älkää hyvät ihmiset vaan sanoko, että mitä mieltä kasvattaja on.Meidän kemiat ei kolahtaneet, en ole juurikaan saanut sieltä apua.
3305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No ensinnäkin täytyy sanoa,etten ole erikoistunut noihin kuivamuoniin,kun en niitä käytä...
Joten en siihen puutu tai niiden " käyttöohjeisiin" .
Se,että pentu ei halua syödä enää samoja annoksia, voi johtua yksinkertaisesti siitä, että se on suurinpiirtein kasvunsa jo kasvanut,eikä kuluta ravintoa enää niin paljon.Tuon ikäiselle koiralle voi vähentää ruuan jo ihan hyvin kahteen kertaan.Koiralla ei ole välttämättä enää nälkä tuohon kolmeen kertaan.Joten vähennä ruoka kahteen kertaan ja " löydä" se oikea määrä, mitä koirasi tarvitsee. Koirat on kuitenkin yksilöitä,joten nuo pussien ohjeet on usein vaan suuntaa-antavia eli kokeilemalla löytyy se oikea määrä ,jonka koira tarvitsee. Oli sitten ruokintatapa mikä tahansa...
Harmi, ettei kasvattajan kanssa " systeemit" toimi.Kasvattajalta kun saa paljon tietoa juuri omaan rotuun liittyen.Siis HYVÄLTÄ kasvattajalta... ;o)

Äänestä

Koiralle voi edelleenkin antaa kolme kertaa päivässä ruokaa, jos ruokintavälit ovat kovin pitkät saattaa koira oksentaa kellertävää vaahtoa, koska vatsahapot ärsyttävät. Oletko antanut kuivamuonan lisäksi koiralle mitään muuta? Voisit kokeilla aluksi ihan vähän antaa lisäksi kermaviiliä, raejuustoa, jauhelihaa ja riisi- tai kaurapuuroa(yhtä-kahta kerrallaan). Aikanaan, kun siirryt aikuisen koiran muonaan lisää sitä vähitellen pentumuonan joukkoon, ettei muutos aiheuta vatsaongelmia koiralle.

Äänestä

Kasvun hidastuessa ruuan tarve vähenee ja olet siis tulkinnut ihan oikein pussin ohjetta. Koira taitaa säännöstellä nyt itse ruokamäärää, kun on kerran vähentänyt syömistä.
Olen antanut omalle koiralleni puolivuotiaasta lähtien 2 annosta päivässä kasvattajan ohjeen mukaan, eikä sille kyllä useampi annos kelpaisikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aloitteliaa kirjoitti:

Koirani on n. 7 kk ja painaa n. 7 kg. Ei kuulema kasva juurikaan enää. Olenko ymmärtänyt ollenkaan oikein, että Eukanubaa, penturuokaa täytyy siis vähentää iän myötä.Näin ainakin pussin taulukosta ymmärtäisi. Pentu ei enää haluakaan syödä samoja annoksia kuin vielä pari kk sitten.Onko se kolme ateriaa oikein vai riittäisikö 2 ateriaa vuorokaudessa.Älkää hyvät ihmiset vaan sanoko, että mitä mieltä kasvattaja on.Meidän kemiat ei kolahtaneet, en ole juurikaan saanut sieltä apua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu