miten synnytys alkoi?

Mutta ihanaa tuo pelottaminen. Kaikki tuntuu pelkäävän, nekin jotka ei edes raskaana. Sain just eilen kuulla, miten mua varmaan pelottaa ja kannattaa mennä sairaalaan jo päiviä aikaisemmin ja pysytellä vain kotona, ku hävettää jos lapsivedet tulee..

No, lapsihan voi syntyä milloin vain vkon 36 jälkeen ja jos tuleekin pari viikkoa myöhässä, saa istua aika pitkään kotona odottamassa vesiä... Että jos ei nyt sentään. Eikähän ne taida sairaalaan edes ottaa ja samasta syystä, kukapa siellä nyt viittisi viikkoja maata. Eiköhän tuo selviä, kun on aika lähtä.

Ja kipuihin mitä tulee, en osaa edes pelätä niitä. On niin autuas olo, kun ei tiedä mitä pelätä. Toisen lapsen kohdalla voikin sitten olla jo eri juttu, kun on kerran sen kipuhelvetin kokenut. Serkku kyllä sanoo, että synnytys ei ollut yhtään mitään, kun oli ensin 4 kk oksentanut pahoinvointia 24 h vrk:ssa...

No, eilen tuli kutsu synnytysvalmennukseen, että saa nähdä saako sieltä jotain pelontynkää mukaansa.

Mutta onnea matkaan ja ihan oikeesti, älä pelkää. Hyvin se menee. Sitäpaitsi mä uskon, että jos se synnytys ihan oikeesti olisi niin karmeaa, niin ei yksikään nainen tekisi useampaa kuin yhden lapsen.

Eli onnea, onnea, onnea vaan, pienokainen tulla saa...

Klo 12 päivällä alkoi kova selkäkipu. En tajunnut silloin vielä mitään, koska koko raskauden ajan oli ollut selkä kipeä silloin tällöin. Klo 18 tuska alkoi olla todella kovaa. Soitin sairaalaan ja kerroin olosta. Kysyin voiko supistukset säteillä selkään. Eivät kieltäneet asiaa, mutta sanoivat, että vauvan pää on varmaan vaan sellaisessa asennossa, että sattuu.

Klo 21 kontasin pitkin kotimme lattioita. Olin käyny suihkussa, kuunnellu rentouttavaa musiikkia... Kaikkea mahdollista mitä synnytysvalmennuksessa oli vaan opetettu.

Klo 23.30 sanoin miehelle, et jos nyt ei mennä sairaalaan niin mä kuolen kotiin. Mies oli useaan oteeseen sanonut, että lähdetään jo. Minä en halunnut, kun sairaalassa sanoivat että ei kiirettä ja että vauvan pää vaan sitä tätä...

Klo 24 päästiin sairaalaan. Valitin kätilölle selkää. Mentiin tutkimushuoneeseen ja kätilö sanoi, että: "Kohta se tulee!" Mies pikaisesti mukaan synnytyssaliin ja klo 2 syntyi poika!

Synnytys oli helppo ja hyvä kokemus. Vaikka se keskitin sairaalassa 2 tuntia ja kokonaisuudessan sen 14h. En saanut muuta kuin ilokaasua, koska tulin "liian myöhään". Hyvin selvisin siitä vaikka meinasin alkaa itkemään, kun kätilö kertoi, et ilokaasulla oli nyt pärjättävä!

Helppo se synntys on verrattuna siihen nyt kun poika on vuodenikäinen ja pari yötä on nukkunut kokonaan pienen elämänsä aikana. Viime yönä ollaan nukuttu huimat 4 tuntia!

Meni asiasta toiseen, mutta vinkinä annan, että liian aikaisin sairaalaan, kun liian myöhään. Jos oisin jääny kotiin viel tunniks niin en ois enää päässy kävelee sairaalaan ja muksu ois tullu meijän olohuoneen lattialle. Tia sitten mies ois joutunu kantaa mut. =) Huvittavaa, mutta silloin ei naurattanu. Ja, mä kun luulin aina, et mulla osi alhanen kipukynnys... Kuuntele kehoas, älä sairaalan kätilöitä puhelimessa. Itse tiedät, lupaan sen!

Voimia synnytykseen!

Laskettuun aikaan oli tasan 2 vkoa. Aamulla loikoilin sängyllä hyvin nukutun yön jälkeen (se olikin ensimmäinen kokonaan nukuttu yö sitten alkuraskauden). Yht'äkkiä tunsin jotakin kosteaa jalkojeni välissä ja pian sitä tuli lisää ja lisää ja nousin kiireesti. Supistuksia ei ollut. Lapsivesi siis meni. Soitin sairaalaan ja sain neuvon tulla parin tunnin sisällä. Vatsassa kurahti ja menin vessaan. Luonto hoiti tämän tyhjennyksen ei siis tarvittu suolentyhjennystä jota olin pelännyt koko odotuksen ajan (pelkäsin sitä enemmän kuin itse synnytystä, hassua sinänsä). Sen jälkeen supistukset alkoivat. Sairaalassa olin pari tuntia lapsiveden menon jälkeen. Synnytyksen kestoksi merkittiin vuorokausi. Lapsi syntyi siis seuraavana aamuna. Pitkästä kestota huolimatta ajattelen päässeeni helpolla. Ei repeämiä, ei sitä paljon pelkäämääni suolentyhjennystä (se olisi tehty jos luonto ei sitä olisi hoitanut, sillä hoitaja puhui siitä päästyäni sairaalaan), synnytystä ei jouduttu nopeuttamaan tiputuksella/tipoilla (synnytys eteni hitaasti mutta varmasti). Epiduraalia en halunnut vaan pärjäsin ilokaasulla ja kohdunkaulan puudutteella (jota suosittelen muillekin lämpimästi, auttaa nopeasti ja vie kaikki kivut pois estämättä liikkumista).
Synnytys oli minulle positiivinen kokemus, vaikka ensikertalaisena synnytin melkein neljä kiloisen vauvelin. Vinkkinä antaisin että menkää avoimin mielin synnyttämään, kokeilkaa erilaisia asentoja synnytyksessä (esimerkiksi jos vain pystyt seisoma-asennosta ponnistamaan ponnistusvaiheen alussa niin minulla ainakin se oli helpottava tekijä). Kätilöä kannattaa kuunnella tai ainakin olla mukana joku esim. lapsen isä joka kuuntelee mitä kätilö sanoo. Niistä neuvoista on apua. Epiduraalia ei kannata heti pyytää, muitakin vaihtoehtoja on. Lämpö esim. kaurapusseilla auttaa hyvin (minulla oli omat kaurapussit mukana kun niitä ei ole aina saatavilla ja pitävät paremmin lämmön kuin geelipussit joita sairaaloissa on). Tsemppiä, hyvin se menee ja lopputulos on maailman ihanin vauveli.

minulla oli aamusta asti kuukautiskipujen kaltainen tunne alavatsassa. normaalia elämää elelin päivän, kaupassa käyntiä ym. illalla klo 20 aikoihin alkoi supistelemaan 10 min välein, mies oli iltavuorossa. ja kun mies tuli kotiin klo 22 oli supistusten väli korkeintaan 5 min ja supistukset olivat jo niin kipeitä että piti nousta seisomaan aina supistuksen tullessa.

Laitoksella oltiin puolenyön aikoihin, paikat auki 2cm... klo 02.00 oksentelin ja synnytyssaliin kun paikat auki 8cm...lapsevedet jouduttiin puhkaisemaan.Paikat aukesivat hyvin 9cm asti, mutta sitten aukeaminen loppui ja samalla kun ponnistin niin kätilö työnsi viimeistä senttiä auki sormillaan. väliliha leikattiin(ei sattunut) ja kaunis tyttövauvamme syntyi 28 minuutin ponnistamisen jälkeen.

Kivuliaasta synnytyksestä jäi todella hyvät muistot...kiitos hyvän ja kokeneen kätilön...ja mieheni tuen. Tyttäremme on nyt reilu 1-vuotias ja uusi vauvakuume alkaa kohoamaan:)

Esikoisen kohdalla kävi näin: lasketun päivän aamuna joskus klo. 10 hujakoilla alkoi lapsivettä valumaan. Kävin rauhassa suihkussa ja laitoin tavarat valmiiksi sairaalaa varten. Sairaalassa tutkittiin tilanne ja tuomio oli, että kotiin odottelemaan supistuksia. Jos ei ala illan ja yön aikana niin seuraavana aamuna takaisin kontrolliin. Yö meni veden loristessa, mutta supistuksia ei kuulunut.

Seuraavana aamuna takaisin sairaalaan sovittuna aikana. Taas makoilua ja käyrien mittailua. Verikokeet ja lääkärin tutkimus. Ei vieläkään ollut tapahtunut mitään. Vauvalla kaikki hyvin niin eikun takaisin kotiin odottelemaan.

Seuraavan aamupäivän aikana jo alkoi tuntua lieviä supistuksia. Soitin sairaalaan, että pitääkö tulla ennen sovittua aikaa. Ei tarvinnut. Puolen päivän aikaan matkasin sairaalaan ratikalla, kun en uskonut, että synnytys voisi oikeasti olla alkamassa. Pysäkiltä sairaalaan kävellessä pitikin jo supistusten ajaksi pysähtyä puuskuttamaan. Synnytys oli jo hyvin käynnissä ja pääsinkin saman tien saliin odottelemaan epiduraalia. Poika syntyi klo 16.39.

Toinen synnytys: Neljä päivää yli lasketun ajan olin esikoisen kanssa päiväunilla kun tasan klo. 13.00 tunsin supistuksen. Mitään merkkejä synnytyksen alkamisesta ei aikaisemmin ollut tuntunut. Toinen supistus tuli tasan klo. 14.00, seuraava 14.30. Sitten niitä alkoikin tulla tasaisesti tihentyen. Hälytin mummin esikoista katsomaan ja ilmoitin töissä olevalle isälle, että nyt taitaa alkaa. Isä oli sattumoisin kokouksessa eikä ihan heti vastannut puhelimeen. En halunnut kuitenkaan lähteä sairaalaan yksin vaan jäin odottamaan isää kyyditsijäksi.

Puoli neljän jälkeen isä saapuikin noutamaan ja lähdimme kohti sairaalaa. Neljän ruuhkassa istuessamme tuijotin vain kelloa ja yritin laskea supistusten väliä, mutta en oikein pysynyt, kun niitä tuli 1-2 minuutin välein.

Sairaalan ovella olimme noin 16.15. ja pääsin saman tien tutkittavaksi, ilmeisesti naamasta näkyi, että oli tosi kyseessä. Paikat oli jo 7cm auki, joten vaatteet vaihtoon ja suoraan saliin. Saliin saapumisaika on papereihin kirjattuna 16.30. ja tytön syntymäaika 16.51. Mitään puudutuksia ei ehtinyt harkitakaan, mutta hyvin onnistui synnytys luomunakin.

Nyt olisi vajaa pari viikkoa laskettuun aikaan ja tässä jännitetään, että millainen tapahtuma tällä kerralla on edessä.

Avointa mieltä mukaan synnyttämään lähtiessään, muuta en osaa neuvoksi antaa.

kaikki alkoi :) eli aamulla kuuden aikaan heräsin vessaan ja matkalla lorisi vettä jalkoja pitkin.. ihmettelin ekaks siinä että pissinkö mä housuuni mut sitä tuli melko runsaasti vessassa käynnin jälkeen.. heti alkoi sit kans supparit jotka tuli aluks kymmenen minuutin välein.. esikoinen syntyi seuraavana aamuna klo 7.52.. mut synnytyksen kestoksi laskettiin 9h 38 min.. viikkoja oli tuolloin 36 ja terve poika syntyi.. nyt reilu kolme vuotias tuossa heräilee uuteen päivään :)

Maanantai aamuyö 4 aikaan heräsin kovaan supistukseen. Nousin ylös vessaan ja tulessani vessasta pois tuli jonkun verran lapsivettä,kaikkia ei tullut kerralla. Siinä vaiheessa supistuksia tuli jo säännöllisesti 10min väliein.Lähdettiin sairaalaan ja oltiin siellä 5 maissa.Olin sillon 1cm auki.Siinä meni sitten koko päivä sairaalassa odotellessa kun kotiin en saanut mennä koska lapsivettä oli tullut jo, eli kalvoissa jossain reikä mikä kuulemma voisi aiheuttaa jonkun tulehduksen. Yhtäkkiä supistukset vaan loppui siinä 15:00 maissa. Mutta yöllä taas tuli tosi voimakkaita supistuksia, olin silti vieläkin vain 1cm auki. Tiistai aamuna sama tilanne joten, puhkaistiin kalvot laitettiin oksitosiini tippa ja epiduraali. Tyttö syntyi tiistai iltana klo.18.15. 4100g ja 52,5cm. Repesin ja kätilö leikkasin välilihan,kiire oli joten ilman puudutusta,ei paha juttu ollenkaan. Kaiken kaikkiaan koko homma kesti 38tuntia. Silti hyvä kokemus!