toisiinsa sidotut rakkauskirjeet

On kiva saada kommentteja ja rehellistä palautetta.
"Mikä ihme tekee seksuaalisuudesta syntistä..."
En oo koskaan ajatellut että seksuaalisuus ois jotenkin syntistä. Sellainen ajattelutapa on minulle täysin vieras, en kykene ajattelemaan niin.
"Ja meillä on luonnollinen kaipaus toisen ihmisen läheisyyteen..."
Tässäkin olen samaa mieltä. Niin on.
Ja sitten siteeraat vielä Raamattua. :)

En usko että terve ihminen voi olla ilman sukupuolielämää. Jokaisella ihmisellä on sukupuolielämä koska hän on sukupuolinen olento ja hänellä on sukupuolisiin tarpeisiin liittyviä toiveita, mielikuvia, ajatuksia ja unelmia. Mutta sellainenkin sukupuolielämä, jossa tarpeet jäävät tyydyttymättä, on sukupuolielämää. Ei kaikki ihmisen tarpeet ja halut muutenkaan täyty.
Jos hyväksyy sen tilanteen niin siinä voi elää ja olla sinut oman sukupuolisuutensa ja sukupuolielämänsä kanssa silloinkin, mutta jos ajattelee jotenkin että tään ja tään tarpeen on pakko täyttyä jotta voisin olla onnellinen, silloin tavallaan sitoo onnensa johonkin asiaan ja tekee sellasen ehdon, että en voi olla onnellinen muuten.
Väitän että jos ihminen on sinut itsensä kanssa niin kyllä voi olla onnellinen silloinkin kun on täyttymättömiä tarpeita.

Just sen tähden koska seksi, seksuaalinen kanssakäyminen on niin kaunis asia, eikä itsessään mitenkään synnillinen, on surullista että se turmellaan itsekkyydessä ja synnin tähden menetetään kaikkein syvin ja täyteläisin tyydytys, jonka seksi voisi antaa. Mainitset läheisyyden. Se on olennaista. Läheisyyteen kuuluu sitoutuminen, luottamus, turvallisuus. Läheisyys joka on pelkkää tunteellisuutta, ehkä jopa romantiikkaa ja pinnallista emotionaalista tyydytystä ilman kokonaisvaltaista antautumista ja luottamusta, on vain varjo siitä mitä läheisyys parhaimmillaan voisi olla, kun on perusta kunnossa, keskinäinen kunnioitus ja luottamus molemminpuoliseen sitoutumiseen - siis sitoutumiseen toiseen koko persoonana, ei vain seksin tai jonkin kokemuksen osalta.

Mutta onko tänä päivänä näin?

Sukupuolinen halu on verrattavissa nälkään. Ok. Niin varmaan on. Ihan samanlaisesta asiasta ei kuitenkaan oo kyse. Ilman ravintoa ei voi elää, mutta ilman seksiä voi elää, hyvinkin. Samankaltaisesta asiasta on kyllä kyse ainakin siinä että ihminen tarpeissaan on hyvin piittaamaton toisten tarpeista. Ei väliä vaikka muut kuolisi nälkään kunhan itsellä on syötävää, ja kun on tarpeeksi kylläinen, toisille heitetään se mitä jää jäljelle? Sellainen on raakaa peliä - ja usein sitä pelataan "rakkauden" nimissä. Se jonka kanssa sillä hetkellä ollaan on just siinä se ainoa oikea eikä koskaan voi tulla ketään toista, sillä mä rakastan ikuisesti vain sua, mutta kun tunne laantuu ja kiihkon kohde vaihtuu, onkin yks kaks joku toinen joka ikuisesti juuri se ainoa oikea. Ihminen ei erota enää aitoa rakastamista rakastumisen tunteesta vaan kuvittelee että kyseessä on yks ja sama asia.

Kun katsotaan tätä maailmaa, niin mihin "luonnollisten tarpeiden" tyydyttäminen ja "rakkaus" on johtanut ihmiset, kun tunteesta on tullut totuuden mittapuu: mikä vaan hetkellisesti tuntuu oikelta ja hyvältä on varmasti oikeaa ja hyvää? Rikkinäisiä avioliittoja, särkyneitä koteja ja laiminlyötyjä lapsia. Sekö on sitä läheisyyttä jota jokainen tarvitsee ja kaipaa? Ei tietenkään, mutta kun läheisyyden toteuttamiselle ei ole asetettu terveitä rajoja, niin juuri se, mitä eniten tavoitellaan, tuhoaa itsensä ihmisen nautintohakuisuudessa ja lyhytnäköisyydessä.

Ajattelen näin:
Jos todellisesti rakastan, silloin tahdon että rakkauteni kohde löytäisi puolison jota rakastaa niin syvästi, että on valmis hänen kanssa jakamaan koko elämänsä, ja jos en ole varma että olenko minä se henkilö, silloin en halua varastaa rakkauteni kohteelta sellaista, joka kuuluu vain hänelle ja hänen puolisolleen.

Innostuin näemmä kirjoittamaan pitkälti ja vähän kärjistäen, mutta tämä on se ajattelutapa, jonka olen itse omaksunut.

* *

Ajatukseni ei ole siis kiinnittyneet siihen että hyi hyi, onpas avioliiton ulkopuolinen seksi kauheaa ja rumaa. Vaan siihen että kiitos Jumala, avioliitossa, toisiinsa sitoutuneiden ja toisiaan kunnioittavien puolisoiden välillä seksi on kaunista, ja silloin sen on mahdollista olla myös emotionaalisesti syvästi tyydyttävää. Kun jokin asia on kaunis ja hyvä, niin en tahdo tehdä mitään sellaista, joka tuota kauneutta ja Luojan tarkoituksia siinä rikkoisi.
Juuri tästä saan voiman seksuaalisen pidättyvyyteen, positiivisesta asenteesta, ei negatiivisesta.
Silloin koen olevani seksuaalisuuteni kanssa tasapainossa vaikka kaikki tarpeeni ei voikaan toteutua tässä ja nyt. On ihan eri asia väkivalloin tukahduttaa jotakin jota kuitenkin himoitsee kuin että Jumalan yhteydessä Häneen luottaen elää tasapainossa sen asian kanssa niin ettei se kahlitse ja sido.

Ihmisinä oomme vajavaisia ja rikkinäisiä ja ideaalinen tila eli täysin toisiaan kunnioittavien ja toisiinsa ehyesti luottavien ihmisten avioliitto jossa kaikki olisi turvallista ja kaunista, saattaa olla mahdoton, ja osittain se on mahdoton varmaan just siitä syystä kun menneiden suhteiden haavat ja niiden tuottamat mustasukkaisuudet ja muut kivut vaikuttaa nykyisessä suhteessa. Siinä sitä rakastamista juuri opetellaan, vajavaisina ihmisinä. Avioliitto voi olla hyvä vaikka siinä on tunne-elämän kivuliaisuutta ja keskinäistä epäluuloakin, jos on valmis tekemään työtä asioiden eteen, heikoistakin palikoista voi saada aikaan kyllin hyvää. Silti ei ole mielestäni oikein eikä suotavaa että rikkoo omaa tunne-elämäänsä irtosuhteissa ja sotkee palikkansa niin että tulevassa avioliitossa sitten joutuu ylenmäärin opettelemaan sellaista eheytymistä joka ei ois tarpeen, kun olisi aikanaan ollut maltillisempi himojensa kanssa.

Mielestäni seksi kuuluu avioliittoon.
Ymmärrän kyllä jos ei-kristityt, joilta puuttuu henkilökohtainen suhde Jumalaan ja Hänen voimansa tunteminen, elää irtosuhteissa, vaikka ikävää sekin on ja onneksi on olemassa myös ei-kristittyjä jotka näissä asioissa on harkitsevia ja oikealla tavalla pidättyväisiä, mutta sitä en ymmärrä jos kristitty elää jumalattomasti ja vetoaa siihen että Jumala on armollinen ja Jumala on rakkaus. Raamatun mukaan armo juuri "kasvattaa hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot" sekä "elämään siveästi". Jos vain annamme armolle tilaa muokata sisäisiä ajattelutapojamme ja tottumuksiamme myönteiseen suuntaan.