kertokaapa millainen vehje tuo on ajaa. Onko vikoja Ym.. Onko siinäkin 1.8:ssa sähköinen ohjaustehostin? Toinen vaihtoehto olisi 2004-- Ave. Tarkoitus olisi mennä kokeilemaan kumpaakin, mut kyselen vähän ennakkoon kun ei oo mitään kokemuksia Tojoista.
corolla verso 1.8
14
3197
Vastaukset
- ajoltaan
tyypillinen Tojota, varsinkin maantiellä rasittava mutta kaupungissa menettelee. Ei mikään ajonautinto mutta kyllä sillä paikasta toiseen pääsee, liukaalla ongelmallisempi. Vikoja kummassakin samanverran kuin missä muussa merkissä tahansa mutta tojotassahan ne ovat ominaisuuksia, ei vikoja. Noista kahdesta minä ottaisin Aven, siinä on kuitenkin enemmän isomman auton tuntua kuin Korollassa joka on pohjimmiltaan kuitenkin pikkuauto. Loppupäätöshän on kuitenkin vain sinun, ei kun kokeilemaan!
- verso
Lyhytajoautoina ihan kelvollisia ja vähävikaisia. Matkassa hiukan rasittavampia ajaa kuin todelliset maatiennielijät.
- on näin
Ja vastaajat ovat oikeita auto-eksperttejä, he ovat testanneet autoja tarkasti. Heillä ei ole mitään ennakkoluuloja.
- sentään
Mutta Avensiksen omistajana väittäisin, että Corolla Verso on ehkä hieman parempi maantieajossa. Ja kuten joku jo mainitsi parempiakin maantiennielijöitä on.
- vastaa!
Sattuu olemaan phase1 mallin Corolla versosta 76 tkm:n ajokokemus ja nyt menossa -04 Avensiksen kestotesti, saas nähdä paljonko kilometrejä tulee? Nyt taulussa 44 tkm. Voinen sanoa että kokemusta on ja tarkasti on testailtu vaikken nyt kuitenkaan auto-ekspertti koe olevani, ennakkoluulotonkin mielestäni olen. En ole myöskään rakastunut autoihini ja sitä myötä pidän siitä että asiat sanotaan niinkuin ne ovat!
- jack
vastaa! kirjoitti:

Uusi Verso on sen verran eri auto että vanhasta oleva kokemus ei liene kovin kuranttia. Alusta on erilainen akseliväliä myöten. Itselläni ei ole Avensiksesta pidempää kokeumusta, joten en pysty sen enempää vertailemaan: lyhyen kokemuksen perusteella en pidä Avensista parempana.Tila-autojen luokassa Verson ominaisuudet kyllä pärjäävät. Sivutuulellahan tuo ei ole mikään nautinto ajaa, mutta eipä ole mikään muukaan samankokoinen tila-auto.
- puolustus
jack kirjoitti:

Ainoa puolustus näyttää olevan että juuri tämä uusi on vasta hyvä.
Tuo iskulause on ollut käytössä jo ainakin viimeiset viisi vuotta, koska se hyvä tulee.
En moiti Toyota lukeutuu varmaan merkkeihin joilla keskimäärin ajetaan paljon ja pysytään tielläkin, kaikki tehdään kestävyyden vuoksi.
Mutta kyllä edellisten sanonnat ajon rasittavuudesta ym. olivat hyvin paikkansapitäviä ja pitävät vielä tänä vuonnakin ostettuja malleja.
Jos joku toisin väittää, he ajavat vain yhdellä autolla eivätkä ole saaneet omistaa Golffia, Astraa, yms. Jo 80-luvulla niissä oli paremmat ajo-ominaisuudet kuin nyt Toyoyassa, mutta
niillä on taasen omat muut yhtä häiritsevät vikansa.
Muut ehdotukset ovat niitä jousien vaihtoa ja rengaspaineiden korotuksia.
Mutta minulle teki "ehkä" hieman paremmaksi että alensin takaa rengaspaineita, samaan malliin kuin muillakin on.
En käyttänyt kaikissa sitä samaa ”yleispainetta” ja ostin 5 € oman luotettavan mittarin,
sen jälkeen vasta katson voivani puhua rengaspaineista. - ...
puolustus kirjoitti:

sen jälkeen vasta katson voivani puhua rengaspaineista.Ajettu Corolla ja Corolla Verso.
Maantiellä Corolla parempi ajaa, Versoa joutuu ohjailemaan suoraan enemmän ja ratin tuntoa ei ole.
Versossa taitaa olla nopeemmaksi välitetty ohjaus. Versossa pitkät valot paremmat, lyhyissä ei eroa.
Kantavuudessa ei suuria eroja. - enää.
... kirjoitti:
Ajettu Corolla ja Corolla Verso.
Maantiellä Corolla parempi ajaa, Versoa joutuu ohjailemaan suoraan enemmän ja ratin tuntoa ei ole.
Versossa taitaa olla nopeemmaksi välitetty ohjaus. Versossa pitkät valot paremmat, lyhyissä ei eroa.
Kantavuudessa ei suuria eroja.Ei Corolla ainakaan paljoa parempi Corolla Versoa voi olla,
sillä niin huono on maantiellä, Punton luokkaa niissä ajo-ominaisuuksissa.
Kyllähän Corollan ajo-ominaisuuksia saa parannettua rengasvalinnoilla, mutta kyllä alkuperäisetkin pitäisi kuluttaa ja mikähän olisi se varmaan hyvä. - cv05 1.8b s
enää. kirjoitti:
Ei Corolla ainakaan paljoa parempi Corolla Versoa voi olla,
sillä niin huono on maantiellä, Punton luokkaa niissä ajo-ominaisuuksissa.
Kyllähän Corollan ajo-ominaisuuksia saa parannettua rengasvalinnoilla, mutta kyllä alkuperäisetkin pitäisi kuluttaa ja mikähän olisi se varmaan hyvä.Kaksi vuotta corolla farkulla(-03) ajaneena ja nyt viisi kuukautta corolla versolla ajeltuani voin sanoa, että koeajolla saamani ensivaikutelma osottautui oikeaksi. Verso on parempi ajaa niin maantiellä kuin kaupungissa, vain hieman suurempi kääntösäde on miinusta. Jousitus on Versossa jäykempi ja kantavuus myös parempi.
Avensista eri moottoreilla satunnaisesti ajeltuani väitän, että corolla verso vetää näistä pidemmän korren ajettavuudessa.
Se, että eurooppalainen auto olisi jossain suhteessa parempi ajaa on sitkeästi elävä illuusio. Esim A tai B sarjan mersujen ohajus on selvästi tunnottomampi versoon verrattuna, käykää kokeilemassa! - jack
puolustus kirjoitti:
Ainoa puolustus näyttää olevan että juuri tämä uusi on vasta hyvä.
Tuo iskulause on ollut käytössä jo ainakin viimeiset viisi vuotta, koska se hyvä tulee.
En moiti Toyota lukeutuu varmaan merkkeihin joilla keskimäärin ajetaan paljon ja pysytään tielläkin, kaikki tehdään kestävyyden vuoksi.
Mutta kyllä edellisten sanonnat ajon rasittavuudesta ym. olivat hyvin paikkansapitäviä ja pitävät vielä tänä vuonnakin ostettuja malleja.
Jos joku toisin väittää, he ajavat vain yhdellä autolla eivätkä ole saaneet omistaa Golffia, Astraa, yms. Jo 80-luvulla niissä oli paremmat ajo-ominaisuudet kuin nyt Toyoyassa, mutta
niillä on taasen omat muut yhtä häiritsevät vikansa.
Muut ehdotukset ovat niitä jousien vaihtoa ja rengaspaineiden korotuksia.
Mutta minulle teki "ehkä" hieman paremmaksi että alensin takaa rengaspaineita, samaan malliin kuin muillakin on.
En käyttänyt kaikissa sitä samaa ”yleispainetta” ja ostin 5 € oman luotettavan mittarin,
sen jälkeen vasta katson voivani puhua rengaspaineista.En osaa sanoa onko uusi parempi kuin vanha, mutta vanhan ominaisuuksien perusteella ei myöskään pidä arvioida uutta, kyseessä on täysin eri auto. Uusi ei myöskään ole Avensikseen verrattuna pikkuauto, ainoa pienempi mitta taitaa olla pituus: verso on painavampi, siinä on pidempi akseliväli ja suurempi kantavuus. Eikä ajettavuuskaan nyt aivan kelvoton voi olla tai sitten toimittajat ovat pihalla ainakin seuraavissa lehdissä: autobild, tuulilasi, expressen ja aftonbladet. Ajettavuudessa on toki huonoja ja hyviä puolia, joista ärsyttävin tuo sivutuuliherkkyys. Edelliset autot muuten olleet saksalaisia ja ruotsalaisia, saksalaisia jopa listaltasi. Eivät jääneet erityisesti ajettavuuden osalta mieleen paitsi Focus joka oli kyllä hyvä.
- Nyt jukoliste
... kirjoitti:
Ajettu Corolla ja Corolla Verso.
Maantiellä Corolla parempi ajaa, Versoa joutuu ohjailemaan suoraan enemmän ja ratin tuntoa ei ole.
Versossa taitaa olla nopeemmaksi välitetty ohjaus. Versossa pitkät valot paremmat, lyhyissä ei eroa.
Kantavuudessa ei suuria eroja.se että 1,6 moottorissa on SÄHKÖINEN OHJAUS, joka on iha p....stä, mutta 1,8 koneessa on hydraulinen joka taasen kuluttaa bensaa hitusen enempi , mutta on Ajomukavuus aivan ERI LUOKKAA!!! Eli Tiellä menee kuin juna !! Ei tosiaan vetele, eikä hae!!! Kokemusta on 1,6avensis (sähkö) 1,8verso (hydr.)
- ei ole
Nyt jukoliste kirjoitti:
se että 1,6 moottorissa on SÄHKÖINEN OHJAUS, joka on iha p....stä, mutta 1,8 koneessa on hydraulinen joka taasen kuluttaa bensaa hitusen enempi , mutta on Ajomukavuus aivan ERI LUOKKAA!!! Eli Tiellä menee kuin juna !! Ei tosiaan vetele, eikä hae!!! Kokemusta on 1,6avensis (sähkö) 1,8verso (hydr.)
sähköistä tehostinta edes 1,6 litran moottorin yhteydessä (2004->).
- verso
täysin oma mielipide:
vikoja...varmasti tulee niitäkin, toistaiseksi ei mitään (ajettu n. 30tkm). enemmän arvostan sitä, mitä niiden vikojen korjaaminen maksaa. oli tuossa pari saksalaista autoa peräkkäin ja niissä vikoja aivan liikaa. ja aivan liikaa myös maksoi korjaus.
ajettavuus mielestäni hyvä, erityisesti pidän pitkillä matkoilla, kulkee kuin juna (ei tarvitse 'ajaa' koko ajan kuten joitain vanhempia toyotia), vakionopeussäädin on kätevä. sisämelu on suht ok, voisi olla pienempikin. ja erityisesti pitkillä matkoilla dvd ja kaksi näyttöä on jees kersoille.
edellinen auto oli corolla wagon 2003, tämä uusi on parempi ajaa. sivutuulikaan ei pahemmin häiritse. ja ihan ensiasennuskumeilla ajelen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1107133
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h955204Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1143463Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p333372Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352504Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191846Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961481Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3411431Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311336- 481094