Koirani, 2v venyttelee takajalkansa aivan suoriksi lähtiessään sohvalta tai sängyltä liikkeelle, välillä myös ihan kotona hissutellessaan. Polvet viistävät lattiaa, on mielestäni aika hurjan näköistä. Onko se sen tapa vai onko jossain vikaa miksi se tekee noin. Liikkuu hyvin ja joustavasti eikä vaikuta mitenkään jäykältä.
venyttelijä
onko jossain vikaa
8790
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
koirat venyttelee aina liikkeelle lähtiessään,eikä välttämättä missään ole vikaa.
Kuitenkin monet selkävaivaiset venyttelevät tavallista enemmän,eli jos olet viemässä koiraa lonkkakuville jossain vaiheessa,kannattaa samalla antaa kuvata selkä myös.
Mun alle vuotias narttu venyttelee myös tosi paljon,sekä sisällä että ulkona..Lonkat kuvattu C/D:ksi,mutta tuo selkä varmaan pitää vielä kuvauttaa..Olenkin miettinyt mahtaako olla selässä jotain kun "jyrsii" hännänjuurtaan välillä ja sit tuo venytteleminen..
Hei ! Mulle on sattunut samanlainen "maanantaina tehty" niinkuin sanotaan. Onko sinun koirallasi ollut lonkista oireita. Omaltani on kuvattu myös lanneranka koska el. sanoi. että sieltä löytyy sakemannin yleisin selkävika. Selkä todettiin siltä osin terveeksi. Jos käytät koirasi kuvissa olisi kiva jos kertoisit mitä löytyi ,jos jotain.
Syötän tammikuuhun asti yhden viikon ajan kuussa Metacam tulehduskipulääkettä ja koko ajan nivelnestelääkettä.Toisessa etujalassa alkavaa nivelrikkoa,sitä myös yritetään tässä varoa/hoitaa...On tosi paha olo koiran takia,kun ei tiedä onko kipuja ja jos on niin kuinka paljon.Laitatko s.postiosoitteesi niin voin kertoa tästä minun "maanantaikappaleesta" lisää ja tulevista kuvista.Olisi kiva kuulla myös sinun koirasi oireista.
voit kirjoitella, jos viitsit, minulle osoitteeseen [email protected] Kirjoittelen mielellään tämän "maanantaipäivän" kappaleen kuulumisia kun saan osoitteesi
Meidän mummu-sepu venyttelee samalla lailla aina juoksujen lähestyessä ja alkaessa. Terveeksi kuvattu,ei siis selkä/lonkkajuttuja. Uskon että 'menkkakipuja' :) Tietty venytellään muutenkin. Venytelläänhän itsekin.
osa koiristamme meilläkin. Venyttelyä tapahtuu heräämisen jälkeen mutta myös jonkin laisena sijaistoimintona kun on tylsää. Näillä koirilla on A:n perät ja terveet, kuvatut selät.
Voi kun ne onkin paljon viisaampia kuin me, nuo koirat ja kissatkin. Kunpas mekin muistettaisiin venytellä, niin voisi olla olo paljon vetreämpi..
Meillä sama venyttelymeininki, - ja haukottelu.:)