Millaisia liikuntasaumoja noin 300m2 hallin lattiaan tarvitsee? Sokkeli on valettu ympärille paitsi toisessa päädyssä ja pidemmän sivun reunassa oviaukot. Hallin toisessa päädyssä on 5m pitkä huoltomonttu (valmiiksi valettu), miten huomioin tämän liikuntasaumojen järjestelyssä? Löytyykö netistä tietämystä asiasta? Alan kirjoja?
300m2 betonilattian valu
2
2792
Vastaukset
- voisi tietää
ja voiko tuollaista tehdä ilman lupia ja vastaava mestaria.
- Ammattilainen
Liikuntasaumojen tekoon ei ole yleispätevää ohjetta. Voidaan kuitenkin lähteä siitä ajatuksesta että rasvamonttu jakaa lattian kahteen osaan ja kumpikin osa kutistuu keskipistettä kohti eli luonnollinen liikuntasauman paikka on rasvamontun päistä. Se että tarvitseeko muita liikuntasaumoja riippuu siitä tuliko näistä kahdesta ruudusta pitkänmallisia. Jos ruutu on tuplasti pitempi kuin on leveä niin ehdottomasti vielä keskeltä poikki liikuntasaumoilla. Liikunta saumoista ei välttämättä tiedä edes mestarit tai suunnittelijat, sillä olen saanut monesti suunnittelijoilta ja mestareilta tehtäväksi suunnitella liikuntasaumat. Nyrkkisääntönä voi pitää sitä että laatan pitää päässä kutistumaan esteettä (irroituskaistat pilarien ja esteiden ympärille)ja jos näin ei käy niin syntyy halkeamia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762074Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361733Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101412Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291213Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591203Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161048- 60962
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58961