Meillä oli musta coccerspanieli jolla oli valkoinen kuononpää valkoinen paita ja liikuttava valkoinen pilkku niskassa.Se jouduttiin piikittämään kolmisen vuotta sitten kun jo ikääntyneenä takapää halvaantui.Se oli iloinen hännänheiluttaja josta on tullut perheessämme lähes legenda.Emme ennen koiranpitoa tienneet kuinka läheinen perheenjäsen siitä voi tulla.
Koira
Tyynentyttö
11684
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Emma oli Ruotsin lapinpystykorva.
Emma eli yli 16-vuotiaaksi.
Jäi sellainen kaipaus pientä pikinokkaa kohtaan että kahden vuoden jälkeenkin käy päivittäin mielessä.
Emma halvaantui myös takapäästään.
Se yritti hypätä viereeni sänkyyn ja putosi pahasti kun ei päässytkään.
Mitään ei ollut tehtävissä.
Siinä meni paras ystäväni.
On kyllä tosi ystävä ja kuinka pyyteetöntä sen ystävyys on.Kun tulet kotiin onko sen parempaa vastaanottoa kun koiran.Siitä on jo yli 10v kun jouduimme luopuman ystävästämme ,mutta kyllä vieläkin tulee mieleen.
vitsausta tuskin pystyt naapurillesi hankkimaan kuin koiran. Jos et jaksa naapuriasi haukkua mielestäsi riittävästi, ota järjetön luontokappale hoitamaan homma. Se kyllä jaksaa! Samantien voit opettaa sen paskomaan naapureittesi pihalle. Muille kulkureiteillehän se jo luontojaan osaakin paskoa. Kai sillä paremmat sapuskatkin on kuin perheenisällä?
ihana Tiibetin spanieli, kolmetoistavuotiaana jouduin nukuttamaan.
Kaipaan sitä vieläkin ja jos kohdalle sattuisi ottaisin uuden.
Meillä oli tipsu liki 16 v.Tuli vanhuus ja dementia.Jouduimmu nukuttamaan ja hautaamaan tipsun omalle tontille.(Kivikin on).
Onneksi olimme hankkineet uuden tipsun 2 vuotta aijemmin.Eihän toinen koira korvaa toista,mutta se helpottaa ikävää.Jokainen on yksilö.
Kohta voi taas tulla luopuminen koiran ikää on jo 12v ja näkö on mennyt toisesta silmästä.Muuten vielä eloisa.
Koiran voi hyvin opettaa toimittamaan asiansa ojaan.
Itse olen hyvin yksinäinen ja varmasti en liikkuisi yhtään jos en omistaisi koiria.
Minulla on kaksi koiraa ja molemmat ovat oppineet, että piha-alueille ei tarpeita tehdä. Kävelemme n. 300 m josta alkaa metsikkö ja sitten vasta koirat saa toimittaa tarpeensa.
Se on omistajasta kiinni miten koiransa opettaa.
kyllä, että jopa koirakin oppii.
Olen nähnyt koiran oppivan paskomaan ja kusemaan minun ja muitten koirattomien naapureitten pihoille, kun omistaja on opettanut.
Jotkut koirat eivät luonnostaan pasko omalle pihalleen, toiset paskovat. Opetuksesta en näissä tapauksissa tiedä. En myöskään sitä, saako kyseisen elukan opetettua halutessaan hiljaiseksi. Kovin harva lienee edes yrittänyt, pahimmat häiriköt vain kertovat haukkumisen olevan koiran työtä. Millaisia ovatkaan sitten näitten työnantajat!
Kyllä koiran saa opetettua olemaan myös hiljaa.
Omat koira ovat terriereitä ja kun ne pennusta asti opetetaan, että ei haukuta niin silloin ei myöskään haukuta.
Oikeastaan koiran saa oppimaan melkein mihin vaan jos vain omistajat näkevät hieman vaivaa.
Minulle tulee ajoittain kova koirakuume kun näen karvaturreja tuolla kadulla-varsinkin musta cocceri saa sen roihuamaan.Mies toppuuttelee.Sanoo että mites sitten jos kuollaan tai sairastutaan niin kuka koiran hoitaa.Olen siihenkin jo keinon keksinyt.Miniä lupaantui hoitamaan jos emme enää pysty.Kyllä se sellainen kaveri on.Vie pakosti lenkille ja sitä on hoidettava.Ajatuksetkin pakosti siirtyy omista vaivoista muualle.
Mitenkähän nyt suut pannaan koirankakkakeskustelussa, kun muuan saksalaismies aikoo rikastua keräämällä koirankakkaa! Hän on rekisteröinyt patentin ja aikoo ruveta valmistamaan kakasta poltettavia (hajuttomia) brikettejä ja rakennusmateriaalia. Viranomaiset ovat jopa hyväksyneet patentin, joten turhaa ei tämä 57-vuotias Karl-Friedrich myhäile: "Kun näen kadulla koirankakkaa, se on minulle painonsa arvosta kultaa."
Ja minäkin onneton kannoin näitä kultaharkkoja roskiin omakotitalon pihalta siihen aikaan, kun meillä oli "yksi hassu karvunaama"...
Ei saa haukkua.