mitä vinkkejä

olen 21 vuotias nuori mies, suhteellisen kokematon suhteissa. melkein kaikki ystäväni surustelevat ja hetkä jotka eivät, käyvä kalliissa kaupungin baareissa joihin minulla ei ole varaa koska olen työtön. en tunne ainoatakaan vapaata tyttöä. niin sanottuja illan istujaisia on, mutta vain omissa piireissä. joten miten tutustua uusiin tuttavuuksiin (tyttöihin)? baarissa käyn hyvin harvoin rahatilanteestani johtuen, onneksi ystäväni joskus tarjoavat (kiitos).muutamia kertoja olen saanut baarista mukaan jatkoille jonkun tyttöporukan, joista kaikki ovat tietysti olleet varattuja joten on ollut turha edes yrittää kysyä numeroita, myöskään yhden illan jutut ei jaksa kiinnostaa vaan tositarkoituksella haluaisin tutustua.
yhden tytön olen tuntenut jo pari vuotta ja ollaan pussailtukin, mutta hänellä on ollut jo pitemmän aikaa hyvin* omituinen suhde ns. poikaystäväänsä. hän ei muutenkaan kiinosta kuin kaverina.

joten vinkkejä hyvät kanssakeskustelijat. miten tutustun uusiin kiltteihin tyttöihin? olisin hyvin kiitollinen pienistä osviittaa antavista vihjeistä
2167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mene töihin niin on varaa?

Äänestä

Tuossa iässä teikäläiset pääsevät jo eläkkeelle .
Kyllä eläkelläisillä on varaa istua baareissa kun työtä tekevä kansanosa maksaa eläkkeesi .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


antaisitte?? kirjoitti:

olen 21 vuotias nuori mies, suhteellisen kokematon suhteissa. melkein kaikki ystäväni surustelevat ja hetkä jotka eivät, käyvä kalliissa kaupungin baareissa joihin minulla ei ole varaa koska olen työtön. en tunne ainoatakaan vapaata tyttöä. niin sanottuja illan istujaisia on, mutta vain omissa piireissä. joten miten tutustua uusiin tuttavuuksiin (tyttöihin)? baarissa käyn hyvin harvoin rahatilanteestani johtuen, onneksi ystäväni joskus tarjoavat (kiitos).muutamia kertoja olen saanut baarista mukaan jatkoille jonkun tyttöporukan, joista kaikki ovat tietysti olleet varattuja joten on ollut turha edes yrittää kysyä numeroita, myöskään yhden illan jutut ei jaksa kiinnostaa vaan tositarkoituksella haluaisin tutustua.
yhden tytön olen tuntenut jo pari vuotta ja ollaan pussailtukin, mutta hänellä on ollut jo pitemmän aikaa hyvin* omituinen suhde ns. poikaystäväänsä. hän ei muutenkaan kiinosta kuin kaverina.

joten vinkkejä hyvät kanssakeskustelijat. miten tutustun uusiin kiltteihin tyttöihin? olisin hyvin kiitollinen pienistä osviittaa antavista vihjeistä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu