Tälle jutulle ei oikein löydy oikeaa osoitetta. Koskapa heterot eivät nähtävästi lue mielellään mitään miestenkeskeisiä juttuja ja fantasioita. Joten ajattelin kirjoitella tänne.
Tämä on tosijuttu itsetyydytyksestä ja fantasiasta.
Olen kaikenikäni pitänyt auringonotosta, ja ennenkaikkea alastomana pyllypaljaana olosta. Maaseudulla nuoruuteni viettäneenä, siihen onkin ollut hyvä tilaisuus hyvinkin usein. Usein aurinkoisina päivinä, kun oli vapaa-aikaa. Läksin luontoon etsimään sopivaa paikkaa missä voisi ottaa aurinkoa alastomana kenenkään häiritsemättä. Ja sellaisihan paikkoja metsiköstä löytyy helpostikkin.
Olen aina ollut hoikka ja omaan itseni mielestä oikein nätin "pojanpyllyn", jopa nyt vielä vanhempanakin. Pidän hyvin istuvia farkkuja melkein aina päälläni. Ja silloinkin maalla ollessani, oli päälläni aina tiukat faaleat farkut. Niiden värikin jotenkin hiihottaa kummasti, kun ne näkee hyvänmuotoisen pyllyn päällä. Silloinkin tietysti olin ilman alushousuja, että oli helpompi seisotella kyrpää fantasioiden mukaan.
Olin siis taas etsimässä paikkaa, missä voisi riisua farkut. Ja antaa auringon kuumottaa paljaita pakaroita, samalla fantasioiden ihanan kiihottavia asioita.
Kuljeskelin sellaisessa nuoressa koivikossa, joka oli riittävän harva että aurinko pääsi paistamaan aukkokohtiin. Aluskasvillisuutena oli pehmeää sammalta, johon olisi kiva heittäytyä maaten. Vihdoin löysinkin sellaisen vanhankannon, joka oli peittynyt kokonaan pehmeään sammaleeseen. Kanto oli sopivasti auringonpaisteessa, ja aika korkealla muusta maastosta.
Mutta fantasiat olivatkin saaneet silläkertaa vähän rajumpia muotoja, nyt ei oikein tuntunut riittävän pelkkä auringon kuumotus. Taittelin muutaman notkean koivunvesan käteeni, sellaisia melko pitkiä oksia. Joilla ylettyisin piiskaamaan itseäni paljaalle pyllylleni. Jätin oksiin lehdet kiinni, ettei oksat tekisi ikävännäköisiä paukamia pyllyyn. Vaan pelkästään kuumottaisi, ja muuttaisi pakarat ihan tulipunaiseksi.
Kyrpäni seisoi jo ajatuksesta saada kuritusta pakaroilleni. Ja farkuissa alkoi olla hyvin ahdasta. Niinpä eikun fantasian toteutukseen. Heittäydyin rajusti mahalleen sammalkannolle, ja aloin riisumaan rajusti omia farkkuja pois. Kuvittelin mielessäni jonkun sanovan, että nyt pikkuhinttari saa oikein kunnon selkäsaunan paljaalle pyllylleen. Samalla kun kuvittelin, että joku riisuu väkisin farkkujani, pyöritin pyllyäni ja yritin muka paeta pois. Mutta armotta riisuin pyllyn paljaaksi, ja samalla riuhtaisin teepaidankin pois. Olin mahallaan alastomana kannolla. Sanoin itselleni, että nyt saat herkkuperse oikein kunnolla selkään. Ja aloin piiskata itseäni oikein olan takaa paljaalle perseelle koivuvitsoilla. Kiemurtelin muka paetakseni, mutta en muka päässyt karkuun. Ja vitsat vaan löi uudestaan ja uudestaan paljaille pakaroilleni. Kyrpäni kynsi kovana sammaleista kantoa allani.
Pakarani muuttui yhä punaisemmiksi, ja alkoi jo tuntua oikeaa kipuakin. Mutta kurittaja ei hellittänyt, vitsa viuhui pyllylläni. Ja minä voihkin alastomana ja avuttomana kuritettavana. Kun en enää jaksanut vitsalla lyödä, aloin läiskiä paljaalla kädellä pyllyäni. Niin että koko metsikkö tuntui täyttyvän läiskeestä. Lopuksi otin itsetekemäni kyrvänmuotoisen puutapin ja työnsin sen pyllyreikääni. Ja sanoin itselleni, että eiköhän nussita tämä pikkuhinttari kerralla oikein kunnolla, niin oppii olemaan housut jaloissa auringossa. Ja voi vaan arvata sitä orgasmin rajuutta, kun laukesin siihen sammaleeseen. Kun olin työntänyt puutapin pyllyyni.
Tämä oli sitä aitoa fantasiointia, kun ei ole oikeaa toteuttajaa paikalla.
ominkäsin
45
11348
Vastaukset
- Oonan
Jotenkin tuli mieleen mies, joka juoksee tolppaa ympäri koettaessaan panna itseään anukseen. Vähän sama, jos oma käsi antaa vitsaa ja koettaa juosta karkuun. Eli ei siis mitään uutta auringon alla. Keksit samanlaisia varmaan lisää...
- aloittaja
Oikein asian oivalsit. Fantasioissahan juuri pyritään siihen tilanteeseen mitä haluaisi todellisuudessa tapahtuvan. Joten olisi luonnollista, jos saisi oikeasti piiskaa ja se sattuisi. Niin sitä yrittäisi paeta niitä iskuja, vaikka niistä nauttisikin.
Jotkut tosiaankin haluaisi tulla otetuksi vaikka hieman väkisinkin. Tai haluaisi saada armotta piiskaa. Ja ainakin fantasioissa se onnistuu vallan mainiosti.
- Voimankunnioittaja
Jos olisi sellainen yli 180 senttinen mies, joka nostaa penkistä reilusti yli sata kiloa ja painaisi itse tasalukuja. Hauiksen ympärysmitta vähintään 45 cm. Tämä kaveri olisi luonnostaan voimakas, jonkin verran hänessä saisi olla rasvaa, että lihakset olisivat mukavan pyöreitä. Farkuista näkisi heti päällepäin, että tuolla miehellä olisi hyvin voimakkaat reidet ja pakarat. Tietenkin luonne olisi päättäväine, häneltä ei hommat kesken jäisi. Jos selkäsauna olisi luvattu antaa, niin hän painaisi päälle niin kauan, että piiskaus olisi hoidettu. Tuo kaveri olisi niin ylivoimainen voimiltaan ja taidoiltaan, että ainakin minä saisin pistää täysillä vastaan, mutta piiskaa joka tapauksessa saisin. Tietenkin tuo mies olisi niin paljon minun yläpuolellani, että hän piiskaisi paljaat pakarani aina koivuvitalla, aivan kuin pikkupojalle tehdään.
En tiedä onko joskus oikeasti sattunut niin, että 3-kymppinen mies on toisen samanikäisen oikeasti piiskannut. Jos se onnistuu teineiltä, niin saattaisihan se onnistua aikuisiltakin miehiltä. Olisi mielettömän mukava törmätä lähemmin tuollaiseen mieheen. - turva sanan muistaen
Kyllä meitä löytyy - vaan mistä löytäisin sinut? Olen jokukusen pojan.. koltiaisen laittanut ojennukseen, ihan vanhanaikaisesti koivuniemenherran avustuksella. Vastaan saisit laittaa rajusti, luulen ettei auttaisi, vaan pian huomaisit olevasi paidatta ja farkuitta siellä koivikossa, reisieni päällä. Ja niistä koivurisuista, jotka sivaltelisivat pyllyäsi, olisi lehdet karsittu pois. Vastaanlaittamisesi pian uuvuttaisi sinut ja tuntisit kuinka koivuruoska tekisi lujasti töitä. Ja mitkään tekoitkut ei siinä pelissä auttaisi. Vaan saisit oikein isonveljen kädestä ja kaikkien tuhmuuksiesi edestä, maistaa miltä koivuraipan tanssi tuntuisi pakaroillasi ja reisilläsi.
Muistaisit pitkään sen koivuraippakurin ja seuraavina päivinä, pelkkä farkkujenkin jalassapito muistuttaisi, tuhmuuksistasi ja saamastasi kurituksesta..- Voimankunnioittaja
Oikein vaikuttava kuvaus, todennäköisesti olet jonkun joskus piiskannutkin, mutta kuinka on nuo voimatasot. Meikäläiselle ei ole tuo kipu kaikkein tärkein asia, vaan se että vastassa on äijä, joka pystyy piskaa antamaan. Kaipa se on jäänyt päälle nuoruuden kokemuksista. Psykologialla homma ei onnistu, raakaa voimaa siihen tarvitaan . Kiltisti ollaan, jos käskemässä om mies jolla on tarpeeksi poweria ja tuo vielä joskus malliksi näyttääkin mitä seuraa jollei tottele.
Onkohan se miten yleistä miesten joukossa, että jos saa turpaansa, niin viha vaan kasvaa. Mutta jos joku piiskaa, niin kunioitus ainoastaan lisääntyy. - Viheltelijä
Eivätkö nuo pojankoltiaiset älyä ollenkaan laittaa hanttiin, vapaaehtoisestiko ne antavat itsensä piiskata. Ethän sinä tiedä mihin pystyt, jollet pääse koskaan tosissasi kokeilemaan. Sellainen oikea matsi olisi mielenkiintoista katseltava, paljon jännempää kuin lavastettu. Nyt suorittamaan testauksia!
- sietäisin saada
Viheltelijä kirjoitti:
Eivätkö nuo pojankoltiaiset älyä ollenkaan laittaa hanttiin, vapaaehtoisestiko ne antavat itsensä piiskata. Ethän sinä tiedä mihin pystyt, jollet pääse koskaan tosissasi kokeilemaan. Sellainen oikea matsi olisi mielenkiintoista katseltava, paljon jännempää kuin lavastettu. Nyt suorittamaan testauksia!
Tässä videossa on harvinaisen aitotunnelma. On siinä kyllä mallikkaat osallistujatkin. Tosin tässäkin toinen antautuu, eikä pistä vastaan, mutta hyvä filmi kuitenkin.
http://www.gayboystube.com/video/164418/kinky-boys - SPANKING
sietäisin saada kirjoitti:
Tässä videossa on harvinaisen aitotunnelma. On siinä kyllä mallikkaat osallistujatkin. Tosin tässäkin toinen antautuu, eikä pistä vastaan, mutta hyvä filmi kuitenkin.
http://www.gayboystube.com/video/164418/kinky-boyskevyttä kauraa, muta kokeileppa guuklata
jockspank tai
gay spanking
Sieltä ne kunnon piiskauksen salat aukeeaa ja linkkejä paljon.
Kunnon käsittelyä nuorillepojille ja miehille. - sietäisin saada
SPANKING kirjoitti:
kevyttä kauraa, muta kokeileppa guuklata
jockspank tai
gay spanking
Sieltä ne kunnon piiskauksen salat aukeeaa ja linkkejä paljon.
Kunnon käsittelyä nuorillepojille ja miehille.Aina jotain uutta ja mielenkiintoista löytyy. Minä tykkään sellaisesta, jossa ns. hyväperseiselle pojalle annetaan väkisin kuritusta. Ei vaan oikein löydy sellaisia videoita, vaan aina niissä pojat tarjoutuvat itse piiskattavaksi. Ei se piiskaus edes tarvitsisi olla mitään kovaa, vaan sellaista että pakarat heloittaa nätin punaisina, ja sitten liuskastettaisiin reikä ottavaksi.
- piestään kunnolla
Viheltelijä kirjoitti:
Eivätkö nuo pojankoltiaiset älyä ollenkaan laittaa hanttiin, vapaaehtoisestiko ne antavat itsensä piiskata. Ethän sinä tiedä mihin pystyt, jollet pääse koskaan tosissasi kokeilemaan. Sellainen oikea matsi olisi mielenkiintoista katseltava, paljon jännempää kuin lavastettu. Nyt suorittamaan testauksia!
Saavathan ne yrittää pistää hanttin - ja pistävätkin. Mutta fyysinen ja psyykkinen yliote on valttia. Itsensä vain väsyttävät kun rimpuilevat ja sitten peli onkin selvä. Sellainen uupunut sälli on helppo pala piiskattavaksi ja kun vetelee kunnolla, itkuhan siinä tulee, suuremmaltakin suunsoittajalta ja mahtailijalta. Vaikka ensin ollaan niin "miestä" olevinaan :)
- tarkennus
piestään kunnolla kirjoitti:
Saavathan ne yrittää pistää hanttin - ja pistävätkin. Mutta fyysinen ja psyykkinen yliote on valttia. Itsensä vain väsyttävät kun rimpuilevat ja sitten peli onkin selvä. Sellainen uupunut sälli on helppo pala piiskattavaksi ja kun vetelee kunnolla, itkuhan siinä tulee, suuremmaltakin suunsoittajalta ja mahtailijalta. Vaikka ensin ollaan niin "miestä" olevinaan :)
Tämä oli tarkoitettu, otsikon Viheltelijä, alle.
- Ajastaikaan
Turvasanan muistaen, tai joku muu tästä ketjusta, varmaan osaa valottaa aisaa, nimittäin minua kiinostaisi tietää, miksi jotkut haluavat piiskata toisen? Olen itse enemmän kiinnostunut siitä saamapuolesta, mutta mielessäni olen kuvitellut oikean piiskaajan tuntemuksia. Niitä voisi olla esim.:
- saa toisen valtansa alle
- haluaa pistää jonkun ärsyttävän tyypin ojennukseen
- saa näyttää voimiaan
- pätevä syy katsella toisen pakaroita
- raidallisena ne ovat paremman näköiset
- nauttii toisen hämmingistä
Omasta nuoruudestani muistan oikeita piiskajaisia ja niitä jos jälkikäteen arvioi, niin kyllä niillä ukoilla, jotka remmiin julkisesti tarttuivat taisi esittämisen halu olla päällimmäisenä periaatteella: "Näin tämä asia hoidetaan kuntoon tai kyllä tämä vielä pystytään hoitamaan". Oli tietenkin myös sellaisia aikuisia, jotka mielellään uhkaisivat piiskaamisella, mutta sitä en tiedä, että tarttuivatko he toimeen kotona.
Ainakin piiskan antamisella ennen noustiin "korkeampaan kastiin" muiden silmissä. Jos joku muutaman vuoden vanhempi kaveri toisen murkun pakarat läpsytteli, niin heidän välilleen aukeni ikään kuin sukupolvien välinen kuilu, ainakin joksikin aikaa. - Synttärivierasx
sietäisin saada kirjoitti:
Tässä videossa on harvinaisen aitotunnelma. On siinä kyllä mallikkaat osallistujatkin. Tosin tässäkin toinen antautuu, eikä pistä vastaan, mutta hyvä filmi kuitenkin.
http://www.gayboystube.com/video/164418/kinky-boyshttp://www.youtube.com/watch?v=ZI_NoKCuolE
Tämä on yksi youtuben parhaista piiskakuvista. Kavereiden voimatasapaino näyttää olevan kohdallaan. Sellainen jätkien välinen mukava mittely, jossa komentosuhteet eivät jää epäselviksi. Tekis mieli ihan itse mukaan. - sietäisin saada
Synttärivierasx kirjoitti:
http://www.youtube.com/watch?v=ZI_NoKCuolE
Tämä on yksi youtuben parhaista piiskakuvista. Kavereiden voimatasapaino näyttää olevan kohdallaan. Sellainen jätkien välinen mukava mittely, jossa komentosuhteet eivät jää epäselviksi. Tekis mieli ihan itse mukaan.Mielestäni tuollainen on pelkkää pelleilyä. Yleensä youtubella ei näytetä oikeanlaista toimintaa, vaan sellaista hupailua ja naurattamista.
Muutama kunnon läpsäys housun päälle, ei tunnu kyllä missään. Silloin kun piiskataan, niin pakarat paljastetaan ja ne myös punoittavat käsittelyn jälkeen kunnolla.
- Näytön paikka.
En tiedä millainen, voimapesä olet - mutta nuo kriteerit joita tuolla aijemmin luettelit täyttyvät kyllä. Ja kyllä siinä kipukin tulee osaansa, jo ennen piiskaustakin, jos oikein joudut vastaan pistämään - sattuu varmasti. Ja mitä tulee sitten itse piiskalla voiteluun, sattuu lisää. Lähdetään siitä että kipu on vähintäänkin yhtä kova kuin nuoruudessasi olet kokemaan joutunut. Kyllä siinä kunnioitus kasvaa, myös psykologisessa mielessä, varsinkin jos ajatellaan seuraavaa kertaa - luulen että antaudut puoltahelpommin, ensimmäisen kerran kokemusten perusteella ja silloin näytteleekin tottelevaisuus ja pakaroiden pauke aivan toista roolia.
Turpaansa on saanut moni mies ja antanut myös. Piiskaa on ottanut moni aikuinen mies suosiolla. Mutta harvempi mies on mieheltä kunnon piiskauksen saanut, niin että vastaan on yrittänyt pistää. Ja vielä harvempi on miehen toimesta väkisin piiskattu kunnolla, niin että asiaa on ollut todistamassa muita miehiä..- hyvät fantasiat
Fantasioissa ainakin on kiihottavaa saada aidosti piiskaa. Kuten kirjoitit, niin moni aikuinen mies on antanut piiskata suosiolla itseään. Kuitenkin meitä on monia, jotka haluaisivat sen tapahtuvan ainakin fantasioissaan tosi aidosti, ja väkisin. Siitä menee jotenkin maku, jos joutuu itse tarjoutumaan piiskattavaksi, jopa hakemaan vitsatkin itse. Joillekinhan tuo on tottelevaisuus antaa juuri niitä parhaita kiksejä, mutta ei kaikille.
Taitaa olla vain tosi harvassa sellainen piiskaus aikuisiässä, mitä tapahtui ennen vanhaan nuorille pojille ankarissa kasvatuskodeissa, ainakin puheiden ja kirjoitusten mukaan. Itse en ole kyllä koskaan saanut kokea ruumillista kuritusta, vaikka sitä olenkin aina himoinnut.
Vaikka olen nyt jo pitkälti päälle 50v, niin yhäkkin fantasioissa olisi halu tulla piiskatuksi aidosti ja oikeasti väkisin. Olen yhä sellainen pienikokoinen ja poikamainen vartaloltani (169/65), niin olisihan minulla mahdollisuus löytää kokoni puolesta vieläkin sellainen mies, joka pystyisi minut piiskaamaan mennen tullen, mitään kyselemättä. Mutta ei sellaisia ole ainakaan minun tielleni koskaan eksynyt, vaikka ikäni puolesta olisi ollut reilusti aikaa löytyä sellainenkin ihmeellisyys.
Tietenkin kaikki johtuu itseni estoisuudesta hakeutua sellaisiin kontakteihin, jotka johtaisi oikeanlaisiin tekoihin. Mutta fantasioiden toteutuminen juuri omanlaisesti, on äärettömän vaikeaa. Sillä eihän esim. piiskaamisesta tykkääjätkää voi tietää millään, että tuokin vastaantuleva hoikkapoika ajattelee juuri nyt niin, että jospa tuokin vantteramies ottaisi ja riisuisi pakolla minut alastomaksi, ja antaisi kiimaiselle pikkuperseelleni oikein kunnon kurituksen, niin että huomennakin tuntisin saaneen mitä olen aina halunnut.
Fantasiat fantasioina antavat kuitenkin paljon nautintoa, vaikkei niitä jostakin syystä voisikaan toteuttaa, tai juuri siksi antavat, kun niitä ei voi toteuttaa. On vain laitettava mielihuvitus peliin, ja saa aina uudestaan oikeanlaisen fiiliksen nautinnon saamiseksi. Mene ja tiedä, jos kerran saisikin aidon oikeasti ns. selkäsaunan yllättäen joltakin tuntemattomalta, niin osaisiko siitä sitten nauttiakkaan samoin kuin parhaissa fantasioissaan nauttii. - viuhviuh
hyvät fantasiat kirjoitti:
Fantasioissa ainakin on kiihottavaa saada aidosti piiskaa. Kuten kirjoitit, niin moni aikuinen mies on antanut piiskata suosiolla itseään. Kuitenkin meitä on monia, jotka haluaisivat sen tapahtuvan ainakin fantasioissaan tosi aidosti, ja väkisin. Siitä menee jotenkin maku, jos joutuu itse tarjoutumaan piiskattavaksi, jopa hakemaan vitsatkin itse. Joillekinhan tuo on tottelevaisuus antaa juuri niitä parhaita kiksejä, mutta ei kaikille.
Taitaa olla vain tosi harvassa sellainen piiskaus aikuisiässä, mitä tapahtui ennen vanhaan nuorille pojille ankarissa kasvatuskodeissa, ainakin puheiden ja kirjoitusten mukaan. Itse en ole kyllä koskaan saanut kokea ruumillista kuritusta, vaikka sitä olenkin aina himoinnut.
Vaikka olen nyt jo pitkälti päälle 50v, niin yhäkkin fantasioissa olisi halu tulla piiskatuksi aidosti ja oikeasti väkisin. Olen yhä sellainen pienikokoinen ja poikamainen vartaloltani (169/65), niin olisihan minulla mahdollisuus löytää kokoni puolesta vieläkin sellainen mies, joka pystyisi minut piiskaamaan mennen tullen, mitään kyselemättä. Mutta ei sellaisia ole ainakaan minun tielleni koskaan eksynyt, vaikka ikäni puolesta olisi ollut reilusti aikaa löytyä sellainenkin ihmeellisyys.
Tietenkin kaikki johtuu itseni estoisuudesta hakeutua sellaisiin kontakteihin, jotka johtaisi oikeanlaisiin tekoihin. Mutta fantasioiden toteutuminen juuri omanlaisesti, on äärettömän vaikeaa. Sillä eihän esim. piiskaamisesta tykkääjätkää voi tietää millään, että tuokin vastaantuleva hoikkapoika ajattelee juuri nyt niin, että jospa tuokin vantteramies ottaisi ja riisuisi pakolla minut alastomaksi, ja antaisi kiimaiselle pikkuperseelleni oikein kunnon kurituksen, niin että huomennakin tuntisin saaneen mitä olen aina halunnut.
Fantasiat fantasioina antavat kuitenkin paljon nautintoa, vaikkei niitä jostakin syystä voisikaan toteuttaa, tai juuri siksi antavat, kun niitä ei voi toteuttaa. On vain laitettava mielihuvitus peliin, ja saa aina uudestaan oikeanlaisen fiiliksen nautinnon saamiseksi. Mene ja tiedä, jos kerran saisikin aidon oikeasti ns. selkäsaunan yllättäen joltakin tuntemattomalta, niin osaisiko siitä sitten nauttiakkaan samoin kuin parhaissa fantasioissaan nauttii.Kirjoititpa vaikuttavan jutun - ainakin minusta. Kyllä se penskana saatu selkäsauna on ilmeisesti ainut oikea, sellainen sen pitäisi olla nykyisinkin.
Ensin ilmoitettaisiin, että tästä et selviä muuten kuin selkäsaunan saamalla, sitten kurittaja hakisin vitsan ja alkaisi kiinniajovaihe, jonka päätteeksi kuritettava viedään rauhalliseen paikkaan. Siellä alkaisi ankara taisto, että tipahtavatko ne housut vai ei. Tietenkin kurittaja voittaa sen matsin. Tässä vaiheesa pojalla onkin jo melkoinen hätä, vastassa taitaa olla liikaa voimaa, mun taitaa käydä huonosti. Piiskan antaja on ennenkin tällaisen tapauksen hoitanut, joten hän toimii ammattilaisen ottein. Hän nappaa kiemurtelevaa vastustajaa oikealla kädelä reiden alta ja vasemmalla olkavarresta ja nostaa ilmaan. Pojan silmissä maailma pyörii ja samassa hän makaa mahallaan rotevan miehen sylissä. Ennen kuin hän tajuaakaan on luja käsivarsi kietoutunut hänen ympärilleen. Tämä perinteinen piiskausasento on toimiva, siinä pysyy melkoisen iso kaveri, jos piiskaaja painaa kuritettavaa enemmän ja on voimissaan.
Jos piiskattava rupeaa kohtuuttomasti rimpuilemaan, niin otetta voi varmistaa seuraavastasi: kurittaja laittaa jalkansa uhrin jalkojenvälistä niin, että pojan jalat ovat toinen kurittajan reiden päällä ja toinen reiden alla. Lisäksi hän vääntää pojan oikean käden selän päälle ja ottaa sen ranteesta tiukan otteen. Tässä vaiheessa piiskattava kyllä tajuaa, että hän on sellaisen miehen otteessa, että enää ei mikään auta, nyt on pakko ottaa piiskat. Kun vitsa alkaa räpsiä pakaroille, niin saamapuoli huomaa äkkiä olevansa aivan uuvuksissa ja tietää, että tästä ei tule loppua, jollei hän antaudu ilman ehtoja.
Jälkeenpäin sitä miettii, että oliko tuo kaveri noin pirun riski, vain lepsuilinko minä. Totuus on kuitenkin, että jos joku sinut pystyy polviensa päälle nappaamaan, niin kyllä se sinut varmasti pystyy piiskaamaankin, olitpa sinä mitä mieltä hyvänsä asiasta. Eli kyllä sillä on pirusti papua. - Kuri on paikallaan
Tarkoittaako Näytön paikka noilla täyttyvillä kriteereillä tässä ketjussa 22.1.2012 määriteltyjä rajoja. Jos tosiaan tuollainen karhu jostakin löytyy ja se halua vielä piiskaa käyttää, niin olisipa hienoa päästä näkemään, kuinka siinä tavalliselta kaverilta pakaroidensa suojelu onnistuu. Saattaa isommaltakin ukolta muistot vähän verestyä, jos tuollaisen kaverin kouriin joutuu.
- ja armottomasti..
Juurikin noin se pitää tapahtua, kuten yllä on kuvattu.
- peppuonkiva
kiimaisen 20v hoitsu opiskelija pojun mälli boxereita, kiiman hajusia sukkia, uima asuja, saunan alusia. olen hyvä kroppainen kuntosali kolli. myyn luotettavasti ja nopeasti
takuuvarma nautinto
ota yhteys ja kerro mitä haluat
[email protected] - oikiasti!
Kyllä sitä nuoria kolleja ja vähän vanhempiakin nuorukaisi, tässä maassa on oikeasti pistetty ojennukseen koivu taikka pajuraipan avulla. Niin ovat vinkuneet ja itkeneet kuin pienet pojat, kun voimaa vain on käytetty tarpeeksi. Persus ollut kuin tulessa ja monta päivää kunon juormuilla.
Vaan kukapa kehtaa kertoa saamastaan kunnon selkäsaunastaan ja siitä miten sillä pistettiin isopikin julli totteleman ja miettimään tekosiaan.- piiskattu mies
Monta lukukertaa ja vai pari rohkeaa tunnustajaa. Miksihän. Eipä kait tuo nyt niin hävettävä asia ole ja ei se selkäsauna vartikkaan syyttä tullut - vai?
Täällä tuskin pitäisi, nimettömänä kertoa/tunnustaa, jos mieli tekee. - Tunnusta
piiskattu mies kirjoitti:
Monta lukukertaa ja vai pari rohkeaa tunnustajaa. Miksihän. Eipä kait tuo nyt niin hävettävä asia ole ja ei se selkäsauna vartikkaan syyttä tullut - vai?
Täällä tuskin pitäisi, nimettömänä kertoa/tunnustaa, jos mieli tekee.Milloinka tämä piiskattu mies on itse piiskattu? Nyt äkkiä kertomaan: Milloin, miksi, kuka, koska, jne.
- Matalan profiilin mi
piiskattu mies kirjoitti:
Monta lukukertaa ja vai pari rohkeaa tunnustajaa. Miksihän. Eipä kait tuo nyt niin hävettävä asia ole ja ei se selkäsauna vartikkaan syyttä tullut - vai?
Täällä tuskin pitäisi, nimettömänä kertoa/tunnustaa, jos mieli tekee.Oikeassa selkäsaunassa kaikkein hävettävintä on justiin se, että joku toinen pystyy sinut itsekseen piiskaamaan. Ainakin pojilla murkusta alkaen tuollaisen taistelun häviäminen käy luonnolle. Jos ryhmä ukkoja piiskaa sinut, niin se ei ole ollenkaan niin noloa. Mutta jos joku riski mies nappaa sinut polvelleen ja piiskaa paljaalle. Mitä vanhempi olet, niin sen suurempi häpeä ja tilanteessa sinnittelee pitkään ettei murtuisi itkuun.
Pelkkä niskasta pyöräytys ja kämmenellä persustalle läpsäys saa jätkän kuin jätkän punastumaan häpeästä. Varsinkin, jos tuo läppääjä on voimissaan oleva kaveri, hänhän tuossa näyttää, että tarvittaessa täältä pesee. Eikä saajankaan passaa yhtään pörhistellä, jos toinen osapuoli sattuu olemaan ärhäkkä luonteeltaan. - Arkimus
Täytyy myöntää, että kun isäukko vitsan kanssa ilmestyi näkyviin, niin siinä samassa itseltä hävisi puolet voimista. Ilmiö oli sama, vaikka ukko olisi etsinyt veljeäkin. Ja kun äijä sitten kävi käsiksi, niin kyllä sen tiesi, että peli on pelattu. Vielä ollessani 16-vuotias ukko tuntui mielettömön voimakkaalta, tosin oli hän minuun verrattuna melkoisen roteva. Mutta kyllä sitä selkäänsä pääasiassa otti sen takia, ettei ollut kanttia panna isälle vastaan. En minä pelkällä sananvoimalla olisi piiskattavaksi suostunut, mutta kun ukko sopivasti voimiaan näytti, niin homma hoitu helposti
- Nokkimisjärjestys
Luulenpa, että eniten selkäsaunoja teinijätkille on jaelleet vanhemmat veljet. Ainakin minun nuoruudessani, jos piiskaa halusi, niin sitä kannatti mennä hakemaan vanhemmalta veljeltä. Sellainen nuori jätkä, jolla stestosteronit jylläsi ja hermot oli herkänä. Sellaista ei palioa tarvinnut räkätellä, kun jo näytettiin tehoja.
- Vaaravyöhykkeellä
Usein koen, että minulle ei ole suotu syntymälahjana kovin isoja fyysisiä voimia. Ja jos joutuu toisen miehen kanssa yhtään rajumpaan kontaktiin, niin hyvin äkkiä huomaan, miten vahvoja jotkut ovat. Jos olisin syntynyt sata vuotta sitten vaikka metsuriksi, niin olisin ollut armotta hukassa, onneksi nyt operoidaan enemmän älyllä ja nokkeluudella.
Sukupuolisella suuntautumisella, vähäisillä voimilla ja elämänkokemuksella on minuun ollut sellainen vaikutus, että pelkään helposti agressiivisia miehiä. Yleensä olen miesporukassa asiassa kuin asiassa myötäsukainen, en antaudu väittelyyn jne. Isä ja veljet ovat minulle opettaneet miten pullikoijan käy, sellainen saa selkäänsä.
Kaikesta varautuneisuudesta huolimatta, olen joitakin kertoja joutunut palautetuksi ruotuun, kai sitä itsellä on niin erikoisia näkemyksiä kuitenkin, että saa vastapuolen helpolla puhaltelemaan. Näissä tilanteissa minua ei ole koskaan vielä rehellisesti piiskattu, vaikka yhtenä mahdollisuutena se onkin joskus näyttäytynyt. Pelkkä uhkaus kaverin suunnalta, että hän antaa piiskaa, saa punan nousemaan kasvoille, koska siihen on aika vaikea mennä sanomaan mitään. Tosiasia on, että riskimpi kiukkuinen mies pystyy minut varmasti piiskaamaan halutessaan. Joskus olen joutunut jopa katsomaan unta tuollaisesta tapahtumasta.
Jos olisin elänyt sata vuotta sitten, niin olisin se renki, jolle isäntä aina silloin tällöin olisi antanut raippaa, tai kaverit suuttuessaan kasvatelleet remmillä vielä aikuisenakin.Tosi asia on, että voimat eivät jakaannu läheskään tasan ja kehtaan sen tunnustaa.
- Tunnustan
Täytyy myöntää, että itse olen saanut kerran selkäsaunan sukulaiselta. Kurittaja ei ollut paljoakaan minua vanhempi eikä paljoa isompi. Kaveri oli kyllä riskin miehen maineessa, olikin varmasti jonkinverran enemmän papua kuin minulla. Minusta hänen valttinsa oli mieletön nopeus ja että kaikki tapahtui niin yllättäen. Olin hänen vasemmassa kainalossaan ja oikealla jalallaan hän esti etten päässyt töntymään eteenpäin, tämä tapahtui niin nopeasti, että en edes kerennyt tajuamaan mistä oli kysymys.
Kun remmiä alkoi sadella persustalle ja reisille, niin minä olin niin tiltissä, että tuskin osasin panna yhtään hanttiin. Elikkä pelko sai minut antautumaan liian helpostii.
Kurituksella saavutettiin toivottu tulos, koska minun oli uskominen, että hän pystyisi minut höyhentämään uudestaankin.
Eipä näistä asioista kektaa puhella, mutta tiedän minä sen, että en ole isoin kaveri, joka on tuolta mieheltä selkäänsä saanut. Ilmeisesti hän tykkäsi sellaisista hommista. - am
Olitko minkä lkäinen kun tuo selkäsaunan sait.
Rohkeasti kirjoitettu, useampi meistä on tuon kokenut tai tietää jonkun joka on jo aikamiehenä kuritettu kunnolla.- Tunnustan
Olin uskoakseni täyttänyt 25 vaan en 30, joka tapauksessa ihan aikuinen.
- tiedossa on
Tunnustan kirjoitti:
Olin uskoakseni täyttänyt 25 vaan en 30, joka tapauksessa ihan aikuinen.
Missä tuo tapahtui ja mikä oli syy. Oikeinko paljaalle persustalle ja reisille veteli - ja kunnollako?
Tuolla joku aikaisemmin ihmetteli miksei nuoret jullit laita vastaan, sinä se kirjoitit hyvin että pelko lamaannuttaa, voiman edessä niin että kyllä se remmin tai piiskan antaminen aikamiehellekin onnistuu. - Tunnustan
tiedossa on kirjoitti:
Missä tuo tapahtui ja mikä oli syy. Oikeinko paljaalle persustalle ja reisille veteli - ja kunnollako?
Tuolla joku aikaisemmin ihmetteli miksei nuoret jullit laita vastaan, sinä se kirjoitit hyvin että pelko lamaannuttaa, voiman edessä niin että kyllä se remmin tai piiskan antaminen aikamiehellekin onnistuu.Tapahtui meidän työmaalla. Urakoimme metsäteitä ja -ojia. Ajoin tuon kaverin auton paskaksi uudella tienpätkällä. Etupyörä putosi vedentäyttämään kuoppaan ja jysäys oli sellainen, että auto särkyi useammasta kohdasta, mm. öljypohja.
Erityisen pahaa tuossa oli, että minua oli monesti varoiteltu, että ajan liian kovaa huonolla tiellä. Siksi kai omistajan kiehahti. Housuja ei laskettu, mutta remmiä tuli niin, että tuntui ja pitkään. Kyllä sen alusta asti tunsi, että vastassa on riski kaveri ja vastaan rimpuilu olisi vain pahentanut tilannetta. Nyt kun sen otti puolittain vapaaehtoisesti, niin siihen jäin lievä leikin ja huumorin sija. Kasvotkin säilyivät paremmin.
- tapahtuupa sitä....
selailin. Meillä on mökki, eräässä kunnan suurehkossa niemessä. Olemme lunastaneet, kahden muun mökkiläisen kanssa koko alueen. Täällä rauha ja lomailu onnistuu mainiosti. Mutta tulipa mieleeni unohtumaton tapaus 80-luvun lopusta. Tätä "pararatiisimme" rauhaa alkoi häiritä, itsensä paljastaja. Lapsemme. omamme että naapuriemme, siitä ensin alkoivat kertoilla. Meni jonkin aikaa, ennen kuin tajusimme asian todellisuuden. Minä nautin luonnosta ja pidän iltaisin, lempi harrastuksenani lenkkeilyä, lukuisilla metsämme poluilla, linnunlaulua ja luonnon ihmeitä katsellen ja kuunnellen. Eräänä kesäkuun iltana, lenkikkipolulleni kuitenkin ilmestyi, odottamaton vieras, nuorehko mies hypähti eteeni ilkialastomana ja ja vehjettään tanassa heiluttaen. En nyt suuremmin asiasta jos mistään, hämmästy joten pysähdyin ja hetken mietittyäni, katselin miestä ja kehoitin painumaan ties minne.. Ja hänhän häipyi.. Tästä kuitenkin naapurien kanssa puhuttuani ja kuultuani että moista oli tapahtunut lasten ja toisen naapurin rouvan lenkkeillessä (joka oli mennyt tilanteesta aivan paniikkiin)
- jatkuuuuuuuuuuuuuuu
Päätimme alkaa toimiin, varsinkin kun mies oli, minut pari kertaa jälkeenkinpäin, yllättänyt " esitelylyllään".
Teimme suunnitelman" (mainittakoon että toinen naapureistamme - siis isäntä on varsinainen "kuumakalle..".) Ok. tuumasta toimeen. Suunnitelmat eivät vain aina olleet aivan realistisisisia.. ym... No pääsimme kuitenkin sopimukseen, että toimin "houkutuslintuna" ja kolme isäntää on valmiustilassa". Meni päiviä kun tein tuttua lenkkiäni, mutta mitään yllättävää ei tapahtunut. - Paitsi että että kolme "isäntää" oli piiloutunut sovittuihin pusikoihin.
Olisikohan ollut kolmas viikko kun lenkkeilin luontopolullani, kun kaveri hyppäsi pusikosta esittelemään itseään. Tavoistani poiketen aloin "kirkua ja huutaa kauhusta" (kuten sovittu oli). Mies hämmästyi reagoinnistani ja säntäsi suoraan takaisin metsikköön. Jossa häneen jo olikin tarttumassa, naapurin mies, eikä kuulemma mitenkään hellin ottein. - ja jatkuu
jatkuuuuuuuuuuuuuuu kirjoitti:
Päätimme alkaa toimiin, varsinkin kun mies oli, minut pari kertaa jälkeenkinpäin, yllättänyt " esitelylyllään".
Teimme suunnitelman" (mainittakoon että toinen naapureistamme - siis isäntä on varsinainen "kuumakalle..".) Ok. tuumasta toimeen. Suunnitelmat eivät vain aina olleet aivan realistisisisia.. ym... No pääsimme kuitenkin sopimukseen, että toimin "houkutuslintuna" ja kolme isäntää on valmiustilassa". Meni päiviä kun tein tuttua lenkkiäni, mutta mitään yllättävää ei tapahtunut. - Paitsi että että kolme "isäntää" oli piiloutunut sovittuihin pusikoihin.
Olisikohan ollut kolmas viikko kun lenkkeilin luontopolullani, kun kaveri hyppäsi pusikosta esittelemään itseään. Tavoistani poiketen aloin "kirkua ja huutaa kauhusta" (kuten sovittu oli). Mies hämmästyi reagoinnistani ja säntäsi suoraan takaisin metsikköön. Jossa häneen jo olikin tarttumassa, naapurin mies, eikä kuulemma mitenkään hellin ottein.Kohta olivat paikalla myös kaksi muta "isäntää" ja retuuttivat mies parkaa, tapahtumapaikalle - lenkkipolulle. Mies yritti kaikin keinoin selitellä tapahtunutta jne.
Mutta kun se ei tuntunut auttavan, vikuroi vastaan minkä pystyi - tosin kolmelle raavaalle miehelle se ei olllut paljon. Lenkkipolulle päästyään totesin miehen olevan melko nuori (myöhemmin selvisi että "poika" oli 21. vuotias ja kylällä melko tunnetun politikon poika) Alkoi hirveä karjunta ja kuulustelu meidän "isäntien taholta. Poika lupasi yhtä ja toista kaunista.. jos hänet päästetään menemään. Vaan sehän ei sopinut mökkien isäntien suunnitelmiin. Poika sai ensin kuulla todella kunniansa ja sitten kolmen miehen voimalla kunnon raippavoitelun, paljaille persuksilleen ja reisilleen. Huuto oli melkoinen ja armoa ei annettu, vaika sitä "rääkyvä" poika pyysikin ja anoi. Huuto ja itku oli kova jos oli miesten piiskauskin. - jaaa jatkuuu
ja jatkuu kirjoitti:
Kohta olivat paikalla myös kaksi muta "isäntää" ja retuuttivat mies parkaa, tapahtumapaikalle - lenkkipolulle. Mies yritti kaikin keinoin selitellä tapahtunutta jne.
Mutta kun se ei tuntunut auttavan, vikuroi vastaan minkä pystyi - tosin kolmelle raavaalle miehelle se ei olllut paljon. Lenkkipolulle päästyään totesin miehen olevan melko nuori (myöhemmin selvisi että "poika" oli 21. vuotias ja kylällä melko tunnetun politikon poika) Alkoi hirveä karjunta ja kuulustelu meidän "isäntien taholta. Poika lupasi yhtä ja toista kaunista.. jos hänet päästetään menemään. Vaan sehän ei sopinut mökkien isäntien suunnitelmiin. Poika sai ensin kuulla todella kunniansa ja sitten kolmen miehen voimalla kunnon raippavoitelun, paljaille persuksilleen ja reisilleen. Huuto oli melkoinen ja armoa ei annettu, vaika sitä "rääkyvä" poika pyysikin ja anoi. Huuto ja itku oli kova jos oli miesten piiskauskin.Poistuin jossakin vaiheessa paikalta ja annoin "isäntien" hoitaa homman loppuun..
Kova parkuja itku, kyllä kuului mökillemme asti.
Mieheni palattua mökille sain, "sotasaaliina" pojan housut, kalsarit, t-paidan, sandaalit ja ajokortin. Ne kuuluivat kuulemma minulle "houkutuslinnulle...) ja olivat löytyneet aivan tapahtumapaikan läheltä. Kuten myöskin hänen autonsa, tosin niin hyvin piilotettuna, metsätien päästä, ettei kukaan olisi arvannut sieltä edes etsiä. Poika oli raahahattu miesvoimin autolleen, kunnon pieksämisen jälkeen.. läpi niittyjen ja nokkospusikoiden jälkeen. Ajokortti oli otettu pois ja autossa olleet varavaatteet. Poikaa oli kehoitettu menemään hoitoon perverssiostaan ja puhuteltu muutenkin kovin sanoin jos täällä vielä näkyisi..
Oli nyyhkien ja munasillaan lähtenyt autollaan kovaa vauhti pois kun miesten käsistä oli päässyt. - raippaa tarvittaessa
jaaa jatkuuu kirjoitti:
Poistuin jossakin vaiheessa paikalta ja annoin "isäntien" hoitaa homman loppuun..
Kova parkuja itku, kyllä kuului mökillemme asti.
Mieheni palattua mökille sain, "sotasaaliina" pojan housut, kalsarit, t-paidan, sandaalit ja ajokortin. Ne kuuluivat kuulemma minulle "houkutuslinnulle...) ja olivat löytyneet aivan tapahtumapaikan läheltä. Kuten myöskin hänen autonsa, tosin niin hyvin piilotettuna, metsätien päästä, ettei kukaan olisi arvannut sieltä edes etsiä. Poika oli raahahattu miesvoimin autolleen, kunnon pieksämisen jälkeen.. läpi niittyjen ja nokkospusikoiden jälkeen. Ajokortti oli otettu pois ja autossa olleet varavaatteet. Poikaa oli kehoitettu menemään hoitoon perverssiostaan ja puhuteltu muutenkin kovin sanoin jos täällä vielä näkyisi..
Oli nyyhkien ja munasillaan lähtenyt autollaan kovaa vauhti pois kun miesten käsistä oli päässyt.Poikaa ei ole sen jälkeen näkynyt, paitsi lehtien otsikoissa. Kovan luokan poliitikko tuo tuntuu nykyään olevan. "sotasaaliini" poltin saunan uunissa ja ajokortin palautin poliisilaitokselle jostain "löytämänäni".
Keskustelimme silloin mieheni kanssa, pitkään ja toivoimme että poika saa tarvitsemansa avun - ja näin on ilmeisesti käynyt.
Miestäni tapaus puhutti, meidän kesken pitkään - varsinkin, pojan saama kurinpalautus, mietitynti häntä kauvan, raippaus pakaroille ja reisille.. (verinaarmuille) ja nokkos pusikon kautta, raahaaminen, oli hänestä likaa (?) Minusta ei, saipahan poika kunnon opetuksen. Ja lapsia ajattelen ennen kaikkea. Joten kyllä se raippa tehoaa "aikuiseenkin" poikaa, jos tarve sitä vaatii. Ja silloin se tuli ainakin tosi tarpeeseen. Omilleni olisin valmis antamaan jos tarvetta olisi ja jkunnolla.
- meiltä päin :)
Onko tyyppi kuuluisakin..taitaa olla päivittäin lehdissä.
Taijampa tietää tapauksen.. - on komea mies, vaan.
Kyllä pärstä näkyy - lahes päivittäin. Taisi poika ottaa opikseen ja mennä terapiaan. Nyt onnellisesti naimisissa ja lapsikin -ainakin yksi. Muu perhe tarkasti julkisuudelta piilossa. Mikä järkevä valinta.
esko on kätevä käsistään T:testattu on ei oo vaa viel tullu kaapist ;)
- piiskam.
Tätä ketjua, olisi suotuisa jatkaa, niin ei laakerinlehdenkään taevitsi pelätä pallsatan kuivumista. Ja voisi juttuineen lepäillä kunnolla..
- laakerilehdykä levät
Samaa mieltä edellisen kanssa. Kiinnostava keskustelu ja kukapa rohkenee tunnustaa...
- Vain voimaa puuttuu
Yksi tapa sada tähän ketjuun jatkoa, on mennä hankkimaan se selkäsauna itse. Paitsi jos oot todella riski kaveri, niin voithan sinä katsoa, kenen käytös vaatisi eniten korjaamista. Syntyyhän niitä tunnustajia silläkin tavalla. Itse valitsisin kohteeksi juopon tai tupakkimiehen.
- Unessa piiskaa
Onpa mielenkiintoinen ketju, kannatti lukea.
Suomessa on ilmeisesti oikeasti miehiä, jotka piiskaavat ihan kunnolla toisia miehiä. Ratkaiseeko tuon tilanteen piiskaajan karisma, fyysinen voima, harjaantuneet otteet vai kuritettavan vapaaehtoisuus?
Moni 40 - 50-vuotias jätkä on melkoinen jässikkä, mutta kasvaako voimat painon myötä? Onko mies 40-vuotiaana voimakkaampi kuin kakskymppisenä? Itse olen vielä melko ruipelo ja sellaisena ilmeisesti pysyn. Väkisinkin sitä joskus aprikoi, että jos tuollainen roteva mies rupeaisi hankalasi, niin kuinka siinä kävisi, joutuisiko selkäsaunan ottamaan. Onko sillä voimiin merkitystä, että hauis 30 cm tai 40 cm? - HousuistaniMääräänItse
Onpa harvinaisen mielenkiintoinen ketju, on ihan pakko mimunkin kommentoida.
Olin jo toisella kymmenellä kun pari vuotta vanhempi veljeni silloin tällöin leipoi pakaroitani. Ei ihan tosissaan, mutta minä rimpuilin kyllä täysillä vastaan. En tiedä miten tavallista olisi, että 16 v poika pystyisi 14 vuotiaan veljensä piiskaamaan. Minut aina silloin tällöin palautettiin maan pinnalle veljen toimesta ja uskoin sen johtuvan omasta heikkoudestani.
Jokin siinä "leikissä" kiehtoi, jopa siinä määrin, että joskus toivoin veljen antavan minulle oikeasti risua paljaalle perseelle. Asiaa oli testailtu kuitenkin niin paljon, että tiesin veljen pystyvän halutessaan minut piiskaamaan. Tuskin tuollainen selkäsauna olisi edes hävettänyt.
Jos nyt joutuisin selkäsaunan ottamaan, niin sen pitäisi olla sellainen mitä veljeni antoi, paitsi että risua ja paljaalle. Mutta saattaisi piiskaaja olla vaikeuksissa, aikuinen mies pystyy sentään monella tavalla estämään kurittajan aikeet. Netissä ei ainakaan löydy sellaista viedeoa, jossa miesten kaksinkamppailu oikeasti päättyisi piiskaukseen, joten siitä voi päätellä, että piiskan antaminen ei ole mikään helppo toimenpide.
Unessa olen joskus melkein saanut piiskaa, piiskaaja on ollut hyvinkin riski ja minä aivan rääpäle, mutta jostain syystä homma on aina epäonnistunut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä491857Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651658Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701388Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2111252Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321147- 1281145
- 781096
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141067Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057