kokematon

Mietin pitkään että laitanko tämän aloituksen,mutta pistetään,kun itseäni tää kuitenkin kiinnostaa,koska tunnen olevani jotenkin lähes ainoa joka on näin kokematon..välillä ihan masentaa ja tunnen itseni huonoksi ja erilaiseksi,koska en ole 19 vuoteen mennessä kertaakaan suudellut,seurustelemisesta puhumattakaan.Minulle ihmissuhteen löytäminen on hankalaa oman ujouden ja epävarmuuden vuoksi.

Ketään muita kokemattomia,vai olenko ainoa outo?
101760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mä olin 19 vuotta ja 10 kuukautta kun ensimmäisen kerran suutelin. 20 vuotta ja 7 kuukautta kun menin ekan kerran sänkyyn, tosin se ei ollut sama tyyppi, jonka kanssa pussasin ekan kerran. Häpesin itseäni niin paljon, et meinasin pyörtyä joissain tilanteissa kun alettiin puhuun seksistä. Tyttöystävälleni, jolle neitsyyteni menetin, en kehdannut tietenkään kertoa, koska pelkäsin hänen jättävän mut. Jälkeenpäin ärsyttää koko juttu! Tosi typerää alkaa häpeen itseään tollasen asian takia. Joskus on jopa vähän ikävä niitä aikoja kun kaikki oli vielä edessä. Jännitti, mut samalla oli onnesta sekasin.

Äänestä

voi kuinka kiva kuulla että on muitakin, hyvä että aloitit tämän keskustelun :) mäkin oon 19 enkä ole koskaan suudellut ketään tai seurustellut, olen ujo mutta en kuitenkaan outo enkä erakko.. vähän kyllä pelottaa että sitten kun suutelen ensimmäistä kertaa niin se toinen huomaa että olen kokematon.. no toivottavasti ei :)

Äänestä

samanlainen tilanne mulla, ja oon vielä vuoden vanhempi... toisaalta en nykyään enää jaksa hirveen pitkiä hetkiä murehtia kokemattomuutta, ei siitä itsesäälissä rypemisestä mitään hyödy (yksinäisyydessä rypeminen on asia erikseen ;)). täytyy vaan yrittää luottaa itseensä ja uskoo että kyllä se rakkaus vielä jossain kävelee vastaan...

oon myös ujo, mutta päättänyt antautua tunteelle sitten kun se on tullakseen. ainoa mikä huolestuttaa on sellaset ihmiset (sukupuoleen katsomatta) joilla on liian kevyt ote seurustelusuhteisiin ja pöllöt asenteet kokemattomia kohtaan. pelkään että en osaa tunnistaa tällasta tyyppiä pitkänkään ilman haistelun jälkeen, ja tuun vaan hyväkskäytetyks. mutta life hurts, eikös se niin oo... siihenkin oon varautunut.

tsemppiä aloittajalle, ei tää niin erikoinen asia oo, ja muista että puhumisella pääsee pitkälle :)

Äänestä

Olen siis kohta 23, enkä ole vielä seurustellut enkä mennyt oikeastaan suutelua pidemmälle, että elä huoli, sul on viä aikaa.. :)
Ite en juuri enää edes etsi mitään vaikka oishan se kiva löytää joku, mut se tulee sit kun tulee.

Äänestä

että mäkin olin varmaan 22v, kun ekan naisen kanssa pussailin.

Äänestä
  • Että on muitakin kokemattomia...Aivan,en minäkään mikään outo tai luotaantyöntävä mielestäni ole,arkuus on vaan ainoo mikä estää menemästä ja toisinaan huono itseluottamuskin.Meidän kokemattomien vois olla helpompi tutustua toisiimme,mutta missä kohtaamme?

    Äänestä

  • freak? kirjoitti:

    Että on muitakin kokemattomia...Aivan,en minäkään mikään outo tai luotaantyöntävä mielestäni ole,arkuus on vaan ainoo mikä estää menemästä ja toisinaan huono itseluottamuskin.Meidän kokemattomien vois olla helpompi tutustua toisiimme,mutta missä kohtaamme?

    Sunnuntai-iltana chatissa klo 21.00?
    Olisi muuten kivaa.

    Juu, minä:
    19-vuotias, suudellut kahta jätkää. Ensimmäistä pari vuotta sitten festareilla hirveässä epävarmuuden puuskassa ("en varmasti ikinä kelpaa kellekään, kokeilempa iskeä tuosta tuon lähimmän äijän") Hyi, että kaduttaa.
    Toinen oli oikein suloinen tyyppi tänä kesänä (festareilla taas), tällä kertaa se oli hän, joka tuli juttelemaan. Se ilta päättyi sitten siihen, että itkeskelin teltassa, kun en voinut ihastua niin mukavaan ihmiseen.

    Ei, ei mitään todellista minullakaan.

    Mutta joo, chattiin tytöt?

    Äänestä

Sama juttu täälä...
Enkä muuten ole aiemmin missään kenellekään sitä myöntänyt.
Ja koska olen vielä täysin kaapissa niin tuskin kannattaa odotella mitään muutosta tilanteeseen...:(

Äänestä
  • kävisi mulle ainakin tuo sunnuntai.=) Eli siis lesbo cafeehen 21.00--> sunnuntaina, kaikki kokemattomat ja uusia tuttavuuksia kaipaavat!

    Äänestä

  • freak? kirjoitti:

    kävisi mulle ainakin tuo sunnuntai.=) Eli siis lesbo cafeehen 21.00--> sunnuntaina, kaikki kokemattomat ja uusia tuttavuuksia kaipaavat!

    Hieno homma!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


freak? kirjoitti:

Mietin pitkään että laitanko tämän aloituksen,mutta pistetään,kun itseäni tää kuitenkin kiinnostaa,koska tunnen olevani jotenkin lähes ainoa joka on näin kokematon..välillä ihan masentaa ja tunnen itseni huonoksi ja erilaiseksi,koska en ole 19 vuoteen mennessä kertaakaan suudellut,seurustelemisesta puhumattakaan.Minulle ihmissuhteen löytäminen on hankalaa oman ujouden ja epävarmuuden vuoksi.

Ketään muita kokemattomia,vai olenko ainoa outo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu