Moi
Seuraavanlainen tilanne minulla; olen nyt tapaillut naista jolla on kaksi lasta (8 ja 5 vee). Olemme olleet yhdessä n.1 v ajan. Emme asu yhdessä.
Nyt ongelmaksi on tullut lasten isä, joka on alkanut puhua minusta pahaa. Kertoo esim. että minä haluan että heidän oikea isänsä ei saisi tavata teitä. Haukkuu minua pahaksi ihmiseksi yms.
Tilanne on kurja ja lapset ikävästi välikädessä. Lasten kanssa tulemme hyvin toimeen ja uskon heidän pitävän minusta.
Voinko vaikuttaa tilateeseen?? Lasten isä tuntuu olevan sen verran kypsymätön että asiallinen keskustelu ei ilmeisesti onnistu. On tästä kieltäytynytkin.
Tosi alhaista!
3
643
Vastaukset
- kävi
samoin.
Ex-mieheni alkoi sepittää omia juttujaan miesystävästäni. Asumme pienessä kaupungissa ja "kaikki tuntevat toisensa".
Jutut oli ihan tuulesta temmattuja, mutta emme vaan välittäneet asiasta. Ex kertoi minullekin ihme juttuja nykyisestä miehestäni. Pääasia, että itse tiesimme mikä on totta ja mikä ei.
Meidän jutusta on jo yli 10v aikaa ja voin sanoa, että lasten isä tekee itselleen vahinkoa. Lapset tajuavat itsekin jossain vaiheessa, että oma isä ei puhu totta ja silloin on isä pulassa. Näin kävi meillä.
Toivon, että teillä asiat selkiytyy pian!
Jaksamista!- Mikke
Lapset ovat vielä kuitenkin pieniä ja heihin on helppo vaikuttaa. Kyllä siinä pää varmaan menee helposti pyörälle.
Kiitos kannustuksesta! Helpotusta tilateeseen tässä odotellaan.
M
- kokemuksia
Se on, kuules, melko ikävä tilanne tuollainen. Kukas se onkaan, keneltä kuulet mainitsemistasi asioista? Ettei vaan ois lapset tai tämä nainen?
Tarkistapa juttujen todenperäisyys.
Jos sulla on hyvät hermot niin jaksat, mutta voinen sanoa että em. tilanne voi jatkua vuosia, joten varaudu siihen.
Sain nimittäin isin uutena naisystävänä ja myöh. vaimona kaikenlaista paskaa niskaani ja sitä kesti VUOSIA. Luuli exä, että luovutan helposti mutta olipa väärässä.
Mieheni on kyllä näiden vuosien aikana ollut ns. hiljainen hissukka,nössö suoraan sanoen, joka ei lainkaan ole puolustanut minua tässä tilanteessa, että senkin puolesta olisin voinut jo aika päiviä lähteä litomaan - moni ei olisi kauaa katsellut sitä touhua! Itse olen itseäni saanut puolustaa.
Sen sijaan, miehen exän uusi mies, on saanut ikään kuin "kruunun päähänsä", kun jaksaa jakaa yhteisen talouden kyseisen heikkohermoisen emännän kanssa. Mieheni ei näes, ole milloinkaan arvostellut tuota uutta puolisoa millään tavalla, kuten hänen exänsä minua - minä sen sijaan olen saanut kuulla olevani aggressiivinen ja vaikea persoona vaikka lastenhoitoalalla olen ollut enkä koskaan ole kuullut em. keneltäkään muulta!
Tiedän kyseisestä eukosta sellaisia asioita, joita hän tuskin haluaa päivänvaloon. Ehkä jonain päivänä...en kai ole kostonhimoinen...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751972Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361698Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81324Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241146Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59927
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57912