Kaikkien aikojen kalasaalis

Tulipa käytyä kalassa. Kaksi kuukautta sitten hyppäsin veneeseen ja tänään tulin takaisin. Kaksi ensimmäistä viikkoa meni ilman nykäystäkään,kunnes syyskuun 14 päivä klo 02.30 paikallista aikaa nappasi. Nahkat lähti ensimmäisellä nykäyksellä kämmenistä ja tuntui,että vapa katkeaa siihen paikkaan. Kaveri teippasi minut keskisalkoon ilmastointiteipillä kiinni ja vannotti etten laskisi vavasta irti vaikka mieli tekisi. Hampaat irvessä mentiin seuraavat kaksi viikkoa kalan perässä ja paatti oli välillä 15 metriä vedenpinnan yläpuolella,toisinaan saman verran veden alla.
Kolmen viikon kamppailun jälkeen kala näyttäytyi ensimmäisen kerran. Sen silmät olivat kuin Paavo Väyrysellä,mutta niiden väli oli noin 30 metriä. Siinä vaiheessa teki mieli laskea vavasta irti,mutta en ehtinyt . Uusi nykäisy oli entistä voimakkaampi ja sillä viikolla tulikin sukellettua Itämeren kautta Tanskan salmeen.
Kaverillakin alkoi kädet olla ihan rakoilla ruorin tiukasta puristamisesta johtuen ja pahinta oli,että siima alkoi osoittaa katkeamisen merkkejä. Hätäpäissämme keksimme ujuttaa paksun nailonköyden ankkuri- ranskanleipä syötin avulla pedon kitaan. Siitä suivaantuneena peto veikin meitä seuraavat kaksi viikkoa kuin vierasta sikaa. Tulipahan nähtyä Islanti ihan vedenalaisesti,mutta niistä kuumista lähteistä ei olisi ollut niin väliksi.
Nahka rakoilla ja ilmastointiteippi liimautuneena ihokarvoihin oli jatkuvan nykymisen vuoksi varsin aistikas kokemus.
Lopulta eilen tapahtui yllätävä käänne.
Olimme taas tulossa puolisukelluksissa Ruotsin rannikolle, kun Ruotsalainen sukellusvene tarttui kyytiimme. Peto venkoili aikansa,mutta vastapaino alkoi käydä sillekkin ylivoimaiseksi. Aikansa mutikiteltuaan se suuntasi Suomea kohden ja Ahvenanmaalla se antoi lopulta periksi. Täydessä vauhdissa törmäsimme Avenanmaan rantakallioihin,jolloin pedon maha repesi.
Silakkaa,Turskaa,Tonnikalaa,Lohta ja ties mitä lensi ilmassa tonnikaupalla ja suoraan aluksemme päälle. Kaverini hihkui innosta,kun huomasi millaisen kalasaaliin olimme saaneet. Samassa huomasin kädessäni nailonköyden pätkän ja tajusin,että elämäni vonkale oli mennyt menojaan. Iltahämärissä kotiinpäin seilatessamme katsoin vielä kerran aavalle ja näin kaukaisuudessa tutun hahmnon. Perkele. Sehän iski silmää kuin Paavo Väyrynen .