mustasukkaisuus

Meille otimme tässä uuden jo 1,5 vuotiaan uroskoiran ja meidän kaksivuotias narttukoira on kauhean mustasukkiainan uudesta perheenjäsenenstä. Vielä kun uusi koirakin kaipaa hirveästi huomiota ja kun esim. narttu tulee pyytämään rapsutusta niin toinen tulee siihen eteen ja isompi kokoisena onnistuukin varasin hyvin.
Leluja ei voi jakaa vaan pitää aina toiselta viedä suusta ja jos ruokaa on lähtettyvillä niin sitten äristään jo valmiiksi vaikka toinen ei ole lähelläkään. olemme yrittäneet huomioida aina ensin tämän "vanhemman"koiran ja sitten uuden tulokkaan. Olisiko mitään neuvoja miten päästä eroon tuosta mustasukkaisuudesta? Onko samanlaisia kokomuksia kellään?
2313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen itsekin ihan liemessä koirieni kanssa. Täytyy vain yrittää pitää ne etäällä.

Äänestä

varsinkin oma. Rapsutuksista päättää laumanjohtaja ei koirat. Kummatkin voit huoleti häätää omaan paikkaansa ja pyytää sitten vuorollaan rapsuteltavaksi. Ja se paikka on pysyttävä, jos sinä näin vaadit. Näin ihminen, eikä koira ole laumanjohtajana;) Jaksamista koirien kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uusi perheenjäsen kirjoitti:

Meille otimme tässä uuden jo 1,5 vuotiaan uroskoiran ja meidän kaksivuotias narttukoira on kauhean mustasukkiainan uudesta perheenjäsenenstä. Vielä kun uusi koirakin kaipaa hirveästi huomiota ja kun esim. narttu tulee pyytämään rapsutusta niin toinen tulee siihen eteen ja isompi kokoisena onnistuukin varasin hyvin.
Leluja ei voi jakaa vaan pitää aina toiselta viedä suusta ja jos ruokaa on lähtettyvillä niin sitten äristään jo valmiiksi vaikka toinen ei ole lähelläkään. olemme yrittäneet huomioida aina ensin tämän "vanhemman"koiran ja sitten uuden tulokkaan. Olisiko mitään neuvoja miten päästä eroon tuosta mustasukkaisuudesta? Onko samanlaisia kokomuksia kellään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu